Vasta 4 312 321 eli 88,1% on saanut 1. rokotteen. Täh?
Mikä siinä on ettei nuo loput 11,9% väestöstä tajua ottaa rokotetta? Päästäisiin niin paljon helpommalla.
Kommentit (20)
Mitä tuo rokote auttaa :D Näillä nykyisillä tartuntaluvuilla näyttää enemmänkin, että koronaan sairastuvat piikin ottaneet. Minulla ei ole ensimmäistäkään piikkiä ja käyn viikottain baarissa ja tapailen rokottamatonta miesystävääni joka myös huitelee asioillaan. Missä se korona viipyy...
Mutta eikö se ole kiva, että on meitä jotka eivät ole ottaneet sitä ensimmäistäkään, niin sinä saat jo sen kolmannenkin :)
En ole vielä saanut yhtäkään perusteltua syytä ottaa koronarokotetta, koska nykytietämyksen mukaan ko. "rokote" (ennakkoon otettu lääke) ei estä saamasta tautia, ei estä sairastumasta tautiin eikä estä levittämästä tautia.
Ainoa ero tuon piikin ottamisessa vs piikin ottamatta jättäminen on se, että kun en ota, vältän 100% varmuudella rokotehaitat. Mitään hyötyä piikin ottamisesta en koe saavani.
Pystyn elämään ilman ravintoloita ja tapahtumia, kun jostain käsittämättömästä syystä tätä erottelua edelleen halutaan tehdä, vaikka nämä nykyiset piikit eivät mitenkään osoita, että noille rajoituksille olisi alkeellisimpiakaan perusteita.
Millä logiikalla päästäisiin helpommalla?
Rokotetut saavat taudin ja tartuttavat muita siinä missä rokottamattomatkin. He joutuvat myös sairaalan ja kuolevat.
Olisiko nyt hyvä hetki myöntää, että mRNA-rokote ei sovellu tällaiseen tarkoitukseen?
Hienoa!
toivottavasti ehdit vielä neljännenkin rokotuksen saamaan, koska kaikki minkä yhteiskunta ilmaisesti jakaa, kannattaa ottaa:)
Vierailija kirjoitti:
Tuo on varmaan koko väestöstä? 1-4-vuotiaat eivät saa rokotetta ollenkaan ja 5-11-vuotiaita ei ole kaikkia vielä ehditty rokottaa. Loput ovat sitten niitä, joille voit sanomisesi osoittaa.
Ei vaan tuo oli juuri yli 12 vuotiaista. Kokoväestöstä 1. koronarokotteen on saanut 76%
Nelännes on vielä kokonaan rokottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Millä logiikalla päästäisiin helpommalla?
Rokotetut saavat taudin ja tartuttavat muita siinä missä rokottamattomatkin. He joutuvat myös sairaalan ja kuolevat.
Olisiko nyt hyvä hetki myöntää, että mRNA-rokote ei sovellu tällaiseen tarkoitukseen?
Näyttäisi siltä että rokote jossain määrin suojaa kuolemalta.

https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/vaccreg/cov19cov/summary_cov19ageare…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on varmaan koko väestöstä? 1-4-vuotiaat eivät saa rokotetta ollenkaan ja 5-11-vuotiaita ei ole kaikkia vielä ehditty rokottaa. Loput ovat sitten niitä, joille voit sanomisesi osoittaa.
Ei vaan tuo oli juuri yli 12 vuotiaista. Kokoväestöstä 1. koronarokotteen on saanut 76%
Nelännes on vielä kokonaan rokottamatta.
Mielestäni 88% yli 12-vuotiaista on jo aika hyvä kattavuus. Lisää tietysti tulee koko ajan.
Tällä hetkellä harkitsen vain jäykkäkouristusrokotteen ottamista. Ei ole voimassa sekään. Yhtään koronarokotetta en ole ottanut, koska en ole uskaltanut ja olen neulakammoinen. Lisäksi olen saanut ainakin yhdestä, ilmeisesti kahdestakin rokotteesta haittavaikutuksia. En kuitenkaan neuvo tässä asiassa muita. Jokaisen aikuisen tai nyt ainakin teineistä saakka pitäisi saada päättää näistä asioista itse. En myöskään kannata koronapassia, mutta toivon samanlaista tilaa kun keväällä 2020 kun se varmaankin oikeasti auttaa. Ruokakauppaan, apteekkiin ja muuhun välttämättömään pitää päästä kaikkien, mutta turha voidaan kyllä hyvin sulkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä logiikalla päästäisiin helpommalla?
Rokotetut saavat taudin ja tartuttavat muita siinä missä rokottamattomatkin. He joutuvat myös sairaalan ja kuolevat.
Olisiko nyt hyvä hetki myöntää, että mRNA-rokote ei sovellu tällaiseen tarkoitukseen?
Näyttäisi siltä että rokote jossain määrin suojaa kuolemalta.
