Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Voiko näon sanoa? Mietin oliko asiallisesti sanottu?
19.05.2015 |
Koirani kuoli ja minulle sanottiin, ettei kannata nyt hirveesti surra kun oli vain koira kyseessä. En voi edes sanoin kuvailla miten tärkeä ja rakas perheenjäsen se olikaan. Odotin, että jäljellä olisi ollut vielä monta yhteistä ihanaa vuotta. Olen surullinen, noinko läheistä "lohdutetaan" ? Minulta on kuollut paljonkin läheisiä, jopa perheenjäseniä, ihmisiä siis. Mikähän on kun tämän "vain" koiran kuolema sattuu niin syvälle? Voisiko ajatella, ettei kaikille se ole "vain" koira. Eikä minua tarvitse edes lohduttaa, varsinkaan jos ei mitään kaunista voi sanoa. Olen myös joutunut kärsimään kovan stressin. Kuolihan nuori koirani yllättäen. Sairaus tuli ilmi yllättäen, siinä ei kauan mennyt kun taistelu oli hävitty. Kaikkea draamaa liittyi vielä. Hätä oli ihan kauhea ja lopputulos lohduton. Ei tälläiseen vaan voinut varautua. Työkaveri taas sanoi, että eikun uutta koiraa hankkimaan. Huomaa, että voi olla vaikea löytää oikeita sanoja tälläisessä tilanteessa. Ainut mitä pyytäisin, ettei kukaan vähättelisi toisen surua. Se on kuitenkin aina henkilökohtainen.
Kommentit (28)
No joo.. Joillekin kuitenkin eläin on eläminen asemassa. Ei sitä jotain jänksen raatoakaan jäädä itkeskelemään luonnossa.
Mutta tyhmää kommentoida mitenkään oikeastaan. Kun minulle on kerrottu koiran kuolemasta, nin olen todennut, että ikävä juttu. Ei sen kummempaa. En tosiaan ole ruvennut arvottamaan tämän eliön merkitystä kyseisen ihmisen elämässä.
En toisaalta ole alkanut voivotella ja päivitellä tapahtunutta yhtään sen enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syvät osanottoni. Suru helpottaa ajan myötä, mutta ikävä jää. Onneksi jäävät myös hyvät muistot.
Kenenkään surua ei saa vähätellä, missään tilanteessa. Tpisille vain lemmikki, toisille perheenjäsen.
Onpas idioottimaisesti sanottu! Tottakai koiran kuolemaa voi surra ihan yhtä vahvasti kuin ihmisenkin, onhan se ollut osana perhettäsi. Vähättely muutenkin missä asiassa tahansa on itsekästä ja typerää! Otan osaa koirasi poismenosta!
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 13:58"]
No joo.. Joillekin kuitenkin eläin on eläminen asemassa. Ei sitä jotain jänksen raatoakaan jäädä itkeskelemään luonnossa.
Mutta tyhmää kommentoida mitenkään oikeastaan. Kun minulle on kerrottu koiran kuolemasta, nin olen todennut, että ikävä juttu. Ei sen kummempaa. En tosiaan ole ruvennut arvottamaan tämän eliön merkitystä kyseisen ihmisen elämässä.
En toisaalta ole alkanut voivotella ja päivitellä tapahtunutta yhtään sen enempää.
[/quote]
No mutta tämähän on oikein arvokas tapa suhtautua asiaan. Ei tarvitse tietää koiran merkitystä menettäjälle, asia lienee joka tapauksessa ikävä juttu, joten sen toteaminen riittää.
Ap:lle minulta osanotot, koiran menettäminen voi olla tosi iso juttu, varsinkin yllättäen, ettei asiaan ehdi sopeutua ennakkoon. Tyhmästi sanottu kaikki tuollaiset "eikun uutta vaan" yms. :(
Tytärtäni "lohduteltiin" yhtä idioottimaisesti rakkaan hamsterin kuoltua: "älä itke, saat uuden."
Ystävä on ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorelle ihmiselle koiran kuolema on iso juttu, mutta aikuinen ihminen vaikuttaa kyllä työpaikalta tollolta, jos odotta surunvalitteluja tai on töistä poissa suremaassa eläimen kuolemaa.
