Ero yli 15 vuotisesta suhteesta?

En ole pystynyt analysoimaan miksi olimme exän kanssa yhdessä tai miksi erosimme, olimme yli 15 vuotta yhdessä, alta parikymppisinä aloimme seurustelun. Ehkä parina älykkäitä, hauskoja, paljon tekemistä. Mutta ei puhumista, todellista läheisyyttä, enemmänkin tahtojen taistoa. Lähdin kun en jaksanut enää vääntöä ja tylyä keskenäistä arkea. Ero oli riuhtaisu, ei pahemmin keskusteltu. Mies halusi olla vielä ystäviä, minä en pystynyt enkä uskonut ystävyyteen ainakaan meidän resursseilla. Mies oli vaikea tyyppi luonteeltaan. Suhteen jälkeen olin vuoden verran pettynyt koko tilanteeseen ja tietyistä asioista exälle loukkaantunut. Pari laastariakin tarttui matkalta apteekkiin.

Nyt olen ollut kohta melkein kymmenkunta vuotta uudessa liitossa. Ihan erilaista, naurua, rakkautta, ei mitään valtataistelua, puhutaan ja pussataan. Kaipasin siis vahvan, älykkään, hellän, itsensä tuntevan miehen kumppanikseni. Enemmän rakkautta ja yhteistä luonteessa. Ehkä sen piti mennä näin, onneksi löysin sen suuren rakkauden kerran elämässäni vähän myöhemmin. Olen kiitollinen ja onnellinen.

Älä sinäkään sure mennyttä rakkautta, olet oppinut asioita entisestä suhteesta ja voit halutessasi olla avoin uudelle onnelle. Kunhan voit katsoa itseäsi peiliin ja olla itsellesi rehellinen niin muut asiat menevät omalla painollaan.

Miksi eroat ap? Valaise vähän, niin voitais avittaa sua näkökulmilla :)

Teininä mentiin yhteen, enää ei mitään yhteistä kuin laina ja lapset. Tuntuu että suhteen aikana itse olen kasvanut, mies ei. Surullinen siitä että asiat eivät menneet toisella tavalla. Vuosikaudet olen voinut huonosti ja nyt kun konkreettisesti pitää toimia eron eteenpäin viemiseksi niin tuntuu sekin rankalta. Itkettää ja ahdistaa. ap

Ap, kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä sinua onnelliseksi. Miten voit toiselta odottaa asioita ellet selkeästi kerro mitä haluat. Jos olet kertonut mitä haluat tai mitä et halua niin sitten olet tehnyt voittavasi tässä suhteessa. Jos et näe teillä yhteistä tulevaisuutta niin sitten eroat ja etsit onnesi muualta.

Elämä on lyhyt ja olet itsellesi velkaa, että edes yrität löytää itsellesi onnen, rauhan, tasapainon - mikä se sitten sinulla onkaan. Kaikki ovat omia valintojasi niin tee päätökset ja hyväksy ne, elä valintojesi mukaan. Elämä ei ole monimutkaista, ihmisten säätäminen on. Hae ne asiat, joilla on oikeasti merkitystä ja elä. Tsemppiä, niistä nenä, pese naama, keitä kahvit ja ota onnesi omiin kätösiisi.

Raskaaksi tulemalla varmistin eron lapsen isästä. Tavarani lensivät seinään minä ulos. Mies olisi halunnut vielä vuoden lisäaikaa nuoruuden hullutuksille ja uusille ryyppy kokemuksille. Tarjoutui "antamaan" minulle toisen lapsen vuoden päästä jos nyt luopuisin sisälläni kasvavasta. Lapsellisuus sekä röyhkeys minua satutti. Ainoa asia mistä jaksan enään kiistellä on isyyden tunnustus. Vaadin että lapsella on isä, vaikkakin vain paperilla. Jos minulle käy jotain, lapsella on oltava vähintään yksi vanhempi. (Oma sukuni ei pysty ottamaan lasta hädän sattuessa) vaikka itse olen ex sijoitettu lapsi ja lastensuojelun systeemin "uhri" ja selvisin helpolla moneen muuhun verrattuna, en sitä omalle lapselleni tahdo.