10 vuotiaalla paniikkihäiriö

Psykiatriko sen on diagnosoinut? Ja mitä ehdottanut hoidoksi? Teerapiaa, ei tuon ikäistä juurikaan aleta lääkitä.
Oireet?
Itselläni ollut ph.yli 30v

Joo ei todellakaan aleta leikkimään 10v aivokemioilla. Terapiaa

Voi liittyä kehitykseen ja alkavaan murrosikään. Ennen tätä kutsuttiin ujoudeksi. Minun lapsellani on ollut, ehkä vieläkin kaksikymppisenä vaativissa tilanteissa. Jossain vaiheessa ei pystynyt kulkemaan bussilla tai käymään yksin kaupassa. Tosi hankala tilanne. Lapseni oli hoidon piirissä, ilmaantui muitakin ongelmia.

Ota rauhallisesti, ota lapsi mukaan esim kauppoihin, näytä msllia: juttele muutama sana kassalle, ole rento. Tänään muuten käytiin kaupassa tämän tyttäreni kanssa, ja tyttökIn jutteli kassan kanssa, kiitetään, jutellaan, tänään kotimaisista tuotteista. Arvaa, tuntuuko hyvältä!

Mutta aikaa se on vienyt. Tiedän tuskasi, mutta toivoa on. Se oli raskasta aikaa. Juttele lapsen kanssa, missä tilanteissa se iskee, vai tuleeko ihan levossa, yöaikasn.

Ota yhteyttä terkkariin. Kun lapsi on noin pieni, soittaisin ihan lapsen tietämättä. Lasten psyk. polihan sitten hoitaa arvion tarvittaessa.

Ole itse reipas, mutta älä moralisoi, näytä mallia. Niukasti annoit tietoa aloituksessasi.

Minulla alkoi samassa iässä. Kävin psykologilla. Ohi meni parissa vuodessa.
Missään nimessä EI lääkkeitä!!!

Lääkkeisiin et missään nimessä suostu! Terapiaa, ehkä jokin lapsille suunnattu tukiryhmä (jos asutte paikkakunnalla, missä järjestetään). Toivottavasti menee ohi iän karttuessa. Hyvä, että hoidatte asiaa hyvissä ajoin! T: se, joka sai apua vasta aikuisena, kun lapsena ei uskottu ja nuorena laitettiin teini-iän piikkiin

Terapia ja lääkkeet. En tajua tätä lääkekammoisuutta? Tarkoitus ei ole lääkitä ketään pystyyn, ite olen esim. syönyt 5mg escitalopramia joka on todella mieto, siis erittäin. Tuskin tämän tujumpaa edes tarjottaisiin tuon ikäiselle! Paniikkihäiriö kun on myös fyysinen oire, "pelkkä" terapia eli pään ronkkiminen ei välttämättä akuutissa ensivaiheessa ole riittävä.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:17"]Terapia ja lääkkeet. En tajua tätä lääkekammoisuutta? Tarkoitus ei ole lääkitä ketään pystyyn, ite olen esim. syönyt 5mg escitalopramia joka on todella mieto, siis erittäin. Tuskin tämän tujumpaa edes tarjottaisiin tuon ikäiselle! Paniikkihäiriö kun on myös fyysinen oire, "pelkkä" terapia eli pään ronkkiminen ei välttämättä akuutissa ensivaiheessa ole riittävä.
[/quote]

Mielialalääkkeisiin jää lähes poikkeuksetta koukkuun. Lopettaminen on vaikeaa ja lähes mahdotonta.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 19:09"]Voi liittyä kehitykseen ja alkavaan murrosikään. Ennen tätä kutsuttiin ujoudeksi. Minun lapsellani on ollut, ehkä vieläkin kaksikymppisenä vaativissa tilanteissa. Jossain vaiheessa ei pystynyt kulkemaan bussilla tai käymään yksin kaupassa. Tosi hankala tilanne. Lapseni oli hoidon piirissä, ilmaantui muitakin ongelmia.

Ota rauhallisesti, ota lapsi mukaan esim kauppoihin, näytä msllia: juttele muutama sana kassalle, ole rento. Tänään muuten käytiin kaupassa tämän tyttäreni kanssa, ja tyttökIn jutteli kassan kanssa, kiitetään, jutellaan, tänään kotimaisista tuotteista. Arvaa, tuntuuko hyvältä!

Mutta aikaa se on vienyt. Tiedän tuskasi, mutta toivoa on. Se oli raskasta aikaa. Juttele lapsen kanssa, missä tilanteissa se iskee, vai tuleeko ihan levossa, yöaikasn.

Ota yhteyttä terkkariin. Kun lapsi on noin pieni, soittaisin ihan lapsen tietämättä. Lasten psyk. polihan sitten hoitaa arvion tarvittaessa.

Ole itse reipas, mutta älä moralisoi, näytä mallia. Niukasti annoit tietoa aloituksessasi.
[/quote]

Kun tuli alapeukkuja, niin jatkan: lapsellani oli todella paha paniikihäiriö kaikkine klassisine oireineen. Oli lääkitys, ja hoitokontakti nuorisopsyk. polille.

Tuolla ujous- käsitteellä tarkoitun, etyä munullakin oli nuorena. 13-vuotiasna pahimmillaan. Kärsin siitä järkyttävän paljon vielä yli 20-vuotiaana. Silloin ei medikalisoitu (tai ei kukaan minua hoidon piiriin vienyt, tosin lasten- ja nuorisopsykiatrian polikliniikkaa vielä kotikaupungissani ollutkaan. Olin siis vaan ujo tyttö. Kukaan ei tiennyt tuskaani. Se oli kamalaa. Kukaan ei huomannut, ymmärtänyt, miksi en pystynyt lukemasn runoa luokan edessä. Silloin ei välitetty. Nykyisin pitää välittää!