7v pojan sadistiset puheet ja leikit
Tämä ei ole provo, vaikka siltä kuulostaa. Siltä minun elämäkin nykyisin kuulostaa. 7v poikani leikit on aivan sairaita, olen puhunut järkeä, yrittänyt puhua nätisti ja rakentavasti, ei ole auttanut, olen joutunut niin monet kerrat suuttumaan asiasta, antanut rangaistukseksi tv-kieltoja, kaverikieltoja, ym. Leikit ovat usein nimittäin sellaisia, että legoukkojen kanssa leikkii, ne ampuvat toisiaan, joutuu tyrmään, joku ukko varastaa toiselta, aina joku pahis tulee tekemään jotain pahaa, ukot lyövät toisiaan, ampuvat tykeillä. Laitoin pojan katsokaa ikkunasta, kuinka moni ulkona normaalielämässä ampuu, hakkaa toisiaan, varastaa, silloin aina tajuaa ettei ole normaalia, ei mene kauaa kun sadistiset leikit alkaa uudelleen. Kotoa ei tuollaisia ole oppinut, meillä ei puhuta ja ihailla väkivaltaa. Miten saan sadistisuuden pois pojan mielestä ja leikeistä? Hävettää ajatus psykiatrille menosta, jos alkaa syyttää kotioloja, vaikka meillä ei minkäänlainen väkivalta ole sallittua. Olen vannottanut pojan, ettei koulussa ja muiden ihmisten aikana puhu sairaita juttuja ja leikkejä, mutta pelottaa milloin koulusta ollaan yhteydessä, jos alkaa puhua siellä tuollaisia. Auttakaa!
Kommentit (49)
Joo siis, asiahan on näin että hyvä ihminen SUN POJASTA tulee nyt kyllä pahimman luokan kriminaali - selvät merkit on jo ilmassa. Ei tuollainen siis ole millään lailla normaalia, EI!!! Kyllä tuon ikäisen pikkupojan pitäisi ehdottomasti leikkiä kotia naapurin Siirin kanssa, mutta ei taida Siiri sitten kiinnostaa, liekö tulossa homoseksuaali. No ei sekään mitään haittaa, nykyisin homotkin saa mennä onneksi naimisiin, niin ei jää äippä häistä paitsi, keep going!
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:09"]
Niihä meiänki 8-v poika leikkii sotaleikkejä. Nukeillako pitäisi? Hei se on vaa leikkiä, mielikuvitusta.
[/quote] mun poika oli kova rakenteleen pienistä legoista milloin lentokonetta mallin mukaan, oli tosi monimutkainen , kaikki tekniikka kiinnosti. En ostanut pyssyjä. Toki pelasi myöhemmin niitäkin pelejä kun oli tarpeeksi ikää. Ei tullut vellihousua. Menee armeijaan ens vuonna.
Katsopas nyt ihan ensiksi sanakirjasta, mitä 'sadismi' tarkoittaa. Taisteluleikit ovat lapsilla ihan yleisiä ja normaaleja. Itsekin leikin pienenä sotaa eläinhahmoilla, vaikka olin tyttö. Muistan asian, koska äiti puuttui leikkeihini. Se ei tuntunut kivalta.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:24"]
Kun Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa Virossa alkoi näkyä ulkomaalaiset kaupalliset kanavat ja niiden lastenohjelmat, virolaisten lasten ahdistus ja univaikeudet lisääntyivät. En nyt löydä lähdettä tähän hätään, mutta tämä on siis ihan tutkittu juttu. Neukkujen lastenohjelmat olivat olleet symppiksiä ja lempeitä :)
[/quote]Olisikohan nyt ihan varmasti syynä lastenohjelmat? Tuolloin oli käynnissä yhteiskunnallinen murros ja elämän yleinen epävarmuus, joka ihan varmasti heijastui lastenkin maailmaan. Lapsilla on korvat päässä, he kuulevat esim. uutisia ja aikuisten keskinäisiä puheita ja asiaa vain pahentaa se, etteivät he ymmärrä kaikkea kuulemaansa, vaan aistivat vain, että jonkinlaista huolenaihetta on ilmassa. Vanhemmat ovat voineet olla tästä kaikesta stressaantuneita jne. Tutkimus on tehty huonosti, jos näitä tekijöitä ei ole otettu huomioon, tai sitten sinä lainaat siitä vain osan.
