Onko masennus parannettavissa silllä että vaan ottaa itseään niskasta kiinni?

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:13"]Ei. Toki omiin aivokemioihinsa voi vaikuttaa ruokavaliomuutoksilla (suolisto kuntoon), liikunnalla ja terveellisillä elämäntavoilla. On osittain myös omasta päätöksestä kiinni saako raahauduttua ulos ja tehtyä elämälleen jotain vai ei. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty jos aivokemiat ovat täysin sekaisin ja ihmistä ei aidosti kiinnosta kuin kuoleminen. Silloin ihminen tarvitsee apua, ja ehkäpä lääkkeitä joilla saa homman taas jotenkin käyntiin. Tätä on vaikea ymmärtää jos ei ole kokenut.
[/quote]
Pystytkö hahmottamaan, että aivokemioista puhuminen on vain yksi tapa ilmaista sitä sairaudentilaa? Toiset puhuvat tunnelukoista ja toiset traumoista, neurobiologisella tasolla nämä näkyvät aivokemioissa. Monet tarvitsevat lääkitystä toki, ainoana hoitoja se harvoin parantaa.

Unohda aivokemiat ja keskity ihmisiin.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:23"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:20"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:12"]

Ei. Minun kohdalla masennus alkoi parantua kun huomasin että mun masennus oli tukahdutettua vihaa. Nyt jos masentaa eikä kyse ole menkoista, menen sänkyyn ja annan vihan tulla. En ajattele ensisijaisesti kenestä tai mistä se johtuu tai kenen syy viha on, toki ne asiatkin sieltä sitten yleensä nousevat. Mutta tärkeintä on antaa tunteen tulla, järjellä voi sit miettiä mitä asialle tehdä jos se on tarpeen. Silloin kun ymmärsin tämän mulla kesti pari vuotta saada kertynyt viha pois. Kuulostaa ihan hassulta mutta niin se meni. Joka ilta otin asiakseni antaa hetken ajan vihan tulla enkä ajatellut silloin juuri mitään, annoin vain tunteen virrata. Tässä vaiheessa 15 vuotta kestäneet masennukset loppuivat. Aikanaan sitten tuokin loppui itsestään, en enää kokenut sille tarvetta enkä enää käytännössä masennu. Nyt teen enää tuota vihan purkamista noin ainoastaan silloin kun alkaa tuntua että voisi masentaa, menee sillä ohi. 

En sano että tämä on kaikilla sama juttu, mutta minulla näin. Ja liian killtti ole ollut aina, eikä kukaan ole koskaan joutunut tämän vihan purkamiseni kohteeksi. En ole edes puhunut siitä ihmisille jotka ovat sen tukahdutetun vihan aiheuttaneet, jos on joku tilanne ollut jossa olen taas antanut kävellä itseni yli. Eli tunteet ja teot on pidettävä erillään.

[/quote]

Kerronpa vielä miten tämän vihan löysin. Minulla oli aikanaan kuvitelma että olen maailman kiltein ihminen ja olin suorastaan ylpeä siitä että olen niin ystävällinen ja hyväntahtoinen tyyppi. Jos joku olisi kysynyt että tunnetko vihaa, olisin sanonut että miksi ihmeessä. Ja ajatellut että se on vähemmän fiksuja tyyppejä varten. Kärsin silti jatkuvasta ahdistuksesta ja masennuksesta. Kerran tein sitten itseäni auttaakseni yhdestä ahdistusta koskevasta kirjasta rentoutusharjoituksen, jossa käskettiin kuulostella tuntuuko jokin rentoutuneen kehoni osa erilaiselta kuin muu keho. Kuulostelin ja kyllä, ihan kuin kurkussani olisi kuristava tunne. Seuraavaksi harjoitus kehotti miettimään voisiko tuntemukseen liittyä jokin tunne, ja kun näin tein, voimakas viha vain velloi ylitseni. Tuo oli todellinen oivalluksen ja suuren yllätyksen hetki, siitä käytännössä alkoi minun paraneminen.

[/quote]

Hyvä sinulle. Mutta ei kaikilla masennuksen takaa löydy vihaa. Depressioita on erilaisia, eri asteisia ja eri tavoin oirehtivia. Eli ei pidä yleistää. 

Se mitä tuossa kuvaat on mindfulness-tekniikkaa. 

[/quote]

Jep, mindfullness juuri. Ja olen samaa mieltä että masennus voi johtua monesta syystä. Esim. juuri hormonaalisista syistä, mistä parhaana todisteena on esim. baby blues ja oma kuukausittain toistuva ranteet auki -päiväni :). Tosin ei nyt enää läheskään yhtä voimakkaana kuin ennen, ja muutenkin sen kanssa pärjää kun ajankohdan voi katsoa kalenterista.

