90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miken äidissä on varmasti omat hankaluutensa, mutta onhan tuo Mulkosilmä-Natalie kamala mt-ongelmainen tapaus myös. Pitää itseään pikkuisen liian suuressa arvossa, kuitenkin lähes 40-vuotias muija ("eeppinen nainen eikä M tule enää koskaan tapaamaan yhtä hyvää", lol.). Ilmeisesti seonnut jotenkin siitä, ettei ole vieläkään tullut äidiksi. Mikelle sopisi joku miellyttävä
maanläheinen nainen, jolla on jalat maassa."Olin legendaarinen nainen Mikelle." Ai jestas. 😀 Että oikein legendaarinen. Ehkä siinä oli jonkinlainen kielisekaannus... joka tapauksessa Nataliella on kyllä todella korkea mielipide itsestään. Eikö sanonut Joshistakin, että ei ole Josh koskaan nähnyt hänenlaistaan naista tai jotain?
Natalie asuessaan Miken kanssa, sanoi, että Mikella on alhainen äo ja hänellä itsellään on korkea. 😝
Täytyyhän siinä pikkasen osata, kuinka junailla maasta toiseen ja osavaltiosta toiseen tekemättä mitään. Vain levittämällä jalkansa, kuten erään sulhasmiehen sisko sarjassa asian ilmaisi.
Helppo Natalian on pörrätä, kun Mike elättää. Velvollisuus elättää 10 vuotta, jos Natalia ei mene uudelleen naimisiin. Mike uhkasi kerran tell allissa ottaa pankkikortin pois, mutta ei voi sitä tehdä. Kun tuot kumppanin K1 viisumilla Amerikkaan, sitoudut kymmeneksi vuodeksi. Syy siihen on, ettei valtio halua elättää ulkomaalaisia.
Molly pääsi helpolla, kun Louis meni nopeasti naimisiin.
Mikä myötähäpeä Lorenin vanhempien käytöksestä Alexein sukulaisia kohtaan. Ja hotellihuoneessa äiti karjuu Lorenille turpa kiinni, ja olisi kuulemma lyönyt Lorenia, ellei kuvausryhmä olisi ollut paikalla. Ei kyllä kiinnostais olla tollasten ääliöiden kanssa missään tekemisissä.

Olin tulos just samaa kommentoimaan. Kamala akka toi Lorenin äiti. Väkivallan uhka, jos ei hänen halujaan toteuta. Muutto Israeliin varmistettu. Eivätkä voineet edes Alexin vanhempia käydä hyvästelemässä, mitä moukkia!
En ole ikinä ollut Lorenin fani, mutta tuossa jaksossa ensimmäistä kertaa nousi jonkinlainen pieni kunnioituksen tunne. Ei antanut kammottavan äitinsä kävellä ylitseen ja laittoi kovan kovaa vastaan.
Loreenin vanhemmat eivät juurikaan kiillota Amerikka-kuvaa Alexin vanhempien silmissä. Sitä töykeyden ja omahyväisyyden määrää, huhhuijaa.

Näin on, mikään muu maa ei ole niin hyvä kuin USA. Tietysti niitä harmittaa kun lapsenlapset muuttavat pois, mutta sama tilannehan on ollut Aleksein vanhemmilla, näkevät lapsenlapsiaan harvoin. Miksi juuri Lorenin vanhemmat olisivat oikeutettuja lähi-isovanhemmuuteen. Todella huonosti käyttäytyivät, toisin kuin Aleksein vanhemmat, jotka pitivät suunsa kiinni koko kärhämän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Minkähän takia nuo itäeurooppalaiset naiset ovat usein nyrpeitä, Miona ehkä kaikkein nyrpein. Panin merkille, kun menivät autolle, ja sulhasmies yritti jotenkin leikkisästi heilutella Mianaa tai jotain, niin Miana totesi tylysti: Oletpa kömpelö. Kameroiden edessä halusi vetää maton miehensä jalkojen alta.
