Lue keskustelun säännöt.
Vanhemmat ihmiset, mitä teidän vanhempanne ovat aikoinaan sanoneet kouluttautumisesta?
15.01.2022 |
Täällä ja yleisesti muuallakin on usein todettu, etteivät isät suostuneet maksamaan tyttäriensä koulutusta. On saatettu sanoa "naimisiin sinä menet kuitenkin". Onko teille oikeasti sanottu näin? Mitä ajattelet nykypäivän menosta, jossa naiset saavat vapaasti päättää, mitä tekevät ja koulutus on ilmaista? Minulla on vahva mielikuva, että vanhemman ikäluokan miehet eivät tätä ymmärrä. Naiset kannustavat ja ymmärtävät paremmin maailman muuttumisen. Yrittivätkö teidän vanhempanne, siis ehkä 1910-1920 syntyneet, pakottaa/tuputtaa teitä samaan muottiin ja maailmaan? Eli se, että naisen tehtävä on hoitaa koti ja lapset ja mies on perheen pää. Kiinnostaisi ihan oikeasti tietää, että miten näistä ajateltiin esim. 1970-luvulla.
Kommentit (21)
Isovanhempani olivat syntyneet 1800-luvun loppupuoliskolla ja jopa heille oli itsestäänselvää, että kouluja pitää käydä ja ammatti hankkia sukupuolesta riippumatta. Omat vanhempani (1930-luvulla syntyneet) eivät edes osanneet ajatella jotain sellaista mallia, jossa tytöt eivät opiskelisi, sellainen ei varmaan kuulunut ajatuksiinsa lainkaan. Yliopisto oli tähtäimessä ja sinne mentiin, ei siis puheissa edes pyritty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on syntynyt 1941, eikä saanut kotoaan tukea opinnoille, vaikka rahaa olisi ollut. Lukiota ei käynyt, mutta luki sairaanhoitajaksi.
Itse olen syntynyt 60-luvulla ja kotoa tuettiin opiskelemaan niin pitkälle kuin mahdollista.
En nyt ehkä -72 syntyneenä ole kovin ”vanha”, mutta siis en ole havainnut asenteissa mitään muutosta vuoden 1991 jälkeen, kun itse kirjoitin ylioppilaaksi. Eli samalla lailla silloinkin toimittiin. Minun kuplassani ainakin.
Onkohan nämä jotenkin riippuvaisia asuinseudusta? Kaupungissa ajateltu eri tavalla ja jossain maaseudulla emäntäkulttuuri ollut niin vahva, ettei muunlaista maailmaa osattu edes ajatella.
20-luvulla syntyneet vanhempani korostivat kouluttautumisen tärkeyttä - erityisesti naiselle - koska yhteiskunta on kovempi naiselle kuin miehelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat vanhempani syntyneet 1920-luvulla, siskoni 1950-luvulla ja minä 1960-luvulla. Molemmille vanhemmilleni oli selvää, että keskikoulun jälkeen lukioon ja siitä eteenpäin. Yliopistoon tai korkeakouluun olisivat varmaan toivoneet myös mun menevän, mutta meninkin sairaanhoito-opistoon. Tosin lähdin hieman alle nelikymppisenä vaihtamaan alaa.
Oppikouluun sai vapaapaikan, jos ei perheellä oikeasti ollut rahaa.
Tuollaiseen asenteen "ei makseta, vaikka rahaa olisi" en ole törmännyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli emäntiä ja myös yrittäjä emäntiä jotka oli monessa sitten mukana kun esim kanat oli yleensä emännän omaa "bisnestä"
Vierailija kirjoitti:
Onkohan nämä jotenkin riippuvaisia asuinseudusta? Kaupungissa ajateltu eri tavalla ja jossain maaseudulla emäntäkulttuuri ollut niin vahva, ettei muunlaista maailmaa osattu edes ajatella.
Enemmän maalla on kannustettu kouluja käymään kuin kaupungeissa! Emännän elämä ei ollut niin mukavaa, että omalle lapselle sitä olisi suositellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oppikouluun sai vapaapaikan, jos ei perheellä oikeasti ollut rahaa.
Tuollaiseen asenteen "ei makseta, vaikka rahaa olisi" en ole törmännyt.
Vaikka saikin vapaapaikan, niin esim. kirjat ja muut tarvikkeet joutui kuitenkin kustantamaam itse. Lisäksi läheskään kaikilla pikkupaikkakunnilla ei ollut oppikoulua eikä hyviä kulkuyhteyksiä oppikouluun. Vielä 1960-luvulla oppikouluun meneminen tarkoitti monessa perheessä sitä, että 11-vuotiaan lapsen piti muuttaa kouluviikoiksi pois kotoaan isommalle paikkakunnalle. Siitä tuli vanhemmille kustannuksia, vaikka olisi saanutkin vapaaoppilaspaikan.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan nämä jotenkin riippuvaisia asuinseudusta? Kaupungissa ajateltu eri tavalla ja jossain maaseudulla emäntäkulttuuri ollut niin vahva, ettei muunlaista maailmaa osattu edes ajatella.
