Olen koronapositiivinen, huomenna töihin
Tein torstaiaamuna koronatestin, joka oli positiivinen. Ilmoitin työnantajalle ja se sanoi tiistaina sitten töihin tai sairaslomalappu hänelle. Selvä.
Asia mutkistui kun tk tai päivystys ei suostu tekemään testiä, sanovat että sairasta kotona. Meillä on työterveys paikallisessa tk:ssa. Tänään tein aamulla vielä kotitestin, oli positiivinen, Olen soittanut tk:hon aamulla ja iltapäivällä. Ei, testiin en pääse. Kukaan ei halua kirjoittaa sairaslomaa minun kotitestin perusteella. Soitin pomolle, kirosi ja huusi että huomenna töihin tai ei tarvitse tulla lainkaan, Minä menen huomenna töihin, koska kuumetta ei enää ole. piste.
Kommentit (39)
Teet toki kuten parhaaksi näet. Minä vastaavassa tilanteessa irtisanoutuisin.
Voi luoja mikä työpaikka! Lähtisin liitään,ri mitään arvostusta työntekijää kohtaan, huh huh miten peestä.
Milloin oireet ovat loppuneet? Sehän siinä ratkaisee. Täällä ainakin ohje on, että kaksi oireetonta päivää ollaan vielä kotona. Eli vähintään viisi päivää, mutta jos oireet kestävät yli 3 päivää, niin oireiden loppumisesta kaksi oireetonta päivää vielä kotona.
En tiedä missä päin vaikutat mutta ainakin Uudellamaalla on tk:hon soittaessa tiedote toisesta numerosta jossa voi hoitaa noita asioita ja saada sairastodistuksen.
Kyllähän Suomessa suhde työhön on vähintään mielenkiintoinen mutta jos nyt ei sentään tartuntatautia tietoisesti levitettäisi. Tulee helposti kalliimmaksi jos usea saa tartunnan kuin yhden työntekijän poissaolo.
Oletan että tarina on tosi mutta täällähän ei mistään tiedä varmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja mikä työpaikka! Lähtisin liitään,ri mitään arvostusta työntekijää kohtaan, huh huh miten peestä.
Rikkoo myös työnantajan velvollisuutta huolehtia muidenkin työntekijöiden työturvallisuudesta.
Tässä koko tilanteessa on ongelmana se, että nyt ei ole annettu selkeitä ohjeita. Koulusta tuli lapsille ohjeet miten ollaan kotona, mutta sama kaupunki ei ole antanut opettajille mitään ohjetta, että miten he toimivat töihin tulon kanssa, tarvitaanko jotain todistuksia ja missä vaiheessa tarvitaan. Voisi kuvitella, että sama ohje koskee opettajiakin, mutta sellaista ohjetta ei kuitenkaan ole tullut.
Ihmetyttää aika lailla nämä työnantajat, jotka haluavat mieluummin, että koko työyhteisö sairastuu kerralla, kuin että antaisivat yhden olla kunnolla kotona paranemassa.
Kävisin vähän yskimässä pomon suuntaan.
Kyllähän ne työterveyshuollosta vastaavat sairaalle sairauslomaa kirjoittavat, vaikkeivät testiä ottaisi. Paitsi jos ap on ollut jo kaksi päivää oireeton. Taitaa olla taas keksitty juttu.
Eikö teillä voi omalla ilmoituksella olla sairaslomalla?
Tuttu sairastui viikonloppuna, vei lapset tänään aamulla hoitoon ja palasi kotiin tekemään koronatestin joka olikin positiivinen. Hauskasti juuri samana päivänä kun lapset siirtyvät toiseen kotiinsa ja oli kätevä ilmoittaa että hei, lapset altistuneet ja terveydenhuollon suositus . Toinen vanhempi ei nyt pääse töihin ja on jumissa 5 vrk altistuneiden lasten kanssa. Tulonmenetykset ja kaikki kaatuu hänelle nyt yksin, mitään virallisia testejä tai muita täällä päin ei nyt saa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä koko tilanteessa on ongelmana se, että nyt ei ole annettu selkeitä ohjeita. Koulusta tuli lapsille ohjeet miten ollaan kotona, mutta sama kaupunki ei ole antanut opettajille mitään ohjetta, että miten he toimivat töihin tulon kanssa, tarvitaanko jotain todistuksia ja missä vaiheessa tarvitaan. Voisi kuvitella, että sama ohje koskee opettajiakin, mutta sellaista ohjetta ei kuitenkaan ole tullut.
