Välimeren yli Isisin taistelijoita Eurooppaan
Isisin taistelijoita Eurooppaan - piiloutuvat siirtolaisveneisiin
Sunnuntai 17.5.2015 klo 08.56 (päivitetty klo 09.07)
Taistelijat ovat tehneet rahakkaita sopimuksia siirtolaisia kuljettavien ihmisten kanssa, kertoo Libyan viranomaislähde.
Viranomaisten mukaan rikollisliigat auttavat ääri-islamisteja piiloutumaan veneisiin. (AP)
Niin sanotun Islamilaisen valtion eli Isisin taistelijoita on tullut Eurooppaan Välimeren alueella toimivien rikollisliigojen avulla, kertoo Libyan viranomaislähde. Viranomaisten tiedoista raportoi BBC.
Viranomaisten mukaan rikollisliigat ovat auttaneet ääri-islamisteja piiloutumaan veneisiin, joissa pakolaiset matkustavat Eurooppaan. Isisin taistelijoiden piilottelusta Libyan viranomaisille olivat kertoneet paperittomia siirtolaisia kuljettavien laivojen omistajat.
He ovat antaneet Isisin taistelijoiden matkustaa laivoillaan, koska ovat tienanneet siten suuria summia rahaa.
- Isis haluaa lähettää Eurooppaan taistelijoitaan paperittomien siirtolaisten mukana, koska tällä tavoin poliisi ei pysty erottelemaan heitä joukosta, Libyan hallituksen neuvonantaja Abdul Basit Haroun kertoo BBC:n haastattelussa.
Hänen mukaansa Isisin taistelijat istuvat aluksissa syrjässä muista eivätkä pelkää matkustamista.
- He ovat sataprosenttisesti Isisin puolesta.
Haroun uskoo, että pääosin Irakissa ja Syyriassa toimiva terroristijärjestö pyrkii tekemään tulevaisuudessa terrori-iskuja myös Euroopassa. Isis on viime aikoina hyökännyt myös useisiin kohteisiin Libyassa.
Hallitsematon ongelma
Isis pyrkii käyttämään hyväkseen Euroopan alati pahenevaa paperittomien siirtolaisten ongelmaa.
YK:n mukaan jopa 60 000 ihmistä on tänä vuonna pyrkinyt ylittämään Välimeren. Heistä yli 1 800 ihmisen pelätään kuolleen matkalla huterissa ja täyteen ahdetuissa veneissä. Siirtolaisongelma on riistäytynyt täysin käsistä, sillä viime vuonna ainakin paperitonta siirtolaista 218 000 tuli Eurooppaan Välimeren kautta. Monet heistä tulevat Pohjois- ja Koillis-Afrikan valtioista.
Vuonna 2013 paperittomia siirtolaisia kuljettanut alus upposi Italialle kuuluvan saaren Lampedusan edustalla Välimerellä. Onnettomuudessa kuoli 300-400 ihmistä.
LAURA PERÄSALO
laura.perasalo@ilmedia.fi
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 12:29"]
yli 90% välimeren yli tulevista ei ole näitä mainostettuja hätää kärsiviä naisia ja lapsia vaan raavaita miehiä, jotka maksavat (investoivat) rahaa salakuljettajille, että pääsevät eurooppaan tienaamaan sosiaaliturvaa.
[/quote]
Luin joidenkin lähtijöiden tarinoita, yhtäkin kyllästytti bussikuljettajan hommat Afrikassa ja Euroopan meno houkutti, joten matkaan vaan. Osalla siis töitä ja perheet kotimaassa, mutta pitää päästä discoilemaan Eurooppaan. Hävettäisi olla hyyssärivajakki.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 14:27"]
Sitten kun Helsingissä pamahtaa terroristien toimesta, vastuu on täysin välimeren pyrkyreiden vastaanottamista kannattavilla hyysäreillä.
