Vastasyntyneen vaatetus
Odotan esikoistani syntyväksi kesäkuun alkuun. Olen täysin pihalla minkälaisia vaatehankintoja ja kuinka paljon minun täytyisi ostaa. Eli minua saa todella neuvoa vääntäen rautalangasta.
Parasta olisi jos joku ihana jaksaisi oikein listata tähän tyyliin: 50cm= 3bodya, sukat, 7kpl housuja, sisähaalari, potkuhousut.. 60cm= 8 bodya, 5 sukat.... esimerkiksi :)
Toivon mahdollisimman selkeitä vastauksia. Olen kuullut jo tarpeeksi näitä "Ei ensimmäisen 3kk aikana tarvitse paljoa vaatteita, ne kun jäävät heti pieniksi" vastaus ei kerro mitään. Suhteessa mikä on paljon ja mikä vähän?
Saa myös neuvoa pystyykö eri kokoja yhdistelemään. Voiko olla että yläosa onkin kokoa 56 ja alaosaksi käykin 62?
Niin kuin huomaatte, olen pihalla näissä asioissa.
Kommentit (12)
Ainakin niitä bodyja sais olla vähintään 6kpl, koska vauva puklailee paljon. Mulla oli kokoa 50-56 n. 6kpl bodyja, 3kpl sukkahousuja (sukat ei pysy jalassa)2kpl villasukat, 2kpl housut, 3kpl potkuhousuja. Koot hieman vaihtelivat ja jotkut jäivät pieneksi aiemmin, mutta moni noista meni n. 3 kk ikään asti. Kannattaa ostaa sellaisia bodeja joissa on ne tumput hihoissa että saa terävät kynnet piiloon. Yöpukua alettiin käyttämään vasta n 1kk iässä ja se oli kokoa 56 ja niitä oli 2kpl. Kokoa 62 yöpukuja on 4kpl.
Ja suurinpiirtein sama setti muissakin koossa. Toki ainakin bodyja voi käyttää isompaa kokoa jos saa hihat hyvin käännettyä. Esim. polarn o pyretin bodyissa on sellaiset resorit, jotka on tarkoitettu käännettäväksi. Eli meillä on vauvalla tällä hetkellä käytössä koko 62 ja housut, yöpuvut ja potkuhousut ovat sitä kokoa, mutta sitten on jo monta koon 68 bodya käytössä.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2015 klo 15:16"]Saa myös neuvoa pystyykö eri kokoja yhdistelemään. Voiko olla että yläosa onkin kokoa 56 ja alaosaksi käykin 62? [/quote]
Totta kai voi, meillä oli body yleensä suurempaa kokoa kuin housut tai potkarit.
Tarkkoja vaatemääriä on siinä mielessä vaikea neuvoa, että vaihtotarve on ihan vauvakohtainen. Joku puklaa päivässä vähintään viisi vaatekertaa pesukuntoon, osa ei yhtään. Onko mahdollisuus pestä pyykkiä päivittäin ja kuinka nopeasti saat pyykit kuivaksi?
Itse ostaisin alkuun 5-6 vaatekertaa/koko. Vaatekerta= yksi yläosa (suosin itse bodyja, paidoista en vauvalla tykkää) sekä yksi alaosa. Alaosa voi olla housut, potkupuku, puolipotkarit... Makuasia. Lisäksi sukat.
Kannattaa vilkuilla kaupoissa tuplakokoja, eli esimerkiksi sellaisia bodyja, joissa on käännettävät hihansuut ja haaraosassa kahdet nepparit. Housuissa sellaisia joissa on käännettävät resorit vyötäröllä ja lahkeensuissa. Aluksi voi käyttää resorit käännettynä ja kun vauva kasvaa, resoreista saa lisää mittaa lahkeisiin. Itse olen noissa resorihousuissa tykännyt lindexin housuista, kaksilla neppareilla varustettuja bodyja on ollut ainakin Tutalla.
Eri merkeillä mitoitus vaihtelee todella paljon. Meillä esim. Lindexin 50 olisi ollut jo varmaan valmiiksi liian pieni, tutan 50 mahtui jonkin aikaa. Eli tämä kannattaa huomioda, ettei käy niin, että ostat joltain reilulta merkiltä yhden koon ja seuraavan koon naftimmin mitoitetulta, ja käytännössä kaikki onkin saman kokoisia... :)
Kyllä kannattaa olla myös kokoa 50. Kauhee pukea lasta liian isoihin vaatteisiin. Mulla esikoinen oli alle 50cm pitkä joten koko 56 tuntui jopa 10cm liian suurelta.
Bodeja saa olla tuplamäärä housuihin nähden, jos vauva kova pukkaamaan.
Puklut rinnuksille ja housut säilyy puhtaina.
Meidän lemppareita on kietaisubodyt ja puolipotkuhousut.
