90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Te jotka vingutte sarjan alkoholista ja juomisesta, mikä tapahtuu usein ruokailun, häiden, perhebileiden tai Sohvaperunoiden katselun merkeissä, eikö teitä häiritse yhtään se että tuossa sarjassa on kovien laittomien huumeiden käyttäjiä (Libbyn veli Charlie ja toinen veli jota ei näytetä), huumerikollisia, huumeiden takia olevia väkivaltarikollisia (Geoffrey) ja niiden jakelun takia olevia rikollisia (Jorge)?
Oletteko alkoholinvastaisia mutta huumemyönteisiä? Ihailetteko suomalaisia Katiskarikollisia?
Se Steven joka lähti Venäjälle ja joka palasi sieltä lapsen ja Olgan kanssa Jenkkeihin, vetelee maria ja joutui sairaalaankin.
No en ole huumemyönteinen, olen vain haikko nainen. Kun avaavat skumppapullon ja viinipullon, tekee mieli itsekin ottaa lasi viiniä😒
Vierailija kirjoitti:
Tuo Andrein vaimon Libbyn perhe eli Potthastin leuaton perhe, siis oikeesti miettikää millaista kuorsausta siinä talossa on esiintynyt vuosikaudet!!! 🤣🤣🤣🤣 Kotitalossa varmaan kuulostanut siltä kuin 10 lumiauraa ajelee ohi ja repii asfalttia, tai että joku maanjäristys tulossa.
Nykyään ne on omissa taloissaan joten meteli lienee pienempi.
Se pitkä siskokin joka kävi nyt taas Andrein päälle, on ottanut leukaimplantin ja on tehty paljon muutakin naamalle kuten nenän kavennus, huulitäytteet, kulmien kohotus......
https://i0.wp.com/starcasm.net/wp-content/uploads/2017/12/Rebekah_Becky…
Hups, ei tuosta kaunista saa enää millään. Kannattaisi hyväksyä itsensä suosiolla, muuten tulee katkeraksi, kuten tämäkin ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bono kirjoitti:
Olen seurannut sarjaa pitkään. Muistan venäläisen naisen joka mankui kalliita merkkituotteita ja raaputti miehensä auton. Mies oli ihan lammas. Angela on toinen jota on pakko nauraakin, komentaa Mikeä mennen tullen. Ärsyttävä Soyaboy joka vedättää nyt toista naista( vanhempi kuin itse). Summitin ja Jennyn suhde vaan kestää. Kamalin mies oli hollantilainen Joka kiusasi Darcyä. Järkyttävä teeskentelijä tää hollantilainen. Samoin Tom joka yritti näyttää Pierce Brosnan: lta. Darcyllä huono tuuri miesten suhteen. Jälkipyykkiä pakko katsoa. Yoli Ukrainasta oli tympeä ja komentelevainen.
Mun mielestäni väkivaltaisuutta ei voi nauraa.
Rasismista on tietääkseni 2 naista saanut potkut sarjasta, se pyörätuolissa istunut venäläistyttö ja usmanin Lisa. Juu oikein rasismi ei ole hyväksyttävää!
Mutta väkivaltainen saa näköjään olla, kuten juuri Anfisa ja Angela, tätä en ymmärrä.
Mitäs jos mies vetelisi jatkuvasti päin pläsiä ja hajoittaisi naisen auton?
Darceystä senverran, itse hän kyllä tuhoaa suhteensa kiirehtimällä. Heti suhteen alussa alkaa hokeminen kihloihin naimisiin kihloihin naimisiin
Ja se jatkuva juominen! Täällä kyllä nähdään vaivaa miesten juomisesta mutta Darceyn alkoholismi on ok.Se pienikasvuinen pyörätuolinainen Alina oli pitänyt räppäriteemabileet Venäjällä opiskelukavereiden kanssa, ja olivat ottaneet kuvia joissa olivat teeman mukaisesti pukeutuneet tummaihoisiksi räppäreiksi ja kuunnelleet räppimusaa ja olivat sanoneet että ne oli N-bileet, ja kommentoineet että "Vain Venäjällä voidaan järjestää tällaiset hullut N-bileet" kun eihän noilla ole tuota mustaa kulttuuria Venäjällä niin joutuivat improvisoimaan ja tekemään jotain coolia. Se katsottiin Jenkkien mielestä rasistiseksi, todella ihmeellistä. Sen Alinan paras kaverihan oli aasialaissyntyinen mies, joten tuskin on mikään rasisti.