[/quote]
Samaa pätee koko Eurooppaan. Mikä saa ihmisen kerjäämällä kerjäämään verta nenästään ja sitten kun nasahtaa niin alkaa itku ja parku? Minkä takia ongelma täytyy varta vasten luoda Eurooppaan ja sitten alkaa jälkikäteen sitä ratkomaan ja korjaamaan kun vahinko on jo tapahtunut? Minkä takia eurooppalaiset täytyy altistaa terrori-iskuille omissa kotimaissaan? Eikö Eu:n kuulu ensisijaisesti pitää huolta omista kansalaisistaan? Kuka tästä kaikesta kantaa vastuun?
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 12:20"]
Miksi BBC:n uutista alapeukutetaan? huono uutinen vai mitä
[/quote]
Toisilla ottaa pumpun päälle, kun ei julkaista edes mieleisiä uutisia.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 13:21"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 12:29"]
yli 90% välimeren yli tulevista ei ole näitä mainostettuja hätää kärsiviä naisia ja lapsia vaan raavaita miehiä, jotka maksavat (investoivat) rahaa salakuljettajille, että pääsevät eurooppaan tienaamaan sosiaaliturvaa.
[/quote]
Olet ilmeisen huonosti perillä asioista.
Tulijoissa on enemmän miehiä, mutta ei siksi kuin sinä luulet. Ensinnäkin merimatka on erittäin vaarallinen, joten siksi laivoihin ei ole suurta naisten ja lasten ryntäystä. Toiseksikin perillä on suuri vaara tulla hyväksikäyteksi, joten siksikin matkaan lähetetään mieluummin nuoria miehiä, joiden ajatellaan saavan helpommin vaikkapa maataloustyötä.
Kolmas iso ajatusvirheesi on, että luulet heidän tulevan tänne sosiaaliturvan perässä. Ei pidä paikkaansa. Tulijat yrittävät vältellä kaikin tavoin viranomaisia, koska tietävät olevansa luvattomia siirtolaisia. He siis tulevat tekemään Eurooppaan työtä, mitä tahansa työtä.
He tietävät hyvin, että jos heidät saadaan kiinni, he joutuvat vankilamaisiin kokoomaleireijin esim. Italissa ja Kreikassa, ja heidät palautetaan takaisin.
Mitään sosiaaliturvaa he eivät missään E-Euroopan maassa pääse nauttimaan, korkeintaan pakolaisleirin joukkomajoitusta ja soppakeittiön antimia.
Mitä tulee ap:n linkkaamaan juttuun, niin tosi on, että tuo MAHDOLLISUUS on olemassa. Mutta se on sitten toinen juttu, käytetäänkö sitä oikeasti hyväksi. Esim. Syyriasta on paljon helpompikin reitti Eurooppaan Turkin tai vaikkapa Kyproksen kautta.
Kannattaa myös tajuta, että Libya itse on aiheuttanut joukkopaon. Maassa ennen Gaddafin kaatumista olleita satoja tuhansia vierastyöläisiä eteläisemmästä Afrikasta on pahoinpidelty, hyväksikäytetty ja riistetty, sillä myös libyalaisissa on paljon rasisteja, jotka uskovat mustaihoisten olevan alempaa kansaa ja olevan Libyassa vain epävakauttavana tekijän.. Heitä aiemmin epäiltiin myös Gaddafin palkkasotilaiksi. Toisaalta Libyasta pakenee paljon tavallisia libyalaisia taisteluiden alya, maassa kun on meneillään sisällissotaan verrattavia taisteluita. Kolmanneksi maata hyväksikäytetään kauttakulkupaikkana siksi, että Libyassa ei ole toimivaa hallintoa ja poliisia ja rajaviranomaista em. sisäisten levottomuuksien takia.
Näin ollen Libyan niin sanotun hallituksen neuvonantajalla voi olla hyvinkin intressissä väittää, että pakolaisten joukossa on islamisteja. Jotta EU syynäisi ja karkottaisi mahdollisimman suuren osan heistä takaisin.
[/quote]
Oksettavaa suvakkilässytystä ja yksipuoleisista lähteistä kerättyä nyyhkytarinaa.
tässä videossa näkyy hyvin että ihmiset eivät pakene Libyasta vaan tulevat pääosin Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta.