Ap on liiaksi tutustunut netissä tyrkyllä olevaan populaariin kasvatusvalistukseen ja sen "totuuksiin". Kaikkihan me näiden juttujen perusteella tiedämme, että väkivaltaiset teot ja mielikuvat eivät mitenkään voi olla lapsilla sisäsyntyisiä, joista pitäisi kasvattamalla oppia eroon. Ehei. Lapsi voi oppia satuttamaan muita vain mallista: kun taapero keksii puraista tai uhmaikäinen raapaista, niin kotona kasvatetun lapsen kohdalla syy on tietysti vanhempien huonossa esimerkissä. Jos eivät tietääkseen pure tai raavi, niin kuitenkin varmasti öisin ihmissusina juoksevat näitä kauheuksia tekemässä, jostainhan se malli on saatu. Ja kun kerran on opittu, on lapsi lopullisesti pilalla.
Mutta siis oikeasti: Ap, rajoita omaa nettiaikaasi, mene lainaamaan kirjastosta Sinkkosta. Kyllä se siitä.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:10"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:09"]
Niihä meiänki 8-v poika leikkii sotaleikkejä. Nukeillako pitäisi? Hei se on vaa leikkiä, mielikuvitusta.
[/quote] ne on nukkeja siinä missä barpitkin, niillä leikitään
ne legoukot on käytännössä nukkeja, haloo!?!
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:09"]Niihä meiänki 8-v poika leikkii sotaleikkejä.
Nukeillako pitäisi?
Hei se on vaa leikkiä, mielikuvitusta.
[/quote]
Pakko vielä lisätä, että ei tuo piiks pelkkiä sotaleikkejä oo aina leikkiny.
Ensin tuli fröbelin palikat ja kitaran soitto. Kitaraks kelpas ihan joku puupalikkaki.
Myöhemmin tuli dinosaurukset. Kaikki mikä liitty dinoihin, oli se juttu. Ja poika käveli itekki ku dinosaurus.
Kerran näin kaupassa tuntemattoman pikkupojan. Seki leikki dinoa ja kåvi pakastealtaalla nuuskimassa ja käveli niinku dinot :)
Mut sitten kun poika tuli eskari-ikään, rupes nää sotajutut kiinnostaa.
Ja nyt 8-vuotiaana tykkää myös korttipeleistä ja ei sotaleikit oo enää niin rajuja.
Partiossa käy myös ja tykkää myös virvelöinnistä.
Onhan niitä juttuja mitä pojat voi muutakin tehdä ku vaa sotia :)
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 11:05"][quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:09"]Niihä meiänki 8-v poika leikkii sotaleikkejä.
Nukeillako pitäisi?
Hei se on vaa leikkiä, mielikuvitusta.
[/quote]
Pakko vielä lisätä, että ei tuo piiks pelkkiä sotaleikkejä oo aina leikkiny.
Ensin tuli fröbelin palikat ja kitaran soitto. Kitaraks kelpas ihan joku puupalikkaki.
Myöhemmin tuli dinosaurukset. Kaikki mikä liitty dinoihin, oli se juttu. Ja poika käveli itekki ku dinosaurus.
Kerran näin kaupassa tuntemattoman pikkupojan. Seki leikki dinoa ja kåvi pakastealtaalla nuuskimassa ja käveli niinku dinot :)
Mut sitten kun poika tuli eskari-ikään, rupes nää sotajutut kiinnostaa.
Ja nyt 8-vuotiaana tykkää myös korttipeleistä ja ei sotaleikit oo enää niin rajuja.
Partiossa käy myös ja tykkää myös virvelöinnistä.
Onhan niitä juttuja mitä pojat voi muutakin tehdä ku vaa sotia :)
[/quote]
Piiks= poika
Prkl
Häh? Mitä sairasta tossa nyt oli? Minä ja sisko leikittiin pienenä myös paljon legoilla ja meillä oli myös niitä pahiksia, jotka ryöväsivät hyviksiltä, ampuivat, miekkailivat, tykittivät jne jne. Ihan normaalia. Ne on LEGOJA. Ei niitä satu se miekkailu. Enkä todellakaan ole väkivaltainen ihminen. En ole koskaan lyönyt tai satuttanut yhtäkään elollista olentoa. Ap höllää vähän niitä hermojasi.