Tämä epälojaalisuuden puute omaa miestä kohtaan on aika tyypillistä tässä sarjassa.
Pakko tulla itse korjaamaan tätä kirjoitusvirhettä, jonka tein: siis lojaalisuuden puute omaa miestä kohtaan on tyypillistä monille naisille tässä sarjassa. Ovat siis epälojaaleja.
Minusta sellainen parisuhde pysyy paremmin pystyssä, jossa on huumoria ja nauretaan toisen vitseille jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä myötähäpeä Lorenin vanhempien käytöksestä Alexein sukulaisia kohtaan. Ja hotellihuoneessa äiti karjuu Lorenille turpa kiinni, ja olisi kuulemma lyönyt Lorenia, ellei kuvausryhmä olisi ollut paikalla. Ei kyllä kiinnostais olla tollasten ääliöiden kanssa missään tekemisissä.
Olin tulos just samaa kommentoimaan. Kamala akka toi Lorenin äiti. Väkivallan uhka, jos ei hänen halujaan toteuta. Muutto Israeliin varmistettu. Eivätkä voineet edes Alexin vanhempia käydä hyvästelemässä, mitä moukkia!
Lorenin vanhemmat antaa todella moukkajunttia, huonoa ja ylimielistä kuvaa jenkkijuutalaisista tuonne Israeliin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä täällä keskustellaan niin paljon henkilöiden ulkonäöstä?
Mulle ainakin ulkonäkö merkityksetön, persoona ratkaisee.
Siksi koska rumat luonteet paistaa läpi, ja siksi että ovat huonoja esimerkkejä omille lapsilleen ja ilmaisevat kirurgiallaan ja naaman uusiksi laittamalla tyttärilleen sitä että tyttäret eivät kelpaa sellaisina kuin ovat. Miettikää Yaran alkuperäistä nenää ja jos tytär saa sen, niin tyttärelle tulee jo ennen teini-ikää traumat siitä että täytyy hänenkin käydä kolmessa-neljässä nenäleikkauksessa kuten äitikin.
Sitäpaitsi kuka vauva tai lapsi haluaa ilmeettömän botox-äidin jonka naama ei liiku ja vielä huulitäyteäidin jonka sössötyspuheesta ei saa selvää kun on tunnottomaksi pistetyt geelirakkulakapselit huulissa? Siitähän on ollut Jenkeissä jopa tutkimuksia että kun yhä puhumattomat vauvat eivät osaa tulkita jenkkiläisten botox-äitiensä tunteita eli pikemminkin ilmettömyyttä ja hämmentyvät siitä, ja siksi kiintyvät esimerkiksi botoxittomaan lastenhoitajaansa enemmän koska hänen kasvot liikkuu kokonaan kun niitä ei ole lamautettu aineilla ja hymy on aito ja hampaat näkyy hymyillessä kun ei täytegeelimuuria pitkin turpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä täällä keskustellaan niin paljon henkilöiden ulkonäöstä?
Mulle ainakin ulkonäkö merkityksetön, persoona ratkaisee.Siksi koska rumat luonteet paistaa läpi, ja siksi että ovat huonoja esimerkkejä omille lapsilleen ja ilmaisevat kirurgiallaan ja naaman uusiksi laittamalla tyttärilleen sitä että tyttäret eivät kelpaa sellaisina kuin ovat. Miettikää Yaran alkuperäistä nenää ja jos tytär saa sen, niin tyttärelle tulee jo ennen teini-ikää traumat siitä että täytyy hänenkin käydä kolmessa-neljässä nenäleikkauksessa kuten äitikin.