Yleensä maaviljelijäperheissä on suhtauduttu koulutukseen myönteisesti. Sen sijaan monissa duunariperheissä lapsen kouluttautumiseen suhtauduttiin paljon nihkeämmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaan 20-luvulla syntyneen vaarini puolesta. Hänelle ainakin oli tärkeää, että hänen kolme tytärtään kouluttautuvat. Vaari teki paljon töitä jotta sai autettua lapsiaan taloudellisesti opiskelussa. Sen sijaan yksi näisät tyttäristä, äitini, ei ehkä arvostanut vaarin panosta ja meni juurikin naimisiin ja jäi kotiäidiksi. Eipä äiti ole arvostanut minunkaan valintoja (koulutus ja ura), vaan olisi ilmeisesti pitänyt jäädä kotiäidiksi... Onneksi mulla on toisenlainen isä.
Olen syntynyt -73 duunariperheeseen, koulutukseen panostettiin ja oli itsestään selvää, että menen yliopistoon. Isovanhemmat olivat -20 -30 -luvuilla syntyneitä. Ei koulutus ollut mitenkään sukupuolisidonnaista, mutta koulut oli hoidettava itse. Jos jäi luokalle, ei kannattanut odottaa, että olisi maksettu yliopistoon. Tätini on kuitenkin akateeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan nämä jotenkin riippuvaisia asuinseudusta? Kaupungissa ajateltu eri tavalla ja jossain maaseudulla emäntäkulttuuri ollut niin vahva, ettei muunlaista maailmaa osattu edes ajatella.
Yleensä maaviljelijäperheissä on suhtauduttu koulutukseen myönteisesti. Sen sijaan monissa duunariperheissä lapsen kouluttautumiseen suhtauduttiin paljon nihkeämmin.
Minäkin kirjoitin tuossa yllä vaaristani ja hänen kolmesta tyttärestään. Maalaisperhe olivat.
Isäni syntyi 30-luvulla pieneen maalaiskylään duunarivanhemmille. Sisaruksista pojat kävivät koulua sen että perustaidot hallussa ja sitten töihin, tyttäret lähtivät kaupunkiin opiskelemaan ammattia. Äiti syntyi 40-luvulla kaupunkiin akateemiseen sukuun jossa koulutusta pidetään kaikille tärkeänä ja mieluiten ylioppilaasta yliopistoon. Meillä kotona onkin sitten ollut mielenkiintoista kun kasvoimme ohi peruskoulusta ja piti suunnata eteenpäin. Isä ajatteli että ammatti ja leipä pöytään on pääasia, äiti taas voimakkaasti halusi meidän seuraavan jälkiään eikä pitänyt ammattikoulua riittävän hyvänä. Meissä on sekä äidin seuraaja että isän jälkiä seuraavia. Ammatit kaikilla ja pärjätään elämässä. Voi sanoa että vaikuttaa se milloin vanhemmat ovat syntyneet,minne ja millaisiin sukuihin. Huomaan itse nyt kun oma teini lähestyy viimeistä pk vuotta, että painotan hänelle oman paikan löytämistä ja leipätyötä jolla pärjää.
Isäni mielestä opiskelu pakollisen koulun jälkeen oli rahan haaskuuta, töihin vaan, ihan sama mihin. Ei hän itse koulujakäymättömänä ymmärtänyt opintojen päälle. No, kauppakoulun kävin kumminkin, siitäkin tuli sanomista. Äiti varovasti yritti ehdottaa että lukioon, mutta ei minulla olisi sinne ollut mitään asiaa. Olenpa itseni saanut elätettyä vaikkei korkeita oppiarvoja olekaan eikä työttömänä ole tarvinnut olla.
Ei 1980-luvulla lapsia normaalisti "maksettu yliopistoon", vaan oletuksena oli se, että lapsi opiskeli valtion takaamalla opintolainalla ja pienellä opintotuella. Korkeintaan yhdelle kymmenestä vanhemmat ostivat asunnon opiskelupaikkakunnalta.
Sen sijaan se oli normi, että vanhemmat maksoivat lukiokirjat ja lukiolainen sai asua ja syödä kotonaan ilmaiseksi.
N56
Vierailija kirjoitti:
Isäni oli syntynyt 1920-luvulla. Hänelle oli selvää, että menen lukioon ja sen jälkeen yliopistoon.
N56
Mitä jos et olisi halunnut lukioon ja yliopistoon? Saitko kuitenkin valita vapaasti ilman painostusta?
Vierailija kirjoitti:
Ei 1980-luvulla lapsia normaalisti "maksettu yliopistoon", vaan oletuksena oli se, että lapsi opiskeli valtion takaamalla opintolainalla ja pienellä opintotuella. Korkeintaan yhdelle kymmenestä vanhemmat ostivat asunnon opiskelupaikkakunnalta.
Sen sijaan se oli normi, että vanhemmat maksoivat lukiokirjat ja lukiolainen sai asua ja syödä kotonaan ilmaiseksi.
N56
Kasarilla olikin jo pääosin peruskoulun käyneitä ja muutenkin koulutus jo ilmaista.
Isäni oli syntynyt 1920-luvulla. Hänelle oli selvää, että menen lukioon ja sen jälkeen yliopistoon.
N56