Haluaisin kuolla

Kuulostaa siltä, että välität lapsistasi. Oli talous minkälainen tahansa, tärkeintä on vanhempi joka välittää. Älä aseta rimaasi liian korkealle. Tottakai asiat voisi olla toisin mutta kuulostaa siltä, että teet parhaasi. Ei enempää voi vaatia. Halit hyvälle äidille, kyllä se siitä

hae ammattiapua.

Olen hakenut aikanaan, mutta lopettivat hoitosuhteen, kun työllistyin, eivätkä uskoneet minun enää voivan niin huonosti.

Välitän lapsistani. Haluaisin heille parasta. Se en ole minä.

Ihan ensin: LAKKAA VERTAAMASTA ITSEÄSI MUIHIN. Sinä et ole täydellinen, mutta ei ole kukaan muukaan, meillä KAIKILLA on vaikeutemme elämässä, mutta muille pyrimme näyttämään eheän ja onnellisen julkisen puolen elämästämme.
Se, että jollakin on näennäisesti kaikki hyvin, ei kerro totuuttakestään.
Käy lääkärissä juttelemassa ja selvittämässä kuinka masentunut olet (toivot kuolemaa joten oletan sinun sairastavan masennusta) ja voisiko lääkitys/terapia auttaa.

Arjestakin voi opetella nauttimaan ja pitäisikin, sillä elämä on kuitenkin suurimmaksi osaksi juuri sitä: tavallista arkea.

Ok

Outoa.

Minäkin olen yh:n lapsi ja mielestäni hän oli onnistuja, mitään ei puuttunut. Teki parhaansa.

Mielestäni epäonnistuja tuhoaa ja kiusaa tahallisesti muita, itse tunnen tällaisen pintapuolisesti sairaan perheen, joka tahallisesti värvää kiusaa kohteelleen asuinalueella.

Jos teet parhaasi rehellisesti, et voi olla muuta kuin hyvä vanhempi

siis pinnallisesti /ulospäin normaalin. sisältä mätä.7

Ethän sinä ole epäonnistunut! Olet saanut kasvatettua lapset yksin, se on äärettömän raskasta ja vaikeaa, ja sinulla on työkin. Lapset eivät tarvitse täydellistä äitiä, he tarvitsevat oman äitinsä. Sinut.

^ *totuutta kenestäkään

Niin ja unohtui toivottaa paljon tsemppiä! Toivon todella sinun löytävän iloa ja onnea elämääsi!

5

Miksi seurustelet juoppojen kanssa.

Mä niin yhdyn edellisten tsemppeihin! Tunnen kyllä ap tuon tunteen, vaikka minulla on mieskin. Meillä sairautta ja köyhyyttä ja siihen ahdinkoon tupsahti yllättäen kolmaskin lapsi, niin että koen vanhempien lasten saavan entistäkin vähemmän. Koen eläväni jatkuvasti voimavarojeni rajamailla. Kun vanhemmat lapset kipuilevat murrosiässään ja 2v kokeilee rajojaan ja mies vaipuu synkkkyyteen, koen vain silkkaa pettymystä: minä en riitä, teen parhaani ja pinnistelen, mutta he saavat paljon vähemmen kuin antsaisivat. Tunnen surua kun lapset vertaavat kavereihinsa, jotka käyvät ulkomaanmatkoilla, saavat uusia vaatteita jne. 

Ja silti, kun ahdistavin hetki vähän hellittää tiedän, että olen omille lapsilleni juuri hyvä äiti. Välitän, kuuntelen, keskustelen -olen läsnä. En ole täydellinen, mutta kuka olisi. Olen myös saanut kurkata täydellisten kulissien taakse, ja aika säröiseltä näytti. Tiedostan nykyään, että kehitän omassa päässäni liian täydellisen mielikuvan muutaman (iloisen) hetken perusteella. Tietenkin on myös niitä perheitä joissa oikeasti asiat ovat todella hyvin kaikin tavoin -mutta sehän on vain ihanaa! Olen iloinen heidän puolestaan. On hyvä tietää, että sekin on mahdollista. Mutta harvemmin kukaan ilman mitään kolhuja tästä elämästä selviää. Voihan olla, että joku katselee sinua kateellisena: miten toi jaksaa, en pystyisi vastaavassa tilanteessa samaan jne.

Ehkä sinulla tosiaan on uupumuksen aiheuttama masennus. Yh kun ei saa oikein koskaan levähtää niin eihän se olisi ihme. Hae apua. Äläkä vertaa itseäsi muihin. Meillä kaikilla on erilainen tausta, elämäntilanne ja kapasiteetit. Parhaansa tekeminen on aivan riittävää ja viimeistään aikuisina lapsesi osaavat arvostaa sitä. Voimia.