90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Ei ole absurdia vaan ihan normipäivä monissa maissa. On paljon köyhyyttä, josta suomalaiset eivät ole tietoisia. Täällä valitetaan jos on pieni sähkökatko. On monia perheitä, joilla ei ole sähköjä/vettä lainkaan.[/quote]
No moni varmaan on lukenut, nähnyt kuvia tai ohjelmia vastaavasta.
Ei se silti sulje pois hämmennystä, jos kokee / näkee sen ihan läheltä kuten Ed.
Se on lähinnä sitä, kun menee oikeasti vaikka kyläpaikkaan mikä melkein täydellisesti eroaa omasta kodista.
Olen itsekin nähnyt, miten ylellisesti ja sitten toisaalta vaatimattomasti asutaan ( ei nyt mitään asunnottomuutta / possujen keskellä asumista).
Pieniä ns. mummonmökkejä kyllä.
Ja en tarkoittanut, ettenkö tietäisi millaista voi olla.
Voi se silti melkoisen hämmentävää olla.
Enkä todellakaan väheksy vaatimattomasti asuvia, päinvastoin.
En ole itsekään alkuunkaan varakkaasta perheestä, vaikka joku saattaisi luulla.
Omat vanhemmat ovat suht vaatimattomista oloista.
Ikinä ei varsinaista puutetta ole ollut, kuten ei meilläkään.
Silti on aina oltu tarkkoja, joskus jopa liiankin.
Johtuu myös toisen vanhemman luonteesta ja ammatista.
Eikä se puute aina ole fyysistä, henkinen puute on usein jopa pahempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, ei nyt mikään "kulissi" ehkä kovin kiva ole mutta sitten se toinen ääripää;
Se kaupan takahuone tms., jossa Edin silloinen naisystävä Rose asui.
Tai Rosen isä, joka eleli niiden sikojen seassa😳
Ihan absurdia.Ei ole absurdia vaan ihan normipäivä monissa maissa. On paljon köyhyyttä, josta suomalaiset eivät ole tietoisia. Täällä valitetaan jos on pieni sähkökatko. On monia perheitä, joilla ei ole sähköjä/vettä lainkaan.
Me HS:n mukaan lokoisasti elelleet suuret ikäluokat Suomessa muistamme sodan, lapseni ovat muuten myös lukeneet ko. kirjallisuutta. Me suuret ikäluokat olemme lapsuudessamme eläneet ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Olemme poimineet marjat, puineet viljan, kaivaneet perunat ja muut juurekset maasta. Äiti pesi käsin pyykin, keitti padassa ja huuhteli avannolla. Olenmme saunoneet ilman suihkua. Me muuten kerättiin hurjasti käpyjä, koska niistä maksettiin hyvin. Eikä tästä niin hirmu kauan ole, kun tälleen eleltiin.
Uskon että tähän osaamme pakon tullen heti sopeutua, siis osa meistä, näin osa saa mällästää entiseen maliin. Kuten EU-maista moni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina sanonut, että on suloisia vauvoja ja sitten aivan mahdottoman suloisia vauvoja, kuten Paolan ja Russin pienokainen. Äiti vaan liikaa omii vauvaa, johtuu ehkä keskenmenosta.
Itselläni ei ole lapsia, mutta olisin luultavasti samanlainen;
Ylitarkka ja ylisuojeleva...
Ja voihan olla, että ainakin se ensimmäinen lapsi on monelle ns. omituin.
Kokemus varmaan antaa varmuutta pärjäämisestä ja osaa ottaa rennommin...
Toki, toki mutta itse olin ainokaiseni kanssa aika hassu, halusin näyttää, esitellä kaikille. Elin liian paljon lapseni kautta, kunnes lapsi sanoi stop.
Vierailija kirjoitti:
Paolan äitikö sanoi tyttärelleen;
Lapsi ei ole vain sinun???
Viittasi siihen, että isoäidilläkin on oikeus kylvettää lasta yms.
No joo, mutta jos kohtelee lapsen äitiä huonosti niin😬
Pao itse on aina ollut hirveän itsekäs. Koko liiton ajan kaikki tehty just kuten Pao haluaa.
Pao nyt vaan on kaikkea mitä Rushin vanhemmat ei hyväksy mut ovat hyväksyneet paolan.