Pääosa on miehiä kun naiset ja lapset eivät lähde Saharan yli töihin minnekään.
Noilla miehilläkään ei ole mitään asiaa eurooppaan kun ei ole viisumia. Parempi olisi että rakentaisivat kotimaataan kuntoon kun tulevat eurooppaan missä ei ole töitä kouluttamattomille.
He ovat varmasti viranomaisten hampaissa kun kaikki tarkoituksella jäävät kiinni merellä ajelehtimasta. Eivät he yritä vältellä viranomaisia. Heti kun mahdollista luikkivat Italiasta pohjoiseurooppaan.
Libyan vierastyöläiset voisivat myös palata kotimaahansa eikä yrittää Eurooppaan. Miksi maksaa salakuljettajille tuhansia euroja kun sillä voisi perustaa kotimaassa pienen busineksen.
ISIS tienaa omaisuuksia ihmissalakuljetuksella
"Time lehti raportoi ISIS:n tienaavan satoja miljoonia yhdysvaltain dollareita Euroopan turvapaikkapolitiikalla. ISIS ja muut äärijärjestöt ovat tienanneet tähän asti arviolta 323 miljoonaa USD, joilla rahoitetaan taisteluja. ISIS:n vuosittainen budjetti on 525-815 miljoonaa USD, joten EU:n politiikka tukee vahvasti ISIS:ä. Euroopassa haluttaisiin tukea enemmänkin ISIS:n toimintaa lisäämällä pelastustoimia, jotka lisäävät matkalle lähtijöiden määrää.
Time lehti kertoo ISIS:n jopa järjestäneen konflikteja ajaakseen ihmisiä pois alueilta ja sitten järjestävät kuljetuksia sinne sun tänne. Ihmissalakuljettajia myös verotetaan, jotka maksavat osuuden ISIS:lle.
Jos Eurooppaan pyrkivät palautetaan takaisin ja turvapaikanhakijat pakolaisleireihin, niin ISIS:lle tulisi iso lovi lompakkoon ja aseiden ostaminen muodostuu hankalaksi. "
Lainaus
ISIS Makes a Fortune From Smuggling Migrants Says Report
Migrants pay thousands of dollars to armed groups in Africa and the Middle East on their journey to Europe
The movement of migrants across the Middle East and Africa towards Europe has generated up to $323 million for the Islamic State in Iraq and Greater Syria (ISIS) and other jihadist groups, a new report has revealed.
....
But while E.U. officials anguish over the plight of people crossing the Mediterranean to get to Europe, the migration has proved an invaluable business opportunity for groups like ISIS. So valuable that international crime experts believe ISIS might have launched some attacks specifically in order to drive people to flee, and then profit from their flight.
....
The report suggests ISIS has recently driven Syrians and Iraqis from their homes in a deliberate attempt to increase their control over smuggling routes, and to drive up the numbers of those trying to cross the Mediterranean. Syrians now comprise the largest number of migrants crossing the Mediterranean, followed by refugees from the East African nation of Eritrea. The surge in Syrian refugees crossing the Mediterranean since last year appeared to follow ISIS attacks on refugee camps. “Why would they want to attack refugee camps near the Syria-Jordan border?” Nelleman says. “The purpose was to drive refugees out.” Many of those refugees made their way to Libya to take dangerous boats to Europe.
http://time.com/3857121/isis-smuggling/
Libyan kriisi on aika paljon länsimaiden aikaansaama kun muslimimaan kasassa pitänyt johto pommitettiin maan tasalle ja radikaalit saivat maasta otteen.
Libyan suurivesikanava hanke pommitettiin paskaksi
http://orientalreview.org/2011/05/06/libyas-great-man-made-river/
https://www.google.fi/search?q=Great+Man-Made+River&tbm=isch
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:44"]
Amerikkalaiset kävivät hämmentämässä Libyassa niin tässä tulos.
[/quote]
Ei kenenkään ole pakko olla kiihkomuslimi. Niin väsynyttä aina syyttää jenkkejä KAIKESTA.
HS:
Terroristijärjestö Isis ujuttaa Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten joukkoon taistelijoitaan, Libyan hallituksen edustaja väittää Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa.
