Luulen, että tämä on monen avioeron syy. IS: Sari Helin kertoo kertoo avioeronsa taustoista

Antaahan se ero mahdollisuuden etsiä sellainen kumppani, joka ei jätä yksin vaan antaa tunteen siitä, että on yhdessä jonkun kanssa oikeasti. 

Olin avioliitossa, ja vaikka puoliso oli paljon kotona niin olin aina yksin. Kohtelu oli muutenkin kylmää.

Erosin ja samalla ihastuin toiseen mieheen. Näemme rakkaani kanssa vain kerran viikossa, mutta yksinäinen en ole.

Eikös ne kuitenkin hakeneet kimpassa sen business finlandin tuen? 

Se, että (lapsellinen) löytää eron jälkeen uuden kumppanin on 50-50.

Se, että kumppani on ihminen, joka osaa tukea, on taas 50-50.

Onnistumisprosentti 25.

Vierailija kirjoitti:

Olin avioliitossa, ja vaikka puoliso oli paljon kotona niin olin aina yksin. Kohtelu oli muutenkin kylmää.

Erosin ja samalla ihastuin toiseen mieheen. Näemme rakkaani kanssa vain kerran viikossa, mutta yksinäinen en ole.

Ei kannata nähdäkään sen useammin niin pysyy homma tuoreena. Arki tappaa suhteen kuin suhteen.

Eikös tuo Helinin ja Sarvamaan liitto ollut kummallekin jo toinen....  . Mutta kyllä sitä kun lukee vaikka vain tältä palstalla, että miten ikävissä mahd, loukkaavissa ja syvästi satuttavissa parisuhtesissa ihmiset ovat vuosia eläneet niin sitä ei ikisinkkuna tiedä, että pitäsikö onnitella itseään, ettei ole eläessään ollut parisuhteessa. Vai surra siitä, että on aina ollut se, jolla ei ole ollut mahdollisuutta elää ja olla parisuhteessa. Enemmän kuin sitä, että en ole saanut mahdollisuutta elää parisuhteesa koen itseni turhaksi, kun edes tajua tai löydä selitystä sille miksi en.   

Saattoi olla syynsä tälläkin?:

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa pudotti 12 kiloa: ”Vaimo pakotti laihduttamaan!”

https://www.is.fi/viihde/art-2000001040542.html

– Kyllä minulla on sen verran selkärankaa, että voin myöntää, että vaimo pakotti laihduttamaan. Näin se varmasti on monissa perheissä, mutta sitä ei ehkä uskalleta sanoa ääneen, Sarvamaa sanoo

Vierailija kirjoitti:

Eikös tuo Helinin ja Sarvamaan liitto ollut kummallekin jo toinen....  . Mutta kyllä sitä kun lukee vaikka vain tältä palstalla, että miten ikävissä mahd, loukkaavissa ja syvästi satuttavissa parisuhtesissa ihmiset ovat vuosia eläneet niin sitä ei ikisinkkuna tiedä, että pitäsikö onnitella itseään, ettei ole eläessään ollut parisuhteessa. Vai surra siitä, että on aina ollut se, jolla ei ole ollut mahdollisuutta elää ja olla parisuhteessa. Enemmän kuin sitä, että en ole saanut mahdollisuutta elää parisuhteesa koen itseni turhaksi, kun edes tajua tai löydä selitystä sille miksi en.   

Olet säästynyt syvimmältä hylkäämiseltä. Se on kamalinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, että hylkääminen tulee rakkaalta. Että minä en riitä, että en kelpaa.

Aika hiljaista se on pidemmän päälle ylläpitää parisuhdetta, jos yhteistä aikaa on minimit. 

Vierailija kirjoitti:

Aika hiljaista se on pidemmän päälle ylläpitää parisuhdetta, jos yhteistä aikaa on minimit. 

Eikö parisuhdetta voi ylläpitää puhelimessa. Pitääkö olla facetoface?

Itselle ainakin on parempi olla ihan yksin kuin yksin parisuhteessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tuo Helinin ja Sarvamaan liitto ollut kummallekin jo toinen....  . Mutta kyllä sitä kun lukee vaikka vain tältä palstalla, että miten ikävissä mahd, loukkaavissa ja syvästi satuttavissa parisuhtesissa ihmiset ovat vuosia eläneet niin sitä ei ikisinkkuna tiedä, että pitäsikö onnitella itseään, ettei ole eläessään ollut parisuhteessa. Vai surra siitä, että on aina ollut se, jolla ei ole ollut mahdollisuutta elää ja olla parisuhteessa. Enemmän kuin sitä, että en ole saanut mahdollisuutta elää parisuhteesa koen itseni turhaksi, kun edes tajua tai löydä selitystä sille miksi en.   

Olet säästynyt syvimmältä hylkäämiseltä. Se on kamalinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, että hylkääminen tulee rakkaalta. Että minä en riitä, että en kelpaa.

Tuohonkin tottuu kun olet tarpeeksi montaa kertaa jätetty kun kumppani löytää paremman

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikös tuo Helinin ja Sarvamaan liitto ollut kummallekin jo toinen....  . Mutta kyllä sitä kun lukee vaikka vain tältä palstalla, että miten ikävissä mahd, loukkaavissa ja syvästi satuttavissa parisuhtesissa ihmiset ovat vuosia eläneet niin sitä ei ikisinkkuna tiedä, että pitäsikö onnitella itseään, ettei ole eläessään ollut parisuhteessa. Vai surra siitä, että on aina ollut se, jolla ei ole ollut mahdollisuutta elää ja olla parisuhteessa. Enemmän kuin sitä, että en ole saanut mahdollisuutta elää parisuhteesa koen itseni turhaksi, kun edes tajua tai löydä selitystä sille miksi en.   

