Vain Elämää 2022 Official
Seiska aloitti jo paljastuksilla uudesta kaudesta:
Meiju Suvas, Tommi Läntinen, Pete Parkkonen, Jyrki69, Yona, Redrama, Erika Vikman ja Mikko Alatalo
Mitäs mieltä olette?
Odotan kovasti Yonaa, mutta muut vaikuttavat aika yhdentekeviltä itselleni. Erikalla on tosin ihan hyvä ääni ja Petellä kai myös.
Kommentit (4176)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ville Valo ensi kaudelle! Siihen mennessä jo HIM, Agents-musiikkia ja VV-soololevyn biisejä. Ensi kesä voi tietysti olla haaste. Keitä muita mukaan? Miettikää Valon ja jonkun duettoa.
Haluaisin arvostaa Ville Valoa yhä, mutta hän muuttui ihan toiseksi ihmiseksi HIMin lopetettua. Tottakai kyse on siitä, että hammasremontti meni pieleen ja entisenlainen iloinen hymyily ja nauru katosivat. Kai hän häpeää purukalustoaan ja muuttuneita kasvojaan. Mutta kun samalla se äänikin muuttui! Hän oli uskomattoman äänialan maailmankuulu baritoni, karismaattinen kuin mikä - nyt vanha laiha surullisen oloinen ukko joka henkii ohuella väpättävällä äänellä kaukaisuuteen ja tossuihinsa tuijottaen. Voi kun hän olisi ehtinyt osallistua tähän ohjelmaan entisenä itsenään, silloin kun oli sosiaalinen, antoi itsestään, heittäytyi. :(
Hyvä laulaja Agents-kappaleissa. Jos keikkailee koko ensi vuoden kevään, luulisi olevan iskussa ja voisi kertoilla, mitä kaikkea on tehnyt HIM-vuosien jälkeen. Nuoruudestakin voitaisiin kuulla kiinnostavia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt, miksi tykkään Erikasta, vaikka se on "rahvaanomainen" ja vähän trash. Ehkä juuri siksi!
Kun insta ja muu media on pullollaan muovisen näköisiä, samannäköisillä ilmeillä varustettuja nuoria naisia, jotka yrittää olla mahdollisimman persoonattomia, jotta muistuttaisivat kaikkia muita some-tyrkkyjä.
Miten miehet voi pitää seksikkäinä näitä verettömiä, muovipintaisia ja "lihattomia" naisia, joista ei värähtele minkäänlainen erotiikka, seksikkyys tai sensuaalisuus.Täydellinen ilmeettömyys tavoitteena!
Erikalla on kumminkin persoona, todellakin!, ja jonkinlainen "missio" jop.:D
Ja hän muistuttaa, että naiset on eläviä olentoja makkaroineen ja muineen, mutta voivat silti olla eroottisia. t. nainen 65 v.
Joo. Mutta niistä makkaroista en kyllä puhuisi, kun ei niitä näy. Täydellinen runko vain näkyy, eikä mini sellaista koskaan saa millään kuureilla.
Joo, välillä niitä makkaroita oli ehkä jonkin verran, ja edelleenkään Erika ei muistuta anorektistä kauneusihannettamme. Onneksi! Kaunis nainen. t. se 65 v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Laura Voutilainen ollut Vain Elämäässä? Hänen musiikista tykkäisin.
On ollut kyllä, olikohan 2017 kun oli kausia joita Espanjassa tehtiin. Esim. Irina ja Olli Lindholm olivat tuolla kaudella mukana.
Ja Robin Packalen, Samu Haber
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erika pilaa koko kauden tuolla järkyttävällä tyrkkylinjalla. Jotkut yksinäset miehet varmaan tykkää. Minull alkaa vääntää vatsasta ihan myötähäpeä. En siis pysty katsomaan.
Olis ollut Erikalla hyvä tilaisuus näyttää toisenlainen puoli itsestään.
Seksimuija on Erikan esiintyjärooli - erikoista, etteivät kaikki tajua sitä. Samalla lailla kuin Jyrkillä on nahka tai vaikka Arja Korisevalla iloinen iskelmä. Erika on nuori, uransa alussa vasta ja esittelee varmasti toisenlaista persoonaa vuosien varrella. Erika "omistaa" roolinsa eikä ole kenenkään ohjailtavissa. Arvostan!
