Sinä, joka pääsit yliopistoon! Mitkä fiilikset pääsykokeessa?
Tuntuiko varmalta jo pääsykokeessa? Vai olitko varma, ettet pääse ja pääsit silti?
Kommentit (32)
Hain biologiaan, sisäänottoprossa jotain 8 luokkaa. Eroa kokeessa tunnuttiin hakevan soveltavilla kysymyksillä, jotka meni minulla hyvin, piti tulkita jotain insuliininpitoisuuskäyriä. Myös yksi harrastuneisuuteen liittyvä kysymys oli, kun en tiennyt erään lajin nimeä, niin en osannut arvioida minkälailla se vaikuttaa ympäristöönsä. Lukion bilsan pohjalta pitäs periaatteessa päästä, mutta tiukkoja kokeitahan noi on. Just ja just pääsin.
Olen käynyt kahdessa pääsykokeessa (eri vuosina). Kummallakin kerralla opettelin kirjat ulkoa. Silti kun kokeessa näki kaikki ne hakijat, tuntui ettei voi mitenkään päästä sisään. Itse koetilanne meni ihan sumussa. Pääsin molempiin yliopistoihin pelkän koesuorituksen perusteella, sillä lähtöpisteet olivat niin heikot.
Journalistiikka ja viestintä, pääsykokeesta jäi vähän epävarma olo, koska olin lukenut materiaaleista osan kaksi kertaa ja osan vain kerran, kun taas kuulemma jotkut olivat esim. 5 kertaa. Tiesin, ettei se huonosti mennyt, mutta en osannut sanoa, menikö riittävän hyvinkään.
Olin itse kokeissa melko rauhallisella asenteella, sillä olin lukenut kirjat kolmesti (niitä oli kolme), ja vielä kerrannutkin pariin kertaan. Pelasin lukemisessa varman päälle, sillä minun oli pakko päästä sisään - olin silloisessa opiskelupaikassani reputtamassa kaikki kevään kurssit pääsykokeisiin satsaamisen takia, ja tiesin olevani kusessa ellen pääsisi sisään ekalla yrittämällä.
Jälkeenpäin en kuitenkaan osannut yhtään sanoa, menikö koe sitten hyvin vai ei. Ristiriitaiset fiilikset.
Koe oli kaksiosainen; ensimmäiseen osaan oli etukäteismateriaali, mutta toiseen lisämateriaali, jonka sai vasta kokeessa. Kuten joku toinenkin totesi, niin kirjoitin kuin hullu. Kirjoitettavaa oli niin paljon ja kun tämä lisämateriaalikin piti lukea ja hyödyntää. Ensimmäisestä osasta jäi tosi hyvä fiilis, mutta toisesta todella epävarma. Tunnetilat kokeessa vaihtelivat laidasta laitaan, jossain vaiheessa mielessä vilahti jopa luovuttamisen ajatus. Koin kokeen jälkeen vahvasti, että olin saanut kaikki kirjoitettua mitä halusinkin, joten se loi turvaa siitä, että kaikkeni olen antanut. Kokemuksena oli kyllä rankka rupeama ja omaksi yllätyksekseni se rankin vaihe oli vasta alkamassa: tulosten odotus. Pääsin sisään.
Odotin HANKEN:in pääsykokeeseen pääsyä ulko-oven ulkopuolella. Rehtori tuli ulko-ovelle ja huusi "kom hit". Minä ja kaikki muut jotka ymmärsimme, hyväksyttiin opiskelijoiksi. Varmalta tuntui.
Olen hakenut kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla oli vahva tunne, ja tämä tunne osui oikeaan. Ekalla kerralla siis tiesin, että en pääse, mutta toisella kerralla olin varma, että pääsen.
Hyvä fiilis oli. Tunsin onnistuneeni jos ei täydellisesti niin hyvin.
En ollut ollenkaan varma, koska mokasin pari tehtävää täysin ja minun piti päästä sisään vaikeammassa kiintiössä. Arvelin, että en pääsisi. Tiesin pääseväni sen jälkeen, kun tulokset tulivat ja olin varasijalla 1.
Vierailija kirjoitti:
Kauppakorkeakoulu. Olin lukenut kirjat kolmesti, tehnyt muistiinpanoja ja lappusia pitkin seiniä ja käynyt valmennuskurssin. Olo oli kokeessa varma, sain vastattua ihan hyvin ja kokeen jälkeen soitin siskolle, että jos en nyt pääse läpi, niin on ihme, enkä tiedä mitä tekisin sen jälkeen.
Pisteet olivat ihan hyvät, ei parhaimmasta päästä, mutta kuitenkin niin, että rajan yli mentiin helposti (olisin päässyt sekä pääsykokeella että pääsykokeen ja yo-kirjoitusten kombolla). En ole koskaan ollut mikään huippuvastaaja esseekysymyksissä, joten olin kyllä tyytyväinen lopputulokseen.
Mitä ihmeen esseekysymyksiä on kauppakorkean pääsykokeessa?
Alana terveystieteet. Pääsykoe mittasi ainoastaan tieteellisen tutkimuksen kentän hallintaa yleisellä tasolla. Pääsykoekirjoina oli 2 ttieteellisen tkimuksen tekemisen aapista, joita luin intensiivisesti neljä päivää (toisen luin loppuun junamatkalla). Koe sisälsi 4 esseetä, joista yksi oli titeellisen artikkelin snalyysitehtävä. Aikaa oli 4 tuntia ja tekstiä sain kasaan 16 sivua tuona aikana. Olo pääsykokeen jälkeen oli "kaikkensa antanut" ja tyytyväinen. Pääsin sisään keskimääräistä reilusti paremmilla pisteillä, mutta petyin alaan melko pian aloitettuani opiskelun.
Pääsin viime vuonna Helsingin valtiotieteelliseen tiedekuntaan, pääaineena sosiaalityö. Hakijoita oli noin 600 ja 20 sisään. Noista 20:sta vain 8 pääsi pelkällä pääsykokeella (ei siis todistusarvosanoja), olin yksi noista kahdeksasta. Luin yötä päivää kolmisen kuukautta. Pääsykokeen jälkeen oli fiilikset, että en päässyt sisään.