T. Viiden äiti
Mahdollisuus on pestä pyykkiä päivittäinkin, ei tosin täysiä koneellisia silloin tulisi. Kuivausrumpua ei ole käytössä, joten kuivuminen vie 1-2 vuorokautta. AP
Kannattaa suosia ekat kuukaudet kietaisubodeja. Vastasyntynyttä on hankala pujotella kaula-aukolliseen. Kesävauvalle voi olla myös lyhythihaisia, varjossahan sitä vauvaa anyway pidetään.
Bodyja vähintään se 5 kpl per koko (tai ei välttämättä tarvitse 50- ja 56-kokoja molempia noin montaa). Vastasyntyneelle parhaita ovat kietaisubodyt ja vielä ne, joissa on ne käännettävät hihansuut, niin ei tarvitse pitää koko ajan lapasia ennenkuin pitkät kynnet saa vasta pariviikkoisena leikata. Meillä oli samaan aikaan käytössä ainakin 50-, 56- j 62 cm:n bodyt, niissä ei haittaa jos ovat vähän isoja.
Housuista potkuhousut ovat parhaita, koska niissä eivät jää nilkat eivätkä selkä paljaaksi. Niitä varmaan joku vähintään 3 kpl per koko. Tosin kesäksi kannattaa varmaan hankkia joitakin jalkaterättömiäkin housuja, niin ei tule niin kuuma. Ja niiden seuraksi sukat (jotka ovat epäkäytännöllisiä, koska putoavat jalasta, nilkat aina paljaina ja sukat katoavat pesussa).
Yöpukuja 3-4 kpl per koko, jalkaterällisiä. Meillä neuvolassa ohjeistettiin hankkimaan ihan muutama, mutta vauvapa teki pukluja ja niskakakkoja silleen että välillä ei riittänyt edes se kolme yöpukua per yö.
Ohut myssy tai vastaava. Äitiyspakkauksen kypärämyssy oli ainakin meillä aivan liian suuri vastasyntyneelle. Meillä vauvat oli päivät ja yöt myssy päässään, samoin äitiyspakkauksen lapaset käsissään.
Villasukat ovat hyvät vauvalle oli vuodenaika mikä tahansa.
Sairaalaan mukaan se äitiyspakkauksen kevytvanupuku. Tai sit osta kokoa 50/56 vastaava, ne äitiyspakkauksen haalarit tuppaavat olemaan niin suuria että vauva hukkuu niihin, varsinkin autokaukalossa istuessaan.
Ota mukaan myös peite, niin jos kevytvanupuku on liian kuuma niin tuolla saat lämmitettyä vauvaa.
Siivouspäivä 23.5., vink vink :) nimim. muutama jätesäkillinen just hinnoiteltu vauvanvaatteita
Kannattaa ostaa myös 50cm bodyja, mutta osta vaikka vain muutama kpl ennen vauvan syntymää, koska joillekkin vauvoille se ei mahdu edes vastasyntyneenä. Meillä oli 50cm vaatteita 5kpl bodyja, 4kpl housuja ja 2kpl yöpukuja. 56cm vaatteita 6kpl bodyja, 5kpl housuja ja 3kpl yöpukuja. 62cm ja 68cm vaatteita molempia 10kpl bodyja, 7kpl housuja ja 5kpl yöpukuja. Nyt meillä käytössä 74-80cm vaatteet ja taitaa olla 6kpl yöpukuja, 30 bodya ja 20kpl housuja, mutta näin paljoa ei todellakaan tarvitsisi vaan satuimme saamaan lahjaksi juuri niitä kokoja mitä olimme itse hankkineet vähän enemmän. Me pärjättäisiin varmasti 15 bodylla ja 10 kpl housuilla. Pihalle laitettavia pukuja meillä on ollut 2kpl joka koossa varmuuden vuoksi, jos vaikka sattuu tulemaan pissa läpi vaipasta.
Tosiaan jos et tiedä vauvan olevan pieni, älä liikaa hamstraa 50 cm bodyja. Meillä pojille ei mahtunut koskaan, tyttö käytti pienenhetken, mutta hyvin olisi pärjätty pelkällä 56 bodyllakin.
Meillä lempparivaatteet oli 2kk ikäiselle eka kesänään kietaisubodyt ja sukkahousut. Lisäksi erilaiset kesäiset shortsibodyt, joko kietaistavat tai kokomatkalta neppareilla. Ihan pienelle on vaikea pukea pään yli vedettäviä vaatteita, varsinkin ensikertalaisena.
Semmoinen vinkki että kietaisubodyt on parhaimpia vastasyntyneelle tai siis helpompi pukea :)
Mulla on 3,5v ja aina joka vaatekokoa ollut noin 4-5vaatekertaa. Pesen usein ja jos loppuu niin käytän sekaisin yhtä kokoa isompaa. Yleensä kannattaa ostaa 56koosta lähtien. Mulla on ollut noin kahta kokoa valmiina ja kun ne käyneet pieneksi olen mennyt kauppaan niin tietää mikä vuoden aika tulossa. Kokeilemalla tiedät mitä vaateyhdistelmiä tykkäät käyttää. Itse en pitänyt potkupuvuista vaan aina body ja housut. Ja toki äitiyspakkaus.