Tämä tulee heidän seuraavalla vierailulla esiin kun Pao ja Rushin äiti keskustelevat.
Silloin Pao huolella itse sössi kaiken.
Joten en ymmärrä miksi Pao enää vetää asiaa esiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei sentään tainnut Elizabethin koko suku tulla synnytykseen🤣
Andrei sitä vastusti ja piti outona.
Kulttuurieroja.
Oliko muuten niin, että Arin ja Binin tapauksessa sukua paukkasi suht pian paikalle kun vauva syntyi?
Vai oliko joku muu pari...
Arin ja Binin suvut olivat kai aika hajallaan, olisivatko kaikki rientäneet paikalle.
] Me HS:n mukaan lokoisasti elelleet suuret ikäluokat Suomessa muistamme sodan, lapseni ovat muuten myös lukeneet ko. kirjallisuutta. Me suuret ikäluokat olemme lapsuudessamme eläneet ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Olemme poimineet marjat, puineet viljan, kaivaneet perunat ja muut juurekset maasta. Äiti pesi käsin pyykin, keitti padassa ja huuhteli avannolla. Olenmme saunoneet ilman suihkua. Me muuten kerättiin hurjasti käpyjä, koska niistä maksettiin hyvin. Eikä tästä niin hirmu kauan ole, kun tälleen eleltiin.
Uskon että tähän osaamme pakon tullen heti sopeutua, siis osa meistä, näin osa saa mällästää entiseen maliin. Kuten EU-maista moni.[/quote]
Kukaan meistä ei voi valita, millaiseen maailmaan tai sukupolveen syntyy.
Itse toki pyrin kunnioittamaan sekä iäkkäämpiä ihmisiä,,että omia vanhempianikin.
Kunnioitus vain on sellainen asia, että sen tulisi toimia molempiin suuntiin.
Ihan iästä tai muustakaan riippumatta.
En ole vielä katsonut kautta kokonaan, mutta joitakin ajatuksia pareista:
Bilal ja Shaeeda: en saa heistä oikein kiinni. Kummastakaan en osaa sanoa, onko lintu vai kala. Ymmärrän Shaeedan palavan halun saada perhe, ja hän tiedostaa itsekin ikänsä, joten mitä nopeammin sitä parempi. Bilalin pointtikin on hyvä, että tutustutaan kunnolla ja mietitään lapsia sitten. Joku muukin sanoi, että puhuvat suhteesta ja avioliitosta kuin business-sopimuksesta, tunteista en saa selvää. Voivat ehkä onnistua, en osaa veikata.
Ariela ja Biniyam: Bini vaikuttaa aidolta ja hymyilevältä, on lämminhenkinen isä Aville. Yrittää tosissaan lapsen vuoksi. Unelmoi, eikä juuri suunnittele, mikä ärsyttää Arielaa. Arielalla tuntuu olevan kroonisesti joku asia huonosti. Vaikuttaa aika raskaalta persoonalta. Veikkaus heistä on, että jatkavat samaa soutamista ja huopaamista, kuin tähänkin asti.
Jibri ja Miona: jotenkin symppis pari, vaikka Jibrin teatraalisuus ja Mionan itsekeskeisyys välillä rassaavat (minua siis, joten eipä sillä heille väliä). Vahvoja persoonia molemmat. Ovat nuoria, joten kunhan elämä hioo molempien jyrkimpiä kulmia, niin uskon heidän suhteensa vielä onnistuvan.
Kara ja Guillermo: ovat olleet yhdessä ihan fyysisestikin jo pidempään, kuin muutaman viikon. Tuntuu, että rakastavat toisiaan aidosti. Guillermo on tosi symppis ja vaikuttaa suurimman osan aikaa ikäisekseen kypsältä. Kara on persoona, jonka kanssa voisin lähteä baariin, olisi varmasti hauska ilta! Käskyttää ja pomottaa Guillermoa aika tavalla. Uskon, että suhde onnistuu, kun Guillermo pitää pintansa ja Kara pikkasen hellittää määräilyään.