Erika saa vielä huomata, että seksikkästä imagosta on vaikea päästä pois ja uusia faneja uudella tyylillä on vaikea saada, koska joku on tehnyt "tavallista" poppia ja iskelmää sillä aikaa, kun Erika leikkii Cicciolinaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monena kautena ollut ensin tosi skeptinen osallistujista, mutta aina olen positiivisesti yllättynyt. Mielettömiä artisteja ja uusia versioita tutuista biiseistä. Paitsi tällä kaudella. Yksi ongelma on se, että valtaosa biiseistä on itselle tuntemattomia. Tyypit kehuu toisiaan jotenkin ärsyttävän päälle liimatulla tavalla. Puuttuu se aitous ja herkkyys, mikä aina ennen on tullut läpi. Ja lisäksi Redi on omien sanojen mukaan ollut päihteetön kuvausten ajan, mutta kyllähän sen näkee, ettei kaveri voi hyvin :( Hänhän lähti kuvausten jälkeen joskus myöhemmin kesällä vieroitushoitoon.
Tää kausi on kyllä todella suuri pettymys!
Tarkoitatko että esim. kolmas kausi oli parempi? Loiri veteli vasemmalla kädellä biisejä, kukaan ei puhunut ruokapöydässä mitään ja Edelmann naureskeli Elastisen musiikille.
Tämä kausi on todellakin parhaimmasta päästä ja varsinkin musiikillisesti. Redin päivä oli varsinkin timanttia.En muista koko päivästä mitään. En kyllä muistakaan päivistä. Hämmentävää.
Minulle on jäänyt mieleen hämmentävä kuva Eerikasta polvillaan pöydällä, takapuoli pitkällä. Kun Meiju ja Tommi lauloivat.

Itse taas uskon, että Erikan fanit tajuavat roolin ja mahdollisen uuden suunnan sitten, jos ja kun se tulee. Ei artisti voi miettiä jokaista siirtoa vuosien päähän etukäteen; ne tulevat kokemusten mukana ajan kanssa. T. Se, jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monena kautena ollut ensin tosi skeptinen osallistujista, mutta aina olen positiivisesti yllättynyt. Mielettömiä artisteja ja uusia versioita tutuista biiseistä. Paitsi tällä kaudella. Yksi ongelma on se, että valtaosa biiseistä on itselle tuntemattomia. Tyypit kehuu toisiaan jotenkin ärsyttävän päälle liimatulla tavalla. Puuttuu se aitous ja herkkyys, mikä aina ennen on tullut läpi. Ja lisäksi Redi on omien sanojen mukaan ollut päihteetön kuvausten ajan, mutta kyllähän sen näkee, ettei kaveri voi hyvin :( Hänhän lähti kuvausten jälkeen joskus myöhemmin kesällä vieroitushoitoon.
Tää kausi on kyllä todella suuri pettymys!
Tarkoitatko että esim. kolmas kausi oli parempi? Loiri veteli vasemmalla kädellä biisejä, kukaan ei puhunut ruokapöydässä mitään ja Edelmann naureskeli Elastisen musiikille.
Tämä kausi on todellakin parhaimmasta päästä ja varsinkin musiikillisesti. Redin päivä oli varsinkin timanttia.En muista koko päivästä mitään. En kyllä muistakaan päivistä. Hämmentävää.
Minulle on jäänyt mieleen hämmentävä kuva Eerikasta polvillaan pöydällä, takapuoli pitkällä. Kun Meiju ja Tommi lauloivat.
Meiju ja Pete
Hämmentävä kuva😂
Voi sua pientä😂
Vierailija kirjoitti:
Redi on ykköskauden Nipa, huuruissa koko viikko. Onneksi nyt kohti raittiutta.
Redi muuttuu epämiellyttäväksi kännissä. Sellaiseksi ärsyttäväksi epävarman säälittäväksi lässyilijäksi. Ihan eri tyyppi kuin järkevähkönä ja tasapainoiselta vaikuttavana musatuomarina telkussa.
Vierailija kirjoitti:
Hämmentävä kuva😂
Voi sua pientä😂
Juu😜
No onhan sellainen vähissä vaatteissa pöydällä kiemurtelu ja lykkääminen vähän outoa. Ei mielestäni ihan sovi tilanteeseen. Mutta miten vaan!