Eikös opettajillakin ole työterveyshuolto. Eiköhän sieltä sen todistuksen saa, vaikkeivät testasi, jos ette ole erikseen ohjetta saaneet, että saa olla omalla ilmoituksella pois.
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä voi omalla ilmoituksella olla sairaslomalla?
Ap kirjoitti, että on torstaina tehnyt positiivisen koronatestin. En tiedä ap:n työn laatua, että onko työtä vain arkisin, mutta jos nyt oletamme, että ap työskentelisi ma-pe, niin hänhän on ollut jo kolme päivää omalla ilmoituksella pois, ja kun välissä on viikonloppu, se on ainakin meillä maksimi (siis korkeintaan viisi päivää omalla ilmoituksella).
Vierailija kirjoitti:
Tuttu sairastui viikonloppuna, vei lapset tänään aamulla hoitoon ja palasi kotiin tekemään koronatestin joka olikin positiivinen. Hauskasti juuri samana päivänä kun lapset siirtyvät toiseen kotiinsa ja oli kätevä ilmoittaa että hei, lapset altistuneet ja terveydenhuollon suositus . Toinen vanhempi ei nyt pääse töihin ja on jumissa 5 vrk altistuneiden lasten kanssa. Tulonmenetykset ja kaikki kaatuu hänelle nyt yksin, mitään virallisia testejä tai muita täällä päin ei nyt saa.
Siis terveydenhuollon suositus että 5 vrk kotona nyt, jos tulee oireita niin karanteeni alkaa alusta. Monelle tämä omikron on pikkujuttu mutta riskiryhmään kuuluville ei ole.
Perjantaista asti flunssaa, työkaveri teki eilen positiivisen testin, minulla la, su, ma kaikki negatiivisia. Huomenna finrexiniä naaman ja töihin.
Ja miksi sinne tk:seen piti soittaa kahteen kertaan? Että iltapäivällä olisi siellä toimintaohjeet muuttuneet? Tämä mietittäväksi niille, jotka valittavat ruuhkaisia terveyspalveluja, eivätkä ymmärrä ruuhkan syntymisen syitä.
Sairaslomaa kirjoitetaan sairauteen, oli korona tai ei. Terveyskeskuksen täytyy arvioida vointisi. Kuume ei ole ainoa mittari. Jos olet kipeä, eikä hoitaja/ lääkäri jostain syystä kirjoittaisi (miksi ei kirjoittaisi) sairaslomaa, on myös heidän vastuullaan että yleisvaarallista tartuntatautia kantava ihminen tartuttaa muita.
Pomosi on selvästi m*lkku, mutta älä hänelle kostaaksesi tartuta työkavereita (tarina nyt ei kerro, voitko töissä eristäytyä niin, ettet tartuta muita). Toisaata koronapositiivisena (tai mitä tahansa virusta sairastavana) pystyt myös omilla toimilla (maski, RIITTÄVÄ käsihygienia ymym.) vaikuttavaan merkittävästi siihen, ettet virusta ympäristöön levitä.
Vierailija kirjoitti:
Perjantaista asti flunssaa, työkaveri teki eilen positiivisen testin, minulla la, su, ma kaikki negatiivisia. Huomenna finrexiniä naaman ja töihin.
Tees vielä huomnaamulla ja tarkista ettei ole haalea positiivinen. Jos pystyt ottamaan näytteen ensin nielusta ja sitten nenästä, niin parempi (tuo on se brittimetodi).
Omicron näkyy toisinaan huonosti testissä!
Jep. Töihin sitten vaan.