Kun elämään ei mahdu muuta

kuin pelkkä lastenhoito sekä lemmikkien hoito ja siivoaminen. Eikä mies lupauksista huolimatta taivu auttamaan. Kommenttina usein, ettei osaa (tehdä ruokaa, vaihtaa lakanoita, pestä vessaa, ruokkia eläimiä, yms.). Tekee töitä kyllä ja niitä riittää. Omat opiskelut päättyneet mulla aina keskeytykseen, koska jos mä opiskelen tai teen töitä, koti kärsii siitä tavalla tai toisella heti. Ystäviä ei enää ole, koska aikaa ei heille riitä. Olisin halunnut itselleni uran, mutta en lasten kustannuksella. Olen kotiäitinä ollut pidempään kuin alunperin edes ajattelin olevani. Ihailen ihmisiä, jotka hoitavat työn ja kodin kuin vettä vaan. Meillä minun urahaaveista alkaa ensimmäisenä kärsiä ruoka/pyykkihuolto ja lopulta muutkin osat kodista. Mulla menee kaikki aika siivoamiseen ja ruoanlaittoon, kun yksin teen. Onko ongelmana minä vai mies vai molemmat? Mies ei edes kuulemma huomaa epäjärjestystä/pölyä. Sanoo myös ettei osaa, mutta ei ole valmis oppimaankaan. Eroa harkinnut, mutta onko tämä oikea syy erota? Tämä on vain korostunut entisestään nyt korona-aikana. Miehellä viikonloput vapaana, mutta auttaa mieluummin muita perheen ulkopuolisia ihmisiä, kuin minua. Siitäkin olen miehelle sanonut, mutta sama kuvio joka viikonloppu: Juoksee kaupungilla omien kavereiden/sukulaisten asioilla kun mulle jää viikonloppuisin(kin) kaikki mitkä liittyy meidän kotiin. Stressaanko turhaan vai hukkaanko omaa elämääni näin? En enää edes tiedä mitä tekisin päästäkseni ulos tästä tilanteesta. En enää nauti kokkaamisesta/siivoamisesta, vaikka joskus vielä niin olikin...