Libyan hallituksen neuvonantaja Abdul Basit Harun perustaa väitteensä laivojen omistajien kanssa käymiinsä keskusteluihin. Harunin mukaan Isis vaatii salakuljettajilta 50 prosentin osuutta tuloista, jotta nämä voisivat jatkaa toimintaansa.
Harun väittää myös, että Isis suunnittelisi iskuja Euroopassa.
Myös EU:n rajavalvontavirasto Frontex on aiemmin varoittanut, että jihadistijärjestö voi käyttää hyväkseen siirtolaisten käyttämiä reittejä, jotta se voisi soluttaa taistelijoitaan Eurooppaan.
Jihadistijärjestö Isis julisti viime vuonna perustaneensa islamilaisen valtion Syyriaan ja Irakiin. Järjestö on aktivoitunut myös Libyassa, joka on ajautunut viime kuukausina yhä pahempaan kaaokseen.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:50"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:44"]
Amerikkalaiset kävivät hämmentämässä Libyassa niin tässä tulos.
[/quote]
no ei se amerikkalaisille kuulu onko joku kiihkomuslimi. Libya oli kuit afrikkalaisittain kohtuullinen paikka, tosin se oli sosialistinen. Amerikkalaisten ovela juoni Euroopan haltuuunottoon. Rahoitetaan Isisia ja edesautetaan paskaporukan tänne völjäämistä. Hyvä sen itsen olla, valtameren takana.
Ei kenenkään ole pakko olla kiihkomuslimi. Niin väsynyttä aina syyttää jenkkejä KAIKESTA.
[/quote]
Onko EU todellakin niin lepsu, ettei pysty huolehtimaan omista rajoistaan?
Austraalia pystyi torjumaan sinne pyrkivät aasialaiset, USA torjuu meksikolaiset (tosin maarajoja on helpompi valvoa).
Mitä hyötyä on meidän puolustusvoimistamme, jos ne eivät pysty torjumaan edes aseetonta maihinnousua?
Hinatkaa nuo paatit takaisin lähtösatamaan, makso mitä makso.
Tässä on pakko ruveta koviin otteisiin tai tulee todellakin katastrofi, jota ei pystytä omalla mantereella enää torjumaan, kun vihollinen on jo saanut jalan sijan. Tai laivojen kipparit ja miehistö elinikäiseen vankeuteen, varoituksena muille, ettei saamastaan palkkiosta ole paljon hyötyä kiven sisällä.
Euroopan pitää vartioida ja puolustaa rajojaan ja siihen on panostettava.Miksi valtiolla on rajat?-siihen omat elintärkeät syynsä ja itsenäiset valtiot ovat luoneet toimivat yhteiskuntansa oman kulttuurin voimalla.Afrikan mantereella on ehkä ollut ihmisen alkukoti,jos on,niin se on johtunut edullisesta maatieteellisestä sijainnista jossa lämpöä valoa ja hedelmällistä maaperää sekä luonnonrikkauksia riittää.
Myös tilaa on,afrikka on monta kertaa euroopan kokoinen.On jo nähty,että sieltä poispyrkivät ihmiset eivät ilman kehittynyttä länsimaista osaamista ,johtamista ja tietotaitoa PYSTY rakentamaan toimivia yhteiskuntia,valtava väestöräjähdys on siitä esimerkkinä.
Euroopassa on jo riittävästi työttömiä maahanmuuttajia sekä alkuperäistä työtöntä väkeä.
Sosiaaliturvamme ja asuntokantamme olemme rakentaneet vuosien uurastuksella ja osaamisella,mikä "vastuu" on euroopalla tai minivaltio suomella afrikkalaisesta väestöräjähdyksestä tai takapajuisten uskontojen harjoittajista?
Oletteko aikuiset sattuneet katsomaan ISIS videoita miten oikeasti käsittelevät lähimmäisiään.
edes hyvin läheiset muslimit, jotka on pienellä vivahde-erolla omaan muslimisuuntaukseen saavat surutta kalashnikovista päähän. ei tarvii kuvitella edes mitä tekevät kristityille euroopassa
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 17:02"]
Pelottaa. Mihin tämä kaikki johtaakaan?
