Miten ilmaisen kieltäytyväni vähävaraisen sukulaisen rahalahjoista?
En varmaankaan saa palstalta ratkaisua, mutta kunhan avaudun. Olen hiukan keskituloista paremmin toimeentuleva lapseton ihminen, jolla on talous tasapainossa, mutta iäkäs sukulainen yrittää väkisin työntää minulle rahaa pienestä eläkkeestään. Puhe on taas alkanut, että pitäisi antaa minulle joulurahaa (luulin että tältä jo vältyttiin kun joulu meni).
Minulla on siis vanha sukulaistäti, jonka naapuriin olen muuttanut auttaakseni pienissä jutuissa, esim. hoidan laskut verkkopankissa, heitän autolla joskus jos tarvitsee (hän on aikanaan maksanut minun ajokortinkin) ja sen sellaista pientä. Vahdin lähinnä että on hengissä ja olen valmiina auttamaan jos jotain sattuu. Hän tuo minulle ruokaa parikin kertaa viikossa ja jos tuon hänelle vaikka lamppuja kaupasta, on tarjoamassa euroja joista kieltäydyn.
Hän on nyt antamassa minulle rahaa useita satoja euroja, kai koska epäilee kuolevansa pian ja lapsettomana perintö menee seurakunnalle tahtonsa mukaisesti. Joku joulu hän oli piilottanut useita satoja euroja lahjarahaa antamaansa pussukkaan, ja siitä seurasi riitaa, kun ei suostunut ottamaan rahoja takaisin.
Meitä serkuksia on tusina, minulla ei ole lapsia. Muilla olisi varmasti enemmän rahalle käyttöä. Olen 40-vuotias ja tienaan hiukan keskimääräistä enemmän. Täti elää säästeliäästi ja iso osa pienestä eläkkeestä menee hyväntekeväisyyteen, ei esimerkiksi suostu käymään yksityisellä lääkärillä tai fysioterapiassa, vaan on julkisella puolella jonottamasaa ja pompoteltavana. Hän ei ole niin dementoitunut että ei tajuaisi raha-asioita, vaan on aina elänyt säästäväisesti ja kuluttanut rahansa materian sijaan matkusteluun ja antanut tarvitseville.
En todellakaan asu naapurissa rahaa kärkkyäkseni, enkä koe auttavani häntä juuri lainkaan. On naurettava ajatus, että pienestä eläkkeestä säästettyä rahaa annettaisiin minulle, kun ennemmin sen pitäisi olla toisin päin, eli minä voisin maksaa hänelle. Minua hävettää ajatus, että ottaisin rahaa. Valmistaudun nyt tähän riitaan, joka on taas tulossa. En meinaa ottaa rahaa, vaikka siitä tulisi hänelle miten hyvä mieli, mutta osaisinpa kertoa, miten nöyryyttävä ajatus edes olisi. Hyvätuloinen aikuinen ihminen ottaisi rahaa pienituloiselta eläkeläiseltä.
Kommentit (45)
Höpö höpö. Vaikka olisi lain mukaan perillinen, väkisin rahan/lahjojen/ruoan antaminen on väkivaltaa. Se on henkistä väkivaltaa.
Kuvittele itsesi tilanteeseen että annat jollekin lahjan, mutta toinen sanoo "Kiitos, mutta minulla on näitä juuri aika paljon. En tarvitse. Pidä vaan tämä itselläsi. Saatat tarvita sitä enemmän. Tai anna jollekin muulle"
Annatko lahjan siitä huolimatta? Onko toisen "Ei kiitos" sinulle aina mitätön?
Vierailija kirjoitti:
Toi on alitajuista sun lynttäämistä!! Älä alennu!!
Mun vanhemmat (väkivaltaisia ja narsisteja)
Antoi mulle rahaa väkisin vielä kun menin 30+ ikäisenä hyvin toimeentulevana vielä vähän parempi palkkaiseen työhön. "Voih että saat lapsille jotakin edes ostettua..."Toivat päivittäin ruokakasseja "Että teillä olisi edes jotakin jääkaapissa" Vaikka olimme juuri käyneet kaupassa, ja sanonut että jääkaappiin ei nyt mahdu enempää. Kerran yrittivät jopa väkisin runnoa omia ruokiaan jääkaappiimme.
Kun tein etätöitä, voihkivat sukulaisille "Voih, kun työttömänä se on.."
Levittivät muille tietoja, kuinka olen köyhä, olen jäämässä mt-ongelmien takia eläkkeelle (tämä ei todellakaan pitänyt paikkaansa!) Yms.
No lopulta laitoin välit poikki kokonaan ja sain jopa lähestymiskiellon poliisin kanssa, koska häirintää oli muutakin.
Suosittelen sinullekin. Ei sinulla ole mitään velvoitetta tähän tätiin. On narsisti, joka haluaa mustamaalata, ja saada sinut näyttämään surkealta muille.. Tiedä mitä muuta hän kertoo sukulaisille, kun että olet "köyhä" ja pahinta on että hän itse uskoo tähän "illuusioonsa"?
