"Aina jotain" -kaveri ottaa päähän

Miksi pidät tuollaisesta ystävästä kiinni, joka vaan ottaa energiaa??

Kyllä, olen tuntenut parikin tällaista. Näissä tapauksissa kyseessä ei kuitenkaan ole lähimmäisen auttaminen vaan ymmärtääkseni vain huono kyky järjestellä menojaan. Tuntuu että näillä ihmisillä on töitä aamukuudesta iltakymmeneen sekä arkena että pyhänä, kuten myös neljä kertaa viikossa oleva harrastus, josta ei voi jättää yhtäkään kertaa väliin. Unohtamatta kaikkia niitä muita kaverieta, joita heidän pitäisi nähdä. Aina jos tapaaminen on sovittu, olen vielä puoli tuntia ennen tapaamista varatunut siihen, että heiltä tulee viesti "olenkin töissä/ostoksilla/poikaystävällä, sori kun unohdin!"

Onneksi on niitäkin ihmisiä joiden kanssa tapaamiset vain luonnistuvat.

Niin.. Pelkällä järjellä ajateltuna varmasti noinkin, mutta olemme tunteneet todella kauan, ja todistaneet toistemme tärkeitä ja vaikeita hetkiä. Kuten kirjoitin, hän on mulle vähän niinkuin sisarus, yksinkertaisesti tärkeä. Vaikea siis vain unohtaa koko ystävää, varsinkin kun hän on aidosti niin hyväntahtoinen, empaattinen ja ihana. Se tässä varmaan rassaakin kun huomaan, että hän tekee tämän vielä tahattomasti eikä välinpitämättömyyttään :D

Uuden suhtautumistavan kuitenkin tarvitsisin, koska huomaan että joudun jatkuvasti pettymään. Olenkin toki jo ajat sitten alkanut suojelemaan itseäni ja suhtautumaan näkemisiimme tosi varauksella. Eli suoraan sanoen en enää laske sen varaan, että joku toteutuu, koska yleensä ei toteudu. Siksi en esimerkiksi sopisi viettäväni mitään merkki- tai juhlaoäiviä vain hänen kanssaan, enkä enää jaksa pyytää häntä mukaan kaveriksi vaikka johonkin tapahtumaan. Saatan myös suunnitella itsekin alustavasti muuta tekemistä, siltä varalta että hän peruu näkemisen, en siis toki niin että joutuisin itse perumaan jonkun toisen kaverin näkemisen ja laittamaan pahaa kiertämään.

Mutta selvästi vielä toivoisin että olisimme taas yhtä läheisiä ja hän toimisi toisin, koska tämä ärsyttää tosi paljon.. Etäisyyttä luultavasti pitää ottaa henkisesti itse. Ja voi olla ettei tää kaveruus näin pitkään jatkukaan, mutta kyllä se vähän surua aiheuttaa..

Ehkä tuo kaverisi kiltteys on juuri se syy, miksi hänelle tulee aina kaikkea, hän ei ehkä osaa sanoa EI. Eikä edes "kyllä, kunhan olen ensin tavannut ystäväni".

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, olen tuntenut parikin tällaista. Näissä tapauksissa kyseessä ei kuitenkaan ole lähimmäisen auttaminen vaan ymmärtääkseni vain huono kyky järjestellä menojaan. Tuntuu että näillä ihmisillä on töitä aamukuudesta iltakymmeneen sekä arkena että pyhänä, kuten myös neljä kertaa viikossa oleva harrastus, josta ei voi jättää yhtäkään kertaa väliin. Unohtamatta kaikkia niitä muita kaverieta, joita heidän pitäisi nähdä. Aina jos tapaaminen on sovittu, olen vielä puoli tuntia ennen tapaamista varatunut siihen, että heiltä tulee viesti "olenkin töissä/ostoksilla/poikaystävällä, sori kun unohdin!"

Onneksi on niitäkin ihmisiä joiden kanssa tapaamiset vain luonnistuvat.

Kiitos! Hyvä saada vähän vertaistukea, vaikkei se kivaa olekaan että tollasta tapahtuu. Siis juuri tämä, että aina siihen tapaamishetkeen asti on mahdollisuus, että tulee jotain. Tämä kaveruus itellä mielenpäällä tänään siitä syystä, että juuri eilen illalla perui, kuten myös ennen joulua, ja mä olin 100% varma että näin tapahtuu. Molempiin tosi hyvät syyt, mutta se on vähän niinkuin tarina pojasta joka huusi apua turhaan niin monta kertaa, ettei oikealla kerralla kukaan enää auttanut. Nyt jo miettii uutta näkemistä..