Emily ja Kobe: Emily on ihmistyyppiä, jonka kanssa en itse tulisi juttuun yhtään ja varmaan siksi hän minua niin ärsyttää. Kaiken pitää mennä pilkulleen hänen tavallaan, Kobe tekee kaiken väärin, "omii" lasta. Koben kommentit imetyksestä oli tyhmiä, mutta muuten tykkään hänestä. On hyväntuulinen ja haluaa olla isä lapselleen. Tunteet tällä parilla varmasti aitoja, mutta hankaluuksia on edessä, kun ovat niin erilaisia.
Yve ja Mohammed: lomaromanssi, joka vaikuttaa tuhoon tuomitulta. Ihmettelen, mitä he ovat etukäteen keskustelleet, kun yllätyksiä tuntuu tulevan jatkuvasti molemmille. Mohammedin puhetavasta tulee fibat, että tykkäisi miehistä, tämä varmaan oma stereotypia. Yve on varmaan niin kauan keskittynyt lapseensa, että on nyt rakastunut rakkauteen, eikä osaa tai halua nähdä selviä ongelmia. Yvelle soisin onnen, mutten usko sitä tästä tulevan.
Patrick ja Thais: ovat pariskuntana minulle vielä tässä vaiheessa kautta tuntemattomampi, joten en osaa vielä kommentoida.
Minua mietityttää, miten sekä Ariela, että Emily voivat olla niin hemmoteltuja päsmäreitä, kun molempien siskot vaikuttavat ihan erilaisilta?

Tarkoitaako sanonta, mustalammas sitä että perheessä voi olla hyvinkin erilaisia lapsia, vaikka eväät kaikilla samanlaset. Vai sitä, että joku lapsista olisi tarvinnut tukea vielä enemmän.
Yve on minusta kaunis nainen, ei uskoisi että melkein 50!
Vierailija kirjoitti:
Yve on minusta kaunis nainen, ei uskoisi että melkein 50!
Saako vaihdevuodet naisen suorastaan sekoamaan. Yve itki onnesta kun esitteli löytämäänsä vihkipaikaa, nuljake kuunteli naama virneessä ja pamautti että hänellä on toiset aatokset. Onko nuljake niin hyvä sängyssä, että kaiken tuon sietää.

Hieman vanhempi tai vanhakaan ihminen ei voi olla kaunis tai edes tunteikas?
Ovatko ne vain nuorten "oikeuksia"?

Naisena en ole Yven kauneudesta hurmaantunut, hölmöyttä ihmettelen. Nuljake tarvitsi pikimmiten biden munaskuidensa pesuun, eikä älynnyt asentaa letkua paikalleen. Asentajan ilme kertoi mitä mieltä hän oli talon uudesta, tulevasta isännästä.
Ei todellakaan tuo Yve mikään kaunis ole.
Naisena en ole Yven kauneudesta hurmaantunut, hölmöyttä ihmettelen. Nuljake tarvitsi pikimmiten biden munaskuidensa pesuun, eikä älynnyt asentaa letkua paikalleen. Asentajan ilme kertoi mitä mieltä hän oli talon uudesta, tulevasta isännästä.[/quote]
Eli hölmöilykin on vain nuorten juttu?
Kyllä sitä ihan kaiken ikäiset ihmiset sekoilee, hölmöilee yms.
Mitenkäs muuten sarjan miehet;
Ed, Gino, Ben...
Kaikki ovat niin "järkeviä"?
Toiset toki ottavat oppia virheistään, mutta ei sekään aina niin suoraviivaista ole.
En väitä, että täysin ymmärtäisin Yveäkään, mutta entäs nämä miehet jotka ovat naisen kanssa joka voisi olla oma tytär?
Esim. Mark ja Nikki.
Ja siinä suhteessa mies kohtelikin naista, kuin tytärtään.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan tuo Yve mikään kaunis ole.
Mutta sinä varmaan olet😇
Yve ja Mohammed: Aika varma keino luikerrella naisen sydämeen on tykätä naisen lapsesta. Olivat ilmeisesti (M ja lapsi) bondanneet jo skypessä ennenkuin uusi isäpuoli tuli Jenkkeihin.
Nostaa myöskin kynnystä erota jos lapsi on jo kiintynyt mieheen.
Olihan tuo vähän B-luokan kesäteatteria tuo Yven innostus hääpaikasta. Valitettavasti Google kertoo että menivät sitten naimisiin. Yve olis ansainnu paremman miehen. En ymmärrä ollenkaan miks haksahti tuommoseen, paitsi että tykkää lapsestaan.
