Mitä hittoa tässä tilanteessa pitäisi tehdä? aka vanha ihastus

Tapasin monta vuotta sitten viittä vaille täysi-ikäisenä pojan, joka teki parin viikonlopun aikana minuun suunnattoman suuren vaikutuksen. Todella syvällinen, älykäs ja ajattelevainen, oltiin kiinnostuneita samoista asioista jne. Sytyin hänelle täysin - hän oli jotain, mitä en ollut koskaan aiemmin kohdannut. Ihastuin tietenkin erittäin vakavasti, mutta siinä vaiheessa olin vielä liian arka ja nuori uskaltaakseni tehdä kunnon aloitetta. Muutama hassu päivä tapahtumissa ei kuitenkaan riittänyt sellaiseen tutustumisen asteeseen, että pidettäisiin jatkossakin yhteyttä, elleivät molemmat osapuolet syty toisilleen välittömästi.

Elämä jatkui, ja omat tunteeni ajan myötä laantuivat. Kumpikin on valmistunut lukiosta ja väli- ja inttivuosien jälkeen jatkanut opintojaan yliopistossa. Me asutaan nykyisin samassa kaupungissa, mutta opiskellaan eri kampuksilla, jolloin kohtaaminen on mahdollista, mutta epätodennäköistä.

Aina ajoittain hän palaa mieleeni, ja näinä kuluneina vuosina tunteeni ovat säännöllisesti heränneet uudestaan. On ollut toki muitakin vakavan tason ihastuksia ja niistä aiheutuneita pettymyksiä, mutta koskaan nämä ihastukset eivät ole johtaneet seurusteluun tai muuhun laadultaan vakavampaan säätöön, vaikka olen ollut avoin kaikille mahdollisuuksille.

Mutta juuri tämä mies. Elämäni suurin ihastus, joka muutti olemassaolollaan monta asiaa elämästäni. Jostain syystä hän on tuntunut "siltä oikealta", ja monista yrityksistäni huolimatta en ole saanut itseäni irrotettua tästä lapsellisesta ajatuksesta. On monta vuotta siitä, kun me ollaan viimeksi tavattu kasvokkain, ja vaikka pari kertaa onkin vaihdettu kuulumisia netin välityksellä, olen varma siitä, että osa tämän miehen oletetusta ihanuudesta on vain mielikuvitukseni tuotetta. Ja onhan hän myös aikuistuessaan muuttunut kuten minäkin omalla tahollani, joten käytännössä haikailen osittain mielikuvitushahmon perään, jolla vain sattuu olemaan kasvot, nimi ja jotain harvoja Fb-päivityksiä. En tiedä hänestä ja hänen elämästään loppuviimeksi juuri mitään - en edes sitä kuuluisaa parisuhdetilannetta.

Näin hänet vilaukselta tänään vappuna, mutta aikaa oli vain viisi sekuntia, enkä voinut muista syistä lähteä moikkaamaan häntä. Myöhemmin iltapäivällä liikuskelin samalla alueella, mutta en enää nähnyt häntä tai varsinaisesti yrittänyt etsiä - en tiedä, olisinko edes uskaltanut tervehtiä häntä, koska sellainen mahdollisuus olisi jännittänyt minua niin älyttömästi, etten olisi ehkä mennyt, varsinkin jos hän olisi ollut useamman muun kaverinsa ympäröimänä. (Eikä puheesta olisi tullut mitään fiksua, jos syke olisi lähempänä kahtasataa, kun minulle muutenkin jutustelu taitolajina on vähän vaativa...)

Koomista onkin se, että pari viikkoa takaperin päätin, että nyt jos koskaan minun on pakko selvittää tämän vastapuolen ajatukset yhteisestä kahvitteluhetkestä/leffareissusta/treffeistä. En kutsuisi häntä pakkomielteeksi, mutta ajan myötä minusta on alkanut tuntua siltä, että en pääse tässä epämääräisessä on-off-tunteilussa eteenpäin, jos en pelaa korttejani loppuun ja tiedä, mitä hän minusta ajattelee. Totta kai kielteinen vastaus olisi iso pettymys ja luultavasti itkunkin paikka, mutta olisipahan sitten katsottuna.

En tiedä mitä tehdä. Spontaanin kohtaamisen mahdollisuus on siis tosiaan pieni, ja odottaminen seuraavaan vappuun tai johonkin muuhun isoon opiskelijatapahtumaan sen toivossa, että hänkin osallistuisi siihen, on kestämätön ajatus. Viestin heittäminen Fb:ssä tuntuisi typerältä, kun aiemminkin viestittelyn aloitteet ovat tulleet multa (ja myös about vuosi sitten vapun tiimoilta vaihdettiin kuulumisia), vaikka hän onkin kivasti vastannut.

Antaako olla vai yrittääkö vielä? Onko tämä typerää teini-iän ihastuksen haihattelua vai mahdollisuus parisuhteeseen? Toisin sanoen mitä minun pitäisi tehdä/olla tekemättä? Voiko ihmistä, jota ei ole nähnyt vuosiin ja johon ei ole juuri pitänyt yhteyttä, pyytää ykskaks kahville, vaikka tietää, että vastapuoli ei mitä luultavimmin mieti samanlaisia asioita minusta? Onko kellään kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta?

Olen pyöritellyt näitä ajatuksiani yksikseni jo riittävän kauan, ja ajattelin pyytää nyt joltain ulkopuoliselta neuvoa. Av ei ole välttämättä siihen oikea paikka, mutta onpahan päästy nyt isoimmat vapunajan höyryt ulos...