Kunhan se ei jää ainoaksi leikiksi-. Nykyään pelataan tietokoneilla, pleikka nelosella ja ties millä härveleillä ihan lapsille sopimattomia pelejä. Rajoittakaa.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 11:10"]Häh? Mitä sairasta tossa nyt oli? Minä ja sisko leikittiin pienenä myös paljon legoilla ja meillä oli myös niitä pahiksia, jotka ryöväsivät hyviksiltä, ampuivat, miekkailivat, tykittivät jne jne. Ihan normaalia. Ne on LEGOJA. Ei niitä satu se miekkailu. Enkä todellakaan ole väkivaltainen ihminen. En ole koskaan lyönyt tai satuttanut yhtäkään elollista olentoa. Ap höllää vähän niitä hermojasi.
[/quote]
Hei ne on kylläkin nukkeja ei legoja :D
Tuollaisilla rosvo ja poliisi -leikeillä lapsi ihan normaalisti käsittelee oikeudenmukaisuuden käsitystään. On jotenkin tärkeää että siinä on se "hyvis" ja "pahis". Sillä tavallaan opettelee hahmottamaan sitä mikä on oikein ja väärin. En sanoisi noita mitenkään "sadistisiksi" leikeiksi.
Mikä tuossa on sadistista? Saako leikkiä kaverien kanssa rosvoa ja poliisia pihalla vai onko sekin liian "sadistista" kun laitetaan vankilaan ja kaikkea?
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:51"]
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:24"]
Kun Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1990-luvun alussa Virossa alkoi näkyä ulkomaalaiset kaupalliset kanavat ja niiden lastenohjelmat, virolaisten lasten ahdistus ja univaikeudet lisääntyivät. En nyt löydä lähdettä tähän hätään, mutta tämä on siis ihan tutkittu juttu. Neukkujen lastenohjelmat olivat olleet symppiksiä ja lempeitä :)
[/quote]Olisikohan nyt ihan varmasti syynä lastenohjelmat? Tuolloin oli käynnissä yhteiskunnallinen murros ja elämän yleinen epävarmuus, joka ihan varmasti heijastui lastenkin maailmaan. Lapsilla on korvat päässä, he kuulevat esim. uutisia ja aikuisten keskinäisiä puheita ja asiaa vain pahentaa se, etteivät he ymmärrä kaikkea kuulemaansa, vaan aistivat vain, että jonkinlaista huolenaihetta on ilmassa. Vanhemmat ovat voineet olla tästä kaikesta stressaantuneita jne. Tutkimus on tehty huonosti, jos näitä tekijöitä ei ole otettu huomioon, tai sitten sinä lainaat siitä vain osan.
[/quote]
Olen yrittänyt nyt googlata, tutkimus on käsittääkseni Merle Taimalun tekemä (Children's fears and copying strategies, 2007) ja siinä on mm. pyydetty lapsia nimeämään pelottavina pitämiään tv-ohjelmia ja kertomaan televisioon liittyvistä peloistaan. Tällaiset pelot olivat lisääntyneet vuosien 1993 ja 2002 välillä merkittävästi. Merle Taimalu on näköjään myös jo aiemmin kirjoittanut aiheesta artikkelin, jossa vertaillaan suomalaisten ja virolaisten lasten kokemuksia, artikkeli löytyy suomalaisesta teoksesta Alapuro & Arminen 2004: Vertailevan tutkimuksen ulottuvuuksia.
Mitä, oot siis rankaissut lastasi, että hän leikkii, käyttää mielikuvitustaan ja käsittelee maailmassa tapahtuvia asioita leikin avulla?
Ap, höllää vähän ja anna lapsen olla lapsi.
Edellinen vielä sen verran, että olisit mielummin ylpeä pojasta, että hän erottaa hyvän ja pahan. Kuullostaa ihan normaalilta pikku pojalta.