🇺🇦🇮🇱
Siis kyykkiminen, ei lykkääminen 😅
🇺🇦🇮🇱
Ärsyttävää vaan kun lopussa jo seuraavan jakson biisivalintojakin paljastellaan ja tietää minkä Mikko näköjään tulkitsee.
Saa nähdä vaan kuinka kipeää tekee tuo kuulla aikansa koulukiusattuna kun silloin pienempänä Tomminkin versio jo satuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on pistänyt silmään viimeisimpiä Vain elämää -kausia katsoessa, miten selvästi monet artistit eivät esiintyessään muista enää biisien sanoja, vaan lukevat ne katse alaviistoon prompterin ruudulta.
Ekoilla kausilla biisit olivat paremmin hallussa, ja artistit ihan jännittivät muistavatko sanat varmasti.
Veskun kaudella prompterin käyttö oli ilmeistä ja se vanhalle mestarille suotiin tietenkin, mutta voiko olla, että "karaokelaite" jäi silloin vähän "vahingossa" käyttöön? Nyt siihen turvaudutaan jatkuvasti ja se kuuluu ja näkyy esiintymisen laadussa.
Loiri ei koskaan peitellyt sitä että hänellä on kappaleiden sanat mukana lavalla ja hän myös käytti niitä tarvittaessa, ilman että esiintymisen laatu siitä kärsi.
Niin. Esiintymisen laatu kärsi ihan muista asioista silloin.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävää vaan kun lopussa jo seuraavan jakson biisivalintojakin paljastellaan ja tietää minkä Mikko näköjään tulkitsee.
Saa nähdä vaan kuinka kipeää tekee tuo kuulla aikansa koulukiusattuna kun silloin pienempänä Tomminkin versio jo satuttanut.
Siinä samassa ennakkomainoksessa Jyrki pyysi kaikki mukaansa...luulen että siellä oven toisella puolella venttaili The 69 eyes. Se olisikin ihana yllätys👍👍

Ois aika huikee 🔥🖤🤘
Kyllä on taas Erika laittanut sellasen menovaatteen ylleen eilen. Huhhuh. Et ei nyt ihan valtavaa eroa hänen siviiliminänsä ja esiintyjä Erikan välillä ole havaittavissa. Ainakaan ulkoisessa outfitissä. Mahtaakohan Jyrki pysyä hänen vauhdissaan?! Viime vkoa seurasin somesta, miten rankat 4 päivää oli vain elämää kuvauksissa, eilen taas isolla kirkolla ja storysta päätellen melko aikaiseen menny toivottavasti he osaisivat ihan elää arkeakin yhdessä. Ehkä osaavatkin ja some on vaan juhlakuvia varten. Niin kai meillä monilla .
Vierailija kirjoitti:
Huonoin vain elämää kausi, Vikman voisi aloittaa laihdutuskuurin nyt rasvaprosentti on korkeampi kuin saimaannorpalla, Jyrki69 voisi opetella laulamaan, Meiju Suvas oli pinnalla ennen jeesuksen syntymää samoin Alatalo. Redrama, Läntinen ja jona ovat enemmänkin surkuttelemassa viinan höyryisiä elänmän vaiheita.
Kun olet tuota mieltä miksi kidutat itseäsi katsomalla ja kuuntelemalla inhoamaasi ohjelmaa ja ihmisiä? Jos kokisin noin, tietäisin mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttävää vaan kun lopussa jo seuraavan jakson biisivalintojakin paljastellaan ja tietää minkä Mikko näköjään tulkitsee.
Saa nähdä vaan kuinka kipeää tekee tuo kuulla aikansa koulukiusattuna kun silloin pienempänä Tomminkin versio jo satuttanut.
Siinä samassa ennakkomainoksessa Jyrki pyysi kaikki mukaansa...luulen että siellä oven toisella puolella venttaili The 69 eyes. Se olisikin ihana yllätys👍👍
Olisi. Kunhan Jyrki vaan käyttääThe69 eyes-äänenmuunninta.
Joo. Mutta niistä makkaroista en kyllä puhuisi, kun ei niitä näy. Täydellinen runko vain näkyy, eikä mini sellaista koskaan saa millään kuureilla.