Periaatteessa kyllä. Mutta jos ei kertakaikkiaan ole voimia ottaa itseään niskasta kiinni, niin silloin se ei onnistu. Jos on niin pohjalla, että millään ei ole mitään väliä, edes sillä, syökö vai ei ja joutuu osastolle, niin silloin ihmisellä ei ole mahdollisuutta selvitä omin voimin eteenpäin.
Lievät masennustilat ovat asia erikseen.

Mitä tämä itseä niskasta kiinni ottaminen tarkoittaa? Äitini tarkoitti että minun pitäisi päivittäin käydä lenkillä. En vain saa sitä tehtyä. Kotitöitä jaksan vaihtelevasti tehdä. On kausia kun lenkkeilen joka päivä ja kausia kun siivoan joka päivä. Sitten tulee taas se aika ettei saa itseään ylös sohvalta.

ap

Kun en ole huomannut että masennuksesta täysin koskaan parannutaan. Aina tulee huonoja aikoja ja kausia tai päiviä jolloin ahdistaa. En ole nähnyt sitä että siitä kokonaan parannuttaisiin koskaan. Aina saa pelätä uutta masennuskautta.

ap

Kyllä se on ihan fyysinenkin tila. Esim. kaikki pitkäaikaiset infektiot aiheuttavat fyysisesti masennusta. Se ei tarkoita, että kaikki olisivat masentuneita. 

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:05"]Äitini mielestä näin on. Mitä mieltä muut ovat?
[/quote]
Joskus kyllä.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:47"]Kun en ole huomannut että masennuksesta täysin koskaan parannutaan. Aina tulee huonoja aikoja ja kausia tai päiviä jolloin ahdistaa. En ole nähnyt sitä että siitä kokonaan parannuttaisiin koskaan. Aina saa pelätä uutta masennuskautta.

ap
[/quote]
Eiks se ole myös normaalia, että joskus vaan ahdistaa? Ja vituttaa vaikka viikkoja?

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:10"]Ei pysty lopettamaan ajatuksen voimalla. Mulla on toistuvaa masennusta, masentuneisuutta mutta omalla päätöksellä pysyn toimintakuntoisena enkä vajoa täysin tekemättömäksi. Välillä ahdistaa enemmän, välillä vähemmän mutta koko ajan on pieni alakuloinen ja negatiivinen mieliala. Teen kuitenkin asioita ja oon päässyt eteenpäin elämässä.
[/quote]
Mutta toihan on sitä tahdonvoimaa ja sen hyväksymistä, että mieliala voi olla matala? Jos oman melankolian hyväksyy, sekin on musta jotain. Siis hyvä asia. Kyllä itsensä kanssa saa tulla toimeen, vaikka ei olisi naminami-tyyppi.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 13:46"]Mitä tämä itseä niskasta kiinni ottaminen tarkoittaa? Äitini tarkoitti että minun pitäisi päivittäin käydä lenkillä. En vain saa sitä tehtyä. Kotitöitä jaksan vaihtelevasti tehdä. On kausia kun lenkkeilen joka päivä ja kausia kun siivoan joka päivä. Sitten tulee taas se aika ettei saa itseään ylös sohvalta.

ap
[/quote]jospa hyväksyt sen?

On. Vaatii suuria ponnistuksia ja elämänmuutoksia, mutta kyllä, asiat elämässä ovat ajaneet synkkyyteen ja tietynlaiseen luovuttamiseen. Pitää jaksaa tehdä tarvittavia muutoksia.

Pitää repiä itsensä väkisin vaikka sitten sinne lenkille.

Masennus sairautena on ihan eri asia kuin melankolia, vitutus, suru tms. synkät tunteet. 

Itse olen parantunut "ajatusten voimalla". Ei se helppoa ole ja voi olla todella aikaa vievää. Raastavaa kun ei tiedä koska helpottaa ja pelottaa ettei selviäkään. Siihen auttaa sen hyväksyminen että on ihan ok "epäonnistua". Ei se murtunut jalkakaan käskemällä parane.

Tavallaan masennus paranee ottamalla itseään niskasta kiinni. Ei ole niin yksinkertainen asia kuitenkaan.

Kuntoutuksessa oli haastavaa se kun jotkut kuntoutujat olivat näitä "vain minä olen masentunut" tyyppejä. Tuli sellainen tunne ettei itse olisi sairas tai että pitäisi kokea syyllisyyttä omasta parantumisestaan. Ei se masennus oikeuta olemaan kusipää muille.

Itse päätin etten anna tuollaisen vaikuttaa omaan hyvinvointiini. Kyseessähän oli mun elämä

Mut kaikille tahdon sanoa sen ettei kannata potea syyllisyyttä siitä että on sairas, tai että muut paranevat nopeammin.

