Lue keskustelun säännöt.
Miehen suhtautuminen on muuttunut kun olen alkanut menestyä
04.05.2015 |
Olisikohan täällä kohtalotovereita?
Olen kolmikymppinen nainen ja jo pitkään opiskellut (töitä tehnyt ohessa). Minulla on ollut vaikeita vaiheita, ja mieheni on aina ollut tukenani ja turvanani silloin kun usko omaan itseen ja jaksamiseen on ollut koetuksella.
Nyt elämässäni on kuitenkin alkanut tapahtua tosi positiivisia juttuja opiskelu- ja työrintamalla, voisi sanoa, että olen alkanut saamaan menestystä ja tunnustusta, ja asiat ovat alkaneet sujua ihan uudella tavalla. Olen ikäänkuin saanut käyttöön pitkään hukassa olleen potentiaalini ja on melkein huumaavaa kun huomaa pärjäävänsä ja osaavansa!
Ongelma on seuraava: minusta tuntuu, että mies suhtautuu minuun eri tavalla nyt kun asiani sujuvat hyvin. Usein tuntuu ettei hän ole aidosti iloinen puolestani ja että ei ehkä pidä siitä, että alamme olla nyt tasaveroisia eikä niin, että olen hänestä ja tuestaan ja hyväksynnästään riippuvainen. Mies on aina korostanut että pitää minusta kyllä huolen eikä minun tarvitse murehtia, ja se on ollut ihanaa! Mutta onko sitten niin, että hänen rakkautensa on ollut riippuvaista siitä että saa olla se vahvempi osapuoli ja "hoivata" minua rampaa?
Tätä on vaikea selittää, koska mies ei ole suoranaisesti sanonut tai moittinut tms. Mutta hän on etäisempi ja kylmäkiskoisempi kun minulla menee hyvin ja joskus tuntuu kuin hän katsoisi minua kuin jotakuta vierasta ihmistä, se on inhottava tunne. Ja jos taas minulla on huono hetki, hän ikäänkuin rentoutuu seurassani ja tulee itse iloiseksi ja solahtaa hoivaajan rooliinsa.
Tilanne on hankala, koska itse voin PALJON paremmin kun töissä ja opinnoissa on menestystä, mielekästä puuhaa ja haastetta ja olen ollut iloinen, että voin sittenkin osallistua täytenä aikuisena perheemme pyörittämiseen eikä minun tarvitse olla kotona "hoivattavana". Mutta olenko miehelleni sitten vääränlainen, jos pärjäänkin hyvin?
Olisi kiva kuulla jos jollain on mitään tämänsuuntaisia kokemuksia. Olisi myös valaisevaa kuulla miesten näkökulmaa, pitävätköhän miehet tosiaan enemmän heikosta ja haavoittuvasta kotirouvasta kuin iloisesta ja pärjäävästä, työskentelevästä naisesta? :/
Jos pitäisi valita mies tai työ, olisi vaikeaa valita! Mies on elämäni rakkaus enkä kestä ajatusta erosta, mutta jos minun täytyisi häntä miellyttääkseni olla kotona ja hänen rahojen varassa, tiedän että olisin myös koko ajan vähän onneton... vaikea tilanne. Toivon ettei minun tarvitsisi valita mutta huomaan jo nyt miten mietin kuinka käyttäytyä niin että miehen olisi helpompi rakastaa minua.
Kommentit (35)
Minun jokainen suhde on kaatunut ihan muihin syihin kuin jonkun menestymiseen tai menestymättömyyteen. Naisethan voi toki kehitellä mielessään niitä syitä kuinka paljon haluavat, mutta kyllä ne syyt ovat olleet ihan muissa asioissa.
Yksi syy oli se, että suhde oli yksinkertaisesti tylsä ja olin joku itsestäänselvyys, suurinpiirtein huonekalu ja välttämätön paha. Tein omat johtopäätökset ja lähdin vetämään, kun tarpeeksi kauan yritin selittää, mistä kiikastaa.
Toinen syy yhdessä lyhyemmässä suhteessa oli, että nainen lihosi lähes tunnistamattomaksi, joo tiedän että aika pinnallista mutta en voinut olla suhteessa jossa seksi tuntui vastenmieliseltä. Jotkut naiset ihan oikeasti taitavat luulla, että me miehet emme saa vaatia yhtään mitään ja meidän pitää tyytyä ihan mihin vain, pitäisi olla onnensa kukkuloilla aina, oli tilanne mikä tahansa.