Tällä kaudella siis Emily, Ari ja Jibri elävät siis vanhempiensa tilipusseilla. Lisäksi heidän puolisonsa sekä lapsensa. Noh, Jenkeissä ei astella Kelaan täyttelemään asumistukihakemuksia joten pakkorako, vaihtoehtona kodittomuus. Siinäpä todellakin maailman hienoin maa jonne kaikki haluaa hinnalla millä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kertaakaan nähneet Shaeedaa pohtimassa asioita toisen näkökulmasta? Siis travalla, että tulee oikeasti vaikutelma, että häntä kiinnostaisi ottaa toisen näkökulma huomioon? Bilal sentään tekee tuota koko ajan. Olkoon "opemainen", neuroottinen ja ties mitä, mutta selvästi hän haluaa HYVÄÄ puolisolle. Haluaa huomioida Shaeedan näkemyksen, haluaa ilahduttaa erinäisin teoin ja elkein ja materialisella panostuksella. Mitä sellaista Shaeeda on tehnyt Bilalin eteen tai häntä miellyttääkseen, joka osoittaa välittämistä ja rakkautta? Jos hän jostain kehuukin Bilalia, niin se tyyliin " se teki mulle kivan jutun" ei koskaan kehu mitään muuta hänessä kuin mitä tuosta miehestä saa irti.
Katsotaakohan me samaa sarjaa? Bilal on todellinen manipuloiva narsisti. Kohta, missä oli heittää morsiamensa ulos autosta...täysin sairasta.
Toivoisin naisen juoksevan ennemmin kuin myöhemmin.
Bilal oli usemman kerran pyytänyt lopettamaan ja sanonut lopulta, että JOS häntä edelleen läpsitään ajaessa, hän jättää Shaeedan pois kyydistä. Eli Shaeedalla oli kaikki valinnan mahdollisuudet. Mitä hän valitsi? Jälleen kerran. Tuo on osoitus sairaasta vallankäytöstä, vai osaako joki perustella yhdelläkään järkisyyllä miksi oli pakko vielä läpsiä? Tuohan se on narsistin touhua, ettei kunnioita toisen koskemattomuuden rajoja.
Jos mies olisi läpsinyt naista tuolla tavalla, eikä olisi uskonut, se olis erotettu koko sarjasta. Tuohan on turvallisuusriski jo muillekin liikenteessä oleville. Ihan sairaat noi kaksoisstandardit.
Bilalia ei edes läpsitty, hädin tuskin hipaistiin. Bilal narsistina vääristeli tilanteen jossa käyttäytyi itse täysin asiattomasti ja sinä urpo jatkat samaa virttä.
Miksi Shaeedan pitää tuollaista tehdä alun perinkään, mutta jatkaa toisen pyytäessä lopettamaan?? MIKSI? Se selvästi häiritsi Bilalia ja sinä vähättelet sitä.
Kyllä miehilläkin on sama oikeus koskemattomuuteen kuin naisillakin, vaikka moni nainen ei tätä millään näytä hyväksyvän.
Tämä jatkuva Bilalin haukkuminen ja Shaeedan puolustaminen kertoo vaan siitä, kuinka kaksoisstandardien mukaan ihmiset asioita katsovat.
S on metsästäjä, kukapa näistä ei olisi ja B tosikko määräilijä, omasta mielestään isokin saalis. Autossa S yritti keventää koleaa tilannetta, pieleen meni sekin. Pistikö se autosta ulos, minä olisin jäänyt sille tielle, enkä ikinä palannut.
Niinhän yritti Bilalkin keventää tunnelmaa räkä-vitsillään. Eipä Shaeedakaan lähtenyt itse siihen mukaan. Tuo eukko on pelkkää myrkkyä. Mikään ei ole hyvin koskaan.