Helpolla ei pääse kukaan. Se on vaan se oma ajatusvääristymä vähän niin kuin että naapurilla on asiat paremmin jos sillä on tarpeeksi kallis auto.

Riippuu todella paljon tapauksesta. Itse yritin kovasti tukahduttaa masennuksen oireita ja olin vihainen itselleni siitä, että miten kehtasin antaa sellaisen asian kuin kaamosmasennuksen vaikuttaa jaksamiseeni. Silloin se itseään niskasta ottaminen vain pahensi asiaa ja ajauduin vain itsesyytöksiin enkä meinannut enää saada mitään oikeasti tehtyä kun pää oli niin jumissa ja jokainen ponnistus uuvutti järjettömästi.
Sen jälkeen kun olin saanut käydä terapiassa ja vähensin työmäärääni 20 tuntiin viikossa, aloin oikeasti voimaan paremmin.
Nyt taas kun on energiaa, olen ottanut itseäni uudestaan "niskasta kiinni", mutta sen suhteen että uskon itseeni enkä pelkää enää epäonnistumista samalla tavalla kuin ennen. Siihen taas en olisi missään nimessä pystynyt yksin ilman lääkitystä ja säännöllistä terapiaa.

Ei. Olisin ottanut itseäni niskasta kiinni jo vuosia sitten jos se olisi niin helppoa.

Kriisit tulevat ja menevät. Ne kuuluu elämään 

Kausiaaltoilu kuuluu elämään. Joskus nyt vaan vituttaa, sori. Elämä ei välttämättä ole lainkaan naminami, ja kaikkeen voi kyllästyä.

Mutta ei kannata yhtään väheksyä masennusta itseään, yhdessä ääripäässä nimittäin pitää sitoa potilas ettei se kaiva silmiä päästään. tai poistaa huoneesta kaikki terävä, kulmikas tai roikkuva tai sairastunut teurastaa itsensä.

"ota itseä niskasta kiinni" saattaa auttaa ensimmäistä ryhmää. Elämään kuuluu suruja, ja se voi olla ihan viisastakin. mutta jälkimmäinen?

juuei. 

-m35

Ei, mutta se voi ehkä auttaa parantumaan. Itselläni olotila kohentui hiukan, kun päätin käydä lenkillä ja tehdä rästiin jääneitä tehtäviä pois alta.

Mun mielestä kerran päivässä lenkillä käyminen on melko iso vaatimus jopa terveeltä ihmiseltä. Mitä jos yrittäisit käydä pari kertaa viikossa rauhallisella kävelyllä esimerkiksi? Mulla masennuksen parantumisessa oli suuri käännekohta, kun mietin, aionko nyt elää vai kuolla/tuhota itseäni. Päätin että katson tämän ainoan elämän loppuun, ja yritän tehdä siitä mahdollisimman kivutonta. Pahinta oli se, kun halusin vaan kuolla mutta olin elossa. Kuitenkin joku uteliaisuus ja sitkeys minussa kai on, että haluan nähdä tämän elämän, vaikka satais pelkkää paskaa niskaan, kuolla ehtii myöhemminkin. Samoin tuo vihan tunnistaminen ja itselleen armollisena pysyminen, pienistä edistysaskelista pitää oppia tuntemaan ylpeyttä ja iloa eikä verrata muihin. Ja vaikka ei jaksaisi kun maata sängyssä, voi koittaa pitää hygieniasta ja ravinnosta huolta ja katsoa vaikka jotain hyvää ohjelmaa (että olisi  itsellä edes vähän mukavempi olla). Itse olen ylpeä joka kerta kun jaksan käydä suihkussa tai laittaa ruokaa.

Ehkä lievä masennus. Minulla on keskivaikea masennus, joka ajoittain käy vaikean masennuksen puolella. Välillä ajattelen, että nyt ryhdistäydyn ja teen niin ja näin, mutta se kestää vain päivän. Seuraavana päivänä nukun taas kello 16 asti ja ehkä saan itseni sohvalle iltaan mennessä. Jos "hyvä" kausi kestää kauemmin, se kaatuu yhteen pieneen vastoinkäymiseen kuten siihen että taaskaan en saanut työpaikkaa tai siihen että ruoka palaa pohjaan. Usein iskee myös flunssaa pitkittyneen yskän seuraksi, tai jotakin muuta joka heikentää yleiskuntoa entisestään. Tiedän sen johtuvan siitä etten syö tarpeeksi monipuolisesti, mutta minkä sille voi jos päässä viiraa ja kaikki tuntuu turhalta - jopa syöminen.