Opiskelijoiden tukia pitäisi leikata
Kun suomen talouden tilanne on mitä on, minusta opiskelijoille maksettavat tuet ovat aivan naurettavan suuruisia ja niistä pitäisi leikata. Suomessa ihmisille MAKSETAAN siitä, että he opiskelevat. Mitä kauemmin opiskelet, sitä enemmän rahaa saat (tiettyyn pisteeseen asti).
Ensinnäkin jos opiskelija ei valmistu esim. neljän vuoden koulutuksesta neljässä vuodessa, hänelle ei tämän jälkeen pitäisi maksaa mitään tukia. Olen itsekin opiskelija ja on hämmästyttävää, kuinka monella ihmisellä ne opiskelut venahtavat. Edes vaativimmilla yliopiston linjoilla suomessa koulu ei ole niin haastavaa, että siitä ei selviäisi siinä määräajassa, ellei sitten perseile ja käy joka päivä opiskelijabileissä ryyppäämässä. Ikävä kyllä SUURIN OSA opiskelijoista on niin laiskoja, että heidän opinnot kestävät suunniteltua kauemmin.
Toiseksi vähemmän vaativivien koulutuslinjojen opiskelijoilta pitäisi ottaa tuet kokonaan pois. Työmäärä perus yo/amk -tutkinnoissa on suomessa niin naurettavan pieni, että jokaisella olisi kyllä aikaa käydä esim. iltatöissä, joilla kustantaisi helposti opiskelun. Monet opiskelijat käyttävät kirjaimellisesti satoja euroja kuukaudessa alkoholilla läträämiseen. Miten olisi, jos ne rahat käytettäisiin elämiseen ja lakkautettaisiin turhat tuet? Opiskelija elää helposti 500€:lla kuussa opiskelijakämpässä.
Kommentit (26)
ap:lle ei tainnut tulla amk:n pääsykoekutsua. tänäkään vuonna.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:20"][quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:18"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:13"][quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:07"] Nii siis nythän opiskelija saa sen noin 500e kuukaudessa.. [/quote] Esim. Yhdysvalloissa ja monessa muussa maassa opiskelijat maksavat tuon verran koululle JOKA KUUKAUSI, että saavat opiskella. Karsii kummasti niitä siipeiliöitä ja "mietin vielä mitä teen isona" -tyyppejä yliopistoista.
AP [/quote] Siksi jenkeissä on toimiva rahastosysteemi, johon vanhemmat alkavat säästää jo ennen lapsen syntymää. Ei toimisi Suomessa, koska tällaisia rahastoja ei olisi tarpeeksi kaikille lapsillemme... Ja eriarvoisuus korostuisi. Tällä hetkelle fiksuimmat pääsevät opiskelemaan, ei rikkaimmat
[/quote]
No kummassakos on suurempi ongelma syrjäytyneistä, asunnottomista, rikollisista jne.? Että ihan hirveästi en kyllä tuola Ameriikan mallia ihannoisi... Kun kansalle takaa kunnollisen koulutuksen, se tulee myöhemmin yhteiskunnalle takaisin verotuloina ja hyvinvoivina kansalaisina.
[/quote]
Anteeksi tuli vastaus väärään viestiin! Piti vastata ap:lle...
[/quote]
Ymmärsin kyllä ;) Ja kivasti täydensit
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:16"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:11"]
Minun opiskelijakämpässäni vuokra oli kyllä 536 e. Hyvin eli tuella.
[/quote]
Olisiko kannattanut muuttaa vähän halvempaan? Eikö pikku prinsessalle riittänyt 1h + keittiönurkka? Tai solu?
AP
[/quote]
no ainakin tälle pikkuprinsessalle olisi riittänyt ihan vallan mainiosti, olisi käynyt solukin, mutta mites niihin mennään kun ei ole vapaita opiskelija-asuntoja ja jonossa oli parhaimmillaan yli 1000 opiskelijaa ennen minua. Voitko kertoa?
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:16"][quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 19:11"]
Minun opiskelijakämpässäni vuokra oli kyllä 536 e. Hyvin eli tuella.
[/quote]
Olisiko kannattanut muuttaa vähän halvempaan? Eikö pikku prinsessalle riittänyt 1h + keittiönurkka? Tai solu?
AP
[/quote]
Jonotin kaksi vuotta halvempaan asuntoon useammalle eri vuokranantajalle. En saanut asuntoa, koska minulla oli jo.
Hgissä täytyisi maksaa enemmän opintotukea. Ei opiskelijoilta pois. Maan tulevaisuus. Eläkeläisiltä vois leikata jotka ansaitsevat 3800 eu ylöspäin. Lapsilisät pois hyvätuloisilta.
Päin vastoin - opiskelua tulisi tukea, jotta ei tulisi turhia opintojen venymisiä siksi että opiskelija joutuu käymään töissä rahoittaakseen normaalin elämisen. Eli asumisen, sähkön, veden, ruoan jne. En tiedä mitä tänään opiskelija saa tukea, mutta 10v takaperin opintotuki asumislisineen kattoi minulla tasan solukämpän vuokran. Kävin töissä saadakseni muut pakolliset menot maksettua. Halvempia asuntoja ei ollut, enkä edes asunut 'keskustassa'. Työssä käyntini ei venyttänyt opintojani, vaan se, että opinnäytetyöni ohjaaja otti puolen vuoden vapaan tehdäkseen oman väikkärinsä loppuun, eikä minulle enää siinä vaiheessa osoitettu uutta ohjaajaa.
Ne opiskelijoiden saamat tuet harvoin menee ryyppäämiseen, ne rahat on tienattava.