Siis mitä ihmettä? Ei ollut hauskaa huumoria tai tunnelman keventämistä tuo "otapa tuo vihreän ruskea räkäpallo pois nenästäsi roikkumasta" -heitto Bilalilta, tietäen, että sekin kohtaus menee suoraan filmille. Se oli juuri sitä, mitä Bilal tekee paljon, mutta mikä varmasti helposti jää huomaamatta, jos englannin ymmärrys on heikkoa. Näitä kaikkia yksityiskohtia (äänensävyistä puhumattakaan) ei aina suomenneta, joten voi olla vaikea päästä kärryille siitä, miten vittumaisen alentuvasti Bilal monesti Shaeedalle puhuu. Neuvoo kuin pikkulasta ja hänen tapansa on ainoa oikea, muusta ei edes keskustella. Shaeedalta olisi ollut fiksua jättää tuo "käsiksi käyminen" väliin, ihan ajoturvallisuutta ajatellen, mutta pienestä kyllä Bilalilla meni itsellään herne nenään. Mutta sellainenhan hän on. Ei kestä minkäänlaista omaan itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Jos joku oikeasti tässä kohtaa puhuu läpsimisestä, niin ihmettelen. Shaeeda yritti demonstroida, miten koskettaminen, välillä vähän poikamaisen leikkimielinenkin sellainen, kuuluu hänen kulttuuriinsa. Ihan turha sotkea tähän nyt mitään väkivaltaista käytöstä, sillä sellaisesta ei ollut kyse.
Bilalin narsistista luonnetta juuri kuvaa se, miten käänsi asian niin, että Shaeeda olisi muka ollut väkivaltainen, teki t ä s t ä valtavan numeron kääntäen kaiken huomion siihen, kun samaan aikaan hän itse käyttäytyi täysin sairaalla tavalla naista kohtaan.
Voi huoh! Et voi olla tosissasi?! Jos mies kävisi minuun tuolla tavalla missään tilanteessa (saati ajaessani!!!) käsiksi, todellakin selvittäisin onko hän väkivaltainen luonne.
Ihan sairaita nuo teidän kaksoisstandardit. Keneenkään ei tuolla tavalla tartuta naamasta/läpsitä.
Vierailija kirjoitti:
Shaeedalla näytti olevan kalliit isot Cartierin kultaiset rengaskorvakorut ja useampi iso kultasormuskin siinä viimeisimmässä sohvakohtauksessa, missä puhuivat avioehdosta. Jos olivat Cartierin (julkkisten suosima ökymerkki Jenkeissä) niin noiden korvakorujen hinta on helposti yli 20 000 dollaria ja sormusten myös/kpl. Lahjoja siis jo saanut Bilalilta, ei ehkä kannattaisi naisen liikoja valittaa ja itkeä rahan perään, kun sitä näyttää tulevan.
No kun se on epistä Shaeedan mukaan, jos rikkaammalla on enemmän! Varakkaampi ei sais suojella omaisuuttaan. Tosin sama periaate ei pädekään hänen kohdallaan suhteessa muihin. Shaeedalla saa toki olla maallista mammonaa, vaikka joku nälkäinen näätyis kuoliaaksi. Siihen se jakaminen ja tasapuolisuus rajoittuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko kertaakaan nähneet Shaeedaa pohtimassa asioita toisen näkökulmasta? Siis travalla, että tulee oikeasti vaikutelma, että häntä kiinnostaisi ottaa toisen näkökulma huomioon? Bilal sentään tekee tuota koko ajan. Olkoon "opemainen", neuroottinen ja ties mitä, mutta selvästi hän haluaa HYVÄÄ puolisolle. Haluaa huomioida Shaeedan näkemyksen, haluaa ilahduttaa erinäisin teoin ja elkein ja materialisella panostuksella. Mitä sellaista Shaeeda on tehnyt Bilalin eteen tai häntä miellyttääkseen, joka osoittaa välittämistä ja rakkautta? Jos hän jostain kehuukin Bilalia, niin se tyyliin " se teki mulle kivan jutun" ei koskaan kehu mitään muuta hänessä kuin mitä tuosta miehestä saa irti.
Katsotaakohan me samaa sarjaa? Bilal on todellinen manipuloiva narsisti. Kohta, missä oli heittää morsiamensa ulos autosta...täysin sairasta.
Toivoisin naisen juoksevan ennemmin kuin myöhemmin.
Bilal oli usemman kerran pyytänyt lopettamaan ja sanonut lopulta, että JOS häntä edelleen läpsitään ajaessa, hän jättää Shaeedan pois kyydistä. Eli Shaeedalla oli kaikki valinnan mahdollisuudet. Mitä hän valitsi? Jälleen kerran. Tuo on osoitus sairaasta vallankäytöstä, vai osaako joki perustella yhdelläkään järkisyyllä miksi oli pakko vielä läpsiä? Tuohan se on narsistin touhua, ettei kunnioita toisen koskemattomuuden rajoja.