Pitää sinua 12-vuotiaan tasolla henkisesti ja lynttää. Kohta et saa ajaa autollakaan, koska "Voi, kun se on sinulle niin vaarallista, loukkaat pian itsesi.."
Pian sinut on maalattu muille mt-ongelmaiseksi, köyhäksi, alkoholistiksi yms. Josta HÄN huolehtii, vaikka tilanne on todellakin toisinpäin.
Tämmöisiä vanhoja sukulaisia kannattaa välttää kun ruttoa.
Voi, sulla on ollut kurjia kokemuksia :(
Koita silti ymmärtää, että kaikki eivät ole pahoja tai narsisteja. Maailmassa on paljon aidosti ihania ja herttaisia ihmisiä, jotka tahtovat muille hyvää.
Et voi olla onnellinen ennenkuin ymmärrät tämän asian.
Vierailija kirjoitti:
Höpö höpö. Vaikka olisi lain mukaan perillinen, väkisin rahan/lahjojen/ruoan antaminen on väkivaltaa. Se on henkistä väkivaltaa.
Kuvittele itsesi tilanteeseen että annat jollekin lahjan, mutta toinen sanoo "Kiitos, mutta minulla on näitä juuri aika paljon. En tarvitse. Pidä vaan tämä itselläsi. Saatat tarvita sitä enemmän. Tai anna jollekin muulle"
Annatko lahjan siitä huolimatta? Onko toisen "Ei kiitos" sinulle aina mitätön?
Tottakai ottaisin lahjan vastaan. Eikä ole henkistä väkivaltaa =)
Et ole terve kokemuksistasi johtuen, toivottavasti saat apua itsellesi!
Olispa minullakin joku tuollainen sukulainen, että antaisi satoja euroja rahaa.
Se on tässä elämässä jotenkin jännää, että ne jotka rahaa tarvitsisivat ihan todellisuudessa, ihan tarpeeseen, niin eivät sitä mistään saa.
Mutta ne joilla on enhestään kaikki hyvin niin vielä tuputetaan väkisin lisää.
Raha tulee rahan luo. Ihan vaikka ei edes haluaisi.
Ja kun on köyhä niin ei vaikka kuinka toivoisi tai haluaisi. Vaikka itkisi.
Ota rahat vastaan jos tällä antajallakin on tuhansia tilillä. Ei halua olla ehkä kiitollisuudenvelassa.
Tarjoa mummolle sitten yhteinen kylpyläloma tai muu elämys niilla rahoilla, niin kummallakin säilyy mielikuva, että on annettu puolin ja toisin.
Hänen omanarvontunnolleen on tärkeää korvata saatu apu ja selvästi hän saa mielihyvää siitä, että voi antaa sinulle lahjan. Älä siis kieltäydy. Laita raha johonkin hyvään tarkoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ideoista! Minulla ei kerta kaikkiaan ole energiaa alkaa kaivaa serkkujen yhteys- ja tilitietoja (ei olla niin tekemisissä) ja alkaa jakaa esim 500 euroa tasan noin kymmenelle ihmiselle tai että tekisin itse päätöksen kenelle rahoja jaan. Saati että lähtisin selvittämään mitä kukakin lahjaksi tarvitsee ja ottaisin ristikseni ostokset. Olen niin itsekäs, että sitä en tee, vaikka idea muuten kaunis.
Hänelle ei voi ostaa mitään, koska ei tarvitse mitään ja hänellä on oikeus kieltäytyä vaikka minulla ilmeisesti ei.
Saatan valehdella hänelle, että siirsin hänen tililtään omalleni rahaa. On siellä aina tuhansia euroja rahaa, joten saattaa parin kuukauden päästä unohtaa, mikä summan olisi pitänyt olla. Sen verran ylpeä silti olen, että nolottaa jos kertoo jollekin antaneensa minulle rahaa ja minua hävettää, millaisena ihmisenä minua sitten pidetään.
Kunnioituskysymys. Vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa, eli älä ota itseesi sitä, ettei "tottele" kieltäytymistäsi.
Tuo viimeinen lause on naurettava. Aikuinen ihminen, voit sen verran nöyrtyä että pääset tuollaisesta "mitähän ne minusta ajattelee" -ajatusmallista yli. Kenen mielipidettäsi mietit? Miksi heidän mielipiteellään on väliä? Sinä tiedät itse omassatunnossasi ettet ole kerjännyt rahaa, eikö se riitä?
Anteeksi ohis mutta toivottavasti et kirjaimellisesti käytä yksinäsi hänen verkkopalveluaan, meinaan tunnuksia ei saa luovuttaa kenellekään. Ne saadaan hyvin helposti pankissa lukkoon. Kokemusta on.
