Miten toimisit tässä tilanteessa 10-vuotiaan kanssa? Tarvitsen neuvoja!

Alatte tehdä sopimuksia liittyen hyvään käyttäytymiseen. Mitä lapsi saa, kun on ollut tosi mukava tai edes ihan ok? Huomataanko sitä? Saako halauksia, hyvää palautetta, kerrotteko että hänen kanssaan on mukava olla? Oletteko puhuneet siitä millaista on olla veli, etenkin isoveli? Millaiselta tuntuu käydä koulua? Onko teillä joku mukava yhteinen rutiini, esim. iltakaakao yhdessä lapsen ja vanhemman kanssa joka ilta? 10-vuotias tuntuu isolta, mutta on vielä yllättävän pieni. Hänellä on paljon tunteita, muttei osaa niitä eritellä, saati pukea sanoiksi. Hän tarvitsee vanhemmalta rajoja, mutta myös ihan vain tavallista läsnäoloa ja lapsen huomaamista. Neljän vuoden päästä teillä on teitä päätä pidempi, karvainen teini kotona. Kymmenvuotiaan voi vielä kaapata kainaloon ja sanoa että sä oot ihana.

Sano että jos käyttäytyy huonosti ja aina kun niin tekee todellakin huudat ja kovaa. Yrittää pompottaa sinua. Ole bitch, äläkä suostu.

Kerro tarkemmin, mitä lepsuutesi on?

Aina kun lapsi on ilkeä niin otat asioita ja etuja pois. Ja ääntä saa korottaa ja huutaa jos asiat oikeasti menee siihen pisteeseen. Jos kaikki muut keinot on käytetty niin silloin on pakko ottaa ne kovat käyttöön

Miksi olet pyydellyt jatkuvasti anteeksi jos joudut huutamaan?
Lapsesi on ymmärtänyt että siitä tulee sinulle huono omatunto ja käyttää sitä hyväkseen.
Teeppä hänelle esimerkki jossa leikisi huudat ja riitelet jonkun kanssa ja pyydä lastasi saamaan teidät hiljaisiksi.
Veikkaan että kun hän aikansa on siinä normaalilla äänellä pyytänyt lopettamaan niin jossain kohtaa kyllä karjasee että nyt suut kiinni ja riita seis ;)
Tai sitten jatkossa aina kun on joku konflikti päällä niin viet pois tilanteesta ja juttelette kun olette rauhoittuneet.

Saatte muuten hävetä, kun kavereiden kotona on käytös huonoa, kun on melko korkea kynnys heittää pihalle vaikka mieli joskus tekisi.

Olet kynnysmatto. Lapsesi käyttä tuota yhtä kertaa hyväksi koska luulee löytäneensä heikon kohdan jolla hallita sinua. 10-vuotiasta tulisi jo opastaa analysoimaan omaa käyttäytymistä ja ottamaan vastuuta siitä. Kutsutaan myös empatiaksi. Mitään käytännön vinkkejä minulla ei ole antaa kuin "call her bluff", eli sanot suoraan, että huomaat että hän yrittää hyödyntää asetelmaa ja pyrkii sillä välttämään sanomasi oikeaa viestiä.

Meillä samanlainen 12-v. Aina huudan vaikka en edes huuda. Todella raivostuttavaa. Vähänkin jos napakasti sanon niin alkaa tuo "sä huudat, miksi sä aina huudat" Huoh. Ja meidän perheessä se joka oikeasti huutaa on tuo "raivostuttava" esiteini. En minä. :) Kyllä se ohi menee, näin uskon ja hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja niin eiköhän se tästä.

Kehun aina hyvästä käytöksestä! Meillä on ollut käytössä palkitsemis/etujen ansaitsemissysteemi kun olivat pienempiä, ehkä otamme vielä käyttöön. Hyvä idea tuo että hän joutuisi itse kokeilemaan olemaan huutamatta.

Mulle on ihan ok se, etten HUUDA. Minusta se on väärin ja kurjaa, mutta siinäpä pulma. Tuntuu olevan veteen piirretty viiva tuo, että mikä sitten on huutamista?

Minusta on tärkeää saada lapsi ajattelemaan omaa käytöstään ja koitan ola esimerkkinä, että minäkin ajattelen omaani. Mutta sitten käykin niin, että vaikka lapsi olisi ollut kuinka ilkeä/huonokäytöksinen, minä päädyn syytettyjen penkille!

Tottakai voisin ottaa tuolta pikkuiselta luulot pois aika äkkiä. Hän häviää minulle kirkkaasti, jos alan oikein tosissani käyttämään valtaani. Mutta se ei ole minusta oikeain. Koitankin hakea jotain tapaa, jolla saada pidettyä asemani hänen kasvattajanaan ilman, että joudun jatkuvasti altavastaajaksi, kuitenkaan jyräämättä lasta totaalisesti. Että oppisi rakentavasti ja hyvän kautta.

Kuitenkaan se ei tarkoita samaa, kuin pään hellä silittely, kun käyttäydytään huonosti. Sitä en kyllä siedä.

Pidänkö pääni ja sanon lapselle, että minä EN huutanut ja, että käyttämääni tiukkaan aavistuksen verran korotettuun äänensävyyn hän saa luvan totutella, mutta että varsinainen karjuminen on se, mitä yritämme välttää? Keskustelu, jossa ihan paneutuisimme juuri tähän, että ei ole vain kahta eri tapaa puhua, hiljaa ja huutaminen, vaan siihen väliinkin mahtuu tapoja?

ap

Johdonmukainen tulisi aina jaksaa olla. En nyt tuota huutamista niin kauhean pahana juttuna pitäisi. Eihän se tietenkään kovin hyvä menetelmä ole, lähinnä auttaa vain vanhempaa purkamaan omaa kiukkuaan, eli ei kasvatuksellista hyötyä siitä ole. Mutta nyt olisi varmasti tärkeintä saada yhteys lapseen, siten että hän ryhtyy itse ajattelemaan.

Itse tekisin niin, että kun tulee jokin tilanne, missä lapsi on vaikkapa tehnyt kiusaa siskolleen, niin rauhallisesti kysyt lapselta mitä tapahtui. Otat katsekontaktin ja rauhoitat tilanteen, niin et sitten itsekään kiihdy. Kuuntelet lapsen selityksen rauhassa, mitä hän kertoo. Sitten kysyt oliko teko hänen mielestään oikein? Jos vastaa että oli, niin sitten kysyt perusteluja asialle ja olisiko hänestä oikein että joku isompi tekisi hänelle samoin. Kun lapsi myöntää tekonsa, niin sitten kysyt että mikä olisi hänen mielestä sopiva rangaistus asiasta. Esim. jonkin lelun takavarikko määrätyksi ajaksi tai pelikielto tms. Väittelyyn ei tule antautua vaan aidosti kuuntelet mitä lapsella on sanottavaa. Lapsi vaistoaa kyllä milloin vanhempi ei ole aidosti läsnä ja rupeaa silloin jankkaamaan tai muulla keinoin yrittää ärsyttää (=saada vanhemman huomion kokonaan).

Vaikeinta on tietenkin pysyä itse rauhallisena kun tilanne tapahtuu. Yritä muistaa että mitä rauhallisempi itse olet, sen helpommin saat kunnon kontaktin lapseen. Tärkeintä on saada lapsi itse ajattelemaan mitä saa / voi tehdä ja mitä ei, koska et voi olla vahdissa koko ajan.