Oonko nipottaja
Avovaimoni piti kättä kaverini(mies) reidellä keskustelussa ja seuraavaksi kädet olivat sormet lomittain yhdessä.
Tämä tapahtui kotibileissä ja alkoi ärsyttämään.
Pyysin hänet röökille ja sanoin voitko keskustella muulla tavalla.
Lopetti sen kyllä heti siihen.
Näkivät toista kertaa joten eivät mitään ylimpiä ystäviä.. näkivät edellisen kerran pari vuotta sitten.
Seuraavissa bileissä naispuolinen ystäväni yritti suudella väkisin puolisoani.
Myöhemmin selvisi, että oli koskettanut hänen silikoneja uteliaisuuttaan.
Mietti silloin itse antaako vääriä signaaleja.
Kerran hän myös töissä yövuorossa ajautui tilanteeseen missä tutun tuttu mies oli hieronut kipeitä hartioita ja hän oli itse avannut rintaliivit pois tieltä.
Paita oli toki päällä, mutta kohta mies oli ollut rinnoissa kiinni.
Tulihan siitäkin riitaa, en tykännyt ajatuksesta ja hän koki itsensä uhriksi.
Myös yksi tilanne on useamman vuoden takaa , jossa isoissa juhlissa joku oli puristellut hänen persettä, tuli sitten kertomaan , kun oli antanut sen tapahtua ja kysynyt kaveriltansa sen jälkeen mihin katosin.. kaveri sanoi etten ole ollut siinä edes silloin.
Hän itse sanoo ettei häneen koske kukaan ellei hän halua ja nyt tulee fiilis ettei hän ole siinä valehdellut , mutta usein ajautuu näihin tilanteisiin.
En haluaisi nipottaa, mutta riitaa näistä on tullut sen myönnän.
Mietin olenko liian tarkka tässä asiassa ja pitäskö vaan luottaa , kun sanoo ettei mitää seksuaalista ajatusta missään näissä ollut ikinä.
Otan osaa. Viestistäsi ei varsinaisesti välity koulutuksen tuoma sivistys, ehkä se kätkeytyy katkeruuden alle.
Kaikki miehet eivät ole samanlaisia, eivätkä kaikki petä. On olemassa miehiä joiden nainen on pettänyt vastaavassa tilanteessa, joten ilmeisesti naisia (sinua) ei estä mikään?
Jokaiselle tapahtuu elämässä enemmän tai vähemmän ikäviä asioita. Jokaisen itsensä vastuulla on päästä näistä yli ja elää arvoistaan elämää, muut sitä ei voi sinun puolestasi tehdä.
Kauna puolta ihmiskuntaa vastaan ei auta sinua millään tavalla.
Hyvää alkavaa syksyä.