Mikä laulu saa sinulle aikaan kylmät väreet hyvässä mielessä?
Itselläni ehdottomasti Stam1nan Kädet vasten lasia ja Likainen Parketti
Kommentit (25)
"Niin kaunis on maa". En voi kuunnella itkemättä.
Dreamer. Siihen liittyy niin paljon muistoja.
Ennen inhosin tätä kappaletta, mutta nyt suuren elämän muutoksen myötä laulun sanat olivat ensimmäinen asia joka sai hymyilemään ja antoi voimaa; Samuli Edelman - Jokainen teko.
Sakari Kuosmasen laulamana ihan mikä vain
pmmp pikkuvelin intro. ne muistot, muistot... mihin se nuoruus katosi.
Vivaldin konsertto No. 4 f-molli, Op. 8, RV 297, "L'inverno" 1: Allegro non molto. Eli suomeksi Vivaldin vuodenaikojen Talvi, ensimmäinen osa.
En minä kai saa mistään kylmiä väreitä, mutta liikuttavia kappaleita on tosi paljonkin, yhtenä esimerkkinä Juha Tapion Kaksi puuta, se kohta missä "ja jossain alla maan, ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan" on älyttömän liikuttava kohta, meni sitten omassa suhteessa sillä hetkellä aivan miten tahansa. Jopa siis yleistasolla aina yhtä liikkis. Harmittaa langeta sanoituksiin, jotka on epäilemättä ihan tekemällä tehty saamaan tällainen reaktio aikaiseksi, mutta minkäs tekee. Yhdessä vaiheessa en voinut kuunnella Tuntematonta potilasta, kenen se nyt olikaan, koska se oli niin sydäntä särkevä - ja jälleen ihan tarkoin sellaiseksi tehtykin, mikä periaatteessa ärsyttää. :)
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 16:05"]
Vivaldin konsertto No. 4 f-molli, Op. 8, RV 297, "L'inverno" 1: Allegro non molto. Eli suomeksi Vivaldin vuodenaikojen Talvi, ensimmäinen osa.
[/quote]
Ok, kuinka en tullutkaan ajatelleeksi klassista puolta, nimittäin tästä esim. tuli.
11
Jason Mraz - Life is wonderful (kärsin masennuksesta joten kontrasti on suuri)
Jimi Hendrix - All Along The Watchtower
King Crimson - 21st Century Schizoid Man, Epitaph ja Court of the Crimson King ja monia muita
Emperor - I am the Black Wizards ja Loss and Curse of Reverence
Wigwam - Grass for Blades
Cold Fairyland - Reawakening
Beethoven - Kuutamosonaatti
Mahler - 3. Sinfonia, 2. osa
Moonsorrow - Unohduksen lapsi ja Tähdetön
Blut aus Nord - Our Blessed Frozen Cells
Camel - Hymn to Her
Ja en jaksa luetella enempää, vaikka olisi niitä varmasti vaikka millä mitalla.
Keitä keitä kahvinkeitin