Miksi imetyksellä pitää provosoida?
Mielestäni imetys on normaali ja suotuisa asia. Itsekin olen imettänyt useampaan lastani, myös julkisilla paikoilla. Koskaan ei kuitenkaan ole tullut vastaan tilannetta, että minun olisi ollut välttämätöntä riuhtaisa paljas rinta näkyville ja alkaa imettää muiden katseiden alla. Aina on ollut mahdollisuus mennä hieman sivummalle (tai kääntyä poispäin muista) tai/ja suojata rinta niin, ettei näy muille, vieraille ihmisille. Tällä taktiikalla on kuljettu mm. monet häät ja ravintolareissut.
Siksi kysynkin, että miksi joillakin äideillä on tarve provosoida imetyksellä? Toteuttaa imetys julkisella paikalla niin, että osa kanssaihmisistä häiriintyy ja provosoituu. Tai järjestää näitä joukkoimetyksiä ja vouhkata somessa paljaiden tissikuvien kera. Miksi? Jos tietää, että osaa ihmisiä vaivaannuttaa katsella paljasta rintaa, niin onko aivan mahdoton huomioida nämä muut ihmiset kuten muissakin asioissa tehdään? Mielestäni tämä olisi ihan vaan normaalia kohteliaisuutta, eikä mitään vauvan tai äidin oikeuksien rajoittamista.
Mielestäni tuollainen imetyksellä provosoiminen ei suinkaan lisää imetysmyönteisyyttä vaan päinvastoin. Antaa äideistä (niistä fiksusti ja neutraalisti käyttäytyvistäkin) ainoastaan itsekeskeisen minä, minä ja minun lapseni kuvan. Tuollaisella turhalla vouhkaamisella ja provosoimisella ainoastaan lisätään ennakkoluuloja ja negatiivisia asenteita lapsia ja äitejä kohtaan.
Kommentit (10)
Minä taas en ymmärrä, miksi nämä tissinesittelijäimettäjät nostetaan AINA kärkeen näissä keskusteluissa, koska he ovat kuitenkin pikkuruinen marginaaliryhmä kaikkien julkisilla paikoilla imettävien keskuudessa. Itse en esim. ole koskaan nähnyt sellaista. Tosin en jääkään tuijottamaan ja kyyläämään jos huomaan jonkun imettävän.
Sama kuin itse sanoisin, että autoilu on paheksuttavaa, koska harmistun siitä, että joillakin autoilijoilla on pinkki Chevrolet.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 12:34"]
Minä taas en ymmärrä, miksi nämä tissinesittelijäimettäjät nostetaan AINA kärkeen näissä keskusteluissa, koska he ovat kuitenkin pikkuruinen marginaaliryhmä kaikkien julkisilla paikoilla imettävien keskuudessa. Itse en esim. ole koskaan nähnyt sellaista. Tosin en jääkään tuijottamaan ja kyyläämään jos huomaan jonkun imettävän.
Sama kuin itse sanoisin, että autoilu on paheksuttavaa, koska harmistun siitä, että joillakin autoilijoilla on pinkki Chevrolet.
[/quote]
En ole itsekään nähnyt yhtään tissit tiskiin -julki-imettäjää, vaikka palstojen mukaan vähintään puolet äideistä on sellaisia.
Kai me paheksutaan helteiden tultua ihan yhtä lailla niitä nuoria naisia, jotka kulkevat anteliaissa kesämekoissa julkisilla paikoilla. Olisi heidänkin mahdollista mennä jonnekin sivummalle!
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 12:57"]
Kai me paheksutaan helteiden tultua ihan yhtä lailla niitä nuoria naisia, jotka kulkevat anteliaissa kesämekoissa julkisilla paikoilla. Olisi heidänkin mahdollista mennä jonnekin sivummalle!
[/quote]
No kyllähän liian paljastavissa vaatteissa kulkevia paheksutaankin. Ajatellaan, että he ovat noloja ja mauttomia. He eivät kylläkään pidä mitään meteliä asiastaan, siitä plussat. Toki imettäjätkin saavat esitellä tissejään jos ovat valmiita kestämään sen, että osa ihmisistä pitää heitä idiootteina.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:08"]

Mutta missä nämä tissejään esittelevät provosoivat imettäjät harrastavat tätä pöyristyttävää käytöstään? Sitä ei lasketa, jos he harrastavat sitä sinun mielikuvituksessasi. Eikä sitäkään lasketa, jos olet joskus nähnyt yhden tissejään esittelevän imettjäjän, koska siinä kyse on poikkeuksesta. Mä en ole nähnyt semmoista ikinä.