Suomessa tää suhtautuminen on jotain uskomatonta. Toisaalta opetetaan ne omat lapset haukkumaan ja arvostelemaan toisten naisten ulkonäköä omalla esimerkillä ja sitten hirvee vittuilu, jos joku tekee itselleen jotain. Ainoa oikea tapa olisi syntyä luonnonkauniiksi hyvillä geeneillä, että saisi olla rauhassa näiltä rääpimisiltä. Moni nainen Suomessakin tukeutuu esteettisiin hoitoihin kohentaakseen ulkonäköä, mutta täällä niistä ei voi avoimesti puhua, koska...

Niinpä niin. Joillain tuntuu menevän pakkomielteen puolelle tuo Yaran ja muiden haukkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkähän takia nuo itäeurooppalaiset naiset ovat usein nyrpeitä, Miona ehkä kaikkein nyrpein. Panin merkille, kun menivät autolle, ja sulhasmies yritti jotenkin leikkisästi heilutella Mianaa tai jotain, niin Miana totesi tylysti: Oletpa kömpelö. Kameroiden edessä halusi vetää maton miehensä jalkojen alta.
Tämä epälojaalisuuden puute omaa miestä kohtaan on aika tyypillistä tässä sarjassa.
Pakko tulla itse korjaamaan tätä kirjoitusvirhettä, jonka tein: siis lojaalisuuden puute omaa miestä kohtaan on tyypillistä monille naisille tässä sarjassa. Ovat siis epälojaaleja.
Minusta sellainen parisuhde pysyy paremmin pystyssä, jossa on huumoria ja nauretaan toisen vitseille jne.
Varmaan kulttuurinen piirre, ehkä se kuuluu siihen omaan naiseuteen, että ei "alennuta samalle tasolle". Jos molemmat nauraa samalle asialle, sehän tekee asetelmasta tasa-arvoisen, ollaan samalla viivalla. Mun mielestä suomalaisissa parisuhteissa on just sellasta kumppanuutta. Ja se on hienoa.
Ylipäätään kun katson sarjaa, mietin et muistaakohan meidän naiset ja miehet ollenkaan miten hienoa, aitoa ja hyvin pitkälle kehittynyttäkin meidän maassamme tasa-arvo on. Täällä ollaan selvästi enemmän sellaisia arjen kumppaneita kuin monessa muussa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä täällä keskustellaan niin paljon henkilöiden ulkonäöstä?
Mulle ainakin ulkonäkö merkityksetön, persoona ratkaisee.Siksi koska rumat luonteet paistaa läpi, ja siksi että ovat huonoja esimerkkejä omille lapsilleen ja ilmaisevat kirurgiallaan ja naaman uusiksi laittamalla tyttärilleen sitä että tyttäret eivät kelpaa sellaisina kuin ovat. Miettikää Yaran alkuperäistä nenää ja jos tytär saa sen, niin tyttärelle tulee jo ennen teini-ikää traumat siitä että täytyy hänenkin käydä kolmessa-neljässä nenäleikkauksessa kuten äitikin.
Sitäpaitsi kuka vauva tai lapsi haluaa ilmeettömän botox-äidin jonka naama ei liiku ja vielä huulitäyteäidin jonka sössötyspuheesta ei saa selvää kun on tunnottomaksi pistetyt geelirakkulakapselit huulissa? Siitähän on ollut Jenkeissä jopa tutkimuksia että kun yhä puhumattomat vauvat eivät osaa tulkita jenkkiläisten botox-äitiensä tunteita eli pikemminkin ilmettömyyttä ja hämmentyvät siitä, ja siksi kiintyvät esimerkiksi botoxittomaan lastenhoitajaansa enemmän koska hänen kasvot liikkuu kokonaan kun niitä ei ole lamautettu aineilla ja hymy on aito ja hampaat näkyy hymyillessä kun ei täytegeelimuuria pitkin turpaa.
Suomessa tää suhtautuminen on jotain uskomatonta. Toisaalta opetetaan ne omat lapset haukkumaan ja arvostelemaan toisten naisten ulkonäköä omalla esimerkillä ja sitten hirvee vittuilu, jos joku tekee itselleen jotain. Ainoa oikea tapa olisi syntyä luonnonkauniiksi hyvillä geeneillä, että saisi olla rauhassa näiltä rääpimisiltä. Moni nainen Suomessakin tukeutuu esteettisiin hoitoihin kohentaakseen ulkonäköä, mutta täällä niistä ei voi avoimesti puhua, koska...
