Mitä suomalaista tapaa tai suomalaisen kulttuurin piirrettä sinä olet ihmetellyt?
Täällä on jo ihmetelty joidenkin muiden maiden tapoja. Mutta onko joku suomalainen tapa ikinä ihmetyttänyt sinua? Vai ovatko oman maan tavat liian lähellä ja niille on ns. sokeutunut? Aloitan:
- Saunan vahva asema, vaikka sauna sinänsä on ihan ok. Esim. naisena ei niin innosta mennä laittautuneena illanistujaisten päätteeksi saunaan.
- Suomalaisten itsensä ja oman maan vähättelyä kuulee turhan paljon, meillä on hieno maa ja samoin kansa, enimmäkseen.
Kommentit (1013)
Vierailija kirjoitti:
laitostunut kulttuuri. yksinhuoltaja äiti herättää lapsensa aamulla. aamupalan jälkeen äiti vie lapsen tarhaa ja itse ajaa toiseen tarhaan töihin. ruokatauolla voi käydä katsomassa omaa isää tai äiti vanhainkodissa.
kun lapsi on täysi ikäinen hänet heitetään kodista ulos "aikuistumaan". (tai etsimään omaa isää)
5 vuotta espanjassa ja 8 vuotta italiassa asuneena totean suomen menon todella järkyttäväksi.
Kaikkialla muualla euroopassa on näin. Kotona olevat lapset ja vanhukset eivät kuitenkaan hoida toisiaan, vaan myös naiset jäävät kotiin lapset saatuaan. Se ei ole valinnaista. Jos väitöskirja on tekeillä niin ei, vanhuksen hoito menee etusijalle.
Suomalaiset eivät kehtaa, häpeävät, tuijottavat suu auki miettivät voiko ja saako ja onko okei ja mitä muut ajattelevat. Kun tällaiset aikuiset sukupolvesta toiseen kasvattavat lapsiaan, tulee ujoja pelkääviä lapsia jotka menevät kylässäkin niin seiniä pitkin että melkein sulautuvat tapettiin. Heidän on vaikea sanoa reilusti moi tai hei, puhumattakaan siitä että osaisivat itsensä mutkattomasti esitellä, tai katsoa silmiin. Tämän panin merkille oikeastaan vasta kun vierailin Suomessa lasteni kanssa, jotka ovat vain minun puoleltani suomalaisia, ja käyttäytyvät avoimmin (idänsä verenperintö) ja vapautuneemmin.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikkien juhlien juhliminen aattona varsinaisen juhlapäivän jäädessä sivuosaan.
Se varsinainen juhlapäivä pyhitetään krapulalle.
Se, ettei palkoista voi puhua. Muiden kadehtiminen. Ei toisten menestyminen ole ainakaan minulta pois.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät kehtaa, häpeävät, tuijottavat suu auki miettivät voiko ja saako ja onko okei ja mitä muut ajattelevat. Kun tällaiset aikuiset sukupolvesta toiseen kasvattavat lapsiaan, tulee ujoja pelkääviä lapsia jotka menevät kylässäkin niin seiniä pitkin että melkein sulautuvat tapettiin. Heidän on vaikea sanoa reilusti moi tai hei, puhumattakaan siitä että osaisivat itsensä mutkattomasti esitellä, tai katsoa silmiin. Tämän panin merkille oikeastaan vasta kun vierailin Suomessa lasteni kanssa, jotka ovat vain minun puoleltani suomalaisia, ja käyttäytyvät avoimmin (idänsä verenperintö) ja vapautuneemmin.
Pelokkuus on todellakin silmiinpistävää Suomessa. Lisäksi ihmetyttää, että sille ei useinkaan näy mitään syytä, mutta ihmiset eivät silti uskalla tehdä mitään tai edes olla rennosti oma itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
laitostunut kulttuuri. yksinhuoltaja äiti herättää lapsensa aamulla. aamupalan jälkeen äiti vie lapsen tarhaa ja itse ajaa toiseen tarhaan töihin. ruokatauolla voi käydä katsomassa omaa isää tai äiti vanhainkodissa.
kun lapsi on täysi ikäinen hänet heitetään kodista ulos "aikuistumaan". (tai etsimään omaa isää)
5 vuotta espanjassa ja 8 vuotta italiassa asuneena totean suomen menon todella järkyttäväksi.
Kaikkialla muualla euroopassa on näin. Kotona olevat lapset ja vanhukset eivät kuitenkaan hoida toisiaan, vaan myös naiset jäävät kotiin lapset saatuaan. Se ei ole valinnaista. Jos väitöskirja on tekeillä niin ei, vanhuksen hoito menee etusijalle.
Kaikkialla muualla Euroopassa? Minä pidin Saksassa siitä, että saat itse valita eikä kukaan moralisoi. Ystävä meni takaisin töihin, vaikka vauva oli vasta 5 kk, toisen kaverin mies jäi kotiin pikkulapsiajaksi, vaikka hoitopaikka olisi löytynyt helposti ja lapset siellä aamupäivät olivatkin. Toinen tuttu jäi lähes 10 vuodeksi kotiin, vaikka hyvä koulutus ja työpaikka odotti.
Sitä, että työntekijää ei juurikaan arvosteta ja jos arvostetaan niin läsnäolonsa perusteella, ei sen mitä saa aikaiseksi
Suomalainen saunakulttuuri.
Pyydetään kaverit ja naapurit joko omaan tai toisen kotiin peseytymään yhdessä. Samalla juodaan kännit ja haukutaan pomot/exät ja kaikki jotka eivät ole paikalla.
