milloin saunaan sektion jälkeen..?
Nyt tasan kaksi viikkoa leikkauksesta ja saunaan tekisi jo mieli.. En tosin vielä ole uskaltanut, vaikka haava alkaa hyvin jo umpeutua..
T: ansku_83
Kommentit (7)
Minä ymmärsin niin että kun tikit on poistettu saa mennä saunaan. Ja muistaakseni näin toiminkin, eikä mitään ihmeempää tapahtunut.
Jos on tulehdus päällä (haava tulehtunut tms.) silloin ei suositella saunaan menemistä.
Mulle lääkäri sanoi sairaalan lähtötarkastuksessa. että saunaan saa mennä vasta jälkitarkastuksen jälkeen, joka on noin 4 - 6 viikkoa sektiosta.
Mulle tehtiin sektio noin kolme viikkoa sitten.
Näin sanottiin minulle kaksi viikkoa sitten ja sain siitä kirjalliset ohjeetkin. Näin olen myös toiminut ja saunoin eilen ensimmäistä kertaa sektion jälkeen :) ja sektiosta siis 2 viikkoa :)
sanniina
ja sain myöskin kirjalliset ohjeet siitä että kun tikit on poistettu saa saunoa omien tuntemusten mukaan ja jos ommeltu sulavilla tikeillä niin sitten 12vuorokautta leikkauksesta.
Mulle tehtiin perjantaina sektio ja seuraavan viikon torstaina kävin jo saunassa, en tieteskään missään kovissa löylyissä, mut kuiteskin kävin, ja hengissä ollaan. Sektiosta jo 1v8kk aikaa ja kaikki OK.
Syynä kohdun sisällä oleva sektiohaavan kohta joka kuulema helposti voi tulehtua jos saa pöpöjä lauteilta tai muualtakin. Siksi sektion jälkeen on oltava aika varovainen myös tuon saunomisen kanssa.
Edellisen sektion jälkeen sain kohtutulehduksen ja silloin muuten saunoin vajaa kaksi viikkoa sektiosta...
sanottiin et neljä viikkoa, mutta mulla oli kyllä muutakin kuin pelkkä sektio, että se saattoi vaikuttaa asiaan. Voithan kokeilla, mutta älä nyt ekalla kerralla ota mitään mielettömiä löylyjä, vaan lähinnä istuskele lämpöisessä...