Se on kato kulttuurista omimista. :)
Ruotsin versio on aika karsea myös :D
80 -vuotias pappa lähtee Afrikkaan ja menee kihloihin 40 -vuotiaan naisen kanssa ja nainen valittaa kun ukon alapää ei meinaa toimia. Myös kreikkalainen gigolo vanhemman naisen kanssa on todella ällöttävä. On joukossa myös kivoja pariskuntia.
Löytyy discovery+ -palvelusta, Älskar, Älskar inte.
Mun mielestä Bilal on kamala. Ja Shaeeda näyttää koko ajan siltä että alkaisi itkemään. Ei näy mitään rakkautta heidän välillään.
Angela on hullu, selvästi mielenterveys reistailee.
Kummallista kun moni suostuu tuosta noin vaan menemään jossain erilaisessa kulttuurissa naimisiin. Monesti niille ei ees kerrota miten seremonia etenee. Siellä vaan ovat rauhallisina kun kaikkea hämmentävää tapahtuu ympärillä. Ketään et vieraista tunne muuta kuin lähisukulaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka vingutte sarjan alkoholista ja juomisesta, mikä tapahtuu usein ruokailun, häiden, perhebileiden tai Sohvaperunoiden katselun merkeissä, eikö teitä häiritse yhtään se että tuossa sarjassa on kovien laittomien huumeiden käyttäjiä (Libbyn veli Charlie ja toinen veli jota ei näytetä), huumerikollisia, huumeiden takia olevia väkivaltarikollisia (Geoffrey) ja niiden jakelun takia olevia rikollisia (Jorge)?
Oletteko alkoholinvastaisia mutta huumemyönteisiä? Ihailetteko suomalaisia Katiskarikollisia?
Se Steven joka lähti Venäjälle ja joka palasi sieltä lapsen ja Olgan kanssa Jenkkeihin, vetelee maria ja joutui sairaalaankin.
Relaa vähän, mariahan nyt polttaa nykyään aika moni nuorempien sukupolvien jäsen ja kaikki viihdeartistit. Tuolla tropiikissa ja subtropiikissa sitä käytetään laajoissa kansankerroksissa, sehän nääs kasvaa siellä luonnossa. Marihuana ei ole koviin huumeisiin tai alkoholiin lainkaan verrattavissa, ja sitä käytetäänkin nykyään myös lääkkeenä.
=Huumemyönteisen selityksiä
Sietokyky kasvaa ja miedoista huumeista ei ole pitkä matka vahvempiin huumeisiin. Aika harva aloittaa heroiinilla.
Vierailija kirjoitti:
Kummallista kun moni suostuu tuosta noin vaan menemään jossain erilaisessa kulttuurissa naimisiin. Monesti niille ei ees kerrota miten seremonia etenee. Siellä vaan ovat rauhallisina kun kaikkea hämmentävää tapahtuu ympärillä. Ketään et vieraista tunne muuta kuin lähisukulaiset.
Noissa tilanteissa huomaa, että hömöjä höynäytetään ja rahasta joku suostuu näköjään mihin vain.
Taas näytetään Pedron puuhia, Chantel itkee kuinka äiti on Pedrolle tärkeämpi kuin hän. Niinhän siinä sitten kävi, että Pedro kusetti aikansa ja Chantelin perhe veti pidemmän korren. Oliko opetus se vanha, että paha saa aina palkkansa😒

Siis mikä se kusetus on ?