Jos mies olisi läpsinyt naista tuolla tavalla, eikä olisi uskonut, se olis erotettu koko sarjasta. Tuohan on turvallisuusriski jo muillekin liikenteessä oleville. Ihan sairaat noi kaksoisstandardit.
Bilalia ei edes läpsitty, hädin tuskin hipaistiin. Bilal narsistina vääristeli tilanteen jossa käyttäytyi itse täysin asiattomasti ja sinä urpo jatkat samaa virttä.
Miksi Shaeedan pitää tuollaista tehdä alun perinkään, mutta jatkaa toisen pyytäessä lopettamaan?? MIKSI? Se selvästi häiritsi Bilalia ja sinä vähättelet sitä.
Kyllä miehilläkin on sama oikeus koskemattomuuteen kuin naisillakin, vaikka moni nainen ei tätä millään näytä hyväksyvän.
Tämä jatkuva Bilalin haukkuminen ja Shaeedan puolustaminen kertoo vaan siitä, kuinka kaksoisstandardien mukaan ihmiset asioita katsovat.
S on metsästäjä, kukapa näistä ei olisi ja B tosikko määräilijä, omasta mielestään isokin saalis. Autossa S yritti keventää koleaa tilannetta, pieleen meni sekin. Pistikö se autosta ulos, minä olisin jäänyt sille tielle, enkä ikinä palannut.
Niinhän yritti Bilalkin keventää tunnelmaa räkä-vitsillään. Eipä Shaeedakaan lähtenyt itse siihen mukaan. Tuo eukko on pelkkää myrkkyä. Mikään ei ole hyvin koskaan.
Siis mitä ihmettä? Ei ollut hauskaa huumoria tai tunnelman keventämistä tuo "otapa tuo vihreän ruskea räkäpallo pois nenästäsi roikkumasta" -heitto Bilalilta, tietäen, että sekin kohtaus menee suoraan filmille. Se oli juuri sitä, mitä Bilal tekee paljon, mutta mikä varmasti helposti jää huomaamatta, jos englannin ymmärrys on heikkoa. Näitä kaikkia yksityiskohtia (äänensävyistä puhumattakaan) ei aina suomenneta, joten voi olla vaikea päästä kärryille siitä, miten vittumaisen alentuvasti Bilal monesti Shaeedalle puhuu. Neuvoo kuin pikkulasta ja hänen tapansa on ainoa oikea, muusta ei edes keskustella. Shaeedalta olisi ollut fiksua jättää tuo "käsiksi käyminen" väliin, ihan ajoturvallisuutta ajatellen, mutta pienestä kyllä Bilalilla meni itsellään herne nenään. Mutta sellainenhan hän on. Ei kestä minkäänlaista omaan itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Jos joku oikeasti tässä kohtaa puhuu läpsimisestä, niin ihmettelen. Shaeeda yritti demonstroida, miten koskettaminen, välillä vähän poikamaisen leikkimielinenkin sellainen, kuuluu hänen kulttuuriinsa. Ihan turha sotkea tähän nyt mitään väkivaltaista käytöstä, sillä sellaisesta ei ollut kyse.
Bilalin narsistista luonnetta juuri kuvaa se, miten käänsi asian niin, että Shaeeda olisi muka ollut väkivaltainen, teki t ä s t ä valtavan numeron kääntäen kaiken huomion siihen, kun samaan aikaan hän itse käyttäytyi täysin sairaalla tavalla naista kohtaan.
Mitähän SAIRASTA Bilal teki? Aluksi yritti parhaansa mukaan rauhoitella hermoilevaa puolisoa? Yritti heittää häiritsevästi käyttäytyvän ulos, joka kävi häneen KÄSIKSI useamman kerran?
Ja 37 yläpeukuttaa tuotakin saastakommenttia.
Jos tuossa olis ollut Mohamed (Shaeedan paikalla) ja Yve (Bilalina) ei kahta sanaakaan kuka tuomittais ja mistä.
Todella sekopäistä ja kaksinaismoralistista porukkaa täällä.