Olet säästynyt syvimmältä hylkäämiseltä. Se on kamalinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, että hylkääminen tulee rakkaalta. Että minä en riitä, että en kelpaa.

Siis syvin hylkääminen olis se, että oma parisuhdekumppani mahd. ilmoittaa ettei haluakaan elää ja ola enää yhdessä okei. Kun ei ikinä ole elänyt ja ollut parisuhteessa, niin täytyy itseni hieman pinnistellä, että voin sisäistää tunteen, miten tuntea hyvältä ja voimaannuttavaa on kun ei ole ollut ketään, joka olsi ns. jättänyt ei hyvästä ei huonosta syystä kun ei ole koskaan ketään joka olsii voinut jättää. Mutta paljon kyllä tulisi parisuhteelle paineita, jos sen pitäsi kaikki kestää ja ottaa vastaan ja sivuuttaa kokonaan omat toiveet ja halut   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin avioliitossa, ja vaikka puoliso oli paljon kotona niin olin aina yksin. Kohtelu oli muutenkin kylmää.

Erosin ja samalla ihastuin toiseen mieheen. Näemme rakkaani kanssa vain kerran viikossa, mutta yksinäinen en ole.

Ei kannata nähdäkään sen useammin niin pysyy homma tuoreena. Arki tappaa suhteen kuin suhteen.

Tuohan riippuu ihan ihmisistä.

Kummasti on aina ollut niitäkin pariskuntia, jotka kerrassaan viihtyvät yhdessä ja osaavat antaa toiselle oman tilansa. Ei heidän suhdettaan arki tapa.

Ei vaan ole muotia huudella näistä jotka ihan hissukseen ovat tyytyväisiä. Ovat kykeneviä rehelliseen keskusteluun ja hyväksyvät sen ettei toinen voi lukea ajatuksia tai olla aina mielen mukaan.

Urapaineet voivat nykyään syödä monen kohdalla läheisiä suhteita.

Kuka on Sari Helin ja miksi hänen avioeronsa syiden pitäisi olla jotenkin yleistettävissä kakkien muiden avioliittoja koskeviksi? 

Outoa läheisriippuvuutta. Olihan lapsi. Ihmisiäkin maailmassa on pilvin pimein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika hiljaista se on pidemmän päälle ylläpitää parisuhdetta, jos yhteistä aikaa on minimit. 

Eikö parisuhdetta voi ylläpitää puhelimessa. Pitääkö olla facetoface?

No, riippuu tietysti ihmisestä, omalla kohdalla ei toimi. Jonkin aikaa kyllä, mutta ei pidemmän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Kuka on Sari Helin ja miksi hänen avioeronsa syiden pitäisi olla jotenkin yleistettävissä kakkien muiden avioliittoja koskeviksi? 

Pointti ei ole Sari Helin, vaan hänen sanomiset. Kerroin jo aloituksessa syy yleistykselleni: av-ketjuissa valitetaan varmaan eniten tätä samaa silloin, kun eron syynä ei ole väkivalta tai alkoholi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika hiljaista se on pidemmän päälle ylläpitää parisuhdetta, jos yhteistä aikaa on minimit. 

Eikö parisuhdetta voi ylläpitää puhelimessa. Pitääkö olla facetoface?

No, riippuu tietysti ihmisestä, omalla kohdalla ei toimi. Jonkin aikaa kyllä, mutta ei pidemmän päälle.

Kysyin, koska syvin tunneyhteys syntyy, kun puhutaan unelmista ja peloista. Sitähän voi tehdä muutenkin. 

Mutta joo, ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat.

En ole tässä liitossa yksinäinen, mutta menin avoliittoon lukion jälkeisenä kesänä seurusteltuani 3 vuotta saman miehen kanssa, joka oli neljä vuotta minua vanhempi. Tässä liitossa, josta minulla on nykyään aikuinen poika, olin koko ajan lapsen kanssa yksin. Mies kävi kotona suurinpiirtein nukkumassa, syömässä ja heittämässä rytkyt pyykkikoriin ja painui harrastuksiinsa, vaikka ennen lapsen hankkimista (joka oli miehen ajatus ja itse kovasti epäröin) oli puhe, että lapsi hoidetaan tasapuolisesti. Eipä ollut lupauksiinsa luottamista.... Lapsen syntymään loppui myös mysteerisesti seksi. Olin 22-vuotias nuori nainen ja mies ei koske! Ja öitäkin se sitten poissa oli, "harrastusten" varjolla....Lapsi oli parivuotias, kun tein sen päätelmän, että ei tästä mitään tule. Löysin sitten aikanaan uuden miehen. 

Olen ollut tässä liitossa 23 vuotta, ja meillä on neljä yhteistä lasta, joista vanhin on 20 v. En ole ollut yksinäinen, meillä on samat mielenkiinnon kohteet ja naurun aiheet, omaa ja yhteistä tekemistä ja seksiä on. 

Mitä tulee vanhimman poikani isään, niin eipä ole alun tapaamisten jälkeen juuri pojan elämässä näkynyt tai mielenkiintoa ollut toivomansa lapsen elämään, poika sitä kipuili aikansa, mutta pitää nykyään enemmän isänään muiden lasteni bioisää. Rippi- ja ylioppilasjuhliin laitoin aikoinaan kutsun tätinsä kautta, eipä isukkia näkynyt. Täti sentään silloin tällöin veljensä pojalle soittelee, ja onkin järkevä ihminen. 

N 52 v.