Suomi on outo maa...
Geneettisesti erilainen kuin muu eurooppa.
Suomessa on ihmeen vahva slaavi ja itä twisti. Ei olla meinaan länttä oikeasti.
Eletty on korvessa ,kylmässä ja kurissa.
Se kovuus näkyy kaikessa, tyydytään vähään.
Suomalainen on sulkeutunut, hiljainen. Ilo puuttuu.
Lisäksi systeemi kannustaa laiskotteluun ja passiivisuuteen. Se luo kurjuuden kierrettä yrittäjyyden sijaan.
Karu ilmasto, köyhät pääomat, huono ostovoima.
Selvästi pohjasakkaa länsimaiden ostovoimatilastossa.
Kateus on kaikkialla. Korkea verotus pilaa aivan kaiken.
Negatiivinen paikka monilta osin.
Vierailija kirjoitti:
Ruokarauha, tälle ei taida olla muissa kielissä kuin ruotsinkielinen vastine, josko sekin kotimaista perää.
Muualla ruokailu on sosiaalinen tilaisuus ja nautinto, täällä taas yllättäen vain mahdollisuus ankeilla oikein porukalla.
😂 😂 😂
Se että joku ottaa tämänkin ketjun tosissaan ja haudanvakavasti.
Minusta suomalaisissa on parasta rehellisyyden ja kiltteyden lisäksi musta huumori ja itseironia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät kehtaa, häpeävät, tuijottavat suu auki miettivät voiko ja saako ja onko okei ja mitä muut ajattelevat. Kun tällaiset aikuiset sukupolvesta toiseen kasvattavat lapsiaan, tulee ujoja pelkääviä lapsia jotka menevät kylässäkin niin seiniä pitkin että melkein sulautuvat tapettiin. Heidän on vaikea sanoa reilusti moi tai hei, puhumattakaan siitä että osaisivat itsensä mutkattomasti esitellä, tai katsoa silmiin. Tämän panin merkille oikeastaan vasta kun vierailin Suomessa lasteni kanssa, jotka ovat vain minun puoleltani suomalaisia, ja käyttäytyvät avoimmin (idänsä verenperintö) ja vapautuneemmin.
.
Pelokkuus on todellakin silmiinpistävää Suomessa. Lisäksi ihmetyttää, että sille ei useinkaan näy mitään syytä, mutta ihmiset eivät silti uskalla tehdä mitään tai edes olla rennosti oma itsensä.
Täysin totta.
Tämä suomalaisten ujous, arkuus, pelokkuus, estoisuus on aivan käsinkosketeltavaa.
Sanoisin itsesensuuriksi sitä vahvaa ilmiötä.
Eli pelätään koko ajan liikaa mitä muut ajattelevat. Eletään siis pullossa, piilossa.
Kai tämä arkuus vaan on meidän geeneissä ja tai kulttuurissa. Ikävä, rajoittava ilmiö. Muualla en ole samaa havainnut.
Itsenäisyyspäivän pönötys ja vakavuus, kuin jautajaiset. Toisaalta aika hauska ja perin suomalainen erikoispiirre. 😂 💙
-Se, että lounas syödää klo 11 maissa ja päivällinen joskus 16:30-17.
-Myös homojen pilkkaaminen vauvasta vaariin ja homopariskuntien näkymättömyys katukuvissa
Jääkiekon pyhyys. peliä katsellessa ei saa puhua pelistä koska joku heti älähtää "osaisitko itse paremmin". Kuitenkaan kukaan kommentoijista tuskin on ollut mukana MM-mestaruusjoukkueessa.
Toinen on, ainakin vielä boomerien ja elämäm kolulaisten mielestä työn arvostus. Se että on palkkatyössä määrittää koko identiteetin. Jos olet työtön, sairas tai eläkkeellä et ole mitään.
Viinan ja kännäämisen pitäminen jollain lailla hienona asiana.
Vierailija kirjoitti:
Itsenäisyyspäivän pönötys ja vakavuus, kuin jautajaiset. Toisaalta aika hauska ja perin suomalainen erikoispiirre. 😂 💙
Tätä olen myös ihmetellyt. Itsenäisyyspäivä on kuin lisä veteraanien ja kaatuneiden muistopäiville. Taitaa johtua siitä, että olemme olleet itsenäisiä vasta lyhyen aikaa.
1.savolaisuus ja pohjalaisuus.
2.savolainen ja pohjalainen murre.
3.savolainen ja pohjalainen huumori.
Kateus ja katkeruus muiden elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Arkuus puhua vieraita kieliä, vaikka kielitaito on aivan hyvä. Meikäläiset häpeilevät normaalia peruskouluenglantia, jossa kuuluu suomalainen aksentti. Maailman yleisin kieli on broken English eli englanti ns toisena kielenä ja sillä taidolla, jolla me suomalaiset ei kehdata tilata edes ruokaa ravintolassa, pärjää monessa maassa korkean diplomaatin virassa. Pitäisi puhua rohkeammin, ei murehtia pieniä kielioppivirheitä eikä varsinkaan pilkata toisiamme rallienglannista!
Mandariinikiina on maailman yleisin kieli, muuten samaa mieltä.
No on ja oli, on ne äärioikeiston rantauduttakin ihan hyvin, nehän kuitenkin enimmäkseen vaan ilkeilee netissä. Jonkinlaisen vihan, vääristelyn ja valittamisen kulttuurin ovatvkuitenkin tuoneet tännekin.