Veli laittoi viestin että on mennyt naimisiin...

Ehkä veli vain on huomannut että asioiden kertomatta jättäminen ärsyttää sukua. Salailu on huumoria toisten kustannuksella, on hauskaa seurata miten suku yrittää miettiä kaikki mahdolliset vaihtoehdot (käyttävät aikaa/energiaa pähkäilemällä heille kuulumattomalla asialla).

Ap, kyllä sinulla on nyt peiliin katsomisen paikka. Joku syy siihen on, että sinulle ei asiaa kerrottu. 

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 22:24"]

Siis raportoitteko te aina kaikesta perheelle heti? "Nyt mä seurustelen, mutta se ei ole kovin vakavaa" "Nyt meidän seurustelu on tosi vakavaa, mutta ei me olla menossa naimisiin" "Nyt me ei oikein enää kai seurustella" "Nyt mun tekis mieli lopettaa tää seurustelu" "Nyt me aletaan yrittää lasta" "Nyt tärppäsi ja raskaustesti näytti plussaa tänään" "Nyt tulikin keskenmeno" "Nyt me yritetään taas" "Nyt mä ostin uuden auton"...

Mä ainakin kerron asioista vasta sitten kun ne on ns. varmoja. Toki jos tulee joku luonteva tilaisuus sanoa, että Matti ja minä tai joku sukutapaaminen, minne on sopivaa viedä seurustelukumppani, niin sen teen, mutta en mä nyt sanallisesti elämästäni raportoi lapsuuden perheelleni.

[/quote]

Avioitumisaie nyt ainakin on merkki siitä että asia on ns. varma. Ja kyllä normaaliin kanssakäymiseen kuuluu kertoa vähän epävarmempiakin asioita, esim. esitellä seurustelukumppani perheelle ennen häitä.

Oliko morsian Jorma, Reijo, Pekka......

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 23:19"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 22:24"]

Siis raportoitteko te aina kaikesta perheelle heti? "Nyt mä seurustelen, mutta se ei ole kovin vakavaa" "Nyt meidän seurustelu on tosi vakavaa, mutta ei me olla menossa naimisiin" "Nyt me ei oikein enää kai seurustella" "Nyt mun tekis mieli lopettaa tää seurustelu" "Nyt me aletaan yrittää lasta" "Nyt tärppäsi ja raskaustesti näytti plussaa tänään" "Nyt tulikin keskenmeno" "Nyt me yritetään taas" "Nyt mä ostin uuden auton"...

Mä ainakin kerron asioista vasta sitten kun ne on ns. varmoja. Toki jos tulee joku luonteva tilaisuus sanoa, että Matti ja minä tai joku sukutapaaminen, minne on sopivaa viedä seurustelukumppani, niin sen teen, mutta en mä nyt sanallisesti elämästäni raportoi lapsuuden perheelleni.

[/quote]

Avioitumisaie nyt ainakin on merkki siitä että asia on ns. varma. Ja kyllä normaaliin kanssakäymiseen kuuluu kertoa vähän epävarmempiakin asioita, esim. esitellä seurustelukumppani perheelle ennen häitä.
[/quote]
Miksi? Sen perheen kanssako naimisiin mennään? Miksi on niin vaikeaa joillekin ymmärtää ettei kaikki halua olla, syystä tai toisesta, läheisiä lapsuudenperheen kanssa?

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 23:24"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 23:19"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 22:24"] Siis raportoitteko te aina kaikesta perheelle heti? "Nyt mä seurustelen, mutta se ei ole kovin vakavaa" "Nyt meidän seurustelu on tosi vakavaa, mutta ei me olla menossa naimisiin" "Nyt me ei oikein enää kai seurustella" "Nyt mun tekis mieli lopettaa tää seurustelu" "Nyt me aletaan yrittää lasta" "Nyt tärppäsi ja raskaustesti näytti plussaa tänään" "Nyt tulikin keskenmeno" "Nyt me yritetään taas" "Nyt mä ostin uuden auton"...