Itse näin heidän liittonsa näin. Pedro tuli kyllä silkasta rakkaudesta Cantelia kohtaan jenkkeihin.
Mutta kypsyi siihen perheen jatkuvaan haukkumiseen ja painostukseen, jopa chantel lähti siihen mukaan eikä koskaan puolustanut miestään. Aina lähti kaikkeen epäilyksiin mukaan. Kukapa sellaista kestää?
No Pedro kesti aikansa kunnes ei enää jaksanut. Yritti kyllä kaikkensa, jopa ehdotti Chanille muutetaan kauemmas perheistä ja aloitetaan oma elämä. Mutta ei se ei tietenkään Chanille käynyt, vaan oma perhe meni kaiken edelle.
Viiminen niitti Pedrolle oli varmasti se, olivat jo pitempään suunnitelleet lapsia. Kunnes yhtäkkiä Chan laukoi, en voi tehdä lapsia miehen kanssa joka ei tule toimeen äitini kanssa.
Että joo, missä se kusetus? Mut mihinkäs siitä päästään, että täällä kaikki miehet sarjassa on paskiaisia.

Tässä on kyllä molempien perheet niin taitavia manipuloijia että välillä itekkin pöyristyy kun oli jommankumman puolella. Ehkä taitavin marionettinukkejen liikuttelija on kuitenkin Cee-Airin eli Chantelin äiti. Antaa juuri sen verran lenkkiä tyttärilleen, että tuntevat olonsa hyväksi, mutta kuitenkin sotkeutuu liikaa heidän elämiinsä eikä anna heidän tehdä omia virheitä, päätöksiä, ja mahdollisuutta oppia virheistään.
Kamalaa miten pahoin kaikki voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista kun moni suostuu tuosta noin vaan menemään jossain erilaisessa kulttuurissa naimisiin. Monesti niille ei ees kerrota miten seremonia etenee. Siellä vaan ovat rauhallisina kun kaikkea hämmentävää tapahtuu ympärillä. Ketään et vieraista tunne muuta kuin lähisukulaiset.
Noissa tilanteissa huomaa, että hömöjä höynäytetään ja rahasta joku suostuu näköjään mihin vain.
Taas näytetään Pedron puuhia, Chantel itkee kuinka äiti on Pedrolle tärkeämpi kuin hän. Niinhän siinä sitten kävi, että Pedro kusetti aikansa ja Chantelin perhe veti pidemmän korren. Oliko opetus se vanha, että paha saa aina palkkansa😒
Siis mikä se kusetus on ?
Itse näin heidän liittonsa näin. Pedro tuli kyllä silkasta rakkaudesta Cantelia kohtaan jenkkeihin.
Mutta kypsyi siihen perheen jatkuvaan haukkumiseen ja painostukseen, jopa chantel lähti siihen mukaan eikä koskaan puolustanut miestään. Aina lähti kaikkeen epäilyksiin mukaan. Kukapa sellaista kestää?
No Pedro kesti aikansa kunnes ei enää jaksanut. Yritti kyllä kaikkensa, jopa ehdotti Chanille muutetaan kauemmas perheistä ja aloitetaan oma elämä. Mutta ei se ei tietenkään Chanille käynyt, vaan oma perhe meni kaiken edelle.
Viiminen niitti Pedrolle oli varmasti se, olivat jo pitempään suunnitelleet lapsia. Kunnes yhtäkkiä Chan laukoi, en voi tehdä lapsia miehen kanssa joka ei tule toimeen äitini kanssa.
Että joo, missä se kusetus? Mut mihinkäs siitä päästään, että täällä kaikki miehet sarjassa on paskiaisia.Tässä on kyllä molempien perheet niin taitavia manipuloijia että välillä itekkin pöyristyy kun oli jommankumman puolella. Ehkä taitavin marionettinukkejen liikuttelija on kuitenkin Cee-Airin eli Chantelin äiti. Antaa juuri sen verran lenkkiä tyttärilleen, että tuntevat olonsa hyväksi, mutta kuitenkin sotkeutuu liikaa heidän elämiinsä eikä anna heidän tehdä omia virheitä, päätöksiä, ja mahdollisuutta oppia virheistään.