Onneksi on tosiaan muitakin kavereita, joiden kanssa sopiminen sujuu normaalisti, mutta ah kyllä tämä rasauttaa aina kun näin tapahtuu, eikä tollasiin syihin tohdi mitään sanoa. Pari kertaa olen ystävyytemme aikana huomauttanut tästä, kun se ei ollut silloin vielä tavallista: yhdellä kerralla otti hyvin (oli tunnin myöhässä) ja toisella vähän huonommin (huomautin kun hän perui menon juuri tapaamansa deitin takia) ja sen jälkeen olen vaan yrittänyt suhtautua kaveruuteemme uudella tavalla ja laskea odotukset..

On kokemusta. Siedin sitä jonkin aikaa, mutta sitten oli jo kysyttävä suoraan.

Hyvä esimerkki oli, kun yhden ko.henkilön piti tulla luokseni kahville. Tiesin kyllä jo kokemuksesta, ettei hän ainakaan sovittuun aikaan tule, ajattelin että ehkä n. tunnin verran myöhässä olisi optimaalinen arvio.  Ei saapunut vielä 3,5 tunninkaan päästä, soitin ja kysyin, että oliko tosiaan unohtanut?  Ei ollut, vaan kuulemma oli meikkaamassa tätä kahvittelua varten..  Lienee selvää, että kehoitin jatkamaan meikkailua eikä kahvittelua tämän jälkeen enää ehdotettu.

Toisen kanssa olen jo luopunut kokonaan sopimasta yhtään mitään. Hän on myöhästynyt sovituista reissuista mm. laivasta ja junasta, vaikka tiedossa on ollut jo viikkoja lähtöajat ja tapaamisajat ennen lähtöä. Tai ylipäänsä jos porukalla sovitaan joku meno, lopulta odotamme aina häntä, tuleeko vai eikö, se on aina jännitysmomentti. Kun aina juuri silloin on tullut ties mitä hiustenpesua, naaman rasvaamista, "ihan-nopeesti-kaverilla-käyn-matkan-varrella", kun pitää käydä ostamassa sopiva hellehattu, " emmerdalen loppukohtaus oli niin jännä, etten malttanut vielä olla sitä katsomatta ennen lähtöä", "ihan nopeesti piipahdan extempore kampaajalla, toivottavasti ehdin silti mukaan"   etcetcetc. Nämä kaikki em. syyt olemme hänen suustaan kuullut.

Joskus myöhästyminen  on ok,  ei tietenkään voi olettaa että aina kaikki menisi kellontarkasti, mutta jos se on jokaikinen kerta ja aikakäsite on useampi tunti, niin vähintä mitä voi silloin tehdä, on edes ilmoittaa ettei ole tulossa. Varsinkin silloin jos on esim. varaus johonkin, sillä siinä voi esimerkiksi mennä maksusuunnitelmatkin uusiksi.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tuo kaverisi kiltteys on juuri se syy, miksi hänelle tulee aina kaikkea, hän ei ehkä osaa sanoa EI. Eikä edes "kyllä, kunhan olen ensin tavannut ystäväni".

Jep, olen vakuuttunut että tämä on osa syytä. Lisäksi vaikuttaa välillä siltä, että jaksamisen kanssa jotain ongelmaa, josta olen yrittänyt tiedustella eri yhteydessä..

En usko että hän tekee tätä missään nimessä tahallaan, vaan enemmänkin se vaikuttaa sellaiselta tahattomalta toiminnalta, mutta koska "voi" - pitänee minua ehkä vähän itsestäänselvyytenä, mitä jossain määrin olenkin koska olemme tunteneet kauan ja hän on huomannut etten ole suuttunut. Yhdelle ystävälleen ei tee näin, ja hän onkin sitten aika äkkipikainen ja temperamenttinen.