Kun naiset kovaan ääneen täälläkin aina kertovat kuinka mielummin ovat sinkkuja kuin huonossa suhteessa ja miehen kanssa joka ei sytytä. Niin tämä toimii molempiin suuntiin, moni mieskin on mielummin ilman naista kuin olisi huonossa suhteessa ja naisen kanssa joka ei sytytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:23"]Olisikohan täällä kohtalotovereita?
Olen kolmikymppinen nainen ja jo pitkään opiskellut (töitä tehnyt ohessa). Minulla on ollut vaikeita vaiheita, ja mieheni on aina ollut tukenani ja turvanani silloin kun usko omaan itseen ja jaksamiseen on ollut koetuksella.
Nyt elämässäni on kuitenkin alkanut tapahtua tosi positiivisia juttuja opiskelu- ja työrintamalla, voisi sanoa, että olen alkanut saamaan menestystä ja tunnustusta, ja asiat ovat alkaneet sujua ihan uudella tavalla. Olen ikäänkuin saanut käyttöön pitkään hukassa olleen potentiaalini ja on melkein huumaavaa kun huomaa pärjäävänsä ja osaavansa!
Ongelma on seuraava: minusta tuntuu, että mies suhtautuu minuun eri tavalla nyt kun asiani sujuvat hyvin. Usein tuntuu ettei hän ole aidosti iloinen puolestani ja että ei ehkä pidä siitä, että alamme olla nyt tasaveroisia eikä niin, että olen hänestä ja tuestaan ja hyväksynnästään riippuvainen. Mies on aina korostanut että pitää minusta kyllä huolen eikä minun tarvitse murehtia, ja se on ollut ihanaa! Mutta onko sitten niin, että hänen rakkautensa on ollut riippuvaista siitä että saa olla se vahvempi osapuoli ja "hoivata" minua rampaa?
Tätä on vaikea selittää, koska mies ei ole suoranaisesti sanonut tai moittinut tms. Mutta hän on etäisempi ja kylmäkiskoisempi kun minulla menee hyvin ja joskus tuntuu kuin hän katsoisi minua kuin jotakuta vierasta ihmistä, se on inhottava tunne. Ja jos taas minulla on huono hetki, hän ikäänkuin rentoutuu seurassani ja tulee itse iloiseksi ja solahtaa hoivaajan rooliinsa.
Tilanne on hankala, koska itse voin PALJON paremmin kun töissä ja opinnoissa on menestystä, mielekästä puuhaa ja haastetta ja olen ollut iloinen, että voin sittenkin osallistua täytenä aikuisena perheemme pyörittämiseen eikä minun tarvitse olla kotona "hoivattavana". Mutta olenko miehelleni sitten vääränlainen, jos pärjäänkin hyvin?
Olisi kiva kuulla jos jollain on mitään tämänsuuntaisia kokemuksia. Olisi myös valaisevaa kuulla miesten näkökulmaa, pitävätköhän miehet tosiaan enemmän heikosta ja haavoittuvasta kotirouvasta kuin iloisesta ja pärjäävästä, työskentelevästä naisesta? :/
Jos pitäisi valita mies tai työ, olisi vaikeaa valita! Mies on elämäni rakkaus enkä kestä ajatusta erosta, mutta jos minun täytyisi häntä miellyttääkseni olla kotona ja hänen rahojen varassa, tiedän että olisin myös koko ajan vähän onneton... vaikea tilanne. Toivon ettei minun tarvitsisi valita mutta huomaan jo nyt miten mietin kuinka käyttäytyä niin että miehen olisi helpompi rakastaa minua.
[/quote]
No jos pitäisi oikeasti valita mies tai työ niin tietenkin työ. Mitä paskaa jollakin miehellä tekee. Eikä se ole mikään elämän rakkaus jos ei iloitse puolison pärjäämisestä ja hyvinvoinnista vaan on kateellinen eikä salli kovan opiskelun ja vaiheiden jälkeen toiselle onnea ja menestystä ja kykyjen käyttöä.
Minulla oli vähän samaa kun surkeiden työttömyysvuosien jälkeen lähdin opiskelemaan yliopistoon. Mies oli kuin latistunut kun pääsin sisään. Ei tukenut opiskeluaikana.