Ensinnäkään Suomessa ei tehdä mitään älytöntä friikki-kirurgiaa. Täällä tehdän hienoa anti-age säätöä eikä monet valtuutetut botox ja filleri klinikat suostu pistämään niitä turhaan maksaville asiakkaille. Täällä ei tehdä likuhihnalta barbie-neniä, ei erotiikkapallosilikoneja, ei tekoleukoja, poski-implantteja eikä perspallotäytteitä.
Suomessa kukaan ei ole tainnut vaihtaa naamaansa kirurgialla kuitenkaan? Paitsi se Katiska-Blörf, mutta se nyt elää kohta nelikymppisenä jossain pienessä omassa Kardashian-muovimaailmassa, aloittanut Tallinnassa leikkelut 18-19 vuotiaana ja tainnut hankkia niitä pers-implantteja, kylkiluiden poistoja, miesten kokoisia tekohampaita ja häppärimallisiksi tuunattuja fillerihuulia jostain Espanjan aurinkorannikolta (ihan "Tuksu Kakkonen" muutenkin jolla ei muuta tekemistä kuin pummia elatusta miehiltä ja Seiskalehdeltä, eikä hae kouluun eikä töitä, joten ei voi normaaliksi ihmiseksi kutsua onneks sillä ei sentään ole lapsia kun ei saa koiraansakaan hoidettua)
Vali-Vali ruikuttaja Yarassa ällöttää se että teki lapsen rahasta. Silloin jo vaikkei mies ollut valmis.
Nyt kun mies sanoi että olisi kiva saada lapselle sisarus, ja muuttaa lähemmäksi töitään eli Floridan seuduille josta ne laivat joissa työskentelee, lähtevät Karibialle, niin tämä ei käynytkään Yaralle, vaan haluaa uudet silikonit ja lisää täytteitä ja botoksia ja valkaisuainetta ja liimajatkeita päähän, ja silloinhan ei voi olla raskaana kun niitä myrkkyjä teettää.
Yara on hetken ajan onnellinen eli alle 24h ajan kun saa Jovilta tuliaisina monen tonnin käsilaukun ja monen sadan aurinkolasit. Isoimmilla mahdollisilla logoilla, tottakai. Muuten näyttää hapanta naamaa ja valittaa kaikesta ja tekee listoja vaatimuksistaan.
Botox ja fillersit on vanhennuttaneet Yaran naaman. Botox alkaa "syömään" ihosta ja lihaksista täyteläisyyttä, ja fillersit tekee tyhjiötä niihin kohtiin joihin sitä laitetaan ja joista se kuluu kuukausissa pois, niin alueet alkaa roikkua kahta kauheammin. Poskitäytteet alkaa painamaan ryppyjä silmien alle.
On vasta 27-vuotias mutta näyttää nelikymppiseltä eronneelta katkeroituneelta rouvalta naamasta.
https://sos-wp-media.s3.amazonaws.com/wp-content/uploads/2022/08/Yara-Z…
Tuossa 2021 oli vielä pumppauttanut naaman täyteen kaikkea
https://entertainmentchronicle.com/wp-content/uploads/2021/01/Yara-Zaya…
https://k5k8z6h5.stackpathcdn.com/wp-content/uploads/2021/11/90-Day-Fia…
Suun alue saattanut jäädä kieroksi hermo- tai verisuonivaurioiden takia?
.
Tuon takia kenenkään ei pitäisi käyttää noita myrkkyjä ENNENAIKAISEEN hoitoon, johon niitä on harhaanjohtavasti ja rahan himossa ulkomaillakin mainostettu. Ne on kehitelty plastikkakirurgien ja dermatologien toimesta 45+ naisille ikääntymisen hoitoon, eli naisille joilla ihosta lähtenyt luontaista volyymiä ja alkanut roikkua.