[/quote]
nehän o jo uhkaillut "epätyypillisillä terroriteoilla" eli päitä poikki tavallisilta ihmisiltä.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:40"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 13:21"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 12:29"]
yli 90% välimeren yli tulevista ei ole näitä mainostettuja hätää kärsiviä naisia ja lapsia vaan raavaita miehiä, jotka maksavat (investoivat) rahaa salakuljettajille, että pääsevät eurooppaan tienaamaan sosiaaliturvaa.
[/quote]
Olet ilmeisen huonosti perillä asioista.
Tulijoissa on enemmän miehiä, mutta ei siksi kuin sinä luulet. Ensinnäkin merimatka on erittäin vaarallinen, joten siksi laivoihin ei ole suurta naisten ja lasten ryntäystä. Toiseksikin perillä on suuri vaara tulla hyväksikäyteksi, joten siksikin matkaan lähetetään mieluummin nuoria miehiä, joiden ajatellaan saavan helpommin vaikkapa maataloustyötä.
Kolmas iso ajatusvirheesi on, että luulet heidän tulevan tänne sosiaaliturvan perässä. Ei pidä paikkaansa. Tulijat yrittävät vältellä kaikin tavoin viranomaisia, koska tietävät olevansa luvattomia siirtolaisia. He siis tulevat tekemään Eurooppaan työtä, mitä tahansa työtä.
He tietävät hyvin, että jos heidät saadaan kiinni, he joutuvat vankilamaisiin kokoomaleireijin esim. Italissa ja Kreikassa, ja heidät palautetaan takaisin.
Mitään sosiaaliturvaa he eivät missään E-Euroopan maassa pääse nauttimaan, korkeintaan pakolaisleirin joukkomajoitusta ja soppakeittiön antimia.
Mitä tulee ap:n linkkaamaan juttuun, niin tosi on, että tuo MAHDOLLISUUS on olemassa. Mutta se on sitten toinen juttu, käytetäänkö sitä oikeasti hyväksi. Esim. Syyriasta on paljon helpompikin reitti Eurooppaan Turkin tai vaikkapa Kyproksen kautta.
Kannattaa myös tajuta, että Libya itse on aiheuttanut joukkopaon. Maassa ennen Gaddafin kaatumista olleita satoja tuhansia vierastyöläisiä eteläisemmästä Afrikasta on pahoinpidelty, hyväksikäytetty ja riistetty, sillä myös libyalaisissa on paljon rasisteja, jotka uskovat mustaihoisten olevan alempaa kansaa ja olevan Libyassa vain epävakauttavana tekijän.. Heitä aiemmin epäiltiin myös Gaddafin palkkasotilaiksi. Toisaalta Libyasta pakenee paljon tavallisia libyalaisia taisteluiden alya, maassa kun on meneillään sisällissotaan verrattavia taisteluita. Kolmanneksi maata hyväksikäytetään kauttakulkupaikkana siksi, että Libyassa ei ole toimivaa hallintoa ja poliisia ja rajaviranomaista em. sisäisten levottomuuksien takia.
Näin ollen Libyan niin sanotun hallituksen neuvonantajalla voi olla hyvinkin intressissä väittää, että pakolaisten joukossa on islamisteja. Jotta EU syynäisi ja karkottaisi mahdollisimman suuren osan heistä takaisin.
[/quote]
Oksettavaa suvakkilässytystä ja yksipuoleisista lähteistä kerättyä nyyhkytarinaa.
tässä videossa näkyy hyvin että ihmiset eivät pakene Libyasta vaan tulevat pääosin Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta.
Pääosa on miehiä kun naiset ja lapset eivät lähde Saharan yli töihin minnekään.
Noilla miehilläkään ei ole mitään asiaa eurooppaan kun ei ole viisumia. Parempi olisi että rakentaisivat kotimaataan kuntoon kun tulevat eurooppaan missä ei ole töitä kouluttamattomille.