Kun valmistuin oli tyytyväinen rahasta mitä työstä sain mutta jotenkin oli vielä.harmistunut ja kateellinen. Meni muutama vuosi niin asia muuttui ja hän sanoi että tuo on sinulle oikea ala vaativuuden ja palkan suhteen.
Naisen tulee olla työssä jotta voi itsensä elättää ja olla riippumaton sekä saada järkevä eläke vanhuusajalle.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 21:20"]
Minun jokainen suhde on kaatunut ihan muihin syihin kuin jonkun menestymiseen tai menestymättömyyteen. Naisethan voi toki kehitellä mielessään niitä syitä kuinka paljon haluavat, mutta kyllä ne syyt ovat olleet ihan muissa asioissa.
Yksi syy oli se, että suhde oli yksinkertaisesti tylsä ja olin joku itsestäänselvyys, suurinpiirtein huonekalu ja välttämätön paha. Tein omat johtopäätökset ja lähdin vetämään, kun tarpeeksi kauan yritin selittää, mistä kiikastaa.
Toinen syy yhdessä lyhyemmässä suhteessa oli, että nainen lihosi lähes tunnistamattomaksi, joo tiedän että aika pinnallista mutta en voinut olla suhteessa jossa seksi tuntui vastenmieliseltä. Jotkut naiset ihan oikeasti taitavat luulla, että me miehet emme saa vaatia yhtään mitään ja meidän pitää tyytyä ihan mihin vain, pitäisi olla onnensa kukkuloilla aina, oli tilanne mikä tahansa.
Kun naiset kovaan ääneen täälläkin aina kertovat kuinka mielummin ovat sinkkuja kuin huonossa suhteessa ja miehen kanssa joka ei sytytä. Niin tämä toimii molempiin suuntiin, moni mieskin on mielummin ilman naista kuin olisi huonossa suhteessa ja naisen kanssa joka ei sytytä.
[/quote]
Ihan ok, jos nuo syyt ovat todellisia eikä tyyliin lihoi 5 kg.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 21:25"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 21:20"]
Minun jokainen suhde on kaatunut ihan muihin syihin kuin jonkun menestymiseen tai menestymättömyyteen. Naisethan voi toki kehitellä mielessään niitä syitä kuinka paljon haluavat, mutta kyllä ne syyt ovat olleet ihan muissa asioissa.
Yksi syy oli se, että suhde oli yksinkertaisesti tylsä ja olin joku itsestäänselvyys, suurinpiirtein huonekalu ja välttämätön paha. Tein omat johtopäätökset ja lähdin vetämään, kun tarpeeksi kauan yritin selittää, mistä kiikastaa.
Toinen syy yhdessä lyhyemmässä suhteessa oli, että nainen lihosi lähes tunnistamattomaksi, joo tiedän että aika pinnallista mutta en voinut olla suhteessa jossa seksi tuntui vastenmieliseltä. Jotkut naiset ihan oikeasti taitavat luulla, että me miehet emme saa vaatia yhtään mitään ja meidän pitää tyytyä ihan mihin vain, pitäisi olla onnensa kukkuloilla aina, oli tilanne mikä tahansa.
Kun naiset kovaan ääneen täälläkin aina kertovat kuinka mielummin ovat sinkkuja kuin huonossa suhteessa ja miehen kanssa joka ei sytytä. Niin tämä toimii molempiin suuntiin, moni mieskin on mielummin ilman naista kuin olisi huonossa suhteessa ja naisen kanssa joka ei sytytä.
[/quote]
Ihan ok, jos nuo syyt ovat todellisia eikä tyyliin lihoi 5 kg.
[/quote]Sellainen 25 kiloa ja kun naisella ei sitä pituutta kauheasti ollut, niin ei häntä edes enää tunnistanut samaksi ihmiseksi mikä hän oli suhteen alussa. Kyllähän tämä ylipaino näkyi muutenkin siinä ihmisessä, hänen luonteensa myös muuttui kilojen myötä.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:42"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:36"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 20:30"]
Juu, tämä iänikuinen klisee kuinka me miehet olemme kauhusta kankeina kun nainen menestyy, on vahva, älykäs ja mitä näitä nyt olikaan.