No, onneksi hän tukee ja auttaa ystäviään, on kiltti, ei juoruile, on hauskaa seuraa. Ehkä se on tämän arvoista, kunhan osaisi taas laskea odotuksiaan näkemisen suhteen. Tai ehkä uskaltaisin vielä joskus puhua tästä eri yhteydessä, jolloin se ei yhdistyisi juuri siihen yhteen kertaan kun on vaikka katsomassa mummiaan.. Vaan kokonaisuutena. Näemme vain niin harvoin että ajaudumme puhumaan ihan muusta ja suoraan sanoen pelästyin kun hän alkoi viimeksi itkemään, kun vuosia sitten huomautin tuosta deitin takia perumisesta.

No joo, kunhan pureskelen asiaa.

Vierailija kirjoitti:

On kokemusta. Siedin sitä jonkin aikaa, mutta sitten oli jo kysyttävä suoraan.

Hyvä esimerkki oli, kun yhden ko.henkilön piti tulla luokseni kahville. Tiesin kyllä jo kokemuksesta, ettei hän ainakaan sovittuun aikaan tule, ajattelin että ehkä n. tunnin verran myöhässä olisi optimaalinen arvio.  Ei saapunut vielä 3,5 tunninkaan päästä, soitin ja kysyin, että oliko tosiaan unohtanut?  Ei ollut, vaan kuulemma oli meikkaamassa tätä kahvittelua varten..  Lienee selvää, että kehoitin jatkamaan meikkailua eikä kahvittelua tämän jälkeen enää ehdotettu.

Toisen kanssa olen jo luopunut kokonaan sopimasta yhtään mitään. Hän on myöhästynyt sovituista reissuista mm. laivasta ja junasta, vaikka tiedossa on ollut jo viikkoja lähtöajat ja tapaamisajat ennen lähtöä. Tai ylipäänsä jos porukalla sovitaan joku meno, lopulta odotamme aina häntä, tuleeko vai eikö, se on aina jännitysmomentti. Kun aina juuri silloin on tullut ties mitä hiustenpesua, naaman rasvaamista, "ihan-nopeesti-kaverilla-käyn-matkan-varrella", kun pitää käydä ostamassa sopiva hellehattu, " emmerdalen loppukohtaus oli niin jännä, etten malttanut vielä olla sitä katsomatta ennen lähtöä", "ihan nopeesti piipahdan extempore kampaajalla, toivottavasti ehdin silti mukaan"   etcetcetc. Nämä kaikki em. syyt olemme hänen suustaan kuullut.

Joskus myöhästyminen  on ok,  ei tietenkään voi olettaa että aina kaikki menisi kellontarkasti, mutta jos se on jokaikinen kerta ja aikakäsite on useampi tunti, niin vähintä mitä voi silloin tehdä, on edes ilmoittaa ettei ole tulossa. Varsinkin silloin jos on esim. varaus johonkin, sillä siinä voi esimerkiksi mennä maksusuunnitelmatkin uusiksi.

Agh, kuulostaa kyllä todella vaikealta! Ja toi lieventävä asiahaara vielä tohon loppuun "toivottavasti ehdin silti mukaan" tai "toivottavasti ei haittaa" on niin tuttua - kuule et sä varmaan ehdi, jos meiän piti mennä klo 17 laivaan ja sä oot varttia vaille viis vielä meikkaamassa :D  Mutta joo, noi sun frendin syyt on vielä todella huonoja, en yhtään ihmettele että luovuit sopimasta mitään! itsekään en mitään tärkeää uskalla enää sopia, korkeintaan kahvitteluja arkena tms.. 

Sanoit(ko?) siis tuolle ensimmäiselle tapaukselle asiasta? Miten keskustelu meni? 

Se pitää sua varmana kaverina, vaikka mitä tulisi eteen.

Mulla oli kaksikin tuollaista. Lopulta paloi hihat niihin. Tuo on tavallaan hyväksikäyttöä. Sä olet kakkossijalla sen elämässä, vaikka luulet olevasi samalla pinnalla. Minä en enää jaksanut entisten kavereideni kanssa. Joustin liikaa.

Kummankin kaverin oli vaikea tajuta, että todellakin lopetin ystävyyden. Kumpikin oli ottamassa yhteyttä pari vuotta sen jälkeen, kun olin jo lopettanut kaveruudet. Mä olin tosi tyly. En antanut mitään selitystä, koska ei ne olis lopettaneet yhteydenottojaan ikinä. Miettiköön itse käytöstään. Nää kummatkin tarvitsi mua, mutta kun mä olisin tarvinnut heitä, ei ollut aikaa tai piti mennä sinne tänne, palataan myöhemmin sori.