Mistä sinä tiedät kenen naama roikkuu milloinkin? Katso ihan NORMAALEJA naisia lähiumpäristössä, tai julkisuudesta vaikka politiikasta tms. (Ei temppareista) niin kyllä jo 30+ monella näkyy naamassa selkeitä juonteita ja valahtamista, silmäpusseja.
Miksi tällä palstalla aina kuvitellaan vielä 40 v olevan jotain siloposkia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkähän takia nuo itäeurooppalaiset naiset ovat usein nyrpeitä, Miona ehkä kaikkein nyrpein. Panin merkille, kun menivät autolle, ja sulhasmies yritti jotenkin leikkisästi heilutella Mianaa tai jotain, niin Miana totesi tylysti: Oletpa kömpelö. Kameroiden edessä halusi vetää maton miehensä jalkojen alta.
Tämä epälojaalisuuden puute omaa miestä kohtaan on aika tyypillistä tässä sarjassa.
Aivan järkyttävä daami. ilmankos tuleva anoppi halusi pikkasen jutella.
Tää oli muutenkin koko tarina suurta kuse..sta. En ymmärrä miksi edes pääsivät mukaan, koska olivat jo naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Botox ja fillersit on vanhennuttaneet Yaran naaman. Botox alkaa "syömään" ihosta ja lihaksista täyteläisyyttä, ja fillersit tekee tyhjiötä niihin kohtiin joihin sitä laitetaan ja joista se kuluu kuukausissa pois, niin alueet alkaa roikkua kahta kauheammin. Poskitäytteet alkaa painamaan ryppyjä silmien alle.
On vasta 27-vuotias mutta näyttää nelikymppiseltä eronneelta katkeroituneelta rouvalta naamasta.
https://sos-wp-media.s3.amazonaws.com/wp-content/uploads/2022/08/Yara-Z…
Tuossa 2021 oli vielä pumppauttanut naaman täyteen kaikkea
https://entertainmentchronicle.com/wp-content/uploads/2021/01/Yara-Zaya…
https://k5k8z6h5.stackpathcdn.com/wp-content/uploads/2021/11/90-Day-Fia…
Suun alue saattanut jäädä kieroksi hermo- tai verisuonivaurioiden takia?
.
Tuon takia kenenkään ei pitäisi käyttää noita myrkkyjä ENNENAIKAISEEN hoitoon, johon niitä on harhaanjohtavasti ja rahan himossa ulkomaillakin mainostettu. Ne on kehitelty plastikkakirurgien ja dermatologien toimesta 45+ naisille ikääntymisen hoitoon, eli naisille joilla ihosta lähtenyt luontaista volyymiä ja alkanut roikkua.
Mistä sinä tiedät kenen naama roikkuu milloinkin? Katso ihan NORMAALEJA naisia lähiumpäristössä, tai julkisuudesta vaikka politiikasta tms. (Ei temppareista) niin kyllä jo 30+ monella näkyy naamassa selkeitä juonteita ja valahtamista, silmäpusseja.
Miksi tällä palstalla aina kuvitellaan vielä 40 v olevan jotain siloposkia?
Menikö sulla taas pointti ohi niin että vaan vihelsi pään yli?
Täällä on kritisoitu turhaa, tarpeetonta, ennen aikaisesi vanhentavaa kirurgiaa ja ruiskepiikkejä, joita nuo tämänkin sarjan parikymppiset harrastaa ja niidenkin kannattaisi säästää ne rahat johonkin järjevämpään eli muuhun koska ne vanhentaa ja pilaa vaan ulkonäköä kun tulee veltostumista ja tarpeetonta arpikudosta!