Toivon totisesti, että eräs koronaan menehtynyt ystäväni olisi tuon rokotteen ottanut. Mutta ei.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä harkitsen vain jäykkäkouristusrokotteen ottamista. Ei ole voimassa sekään. Yhtään koronarokotetta en ole ottanut, koska en ole uskaltanut ja olen neulakammoinen. Lisäksi olen saanut ainakin yhdestä, ilmeisesti kahdestakin rokotteesta haittavaikutuksia. En kuitenkaan neuvo tässä asiassa muita. Jokaisen aikuisen tai nyt ainakin teineistä saakka pitäisi saada päättää näistä asioista itse. En myöskään kannata koronapassia, mutta toivon samanlaista tilaa kun keväällä 2020 kun se varmaankin oikeasti auttaa. Ruokakauppaan, apteekkiin ja muuhun välttämättömään pitää päästä kaikkien, mutta turha voidaan kyllä hyvin sulkea.
Ilmeisesti en ole vielä sairastunut, enkä ole kertaakaan testiinkään joutunut. Olen työtön, joten lähinnä vain ruokakaupassa käyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä logiikalla päästäisiin helpommalla?
Rokotetut saavat taudin ja tartuttavat muita siinä missä rokottamattomatkin. He joutuvat myös sairaalan ja kuolevat.
Olisiko nyt hyvä hetki myöntää, että mRNA-rokote ei sovellu tällaiseen tarkoitukseen?
Näyttäisi siltä että rokote jossain määrin suojaa kuolemalta.
Siinä tapauksessa että sairastaa sellaisen variantin, omikron aiheuttaa suurimmalle osalle vain lievän tai kohtalaisen oireiston ja niille joille se on vakavampi rokote ei auta mitään. Jotta pitää suojautua omatoimisesti.
Se vaan ei toimi. Etkö usko? olet niin pinnallinen että kenties jaksat katsoa keltaisen lehdistön viimeisen uutisen ruotsin hovista. Rokotettuja ja tartunnan saaneita.
Rokotettu on todennäköisempi taudinkantaja kuin haittoja karttava rokottamaton. Ajattele sitä!
Vierailija kirjoitti:
Mutta eikö se ole kiva, että on meitä jotka eivät ole ottaneet sitä ensimmäistäkään, niin sinä saat jo sen kolmannenkin :)
En ole vielä saanut yhtäkään perusteltua syytä ottaa koronarokotetta, koska nykytietämyksen mukaan ko. "rokote" (ennakkoon otettu lääke) ei estä saamasta tautia, ei estä sairastumasta tautiin eikä estä levittämästä tautia.
Ainoa ero tuon piikin ottamisessa vs piikin ottamatta jättäminen on se, että kun en ota, vältän 100% varmuudella rokotehaitat. Mitään hyötyä piikin ottamisesta en koe saavani.
Pystyn elämään ilman ravintoloita ja tapahtumia, kun jostain käsittämättömästä syystä tätä erottelua edelleen halutaan tehdä, vaikka nämä nykyiset piikit eivät mitenkään osoita, että noille rajoituksille olisi alkeellisimpiakaan perusteita.
"En ole vielä saanut yhtäkään perusteltua syytä" Etpä kai kun et halua niitä kuulla. THL:n ja Yle:n sivuilta näkyy graafit, joista kyllä selviää miksi rokote kannattaa ottaa. Rokottamattomien osuutta sairaalahoitoon joutuneista kuvaavat palkit ampuu kohti taivaita, mutta yhä vaan jaksat vängätä, ettei rokotteesta ole hyötyä. Se että juuri sinä et mahdollisesti kuormita terveydenhuoltoa, ei ole mikään peruste olla ottamatta rokotetta. Faktat ovat kiistattomat: rokottamattomat täyttävät sairaalat.
Tässä käy kuten vastustajissa aavisteltiin että korona kiertää koko kansan läpi jokatapauksessa, phitser vain miedontaa tartunnan saaneiden oireet jolloin oireet ovat flunssamaiset kuten ennenkin. No mitä mrna:n pumppaaminen kehoon tekee neljästi vuoteen jää teidän koeajettavaksi.
Influenssa-virus ja koronapallo ovat hyvin samanlaiset mikroskoopissa. Mrna sen sijaan ei ole.

Mistä sen tiedon olet onkinut, että pfiser miedontaa oireet, minulla se käsitys ollut, että omikron on lievempi tauti.
Meidän perheessä on rokotuksia saatu 2 tai 3. Nuorin ehti ikänsä puolesta saada alkutalvesta vasta ekan.
Nyt sitten, kiitos koulujen alkamisen heti tammikuun alussa (jo ennen loppiaista), lapsi sai koronan. Muille perheessä ei ole tullut.
Tällä hetkellä kehitys on se, että rokotevastaisilla on omat ketjut joissa yläpeukutetaan, ja rokotemyönteisillä omat ketjut joissa yläpeukutetaan.
Parempi näin, kuin se jatkuva kiistely itsestään selvästä asiasta.
Yksillä tutuilla tuli korona koko perheelle. Yhtä lukuunottamatta kaikilla rokotus. Kaikki siis sairastuivat jonkin asteisesti, rokottamaton oli teholla nukutettuna 2 viikkoa. Ja teholle joutunut oli perusterve. Yksi rokotetuista riskiryhmää. Tässä näkee sen eron.