Enkä minä heitä rasittanut pyynnöilläni. Homma kulki yleensä niin, että he ehdottivat jotain, jota sitten vatkattiin pitkään ja lopulta peruttiin vaiheilla.

Asun tällaisen henkilön kanssa ja mielestäni vaan ei osaa ennakoida tapaamisia.

Hassua tässä on, että nämä luulevat ihmisten oikeasti uskovan selitykset, vaikka kaikki ovat oikeasti oppineet heidän tapansa ja eivät laske mitään heidän varaan.

Mikset yksinkertaisesti avaudu hänelle tuosta? Nythän hiljaa hyväksyt kaiken ja hän ilmeisemmin ajattelee, ettei sinua haittaa. Osaa kyllä muuttaa käytöstään, jos hän ei tuota kaikille tee. Ota tiukka keskustelu, silläkin uhalla että itkee. Ei tohon muuten tule muutosta.

Vierailija kirjoitti:

Mikset yksinkertaisesti avaudu hänelle tuosta? Nythän hiljaa hyväksyt kaiken ja hän ilmeisemmin ajattelee, ettei sinua haittaa. Osaa kyllä muuttaa käytöstään, jos hän ei tuota kaikille tee. Ota tiukka keskustelu, silläkin uhalla että itkee. Ei tohon muuten tule muutosta.

En oikein tiedä, jos ihan rehellisesti asiaa mietin. Löytyyhän sillekin toki syitä, kuten juuri harvoin näkeminen, hänen hyvät ja yleensä epäitsekkäät syynsä perua, pelko toisen loukkaantumisesta, tunne siitä että toisella on jokin huonosti ja ajatus että avautuminen vaan pahentaisi tilannetta, tunne että hän ei tule muuttumaan vaikka sanoisinkin... Mutta nuo ovat sitten varmaan taas mun omia tekosyitä puolestaan siihen, että taidan pelätä konfrontaatioita liikaa. Jotain käsiteltävää siis itelläkin.

Tiedostan, että pitäisi ottaa oikeasti itseäni niskasta kiinni ja uhrata se "kiva pitkästä aikaa näkeminen"   (jota on kuitenkin väistämättä edeltänyt stressi siitä, toteutuuko tapaaminen) joskus vakavalle keskustelulle siitä, etten jaksa enää tätä. Ja varmaan joku ajatus asioiden muuttamisesta tuolla alitajunnassa kypsyykin, kun nyt tännekin päätin vihdoin kirjoittaa, ja olen nähnyt itseasiassa untakin asiasta :'D Tekee ihan hyvää pallotella tätä, ettei käy niin että koen itseni kesken kaiken ihan kohtuuttomaksi ja osaisin esittää asian niin, etten vaikuta juurikin k-päältä joka valittaa siitä että toinen jeesii isovanhempiaan. Vaikken valita siitä

Ja olen todellakin hänelle "varma kaveri" siinä mielessä, että hän on voinut luottaa ystävyyteeni, ja selvästi peruminen ei tunnu tuottavan hänelle minkäänlaisia vaikeuksia vaan se näyttää olevan aina yksi vaihtoehto - että sovitaan nyt näkeminen, kun sen voi sitten aina perua jos tulee jotain. Toki muuten dynamiikkamme on siltä osin kunnossa, etten luojan kiitos ole hänen kaveruutensa armoilla. En tietenkään olisi kestänyt tätä jos hän olisi jotenkin kaikista läheisin tai ainoa ystävä. Olimmekin yhdessä välissä myös etäisempiä, ja keskityin muihin suhteisiin, mutta lähentyneet taas hänen oltua hetken aloitteellisempi. Mutta sama näköjään taas jatkuu.  Kiitos vertaistuesta ja haastamisesta, kyllähän mun pitää tästä hälle puhua..

Vierailija kirjoitti:

Asun tällaisen henkilön kanssa ja mielestäni vaan ei osaa ennakoida tapaamisia.

Hassua tässä on, että nämä luulevat ihmisten oikeasti uskovan selitykset, vaikka kaikki ovat oikeasti oppineet heidän tapansa ja eivät laske mitään heidän varaan.

