Ensimmäistä kertaa tasapainoisessa parisuhteessa!

Whoah!

Siis se tunne, kun yhtäkkiä tajuat ensimmäistä kertaa löytäneesi normaalin aikuisen miehen jonka kanssa parisuhde on tasapainoinen, tasa-arvoinen ja kaikin tavoin terve ja normaali.

Menneisyydessä on tullut koettua mieslapset jotka vaativat passaamista ja hyysäämistä, kiukuttelevat ja tekevät kummallisia tempauksia. Miehet joille parisuhde on jotain helvetin kaupankäyntiä ja laskevat koko ajan mielessään että kannattaako nyt panostaa tekemällä jotain mistä olettavat minun pitävän saadakseen jotain mitä itse haluavat vastineeksi. Miehet jotka eivät osaa puhua tunteistaan, miehet joille hellyydenosoitukset ovat sula mahdottomuus tai toisaalta miehet joilla on pakonomainen tarve olla koko ajan liimautuneena kiinni. On nähty yltiömustasukkaiset, kontrolloivat, ne jotka luulevat että nainen ostetaan rahalla, epätasapainoiset, manipulatiiviset, äärimmäisen lapselliset ja ne joilla ei ole minkäänlaista elämänhallintaa.

Pian tulee kaksi vuotta täyteen seurustelua nykyisen kanssa ja yhtäkkiä sen jotenkin tajusi, että ensimmäistä kertaa koskaan olen parisuhteessa johon ei liity kaupankäyntiä, manipulointia, kiukuttelua tai ylipäätään mitään "pelejä". Mieheni on aikuinen ihminen, keskustelemaan kykenevä, omaa elämäänsä hallitseva ja pelaamme täydellisesti yhteen tiiminä. Kumpikin tekee asioita toisen eteen vilpittömästi rakkaudesta, ei saavuttaakseen mitään. Suhteellamme ei ole päämäärää, ei ole pakko muuttaa yhteen, mennä kihloihin tai naimisiin tai hankkia lapsia. Olemme vain kaksi aikuista tuomassa hyvää toistemme elämään. Saan tukea kun minulla on huonoja aikoja ja mieheni avoimesti kertoo millaista tukea minä voin antaa kun hänellä on huonoja aikoja. Ei tarvitse lukea ajatuksia kun kommunikaatio pelaa. Läheisyys ja tunne kumppanuudesta on ihan eri levelillä kuin missään aiemmassa suhteessani. Aidointa ja rehdeintä rakkautta mitä olen koskaan saanut osakseni ja mitä olen antanut.

Mikä upea tunne! Muita saman hoksanneita? Nyt saa kehua omaa löytöä!