Mä ainakin kerron asioista vasta sitten kun ne on ns. varmoja. Toki jos tulee joku luonteva tilaisuus sanoa, että Matti ja minä tai joku sukutapaaminen, minne on sopivaa viedä seurustelukumppani, niin sen teen, mutta en mä nyt sanallisesti elämästäni raportoi lapsuuden perheelleni. [/quote] Avioitumisaie nyt ainakin on merkki siitä että asia on ns. varma. Ja kyllä normaaliin kanssakäymiseen kuuluu kertoa vähän epävarmempiakin asioita, esim. esitellä seurustelukumppani perheelle ennen häitä. [/quote] Miksi? Sen perheen kanssako naimisiin mennään? Miksi on niin vaikeaa joillekin ymmärtää ettei kaikki halua olla, syystä tai toisesta, läheisiä lapsuudenperheen kanssa?

[/quote]

Ei ole pakko olla läheinen, mutta silloin ei varmaan ole sitten muutenkaan tekemisissä perheen kanssa. Olettaisin.

Minä seurustelin vuosia ja tein vielä lapsenki melkein salassa, kerroin vasta muutamaa viikkoa ennen lapsen syntymää että seurustelen ja saadaan lapsi.

Tuli mieleen että äidille selvisi nykyisen aviomieheni olemassaolo vasta kun oltiin jo muutettu yhteen ja seurusteltu melkein kaksi vuotta. Olin siinä vaiheessa asunut toisessa kaupungissa jo neljä vuotta. Emme ole äidin kanssa hirveän läheisiä siis. Näen häntä pakon edessä kerran kuukaudessa tai parissa.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 21:29"]

Korostan vielä etten ole ärsyyntynyt häistä vaan siitä että veli on salannut niinkin ison asian kuin vakavissaan seurustelun. Häillä ei ole mitään väliä, itsekin menin naimisiin tosi pienimuotoisesti. Ihmettelen miksi veli ei lomamatkasta kertoessaan sanonut missään vaiheessa mitän "meistä", vaan antoi ymmärtää lähtevänsä yksin. Ja ei tosiaan ole kertonut mitään edes vanhemmillemme.

Ap

[/quote] Mitä enemmän selität miksi sinua ärsyttää, sitä enemmän ymmärrän veljesi päätöstä. Se on hänen parisuhteensa ja jos hän haluaa pitää asian omana tietonaan, ei se ole sellainen juttu mistä sinulla on oikeutta loukkaantua. Aikuinen ihminen saa päättää itse mitä kertoo läheisilleen tai muille ihmisille, syistä riippumatta.

Nyt pää pois omasta pyllystä.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 23:19"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 22:24"]

Siis raportoitteko te aina kaikesta perheelle heti? "Nyt mä seurustelen, mutta se ei ole kovin vakavaa" "Nyt meidän seurustelu on tosi vakavaa, mutta ei me olla menossa naimisiin" "Nyt me ei oikein enää kai seurustella" "Nyt mun tekis mieli lopettaa tää seurustelu" "Nyt me aletaan yrittää lasta" "Nyt tärppäsi ja raskaustesti näytti plussaa tänään" "Nyt tulikin keskenmeno" "Nyt me yritetään taas" "Nyt mä ostin uuden auton"...

Mä ainakin kerron asioista vasta sitten kun ne on ns. varmoja. Toki jos tulee joku luonteva tilaisuus sanoa, että Matti ja minä tai joku sukutapaaminen, minne on sopivaa viedä seurustelukumppani, niin sen teen, mutta en mä nyt sanallisesti elämästäni raportoi lapsuuden perheelleni.

[/quote]

Avioitumisaie nyt ainakin on merkki siitä että asia on ns. varma. Ja kyllä normaaliin kanssakäymiseen kuuluu kertoa vähän epävarmempiakin asioita, esim. esitellä seurustelukumppani perheelle ennen häitä.

[/quote]"Normaaliin kanssakäymiseen".

Tuota noin, sellaista kuin "normaali" ei ole olemassakaan tässä tilanteessa, vaan kaikki ovat erilaisia. Samalla sanalla, "normaali" myös äitini perustelee minulle sitä, että huutaa kurkku suorana että "TÄMÄ ON IHAN NORMAALIA IHMISTEN VÄLISTÄ KANSSAKÄYMISTÄ" jos haluan pitää jonkun asian omana tietonani tai hän utelee asioistani täysin yli rajojeni, enkä suostu kertomaan (kyse voi olla aivan mistä tahansa)

Jos jutellessa muuten vaan kerran mainitsen tarinan ohessa että ostin tällä kertaa erilaisen bussilipun tai olet sillä tai tällä kurssilla, niin siitä kurssista ja lipusta kuulen häneltä jälkikäteen sata kertaa. Mistään asiasta ei voi vain mainita vaan hän muistaa joka asian jonka sanon ja utelee niistä sitten jälkikäteen uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen. On uskomattoman turhauttavaa joutua keskustelemaan tällaisen ihmisen kanssa tyhjänpäiväisyyksistä jotka on itse jo unohtanut ja joista ei halua puhua. 