On se vähän kornia, koiran elämänkaari on kuitenkin lyhyt. Ja tykkään eläimistä, isellänikin on eläimiä. Mutta en kyllä odottaisi mitään surunvalitteluja, jos eläin kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille osanotoista. Ei olekaan ketkään muut ottaneet osaa. Tapasin tuossa lähellä asuvan naisen koiransa kanssa. En voinut uskoa, mutta hän alkoi itkemään. Myös halasi. Kertoi miten ihana koirani oli. Koiramme olivat siis leikkikavereita, en muuten tuntenut. Ap
Vanha kansa ja vieläkin maalaiset tuntevat sanonnan "karvajalkaa ei kannata surra". Totuus kun on, että pitkäikäisimmätkin lemmikit elävät paljon lyhemmän ajan kuin ihmiset. Kilpikonnia ei lasketa, niillä ei kai ole karvaiset jalat.
Jokainen, jolla on lemmikki tai tuotantoeläin, kohtaa jonakin päivänä sen tilanteen, että lemmikki kuolee tai lopetetaan. Siksi yhden ihmisen elämän aikana ehtii kuolla monta eläintä, ja mitä enemmän eläimiä, sitä todennäköisempää.
Harvemmalla kuolee useampi äiti tai isä, oma lapsi tai jokseenkin samanikäinen puoliso tai sisar ennen kuin itsekin on tarpeeksi vanha ja elämänsä ehtoossa.
Läheisen ihmisen tilalle ehkä tulee uusi, leski menee naimisiin ja lapsi saa isä- tai äitipuolen, esimerkiksi. Miksi uuden lemmikin hankkimisen ehdottaminen tuntuu sopimattomalta.
Tiedän kyllä, kuinka suuri suru se on, kun yksi kymmenestä hevosesta tai koirasta kuolee yllättäen, vaikka vanhanakin. Tai kun kesäpossu päättää päivänsä, vaikka sen olemassaolon tarkoitus on kaiken aikaa ollut päätyä joulupöytään. Mutta sellaista elämä on, siihen kuuluu suruakin. Ei siihen suorastaan totu, mutta kun harva se vuosi joku eläin kuolee, ei ihan jokaista jaksa surra niin täysillä kuin sitä ensimmäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuo tyyppi kuulosti ihan mun äidiltäni. Hänkin aina sanoo et ostetaan uusi,älä itke...
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:10"]
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 13:58"]
No joo.. Joillekin kuitenkin eläin on eläminen asemassa. Ei sitä jotain jänksen raatoakaan jäädä itkeskelemään luonnossa.
Mutta tyhmää kommentoida mitenkään oikeastaan. Kun minulle on kerrottu koiran kuolemasta, nin olen todennut, että ikävä juttu. Ei sen kummempaa. En tosiaan ole ruvennut arvottamaan tämän eliön merkitystä kyseisen ihmisen elämässä.
En toisaalta ole alkanut voivotella ja päivitellä tapahtunutta yhtään sen enempää.
[/quote]
No mutta tämähän on oikein arvokas tapa suhtautua asiaan. Ei tarvitse tietää koiran merkitystä menettäjälle, asia lienee joka tapauksessa ikävä juttu, joten sen toteaminen riittää.
