Vanhempi: suurimmat lapseen liittyvät huolet ja murheet?

Lapseni on paljastumassa koulukiusaajaksi. Päällimmäisin tunne on häpeä: miksi intin niin kauan vastaan, miten olen voinut epäonnistua kasvattajana niin pahoin, miksi inhoan lastani tämän takia.

Lapsi on vasta 2v ja terve eli ei siis mikään ajankohtainen asia mutta itse entisenä koulukiusattuna olen huolissani ettei lastani vain alettaisi kiusaamaan koulussa, tai ettei lapsestani tulisi kiusaajaa. Molemmat olisi ihan hirveitä ja siksi pyrin kasvattamaan hänestä itsevarman, toisia kunnioittavan ihmisen.

Lisäksi pohdin jatkuvasti miten lapseni tulee suhtautumaan isättömyyteen. Hänen isänsä ei olisi halunnut jatkaa vahingossa alkanutta raskautta mutta minä taas tahdoin joten annoin hänelle mahdollisuuden lähtä elämästämme ilman velvollisuuksia. Nyt lapsi ei ole siis tavannut isäänsä eikä isä ole tehnyt elettäkään tavatakseen lapsensa, ja hyvä niin. Toivottavasti vain osaan selittää asian lapselle oikein niin että hän ymmärtää ettei isänsä halunnut hänelle pahaa ja ettei mikään ole hänen vikansa. Moni vanhempansa hylkäämä lapsi luulee vian olevan itsessään. :( Nyt olen vielä onnellinen kun lapsi ei edes tiedä mikä isä on eikä siis ymmärrä ett häneltä puuttuu jotain.

Vauva-aika. En osannut varautua siihen henkisesti oikealla tavalla. Jännitin ja pelkäsin koko ajan, että teen jotain pahasti väärin ja että lapsi pahimmassa tapauksessa kuolee sen takia. Vaikea selittää tätä jälkeenpäin. Koin itseni avuttomaksi ja heikoksi. En kokenut oikeastaan mitään niistä positiivisista tunteista, joista olin lukenut, oman lapsen syntymän yhteydessä.

Toinen vaikea aika on nyt, kun hän on aikuistumassa. Hänen pitäisi kohta löytää oma suunta ja paikkansa aikuisten maailmassa, mutta näyttää nyt vielä kaikki olevan ihan hakusessa.

Mutta on tässä välillä ollut kivaakin.