Viimeistään helmikuun ensimmäisellä viikolla on tilanne että koulut suljetaan eikä sairaaloihin pääse. Ennustus.
Koska kaikki ovat koronassa. Opettajat, oppilaat, siivoojat, bussikuskit, kaupankassa ja sote henkilöstö.
Uskokaa vaan.
Kommentit (91)
Ei ole pelottelua, on realismia. Lukekaa mitä HUS lääkärit kirjoittaa twitterissä.
Olisiko lasten ja nuorten hiihtolomalla hyvää aikaa sulkea koulut?
Vierailija kirjoitti:
Koulut on pahimpia virushautomoja ja ne on Tanskassa luokiteltu korkeimpaan riskiluokkaan. Lapset tuo taudin ja vanhemmat sairastuu ja osa kuolee.
Tanskassa silti koulut auki.
Vierailija kirjoitti:
Yksityiselle puolelle lääkäriin ei enää pääse sairaana, joutuu odottamaan viikon. Herttoniemen sairaala on käytännössä saattohoitola. Nyt ei kannata sairastua.
Mä yritin saada mehiläisestä aikaa työterveystarkastulseen. Ja no sainkin mutta helmikuun puoleenväliin. Yleensä ennen saanut ihan parin päivän päähän.
Lapsen lukiosta tuli viesti että ryhmänohjaajan kanssa voi sopia kotiin jäämisestä. Läksyt ja luettavat saa opettajilta.
Ei siellä taida kaikki enää ihan lähinä olla.
Miehen 8 hengen tiimistä puolet on koronassa. Kouluista tai päivähoidosta peräisin.
Vierailija kirjoitti:
No mitäs sitten jos koulut suljetaan?
Ei se mikään maailmaa mullistava asia meillä ole.
Ne suljettiin jo keväällä 2020 kun oli valmiustila ja poikkeusolot.Jos tilanne menee niin pahaksi, tottahan kouluja voidaan ainakin paikkakunnittain sulkea.
Tai sitten koko maassa.
Lapsellista muka pelottelua ap:lta.
Ei täss koronatilanteesa enää voi tapahtua mitään sellaista, josta joku voisi hämmästyä.
Jo kolmatta vuotta mennään, ja niin kotimaassa kuin maailmallakin on nähty kaikki mahdolliset tilanteet koronan suhteen.
Suuri osa ihmisistä on varautunut jopa vielä pahempaan, sillä eihän me kukaan tiedeätä vielä, mitä jatkossa tulee tapahtumaan.
Tulevaisuudessa saattaa ilmestyä vaarallesempiakin epidemioita maailmaan.
Ei ole pelottelua eikä itseäni ainakaan pelota. Tulee mitä tulee. Kotivaran aion silti hankkia. Toisaalta voi olla jopa hyvä jos pyyhkäisee lävitse kansan, jospa kehittyisi ainakin jonkinlaista laumasuojaa.
Ap
Mitkään katastrofiennusteet koronan osalta eivät ole osuneet sinne päinkään täällä, eikä osu tämäkään. Hysteerikot taas häpeävät korvat punaisina kun mitään erikoista ei tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Korona on menossa pois, tilalle tulee uusi tauti. Kiinassa on jo monia suurkaupunkeja laitettu lukkoon, Xian oli ensimmäinen.
Yksi tämän vielä tuntemattoman taudin oireista on verenvuoto silmistä.Nythän Kiinaan menee urheilijoita kaikkialta maailmasta. Palattuaan sitten levittävät uuden taudin kotimaihinsa.
Whaat? Lähdettä kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa opettajat menevät torstaina lakkoon, kun kouluissa ei ole enää terveysturvallista.
Lähde, kiinnostaa
https://www.connexionfrance.com/French-news/Covid-rules-French-teacher-…
+ useat muut mediat
-eri
Vierailija kirjoitti:
Mitkään katastrofiennusteet koronan osalta eivät ole osuneet sinne päinkään täällä, eikä osu tämäkään. Hysteerikot taas häpeävät korvat punaisina kun mitään erikoista ei tapahdu.
Terveydenhoito on jo kuilussa, ei enää kuilun partaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko.
Älä sitten usko. Kannattaa silti hakea se kotivara kun tämä ei ole mikään uskonasia.
🙄🤦♂️
Luulen, että keväällä koittaa vapaus. Se, että saa mennä ja tehdä ja kokea.
Vierailija kirjoitti:
Mitkään katastrofiennusteet koronan osalta eivät ole osuneet sinne päinkään täällä, eikä osu tämäkään. Hysteerikot taas häpeävät korvat punaisina kun mitään erikoista ei tapahdu.
Se, että ennusteet ei ole aiemmin pitäneet paikkaansa, ei tarkoita sitä, että ne eivät voisi pitäisi paikkaansa nyt tai joku toinen kerta. Toivon tietysti, että eivät pitäisi tälläkään kertaa. Mutta mielestäni pelätä ei kannata, tekee minkä voi eli varoo sen verran kuin pystyy ja hankkii vaikka tuon kotivaran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Korona on menossa pois, tilalle tulee uusi tauti. Kiinassa on jo monia suurkaupunkeja laitettu lukkoon, Xian oli ensimmäinen.
Yksi tämän vielä tuntemattoman taudin oireista on verenvuoto silmistä.Nythän Kiinaan menee urheilijoita kaikkialta maailmasta. Palattuaan sitten levittävät uuden taudin kotimaihinsa.
Whaat? Lähdettä kiitos!
Ei ole mikään tuntematon tauti vaan verenvuotokuume.
https://t.me/officialcharliewardshow/41816 Simpson piirretty video taas käsittelee piikki asiaa lapsille miten huijataan ja Bart saa piikin. One way or other way..blondia musiikkina. Simpson sarjassa on jo vuosia sitten tullut asioita jotka sopivat nyky tapahtumiin ja ihmisiin.
Ja kaikki olisi voitu estää muta ei. Uskotellaan kansalle että tähän on suhtauduttava kun perusflunssaan. Asiantuntijoita ei kuunnella. Totuus on se että hoitoon et pääse, parempi siis uskoa että flunssaa se vaan on.
Yksityiselle puolelle lääkäriin ei enää pääse sairaana, joutuu odottamaan viikon. Herttoniemen sairaala on käytännössä saattohoitola. Nyt ei kannata sairastua.