Ja AUTA ARMIAS jos sanon että "no mitä väliä sillä bussilipulla nyt on", ensin tulee marttyyriaalto siitä että "no mä nyt vaan ajattelin", ja seuraavaksi alkaa kauhea huuto siitä miten en ole normaali ja hän on, ja että teen väärin kun en aina jaksa tai halua kertoa hänelle jokaista yksityiskohtaa elämästäni.

Sairainta tässä on se että itsellä on todellakin syyllisyydentunto siitä vuosikaudet että olen vetänyt rajoja ja halunnut pitää tietyn yksityisyyden, kun äitini haluaa tietää elämästäni ja päivistäni jokaisen yksityiskohdan ja kertoa miten minun pitäisi elää elämääni.

Että se "normaalin" toistelu ei tee _itseäsi eniten miellyttävästä vaihtoehdosta_ normaalia tai oikeutettua. Vähän empatiaa peliin, kiitos.

Kiitos. 

Veljes heitti hyvän läpän.

Ymmärrän että ihmetyttää. 

Mä elän itse nykyään täysin irrallista elämää suvustani. En tosin lähettele tekstiviestejäkään. Mun suvussa ei tiedetä että olen opiskellut yliopistossa ja valmistunut sieltä tai että elelen todella hulppeasti tällä hetkellä. Häihin toki kutsuin kaikki aikanaan vaikka en ollut juuri kenenkään kanssa ollut tekemisissä. Kaikki ihmettelivät selvästi kalliita häitä ja uutta ystäväpiiriäni joka on ihan eri tasolta kuin silloin kun kotikaupungista läksin. Muutama sukulainen kertoi että yksi sukulaisistani jota olin pari kertaa nopeasti kaupungilla nähnyt oli kertonut että olen ihan hunningolla ja vararikon partaalla ja poikakaverina joku hampuusi;) Tästä varmaan jo tajuatte miksi en pidä sukulaisiin mitään yhteyttä. Teet mitä vaan niin paskajutut kulkee ja aina saa olla oikomassa- jos sua kukaan sitten loppujen lopuksi uskoo edes. 

Ne häät olivat mun jäähyväiset sukulaisille, äitiä myöten. Siitä on nyt vuosia jo.

ap. sun veli irtaantuu teistä. koki vielä että pitää ilmoittaa naimisiinmenosta mutta enpä yllättyisi vaikka et koskaan hänestä enää mitään kuulisi.

Olen menossa naimisiin enkä ole nähnyt koskaan miehen kolmatta siskoa. No hän kyllä sentään saa kutsun häihin.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 20:13"]Olisin voinut kuvitella oman veljeni tekevän noin. Hän oli varsin impulsiivinen ja toisaalta kammosi kaikenlaista jalustalla oloa (hän ei koskaan halunnut synttäreitä viettää (paitsi kavereidensa kanssa baarissa), ei rippijuhlia, ei valmistujaijuhlia jne). Hän esimerkiksi toisaalta toi yllärityttöystävän ylioppilasjuhliini (ei sinänsä haitannut, mutta tosiaan ikinä ei oltu kuultukaan koko tytöstä). Toisen tyttöystävän toi jouluna meille ensimmäistä kertaa etukäteen kertomatta, sama juttu kuin edellisessä tapauksessa eli ei oltu koskaan kuultukaan tytöstä. Myöhemmin lapsikin sitten ilmestyi yhtäkkiä naisen kanssa, josta ei oltu kuultukaan. Sellainen jännä tapaus, välit oli sinänsä hyvät mutta veljellä jostain syystä oli kamalan vaikeaa puhua omista henkilökohtaisista asioistaan etukäteen.
[/quote] Mä olen itse juuri tuollainen!!! Ei oo helppoo sekään, ei oo mitään kettuilua mutta jostain syystä omista asioista puhuminen on ihan äärettömän vaikeata.