He ovat varmasti viranomaisten hampaissa kun kaikki tarkoituksella jäävät kiinni merellä ajelehtimasta. Eivät he yritä vältellä viranomaisia. Heti kun mahdollista luikkivat Italiasta pohjoiseurooppaan.
Libyan vierastyöläiset voisivat myös palata kotimaahansa eikä yrittää Eurooppaan. Miksi maksaa salakuljettajille tuhansia euroja kun sillä voisi perustaa kotimaassa pienen busineksen.
[/quote]
Oksettavaa rasistipaskaa, ja täydellistä tietämättömyyttä ja valehtelua.
Ensinnäkin, minä sanoin, että pakolaisissa on monenlaista sakkia. Libyan sisällisotaa pakenevia afrikkalaisia (joita oli vierastyöläisinä Gaddafin Libyassa satoja tuhansia, osa vieläkin maassa), myös etelänpää tulevia afrikkalaisia, jotka hyödyntävät sitä, että maassa ei ole toimivaa viranomaishallintoa.
Mutta enemmistö on Syyrian sotaa pakenevia sekä eritrealaisia.
http://www.unhcr.org/pages/49e48e996.html
Eritrea - koska ethän sinä nyt tätäkään varmaan tiedä, niin kerron - on yksipuoliediktatuuri, jonka ihmisoikeustilanne kuuluu maailman kehnoimpiin.
http://en.m.wikipedia.org/wiki/Eritrea
tiedoksesi, että tuollaisista oloista nimenomaan lähtevät ne nuoret, kaupunkilaiset miehet siksi, että heidän uskotaan selviävän pakomatkasta hengissä ja siksi, että matka maksaa toistakymmentä tuhatta dollaria eikä kaikkia ole varaa lähettää. Ja siksi, että ne nuoret koulutetut, ylemmän sosiaaliluokan miehet ovat usein juuri niitä vainottuja. Ei diktaattorin tarvitse huolehtia naisista tai lukutaidottomista maajusseista. Poliittinen vaino kohdistuu aina ennen kaikkea sivistyneistöön, oli maa mikä tahansa.
Se, mitä pakolaiset/siirtolaiset tekevät Europpassa, riippuu siitä, mistä he ovat lähteneet. Syyrialaisilla on toivoa saada turvapaikka, joten he halevat sitä, ja heidät sijoitetaan pakolaisleireihin.
Monesta muusta maasta tulevat sen sijaan välttelevät mahdollisuuksien mukaan viranomaisia, koska tietävät, ettei heillä ole toivoa turvapaikasta, vaan esessä on käännytys. He yrittävät saada työtä laittomina siirtolaisina, ja esim. Espanjan maatalous pyörii näiden afrikkalaisten vierastyöläisten varassa.
Väitteesi hulppeista oloista ja sosiaaliturvalla lököttelystä on posketon ja täysin irrallaan reaalimaailmasya. Voisit sinä nämä tarkistaa itsekin, mutta KUN ET TAHDO. Faktat eivät sopisi rasistiseen vouhotukseesi.
Tosiasia nimittäin on, että esimerkiksi Italiassa tulijat tungetaan ylitäysiin leireihin, joissa olot ovat kamalat. Tuki on max 2,5 euroa päivässä henkilökohtaisiin menoihin. Kelaa, onko hyvä tuki. No ei ole.
Periaatteessa turvapaikanhakijat saavat hakea töitä puolen vuoden jälkeen, mutta paikkakunnilla, joilla on isoja leirejä, töitä ei juurikaan ole saatavilla kaikille halukkaille.
että semmoinen onnela se.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:46"]
ISIS tienaa omaisuuksia ihmissalakuljetuksella
"Time lehti raportoi ISIS:n tienaavan satoja miljoonia yhdysvaltain dollareita Euroopan turvapaikkapolitiikalla. ISIS ja muut äärijärjestöt ovat tienanneet tähän asti arviolta 323 miljoonaa USD, joilla rahoitetaan taisteluja. ISIS:n vuosittainen budjetti on 525-815 miljoonaa USD, joten EU:n politiikka tukee vahvasti ISIS:ä. Euroopassa haluttaisiin tukea enemmänkin ISIS:n toimintaa lisäämällä pelastustoimia, jotka lisäävät matkalle lähtijöiden määrää.