Sanotaanko näin, että se syy on teissä naisissa myös monta kertaa, teidänkin asenteissa ja korvien välissä on paljon ongelmia kuinka te suhtaudutte meihin miehiin.
[/quote]
Anteeksi, jos aloitukseni loukkasi, se ei ollut tarkoitukseni.
En siis ole itse ajatellut asiasta lainkaan stereotyyppisesti ennen tätä kokemusta mieheni kanssa. Mutta tuo selkeä muutos miehessäni on vasta saanut minut ajattelemaan että _voiko_ se todella olla näin, että moni mies haluaa olla naistaan "parempi", vai onko mieheni vain yksittäistapaus vai kuvittelenko vain? Mielestäni mieheni käyttäytyy kuin ihminen joka on hyvin kasvatettu ja tietää mitä KUULUU tehdä tai sanoa, muttei kuitenkaan pysty täysin peittämään pettymystään ja tosi tunteitaan asiasta.
Niin ja aivan varmasti naisillakin on erilaisia alitajuisiakin asenteita ja odotuksia miehiäkohtaan... sitä en tarkoittanut.
Ap
[/quote]Yleensä menestymisen myötä vähenee yhdessä vietetty aika, koska se menestyminen vaatii uhrauksia. Lisäksi suhteen kylmenemiseen voi olla kymmeniä syitä, mutta sinäkin vedät tietenkin tämän perinteisen kliseisen syyn kuin apteekin hyllyltä.
Koska olet koko elämäsi kuullut tätä hokemista kuinka miehet pelkäävät menestyviä tai älykkäitä naisia, niin miksi et automaattisesti olettaisi näin. Kaikkea kliseistä roskaa kun lukee naisten lehdistä ja kuulee joka tuutista, niin niihin rupeaa jopa uskomaan.
Mutta niinkuin sanoin, suhteen kylmenemiseen löytyy muitakin syitä kuin tämä niin uskomattoman typerä klisee, joka harvoin edes pitää paikkaansa.
[/quote]
Olipa todella rakentavasti sanottu. Kyllä ap nyt varmasti häpeää kun näin kliseisesti ajatteli. Tai sitten jolla kulla on hieman huono päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi mies, jolle naisen menestys ei ole peloite, hienoa, jos ihminen menestyy jossain, mitä tykkää tehdä. MUTTA, jos menestys tarkoittaa 12-18h työpäiviä ja sitä, että ei nähdä koskaan niin siitä voi tulla ongelmia.
Joko ap:n mies on hämmentynyt uudesta tilanteesta, eikä tiedä miten suhtautua, tai sitten on sellainen pässinpää joka haluaa naisensa olevan alisteisessa asemassa. Jos kyse ensimmäisestä vaihtoehdosta, auttaa siihen keskustelu ja ap:n "kainaloon käpertyminen" eli että sanoo ja näyttää miehelle että häntä tarvitsee ja rakastaa. Jos kyse jälkimmäisestä, niin siihen ei auta mikään. Silloin asiat yleensä etenee siten että miehestä tulee aikaa myöten tosi v-mäinen. Hän jättää ap:lle kaikki kotityöt (mikä on rankkaa jos on vaativa työ), on kiukkuinen ja halveksiva lähes koko ajan. Sitten kuvioon ilmestyy toiset naiset ("kun sullahan ei ole enää nykyisin aikaa mulle etkä ole enää naisellinen"). Ap:n kannattaa yrittää ottaa selville kumpi tapaus miehensä on. Ja sanomattakin kai selvää että jälkimmäisessä tapauksessa mies tulee jättämään naisen sitten lopuksi, jos nainen ei ole tajunnut lähteä ensin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies pelkää ettei hän enää kelpaa? Onko hänellä matalampi koulutus?
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:01"]
Jos mies pelkää ettei hän enää kelpaa? Onko hänellä matalampi koulutus?
[/quote]Naisilla tuntuu olevan varsinkin tähän koulutukseen joku omituinen pakkomielle ja ylikorostunut käsitys sen merkityksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:01"]
Jos mies pelkää ettei hän enää kelpaa? Onko hänellä matalampi koulutus?
[/quote]Naisilla tuntuu olevan varsinkin tähän koulutukseen joku omituinen pakkomielle ja ylikorostunut käsitys sen merkityksestä.
