Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu etten pysty elämään normaalia elämää lasten kanssa
19.09.2006 |
Koitan pitää kodin kunnossa, huolehtia ruoka- ja vaatehuollosta, käydä töissä ja olla lasten kanssa. Yhtälö ei vain toimi. Jos illalla viikkaan pyykkejä, lapset (3 kpl) riehuu hulluna, haluavat tietenkin päiväkotipäivän jälkeen minut itselleen. Jos taas keskityn vain lapsiin koti on aivan kaaosmainen ja tulen tosi huonolle tuulelle. Jos teen kotityöt kun lapset on yöunilla saan itse nukuttua liian vähän enkä pysy tarpeeksi skarppina töissä. Tuntuu että yhtälö on mahdoton. Isästä ei juurikaan ole apuas, eikä palkoistamme riitä hoitomaksujen jälkeen enää pyykinviikkaus- ja ruuanlaittoapvun palkkaamiseen.
Mikä avuksi? Onko muilla tällaista? Tuntuu että romahdan kohta.
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies on melkein aina viikolla poissa. Jos ei ole reissussa, niin tulee kotiin n. 20.30 aikoihin. Hoidan siis niin lapset kuin myös kotityöt yksin.
Tänään esim. tultiin kotiin 16.30 aikoihin. Lapset söivät silloin välipalaa samalla kun itse join kahvia ja luin päivän postia. Sen jälkeen lapset leikkivät keskenään ja minä tein vielä jotain työjuttuja. Sitten käytiin ulkona ja ulkoilun jälkeen syötiin eilistä ruokaa. Ei tarvinnut tehdä kuin salaatti valmiiksi. Muuten sai vaan lämmittää valmiin ruuan. Ruokailun jälkeen luettiin esikoisen kanssa kokeisiin ja nuoremmat leikkivät keskenään. Sen jälkeen imuroin ja pyyhin pölyjä, minkä jälkeen iltapala, pesut, satu, halittelut ja pienemmät nukkumaan. Esikoinen katsoi eläinohjelman ja minä kävin lenkillä. Sitten esikoinen nukkumaan ja itse suihkun kautta koneelle hetkeksi.
Pyykkihuollon jätän aina suosiolla viikonlopuiksi. Siis pesut ja silitykset. Silloin on kunnolla aikaa siihen. Isommat siivoukset teen perjantaisin. Kun on aina perussiistiä, viikolla selviää imuroimalla suurimpia muruja ja hiekkoja.
Alue: Aihe vapaa
että tämä on meillä ihan käytännössä todettu juttu. Kaupassa käydään kerran viikossa sen jälkeen kun on syöty päivällistä tai sitten jompikumpi käy töistä tullessaan pikkuostoksilla. Ruuan teen yleensä illalla ainakin alkuun, jotta seuraavana päivänä olisi helpompaa. Lisäksi teen isoja annoksia. Tämä koko homma vaatii suunnittelua, mutta olen käytännössä todennut, että se on näin huomattavasti helpompaa.
Huomiohomma todettiin ihan käytännössä: illat olivat jatkuvaa tuhmailua ja huutoa. Puolen tunnin jakamaton huomio poisti tämän ongelman (siis tietysti vaan useimpina iltoina, ei lapsikaan mikään kone ole).
Kotitöiden jakaminen on musta täysin itsestäänselvyys. Sitä on opeteltu siitä lähtien kun muutettiin yhteen. Tänään tein ruuan ja syöntihetken jälkeen menin lasten kanssa lastenhuoneeseen. Isomman kanssa tein palapeliä ja pienempää hauskutin siinä sivussa. Mies siivosi sillä aikaa keittiön, imuroi keittiön ja olohuoneen ja laittoi iltapuuron tulemaan. Kun lapset oli viety nukkumaan minä keräsin romut ja pyykit ja mies ripusti koneellisen pyykkiä kuivumaan. Sohvalle lysähdettiin ihan yhtäaikaa klo 21. Minusta muu käytäntö olisi täysin epäreilua! Kun toinen on sikaväsynyt tai on harrastamassa, niin kuvio jää tietysti toisen vastuulle.