Time lehti kertoo ISIS:n jopa järjestäneen konflikteja ajaakseen ihmisiä pois alueilta ja sitten järjestävät kuljetuksia sinne sun tänne. Ihmissalakuljettajia myös verotetaan, jotka maksavat osuuden ISIS:lle.
Jos Eurooppaan pyrkivät palautetaan takaisin ja turvapaikanhakijat pakolaisleireihin, niin ISIS:lle tulisi iso lovi lompakkoon ja aseiden ostaminen muodostuu hankalaksi. "
Lainaus
ISIS Makes a Fortune From Smuggling Migrants Says Report
Migrants pay thousands of dollars to armed groups in Africa and the Middle East on their journey to Europe
The movement of migrants across the Middle East and Africa towards Europe has generated up to $323 million for the Islamic State in Iraq and Greater Syria (ISIS) and other jihadist groups, a new report has revealed.
....
But while E.U. officials anguish over the plight of people crossing the Mediterranean to get to Europe, the migration has proved an invaluable business opportunity for groups like ISIS. So valuable that international crime experts believe ISIS might have launched some attacks specifically in order to drive people to flee, and then profit from their flight.
....
The report suggests ISIS has recently driven Syrians and Iraqis from their homes in a deliberate attempt to increase their control over smuggling routes, and to drive up the numbers of those trying to cross the Mediterranean. Syrians now comprise the largest number of migrants crossing the Mediterranean, followed by refugees from the East African nation of Eritrea. The surge in Syrian refugees crossing the Mediterranean since last year appeared to follow ISIS attacks on refugee camps. “Why would they want to attack refugee camps near the Syria-Jordan border?” Nelleman says. “The purpose was to drive refugees out.” Many of those refugees made their way to Libya to take dangerous boats to Europe.
http://time.com/3857121/isis-smuggling/
[/quote]
Sinä teet johtopäätöksiä nyt ihan väärin.
On tosi, että asejärjestöt osallistuvat ihmissalakuljetukseen. On myös täysin satavarmaa, että heidän bisneksiään ei saada loppumaan linnoittautumalla lisää. Semmoista estettä ei tuohon Välimerelle saada rakennettua, etteivätkö ihmissalakuljettajat keksi keinoja sitä kiertää!
Toisin sanoen ainoa keino lopettaa Isisin bisnekset on joko tuhota Isis - mikä ei näytä onnistuvan ainakaan nykyisellä sotilaallisella panostuksella - TAI MAHDOLLISTAMALLA TURVAPAIKAN HAKU LÄHTÖMAISSA. Toisin sanoen kehittämällä laillisia ja turvallisia väyliä siirtolaisuudelle ja pakolaisuudelle niin, ettei ihmissalakuljettajille ole asiakkaita.
Jos kaikki KIINNI JÄÄNEET tulijat (vain osa siis jää kiinni) käännytetään heti, se vain lisää asiakkaita ihmissalakuljettajille. Moni yrittää useita kertoja, koska epätoivo on niin suurta eikä lähtöpäässä ole joko turvallista tai ei mitään näköaloja työllistää ja elättää itsensä. Isisin puheessa ollen kyse on yleensä ihan hengissä säilymisestä, järjestö kun ei operoi rauhallisissa maissa.
Libyalaiset sotilaat raiskasivat miehen ja neljä naista Britanniassa. Sieltä ne laivat niitä kuljettaa.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-3083589/Five-Libyan-soldiers-jailed-night-drunken-rampaging-city-streets-man-raped-four-women-sexually-assaulted.html
Pari euroa päivässä?! Kuussa 75 euroa. No ei ole ruhtinaallisia tuet. Mä olisin luullut niitä suuremmiksi.
Sitten kun Helsingissä pamahtaa terroristien toimesta, vastuu on täysin välimeren pyrkyreiden vastaanottamista kannattavilla hyysäreillä.