[/quote]
Se on helppo sanoa, että mies on yliherkkä mutta kun katsot ympärillesi niin akateemiset naiset eivät usein muuta kelpuuta kuin akateemisia miehiä ja paremmin tienaavat naiset valittavat miten on taakka jos pitää miestä elättää.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:05"][quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 22:01"]
Jos mies pelkää ettei hän enää kelpaa? Onko hänellä matalampi koulutus?
[/quote]Naisilla tuntuu olevan varsinkin tähän koulutukseen joku omituinen pakkomielle ja ylikorostunut käsitys sen merkityksestä.
[/quote]
No se kyllä perustuu ihan käytännön kokemuksiin. Eikä vain omiin, vaan yleisesti tuttavapiirin kokemuksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minäpä en jaksa vähempää välittää, kelpuuttaako joku minut jonkun koulutuksen takia vai ei. Kertoo vain tämän ihmisen pinnallisuudesta, en tuollaisen naisen kanssa haluaisi edes olla, joten ihan hyvä että ovat joko yksin tai yrittävät epätoivoisesti etsiä akateemista.
En myöskään kaipaa onnenonkijoita elämääni tai muitakaan statuksen tai kiiltävien esineiden perässä hyöriviä harakoita :D
Luuleeko naiset, että tämä on joku kauhean isokin murhe meille miehille, kelpuuttaako joku akateeminen meidät, voin kertoa salaisuuden, ei ole.
Jos sillä on stressiä ja rankkaa töissä, niin ei jaksa kuunnella hehkutustasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Tulin lukemaan vastaukset ja käyn tästä pian nukkumaan, mutta vielä lyhyesti: kiitos kommenteista. Pidän ihan mahdollisena tuota ajatusta, että roolien muuttuminen suhteessa vaatii vähän totuttelua ja että kyse on vain uusein "asemien" hakemisesta.
En usko, että mieheni on ollenkaan katkeroituvaa tyyppiä tai alkaisi ilkeillä tms. Tai sitten hän kyllä saisi muuttua ihmisenä ihan täysin.
Joku kommentoi, että työ on ilman muuta tärkeämpää kuin mies. Tässä ajattelen eri tavalla, koska olen suhteessaamme romantikko, ja mielestäni olemme oikeasti se "vuosisadan rakkaustarina" kun taas työ on loppujen lopuksi vain työ. Mutta laajennettuna työ on siinä mielessä tärkeää, että jotain omaa itselle merkityksellistä tekemistä elämässä pitäisi olla, ei voi elää vain toisen kautta, mutten välttämättä ajattele, että sen täytyisi olla palkkatyö. Ja silti, kun on ollut vaikeissa tilanteissa ja taloudellisesti pitkään niin riippuvainen muista, niin on vaikea kuvata miten mahtavalta se tuntuu, kun pystyy itse elättämään itsensä ja on omaa rahaa ja voi tuntea kantavansa kortensa kekoon perheen eteen! Minulla se ainakiin on vaikuttanut suoraan itsearvostukseen nostavasti.
Mieheni on myös akateeminen ja pärjää kuitenkin edelleen taloudellisesti minua paremmin joten en usko että suoranaisesta alemmuudentunteesta olisi kyse. Meillä on omat vahvuutemme ja on vaikea sanoa, kumpi olisi älykkäämpi suoralta kädeltä, mutta varmasti mies on paljon tasapainoisempi ja siinä mielessä kyvykkäämpi kuin minä.
Täytyy vain keskittyä ohjaamaan yhä enemmän aikaa jne. suhteeseemme ja puhua vielä korostetusti enemmän meidän yhteisistä jutuista silloinkin kun omalla urarintamalla menee hyvin. Tällä tavalla mies ehkä rentoutuisi kun huomaa, ettei mun uusi rooli uhkaa suhdettamme :)
Kiitos kaikille keskustelusta ja hyvää yötä, palaan kyllä huomenna lukemaan uudet kommentit.
Ap
Ehkä voi olla myös, että toisenlainen tilanne on jatkunut niin pitkään että uusi tilanne yksinkertaisesti vain tuntuu oudolta? Anna miehellesi aikaa ja ota asia reilusti puheeksi. Voihan olla, että muutoksen pelko on alitajuista eikä mieheltäkään kovin tietoista. Tsemppiä! Yhdessä selvittämään asiaa. :)