Haha, hyvin sanottu! :-D Nimenomaan näin, nämä temput ja tavat ovat tulleet kyllä hyvin tutuiksi - ellei hän tosiaan ole sitten maailman huonotuurisin ihminen, jolle kaikki arjen asiat vaan kaatuu päälle varoittamatta ja yhtäkkisesti. Ilkeää, mutta kun en itsekään ole mikään järjestelmällisin kalenterihaukka, vaan aika spontaani ihminen, niin on oikeasti tosi vaikea samaistua tähän perumisen määrään kun itse kuitenkin pystyn pitämään sovituista kiinni, ja auttamaan omaa isääni talvirenkaiden kanssa. 

On jopa aika pelottavaa, kun huomaan kyynistyneeni hänen selityksilleen aika paljon. Joskus jaksoin vielä huolestua hänen jatkuvista pääkivuistaan ja ehdottaa lääkärikäyntiä, tai ihailla hänen avuliaisuuttaan perheelleen, mutta nyt tulee vaan sellainen olo että "no niinpä tietysti, tottakai sun päätä särkee tunti ennen tapaamista, tai tottakai sun mummo tarvitsee ruohonleikkausapua juuri tänään eikä esim. ylihuomenna :)" Ei sillä etten uskoisi niitä, mutta jotenkin osannut laittaa ne oikeisiin mittasuhteisiin, koska niitä hyviä syitä tulee siis ihan joka viikko.. 

En jaksa lukea aloitusta. Onkohan aloittajakin vähän rasittava?

Mutta ihan yhteydenpidon katkaisemalla tuosta selviää.

Kun joka suuntaan kumartelee niin tulee myös pyllistäneeksi joka suuntaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asun tällaisen henkilön kanssa ja mielestäni vaan ei osaa ennakoida tapaamisia.

Hassua tässä on, että nämä luulevat ihmisten oikeasti uskovan selitykset, vaikka kaikki ovat oikeasti oppineet heidän tapansa ja eivät laske mitään heidän varaan.

Haha, hyvin sanottu! :-D Nimenomaan näin, nämä temput ja tavat ovat tulleet kyllä hyvin tutuiksi - ellei hän tosiaan ole sitten maailman huonotuurisin ihminen, jolle kaikki arjen asiat vaan kaatuu päälle varoittamatta ja yhtäkkisesti. Ilkeää, mutta kun en itsekään ole mikään järjestelmällisin kalenterihaukka, vaan aika spontaani ihminen, niin on oikeasti tosi vaikea samaistua tähän perumisen määrään kun itse kuitenkin pystyn pitämään sovituista kiinni, ja auttamaan omaa isääni talvirenkaiden kanssa. 

On jopa aika pelottavaa, kun huomaan kyynistyneeni hänen selityksilleen aika paljon. Joskus jaksoin vielä huolestua hänen jatkuvista pääkivuistaan ja ehdottaa lääkärikäyntiä, tai ihailla hänen avuliaisuuttaan perheelleen, mutta nyt tulee vaan sellainen olo että "no niinpä tietysti, tottakai sun päätä särkee tunti ennen tapaamista, tai tottakai sun mummo tarvitsee ruohonleikkausapua juuri tänään eikä esim. ylihuomenna :)" Ei sillä etten uskoisi niitä, mutta jotenkin osannut laittaa ne oikeisiin mittasuhteisiin, koska niitä hyviä syitä tulee siis ihan joka viikko.. 

Mulla tällaiset ystävyydet ovat loppuneet kun joku oikea kriisi on iskenyt heillä ja sitten et osaa ollakaan tosissaan tukena. Kriisi on vaan musta kuulostanut yhdeltä näistä tekokriiseistä.

Tavallaan pettyvät, koska et osannut olla ystävä hädän hetkellä, vaikka esiinnyit luottoystävänä.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea aloitusta. Onkohan aloittajakin vähän rasittava?

Mutta ihan yhteydenpidon katkaisemalla tuosta selviää.