Ap:lle minulta osanotot, koiran menettäminen voi olla tosi iso juttu, varsinkin yllättäen, ettei asiaan ehdi sopeutua ennakkoon. Tyhmästi sanottu kaikki tuollaiset "eikun uutta vaan" yms. :(
[/quote]
Siis juuri näin. On ihan fiksua olla mahdollisimman vähäsanainen. Etenkin, jos ei osaa itse samaistua tilanteeseen tai ei voi edes kuvitella jonkun kaipaavan eläintä tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:21"]
Vanha kansa ja vieläkin maalaiset tuntevat sanonnan "karvajalkaa ei kannata surra". Totuus kun on, että pitkäikäisimmätkin lemmikit elävät paljon lyhemmän ajan kuin ihmiset. Kilpikonnia ei lasketa, niillä ei kai ole karvaiset jalat. Jokainen, jolla on lemmikki tai tuotantoeläin, kohtaa jonakin päivänä sen tilanteen, että lemmikki kuolee tai lopetetaan. Siksi yhden ihmisen elämän aikana ehtii kuolla monta eläintä, ja mitä enemmän eläimiä, sitä todennäköisempää. Harvemmalla kuolee useampi äiti tai isä, oma lapsi tai jokseenkin samanikäinen puoliso tai sisar ennen kuin itsekin on tarpeeksi vanha ja elämänsä ehtoossa. Läheisen ihmisen tilalle ehkä tulee uusi, leski menee naimisiin ja lapsi saa isä- tai äitipuolen, esimerkiksi. Miksi uuden lemmikin hankkimisen ehdottaminen tuntuu sopimattomalta. Tiedän kyllä, kuinka suuri suru se on, kun yksi kymmenestä hevosesta tai koirasta kuolee yllättäen, vaikka vanhanakin. Tai kun kesäpossu päättää päivänsä, vaikka sen olemassaolon tarkoitus on kaiken aikaa ollut päätyä joulupöytään. Mutta sellaista elämä on, siihen kuuluu suruakin. Ei siihen suorastaan totu, mutta kun harva se vuosi joku eläin kuolee, ei ihan jokaista jaksa surra niin täysillä kuin sitä ensimmäistä.
[/quote]
Vähän eri asia joku tuotantoeläin kuin lemmiksi ja perheenjäseneksi otettu eläin. Pakkohan sitä on itsensä kovettaa, että pystyy lahtaamaan niitä teuraaksi tai edes saattelemaan sinne teurasautolle. Sen sijaan jollain kuolee kolme koiraa elämän aikana ja ne voivat olla tosi kovia iskuja. Ylipäätään monelle suru on kovempi, kun kuolema on tullut nopeasti ja odotettua aikaisemmin.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:16"]Nuorelle ihmiselle koiran kuolema on iso juttu, mutta aikuinen ihminen vaikuttaa kyllä työpaikalta tollolta, jos odotta surunvalitteluja tai on töistä poissa suremaassa eläimen kuolemaa.
On se vähän kornia, koiran elämänkaari on kuitenkin lyhyt. Ja tykkään eläimistä, isellänikin on eläimiä. Mutta en kyllä odottaisi mitään surunvalitteluja, jos eläin kuolee.
[/quote] Surun määrä ei ole iästä kiinni. Ehkä kyky käsitellä kuolemaa ja surua on erilainen lapsella ja aikuisella. Tarkoitatko sitä? En minäkään odota surunvalitteluja. En ole edes saanut kuin teiltä. Se vähän yllättikin. Harmillinen juttu on ehkä yleisin sanonta. Itse en henk.koht. käyttäisi sitä sanaa. Mutta en siitä suutukkaa. Minua harmittaa jos 20 euron seteli tippuu, enkä löydä sitä, tai avaimet unohtuu sisälle, pesukone menee rikki tai uusiin housuihin menee likaa, jota ei saa pois. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun hankkii lemmikin, tiedostaa siitä luopumisen. Mitä muuta elämä koiran kanssa on kuin tietoa siitä, että jonain päivänä sitä ei enää ole. Siksi en ymmärrä, miten aikuinen ei tätä tajua.
"On meillä salaisuus yhteinen, vain sinä ja minä tiedämme sen.
Sillä minä vain näen sinun nukkuvan edessä takan hehkuvan,
ja minä vain voin käteni ojentaa ennen kuin uni vallan saa
ja tuntea elävän lämpösi ja silittää silkkistä päätäsi.
Ja minä vain metsäpolulla kulkien voin nähdä edessäin
sinun juoksevan kanssa tuulien niin nuorena ja vapaana näin.
Ja minä vain voin nähdä sinun purossa kahlaavan,
ja kun sua kutsun kuiskaten, minä vain näen ruohon taipuvan."