Kamalaa miten pahoin kaikki voi.
Kyllä! Chanin äidin touhu oli oksettavaa ja jatkui viellä kun Pedro oli jo lähtenyt kodistaan.
Pedro ja ruma siskonsa näyttävät sammakoilta. Se äiti vasta karsea onkin.

Kamalaa miten pahoin kaikki voi.Kyllä! Chanin äidin touhu oli oksettavaa ja jatkui viellä kun Pedro oli jo lähtenyt kodistaan.
Olen muka ajatellut, että onnellisen avioliiton jälkeläiset olivat onnellisia ja pystyisivät tekemään töitä ja rakastamaan. Tässä perheessä kukaan lapsista ei ole onnistunut elämässään, roikkuvat tämän matriarkan lieassa.
Tässä perheessä, isä on mykkä ja eukko huseeraa jokaisen aikuisen lapsen elämässä. Oliko tämä matriarkka mikä ammatiltaan, esittää jotain vallan muuta. Naamaa ja käsivarsiakin leikelty, muikistaa suutaan ällöttävästi etteivät tulevat rypyt pääse yllättämään. Kuskasi ylipainoista tyttöäänkin laihdutusleikkauksiin, ehkä tuotannon piikkiin.
Kaikki lapset lanseerattu mukaan tähän soopaan, yksi poika kai hävisi häiden jälkeen jonnekkin.

Muuten olen kyllä ihan samaa mieltä.
Mutta Winter kyllä ihan itse laihdutusleikkaukseen halusi.
Vierailija kirjoitti:
Pedro ja ruma siskonsa näyttävät sammakoilta. Se äiti vasta karsea onkin.
Pedron sisko on upea... mahtava kroppa!

Entäs Pedron kroppa? Huhheijakkaa! Vielä ku alko treenaamaan.
Aivan sama kropalle jos naama näyttää persereiältä kuten näillä kahdella.
Onko mulkosilmä Natalie ollut naimisissa peräti kolme kertaa. Akkahan haluaa suunnilleen saman tien paksuksi tai sellaisen kuvan tuosta on saanut, Mike onnistui välttämään luodin.
Usmanin kommentti eilisessä jaksossa: en varsinaisesti ole pyrkimässä USA:an, koska bisnekseni on Nigeriassa...
Hahahahahahahaaaaaaa 🤣 Mitä nyt (ainakin) kolme viimeisintä naista olleet jenkkejä. Ihan vaan sattumalta.
Bono kirjoitti:
Olen seurannut sarjaa pitkään. Muistan venäläisen naisen joka mankui kalliita merkkituotteita ja raaputti miehensä auton. Mies oli ihan lammas. Angela on toinen jota on pakko nauraakin, komentaa Mikeä mennen tullen. Ärsyttävä Soyaboy joka vedättää nyt toista naista( vanhempi kuin itse). Summitin ja Jennyn suhde vaan kestää. Kamalin mies oli hollantilainen Joka kiusasi Darcyä. Järkyttävä teeskentelijä tää hollantilainen. Samoin Tom joka yritti näyttää Pierce Brosnan: lta. Darcyllä huono tuuri miesten suhteen. Jälkipyykkiä pakko katsoa. Yoli Ukrainasta oli tympeä ja komentelevainen.
Darceyn miesvalinnat eivät kyllä johdu huonosta tuurista vaan siitä, etä D ihan varta vasten valitsee seurakseen pönttöjä.
Voihan olla että tuo Miken uusi mielistelee mammaa, osaa englantia ja tulevatkin hyvin toimeen, ja tuon naisen avulla mamma voi näpäytellä Natalieta vielä lisää :D