Mahdollisesti olen, naureskelin vähän samaa kun tilitin asiaa kännykälläni. Mutta onneksi on vielä teitä rentoi tyyppejä, jotka jaksaa tulla kommentoimaan aloituksiin että en jaksanut lukea :-D 

Meillä miehen kaverin vaimo on tuollainen. Heille ei koskaan sopinut mitään ja juhliin tulotkin peruivat juuri toiselta paikkakunnalta saapuvan veljen tai äidin perunannoston takia. Lopulta huomautin häntä asiast hänelle ja hän loukkaantui mulle verisesti. Minä olen hänen mielestään kohtuuton ja vaativa ihminen. Nyt onneksi meidän ei tarvitse edes pyytää heitä

mihinkään, sillä yksi heidän lapsistaan on vakavasti sairas ja he eivät halua nähdä ketään minimoidakseen infektioriskin. Ymmärrän sen täysin. Mutta kauhulla jo odotan, kun heitä ”saa” taas nähdä. En halua nähdä heitä. Nämä jatkuvat peruuntumiset ovat lyöneet lommolle meidän ystävyyden ja en osaa olla enää heidän seurassaan. En enää tiedä kuka tai mikä olen heille, mitä he haluavat meistä ja meidän ystävyydestä. Miestä ahdistaa sama asia ja hän usein sanookin, että koki menettävänsä parhaan ystävänsä, kun se tapasi tämän pirttihirmun, joka sanelee kaiken. Ehkä minäkin keksin jonkun tädin jota pitää auttaa aina juuri silloin, kun he keksivät ehdottaa näkemistä.

Ap, ei kukaan jaksa tuollaista loputtomiin, olet sietänyt varmasti jo liiankin pitkään. Kannattaa laittaa tässä tapauksessa viestillä asiasi sopivaan väliin (kaverisi alkaa kuitenkin uhriutuvasti ja jopa yllättyneenäkin itkeä jos sanot kasvotusten, jolloin sinä säikähdät ja peruutat etkä kykene olemaan tarpeeksi jämäkkä.)

Kerro siis asiallisesti mutta jämäkästi ja anteeksipyytelemättä että käytöksensä on sellaista että ellei meininki muutu, tulet jatkossa viettämään aikaasi mieluummin sellaisten ihmisten kanssa jotka kykenevät kunnioittamaan toista sen verran että sovituista asioista pidetään kiinni ja ollaan näin luottamuksen arvoisia. Kerro että kaverisi on sinulle tosi tärkeä mutta rajat on ylitetty ihan liian monta kertaa etkä sinä jaksa tuollaista tuuliviiriyttä enää. Kaverisi kuullostaa tyypilliseltä epävakaalta, niitä rajoja itselle ja näin ollen myös muita ihmisiä koskien ei oikein ole. Varmasti hän on mitä ihanin ja hyvä ihminen! Mutta tietynlainen itsereflektiokyky puuttuu, ei kykene täyteen rehellisyyteen ja vastuunottoon. Koita selvittää asia, anna todellakin vielä mahdollisuus. Mutta jos hän ei kertakaikkiaan kykene muuttamaan käytöstään on sinun vain hyväksyttävä se ja mentävä eteenpäin.

T. Omaan epävakauteen apua saanut

Vierailija kirjoitti:

Meillä miehen kaverin vaimo on tuollainen. Heille ei koskaan sopinut mitään ja juhliin tulotkin peruivat juuri toiselta paikkakunnalta saapuvan veljen tai äidin perunannoston takia. Lopulta huomautin häntä asiast hänelle ja hän loukkaantui mulle verisesti. Minä olen hänen mielestään kohtuuton ja vaativa ihminen. Nyt onneksi meidän ei tarvitse edes pyytää heitä

mihinkään, sillä yksi heidän lapsistaan on vakavasti sairas ja he eivät halua nähdä ketään minimoidakseen infektioriskin. Ymmärrän sen täysin. Mutta kauhulla jo odotan, kun heitä ”saa” taas nähdä. En halua nähdä heitä. Nämä jatkuvat peruuntumiset ovat lyöneet lommolle meidän ystävyyden ja en osaa olla enää heidän seurassaan. En enää tiedä kuka tai mikä olen heille, mitä he haluavat meistä ja meidän ystävyydestä. Miestä ahdistaa sama asia ja hän usein sanookin, että koki menettävänsä parhaan ystävänsä, kun se tapasi tämän pirttihirmun, joka sanelee kaiken. Ehkä minäkin keksin jonkun tädin jota pitää auttaa aina juuri silloin, kun he keksivät ehdottaa näkemistä.

Ei hele. Siis onko toi miehes kaveri ihan täys tossu, ihme touhua. En kyllä jaksais itse pitää tuollaisia ihmisiä elämässäni