Jaksamista, ap. <3
Se on niin, että on henkeen ja vereen koiraihmisiä (tai eläinihmisiä yleensä) ja on ihmisiä, joita eläimet eivät kiinnosta. Kummissakin ihmisryhmissä on yksilöitä, jotka eivät vaan voi käsittää, miten toinen voi olla sellainen kun on. Tästä hyvänä esimerkkinä aloittajan ystävä ja aloittaja itse. Aloittaja kysyy: "Voisiko ajatella, ettei kaikille se ole "vain" koira." Yhtälailla tämä toisen tyypin edustaja voisi kysyä: "Voisiko ajatella, että kyseessä on vain koira."
Nämä ovat vain sellaisia asioita, että kaikki eivät osaa asettua toisen asemaan, kun näkövinkkeli poikkeaa niin paljon omasta eikä kaikilla toisaalta ole halua teeskenneltyyn osaanottamiseen. Sitä on paha mennä kenenkään sanomaan, mikä on lopulta oikein.
Ei kannata ottaa kaikkea henkilökohtaisesti. Mun mummolta kuoli molemmat lapset sota-aikana alle 6-vuotiaina ja nyt 80-luvulla kun tuttavaperheen lapsi kuoli, yksi monesta, niin mummo totesi että jäihän niitä vielä teille mitä sitä yhtä itkemään. Ymmärrän kyllä miksi loukkaantuivat, mutta jotkut ihmiset vaan on törppöjä kuten mun mummo. Ei kannata välittää, taustalla voi olla jotain muuta mitä ei tiedä ja kaikkea ei kannata imeä itseensä.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:30"]
Kun hankkii lemmikin, tiedostaa siitä luopumisen. Mitä muuta elämä koiran kanssa on kuin tietoa siitä, että jonain päivänä sitä ei enää ole. Siksi en ymmärrä, miten aikuinen ei tätä tajua.
[/quote]
Vaikka sen tiedostaa, on koiralla joku keskimääräinen elinajanodote ja tuleehan se puskista, jos koira kuolee viisivuotiaana, kun olisi voinut elää neljätoistavuotiaaksi. Ja vaikka sen eron tietää jonain hetkenä tulevan (toki omistajakin voi onnistua kuolemaan ennen eläintään), ei se tietoisuus kuoleman väistämättömyydestä sitä hetkeä suruttomaksi muuta.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 14:30"]
Kun hankkii lemmikin, tiedostaa siitä luopumisen. Mitä muuta elämä koiran kanssa on kuin tietoa siitä, että jonain päivänä sitä ei enää ole. Siksi en ymmärrä, miten aikuinen ei tätä tajua.
[/quote]
Varmasti jokainen tämän tajuaa. En itse ymmärrä noin täydellistä empatian puutetta ja kylmyyttä. Ei, sinun ei tarvitse samaistua ap:n tai muiden lemmikin menettäneiden tunteisiin, mutta silkkaa kylmyyttä on tuo toisen tunteiden mitätöinti. Ei sinun tarvitse surra muiden lemmikkejä eikä omaasi, ei edes vanhempiasi tai mitään muutakaan mitä ikinä menetät, mutta et voi muille tulla sanelemaan, että "VÄÄRIN SURTU, tiesithän sinä että se kuolee!".
Kaikkihan me täältä lähdemme, ennemmin tai myöhemmin, ja tiedämme, että moni läheinen poistuu ennen meitä. Kai sinä sen ymmärrät siinä vaiheessa, kun äitisi/isäsi kuolee, että suurella todennäköisyydellä he kuolevat ennen sinua. Mitä niitä suremaan, vanha ukko ja akka. (En tarkoita rinnastaa ihmistä ja koiraa, puhun nyt vain siitä, että kunhan YMMÄRTÄÄ että joku kuolee, niin sen vuoksi ei sitten tarvitsekaan ketään surra. Yksinkertaista!)
Alue: Aihe vapaa
Lämmin osanottoni. Koiruus toi elämääsi iloa nämä vuodet ja nyt sen aika täyttyi, inhimilisesti ajateltuna liian pian. Päivä päivältä suru helpottaa ja muuttaa muotoaan rakkaiksi muistoiksi yhteisistä hetkistä.