Voi vittu, mua korpee tää koko imetysvouhotus. Miksi miksi miksi ko asiasta täytyy kohkata niin paljon? Imettäkööt jokainen vaikka aivot päästään kunhan siitä ei tarvi vouhottaa joka jeesuksen päivä näillä(kin) palstoilla? Nyt poistun imettämättömille laitumille. Adios idiots!
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 12:07"]
"Jos tietää, että osaa ihmisiä vaivaannuttaa katsella paljasta rintaa, niin onko aivan mahdoton huomioida nämä muut ihmiset kuten muissakin asioissa tehdään?"
Joku loukkaantuu aina jostakin asiasta mitä teet. Ihan koko ajan. Ajatteletko heitä? Miksi/miksi et?
Olen itse muuten mies, mutta lähtökohtaisesti haistatan vitut ihmisten provosoitumiselle. Jos haluat imettää piilossa, siitä vain, mutta jos joku loukkaantuu siitä, että joku ei mene piiloon imettämään voisi itse painua piiloon ettei tarvitse loukkaantua milloin mistäkin.
Koska muiden ihmisten loukkaantumisesta tuli niin tärkeä asia, että omaa elämäänsä pitäisi rajoittaa muiden irrationaalisten tuntemuksien vuoksi?
[/quote]
Varmaan niihin aikoihin siitä tuli tärkeä asia kun muutettiin pois luolista. Osa meistä toki on henkisesti siellä tänäkin päivänä. Ja osalla tarkoitan siis sinua. Jos tekstini loukkaa sinua, yritän kuitenkin tällä kertaa olla välittämättä irrationaalisista tuntemuksistasi.
"Jos tietää, että osaa ihmisiä vaivaannuttaa katsella paljasta rintaa, niin onko aivan mahdoton huomioida nämä muut ihmiset kuten muissakin asioissa tehdään?"
Joku loukkaantuu aina jostakin asiasta mitä teet. Ihan koko ajan. Ajatteletko heitä? Miksi/miksi et?
Olen itse muuten mies, mutta lähtökohtaisesti haistatan vitut ihmisten provosoitumiselle. Jos haluat imettää piilossa, siitä vain, mutta jos joku loukkaantuu siitä, että joku ei mene piiloon imettämään voisi itse painua piiloon ettei tarvitse loukkaantua milloin mistäkin.
Koska muiden ihmisten loukkaantumisesta tuli niin tärkeä asia, että omaa elämäänsä pitäisi rajoittaa muiden irrationaalisten tuntemuksien vuoksi?
Pienen vauvan kanssa imettäminen oli semmoista sähläämistä että joku rätin virittely siihen päälle vielä niin ei siitä olisi tullut mitään. Nyt isompana taas kääntyilee jatkuvasti katselemaan ympärilleen kesken syömisen joten todella vaikeaa estää rintaa vilahtamasta. En provosoi, ruokin vain lastani hänelle parhaalla ja itselleni helpoimmalla tavalla. En esittele tissejäni mutten ole valmis myöskään näkemään erityisemmin vaivaa peittääkseni ne täysin kun ihan normaali kesämuotikin esittelee aika anteliaasti imettämättömien naisten rintoja. Emme elä muslimivaltiossa. Olen imettänyt kirkossa, juhlissa, junassa, ravintoloissa, kesken vaateostosten kantorepussa. Yleensä kukaan ei ole kiinnittänyt yhtään mitään huomiota. Pari kertaa (yllättäen perhe- ja vauvaystävälliseksi profiloituneessa kahvilassa, lasten leikkipaikan vieressä jossa ihan virallinen imetyspaikka!) vanhus on provosoituneesti vaihtanut istumapaikkaa. Muuten ei mitään reaktiota ikinä. Imetän silti missä satutaan olemaan koska en todellakaan kehtaa pelkän imettämisen takia pitää tavaratalon ainoaa invavessaa varattuna ja missään muualla imettämiseni ei ikinä ole herättänyt negatiivista reaktiota.
"En esittele tissejäni mutten ole valmis myöskään näkemään erityisemmin vaivaa peittääkseni ne täysin kun ihan normaali kesämuotikin esittelee aika anteliaasti imettämättömien naisten rintoja."
Minusta voi myös halutessaan aivan vapaasti esitellä tissejä. Muiden provosoituminen, loukkaantuminen ja kauhistuminen on täsmälleen sitä - muiden ongelma.