Suurin osa ystävyyksistä on pelkkiä hyötymissuhteita

Kai se on hyötymistä että viihtyy toisen seurassa. Saa nauraa kippurassa tyhmille jutuille ja voi avautua puolin ja toisin asioista joista ei voi puhua muille. Ehkä se on jonkinlaista terapiaa, ja hyvässä ystävyyssuhteessa terapia on molemminpuolista.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteista myös?

Kyllä. Miehen ja vaimon ensimmäinen lapsi kuoli pian synnyttyään, mutta toinen jäi elävien kirjoihin. Vaimolla oli kuitenkin terveysongelmia molemmissa raskauksissa. Mies taipui toisen lapsen yrittämiseen inhimillisistä syistä, jotta nainen ei jäisi ilman elävää lasta. Vaimon terveyssyistä lisää lapsia ei kannattanut yrittää.  Mies  alkoi ajatella omaa etuaan, suunnitelmiaan ja vaihtoi naisen useita lapsia synnyttämään kykenevään naiseen. Ei miehellä itselläänkään mitenkään hyvät geenit olleet, mutta rahaa oli riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Sitä se valitettavasti suurimmilta osin on, hyötysuhteita.

Joku haluaa ryyppy- tai urheiluseuraa, joku henkilökohtaisen parisuhde terapeutin, kolmas vain jonkun jolle kerskua saavuttamillaan asioilla, neljäs hyötyä sinusta ammattisi, varallisuutesi tai muiden kontaktiesi takia jne.

Äärimmäisen harva on kiinnostunut sen tarkemmin sinun kuulumisistasi tai elämästä, puhumattakaan siitä miten sinulla todella menee.

Auta armias, jos sinulla koittaa elämässäsi tavalla tai toisella vaikeat ajat, avioero/konkurssi/vakava pitkäaikainen sairaus, silloin tosiystävyydet vasta punnitaan.

Nuorempana minullakin oli kymmeniä "hyviä" ystäviä, eli hyvin laajat sosiaaliset "verkostot", kunnes elämän eteeni heittämien haasteiden myötä silmäni avautuivat tälle tosiasialle.

Nyt porskutan taas mukavasti elämässäni eteenpäin, mutta jäljellä on vain ne 2-3 oikeaa ystävää.

Mulle kävi samoin. Kun olin yrittäjä 15vuotta oli ystäviä joka nurkka täynnä. Kun koin burnoutin ja siitä johtuvan konkurssin ja avioeron ja sitä kautta asunnottomuuden sekä juhannuksena munt tyrmäystipoilla joukkoraiskattiin. Ystäviä jäi jäljelle 0.nyt jälkeen päin olen palannut yhteen ex tyttöystäväni kanssa 20 vuoden takaa. Hän on ainut johon luotan.

Elämässä ei ole paljonkaan pakkoa olla ystävä tai tehdä jotain auttaakseen muita, paitsi vastapalveluksen toivossa. Monet voivat nähdä luokkakavereita ja työkavereita näyttääkseen hyvältä. Sitten ehkä kritisoivat sellaisia, jotka näkevät vain ihmisiä, joita aidosti haluavat.

Mulla meni viime vuonna yksi vanha ystävyys poikki kun hän alkoi olla niin vaativa. Koko ajan oli jotain vailla, urheiluvälineitä ja yökyliä kaipasi lapsilleen ja kutsuja syömään ja juomaan ja mökille. Jos ei menty juhliinsa, syytteli ja mökötti. Yleisesti ottaen hänestä ei muuten juuri kuulunut eikä sellaisia ihan huvin vuoksi tapaamisia ollut juurikaan. Lisäksi oli utelias ja puhui asioitamme eteenpäin. Jonkinlaista hyötymistä se juoruilunaihekin on.

Mulla onystävänä rakennusalan ihminen ja hän sanoi, että aina pyydetään kylään, kun joku tarvii apua.

Ei me olla pyydetty.

Vähän ihmettelee, kun ei olla pyydetty uudelle mökille.

Siellä on koko ajan vielä vähän töitä ja pyydetään, kun on valmista.

Eihän se kysyjän vika ole ellei toinen osaa sanoa Ei.

Viimeksi kun kysyin avuksi erästä ystävääni, hän vain sanoi; ei jaksa. Sitten nauroimme yhdessä, ok, katellaan eteenpäin.