Minäkin menin naimisiin kertomatta perheelleni etukäteen. He ottivat siitä vähän nokkiinsa, mutta toipuivat kyllä! ;) Halusimme pitää vihkimisen kahdenkeskisenä eikä se olisi onnistunut, jos perheemme olisivat tienneet. Tosin kyllä he tunsivat meidät puolin ja toisin. Mutta siis ihmisillä on monia syitä mennä "salaa" (eli muiden etukäteen tietämättä) naimisiin.

Minulla on veli, joka on ihana ja mukava, mutta todella, todella tarkka omasta reviiristään. Kertoo mitä kertoo ja kun kertoo. Turha loukkaantua, se on hän. Toinen veljeni ja siskoni ovat toisenlaiset, itse olen puolesta välistä. En halua kertoa kaikkea, koska en jaksa ihmettelyä "voi hyvänen aika..." " kuinkas se nyt noin" "oletpas sinä nyt..." "mitäs minä sanoin" " no olenkin tässä jo ihmetellyt"... Ja luulen että se syy veljenikin käytökseen. Paljon on jäänyt tosiaan itseltäni kertomatta, tai olen kertonut viime tipassa, koska jo etukäteen TIEDÄN reaktiot jotka saan ja en vaan jaksa; jos ilouutinen, en jaksa negatiivissävytteistä kommentointia, haluaisin puhdasta ilon jakamista. Jos ei-niin-hyvä-uutinen, en jaksa "herranjestastelua", kaipaisin vain tukea.

Minulla on ollut vuosien pituisia parisuhteita, enkä ole esitellyt yhtäkään miestä perheelle. Muuten ollaan erittäin läheisiä vanhempien ja sisarusten kanssa ja soitellaan lähes päivittäin.

Aikanaan sinkkuna ollessa kyllästyin jatkuvaan uteluun miehistä ja viimeinen niitti oli, kun veljen vaimo kuvitteli että olen lesbo ja alkoi tutustuttaa minua lesboystäviinsä.

Ap:lle: Olen pahoillani, että veljesi, joka on selvästi sinulle tärkeä, ei kertonut teille mitään elämänsä tärkeimmästä tapahtumasta. Minulla on myös veli, joka ei pidä yhteyttä eikä tiedota mitään, mutta on kuitenkin rakas ja kun tapaamme, kaikki on kuin ennenkin ja keskustelemme tavallisesti, soitamme musiikkia ja pidämme hauskaa. Hän on tehnyt elämässään vastaavia liikkeitä kuin sinun veljesi. Niitä on ollut vaikea hyväksyä. Olen hyvin suvaitsevainen, mutta välillä toisen ajattelemattomuus on saanut minut todella surulliseksi ja olen etääntynyt siksi väistämättä hänestä. Jos itse on toiset huomioon ottava ihminen, epäempaattisuus on vaikea hyväksyä. Suomalaisille miehille tuollainen puhumattomuus on ikävä kyllä todella tavallista. Ja huomaahan sen tästä ketjustakin, että Suomessa toisten ihmisten tunteiden huomioonottaminen on useimmiten liikaa vaadittu...

Oletko varma, että vaimo on oikeasti olemassa.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 07:37"]Ap:lle: Olen pahoillani, että veljesi, joka on selvästi sinulle tärkeä, ei kertonut teille mitään elämänsä tärkeimmästä tapahtumasta. Minulla on myös veli, joka ei pidä yhteyttä eikä tiedota mitään, mutta on kuitenkin rakas ja kun tapaamme, kaikki on kuin ennenkin ja keskustelemme tavallisesti, soitamme musiikkia ja pidämme hauskaa. Hän on tehnyt elämässään vastaavia liikkeitä kuin sinun veljesi. Niitä on ollut vaikea hyväksyä. Olen hyvin suvaitsevainen, mutta välillä toisen ajattelemattomuus on saanut minut todella surulliseksi ja olen etääntynyt siksi väistämättä hänestä. Jos itse on toiset huomioon ottava ihminen, epäempaattisuus on vaikea hyväksyä. Suomalaisille miehille tuollainen puhumattomuus on ikävä kyllä todella tavallista. Ja huomaahan sen tästä ketjustakin, että Suomessa toisten ihmisten tunteiden huomioonottaminen on useimmiten liikaa vaadittu...
[/quote]
Miksi ihmisen joka ei halua puhua tekemisistään tunteita tai tapaa toimia ei tarvitsisi kunnioittaa tai huomioida? Minusta tunteet tulee huomioida vaikka toinen ei halua niistä puhuakaan.