Jos Yara näyttää nyt alle kolmikymppiseltä jo yli nelikymppiseltä naamastaan, niin miettikää sitten jos jatkaa noita ruiskeita että miltä näyttää sitten kun on oikeasti kolme-nelikymppinen tai viiskymppinen? Kadut alkaa olla täynnä sen Jocelyn Wildenstein-kissanaisen näköisiä naamoja! Alle viiskymppinen Darcey-kaksonen näyttää jo siltä!
Pari kolmekymppiset ottaa noita koska haluavat muokata naamojaan eri muotoisiksi ja näköisiksi koska ihailevat sokeasti jotain tosi teevee perhe Kardashianeja ja heidän klaanejaan. Tervettä? Miona, Yara ja jotkut muut on tehneet selväksi että haluavat olla ihailemiaan Kardashianeja ja asua mielellään Kardashienin naapurissa.
Sitäkään en käsitä miksi nuo hakee kaikki mahdolliset ruiskepiikit naamaan mutta silti käyttävät kuvausfilttereitä kuten Facetunea naamoilleen!? Huonolle itsetunnolle ja dysmorfiselle kehonkuvan häiriölle löytyy terapiaa, tulee halvemmaksi ja terveemmäksi kuin itsensä leikkely muiden näköisiksi.
Hyvämaineiset klinikat eivät niitä piikkejä noin nuorille suosittele eivätkä tee, mutta aina löytyy halpapuoskareita joille kelpaa raha ja jälki on sitten sen mukaista, puhumattakaan jostain Kiinasta tilatuille halparuiskeaineille jotka tuskin lienee puhtaita, yök, jonkun nuoren brittinaisen huulet mätäni sillä sen huuliin oli laitettu kiinalaista täyteainetta jossa oli ollut mukana lasinpesunestettä ja muuta myrkkyä!
Yarakin voisi laittaa nuo naaman pistosrahat ja tekotukkarahat ym vaikka lapsen tilille tulevaisuuden opiskeluja varten, tai vuokrata niillä Prahasta asunto äidilleen ja itselleen lomien ajaksi.
Positiivinen ulkonäkömuokkaus, eli sarjan eräs onnistunut muodonmuutos eli viisissä kymmenissä oleva Rebecca joka nuoremman Ziedin kanssa
Näytti tältä sarjan kuvausten aikaan
https://tvshowsace.com/wp-content/uploads/2019/09/90-Day-Fiance-Rebecca…
Vaihtoi kampausta ja hiusväriä, tunkkaista meikkaustyyliä kevyemmäksi ja raikkaammaksi, laihdutti ja otti todella maltillisesti botoxia otsaan ja kosteuttavia ohuempia täyteaineita (ei niitä paksuja pullistusaineita joilla tehdään maaoravan poskia ja ankkahuulia huom), ja hoidatti ihoaan laserilla sileämmäksi. Olisikohan leuan alle ihokerroksen alle laitettu muutamat mesolangat kohottamaan hieman, eli veitsetöntä kirurgiaa.
https://tvsoapvideos.com/wp-content/uploads/2021/08/90-Day-Fiance-Rebec…
Rebecca on varmasti heti alkuun kertonut ihoaan hoitaneille tahoille ettei halua mitään överiä, muovisen, tehdyn näköistä juttua naamaan. Mielestäni tällaisia hillittyjä, siistejä hoitoja tehdään Suomessakin, jolloin lopputulos on levänneen ja raikkaamman oloinen, eikä liian feikki eikä huomiota herättävä ilmeetön jäätynyt naama jonka pinta näyttää vahalta kuten Mionalla, Yaralla, Anfisalla, Darceyllä & Staceyllä ym on ollut.
Ps. Verratkaa Rebeccaa muutamaa vuotta vanhempaan Angelaan joka pistänyt kamalat määrät rahaa (sponsorirahaa?) ulkonäköönsä, laihdutusleikkauksiin, silikoneihin, tekohampaisiin, ja tuntuu vaan siltä että sen ulkonäkö paheni ja vanheni.