Miten ihmeessä jaksan ja pystyn jatkamaan elämistä näin?

Olen 24 vuotias kahden lapsen äiti. Asun lasten isän kanssa. Siis todellakin vain asun. Yhdessä olemme olleet 6vuotta. Minun osaltani rakkaus on kuihtunut. En oikestaan tunne miestäni kohtaan mitään lämpimää. Toisinaan voi tulla pilkahdus siitä mitä meillä joskus oli.

Mieheni on itse aiheuttanut tämän tilanteen olemalla todella sulkeutunut, ei puhu yhtään mistään, ei osoita hellyyttä, ei myötätuntoa, ei kunnioitusta. Hän vaan pitää minua itsestään selvyytenä. Olettaa, että minä teen en vikise. Keskusteltu ollaan, tai siis yritetty, mutta mieheni ei kykene kommunikoimaan näistä asioista. Riita siitä vaan tulee, kun otan asiat puheeksi, joten olen " oppinut" olemaan hiljaa. Nielen oikeastaan kaiken vastoinkäymisen.

Romantiikkaa, ei suhteessamme ole ollut vuosiin. Jos edes ikinä. Silloin joskus kuvittelin todellakin, että pystyn " kouluttamaan" miehestäni tunteistaan puhuvan ja muut huomioon ottavan miehen, mutta vuodet ovat osoittaneet, että kuinka hölmö tytön hepsukka silloin olin.



Viimeinen niitti edes korjata tätä suhdetta tuli reili pouli vuotta sitten. Itse koin elämäni järkyttävimmän asian ja menetin toiminta kykyni kokonaan. Mitään tukea en mieheltäni saanut. En henkistä enkä fyysistä. Hän ei kyennyt auttamaan minua vaikka olin todella " kuollut" Kun yritin puhua asioista hän sanoi vaan " Tiedän kuinka vaikea SINUN on puhua asioista, mutta yritä" Mieheni ei vastaan ota mitään mitä hälle yrittää puhua. Koin tuon lauseen todella syvästi loukkaavaksi.



Miestäni en voi jättää, koska tällä hetkellä en pärjäisi lasteni kanssa kahdestaan. He ovat todella vaativia lapsia ja yksin olisi lähes mahdoton heitä hoitaa. Elämän tilanteeni on äivän järkyttävä. Huono parisuhde todellakin syö sisältä päin. En tiedä mitä tekisin enää..

Onko jollain ollut suhteessa jotain vastaavaa ja miten tätä lähtisi korjaamaan, jos se nyt ylipäätänsä enää on mahdollista?



Tuli vähän pitkä teksti, mutta olisin kiitollinen vastauksista....