Itse asiaan, jos hän ymmärtää kaikki mitä tekee, ehkä tuo on vain vanhemman sukupolven tapa kiittää avusta. Jos hän ei tiedä mitä muutakaan rahoillaan tekisi. Suotta pahoittaa hänen mieltään. Kunhan saa taas liikkua vapaammin, menkää konsetteihin, taidenäyttelyihin, tai mistä täti nyt sitten tykkääkään... ja sano että ehtona on, että sinä "tarjoat".
Minun äitini haluaa aina antaa syntymäpäivä- ja joululahjaksi jotain.
En minäkään tarvitsisi, mutta kohteliaampaa ottaa vastaan, kuin alkaa nillittämään.
Anteeks, ehkä sitten sanoin liian kärjistäen.
Kyseessähän voi olla ihan hyvin höpsö, hyväntahtoinen, vähän dementoitunut ja vanha ihminen, joka haluaa ilahduttaa.
Monesti näillä ei ole suhteellisuudentajua, varsinkin jos on lievää dementiaa. Hänhän voi pitää Ap:ta huonommin pärjäävänä, vaikka ap on 40-kymppinen ja hyvässä työssä..
Mutta silti, jotenkin tuosta tulee mieleen myös se narsismi ja ylikontrollointi. Ehkä kannattaa olla varuillaan, vaikka kyse onkin todennäköisesti vaan siitä höpsähtäneestä sukulaisesta.
T. Se narsististen, persoonallisuushäiriöisten vanhempien uhri, joka sai lähestymiskiellon ja terapian kolmikymppisenä
Ja sanoisin vielä, että kyllä myös vanhempien ihmisten käyttäytymisellä pitää olla rajat. Heitä pitää kunnioittaa (samalla lailla kun muitakin) mutta ihan kaikkea ei pidä sietää. Ei voi lähteä sietämään kaikkea (kuten esimerkiksi kotisi tarkkailua, tirkistelyä tai väkivaltaa) sillä verukkeella ettei toiselle tule paha mieli.
Näin poliisi minulle kertoi, ja oikeassa hän on.
Periaatteessa kyllä myöskin lahjasta pitää pystyä kieltäytymään. Mitä jos vanhus alkaa ostaa Ap:n kodin täyteen tavaraa jota hän ei tarvitse?
Itsellä joutui olemaan kirppiksen kanta-asiakkuus moisen takia vuosia. Joo, se ei ole poliisiasia, kuten nuo edellämainitut. Mutta ihmisen elämää haittaava asia todellakin.
Hmm, et viitsi selvittää serkkujen yhteystietoja?
Miksi tämä täti ei pidä yhteyttä serkkuihin, jotka on myös hänen sisarusten lapsia?
Joku tuossa haiskahtaa. Mutta useita hyviä lahjoituskohteitahan on olemassa esim. järjestöissä, jos et halua pitää rahoja itse tai antaa tarvitseville..
Voithan sä kiitoksin ne rahat ottaa vastaan ja vaikka puolen vuoden päästä antaa samat takaisin kirjekuoressa " lahjana". Eipähän toinen suutu kun kieltäydyt ja hyvä mieli itsellä, kun ei rahallisesti ole loppujen lopuksi hyötynyt itse.
Ohis, mutta itse olen aina miettinyt. Miksi tätä vanhojen ihmisten suuttumista pitää aina niin pelätä?
Eikö nuorille tule paha mieli, jos sanoo "Ei"?
Antaa hän toki rahaa muillekin sukulaislapsille tai serkkujen perheille joissa lapsia, mutta on eri asia antaa rahaa lapsille tai hyväntekeväisyyteen kuin aikuiselle vakavaraiselle ihmiselle. Ja nimenomaan siksi hän haluaa antaa minulle, koska kokee että minä autan, vaikka se ei pidä paikkaansa, kun hän kyllä auttaa minua enemmän esimerkiksi juurikin tuomalla tai tarjoamalla ruokaa. Eilen vein hänelle liukuesteen mattoa varten, kun sellainen minulla sattui valmiina olemaan, mutta hän toi minulle ruoka-annoksen ovelle.
Hän ei ikimaailmassa anna minun tarjota mitään, ei siis ole mitään mahdollisuutta kylpylään tms. Tavaraa hän ei huoli.
Ymmärrän monen kannan siitä, että vanhan ihmisen kanssa ei saa riidellä, mutta minusta ei myöskään ole oikein ottaa rahaa, joka olisi leijonanosa eläkkeestä. Ei ole kyseessä narsismi, kuten jollain vastaavassa tilanteessa oli, vaan ehkä kyvyttömyys nähdä, että en ole enää köyhä opiskelija, vaan keski-ikäinen täti jolla on harmaita hiuksia. Minulla ei oikein ole muuta perhettä, joten hän varmasti säälii minua siksi. Hän haluaa ilahduttaa minua, mutta ei tajua, että minä ilahtuisin jos hän laittaisi rahan vaikkapa omaan fysikaaliseen hoitoon.
AP
Onhan myös se mahdollisuus, että teet huoli-ilmoituksen sos.toimeen. Osaako hän muuten käyttää rahaa kun että jakaa sitä sinulle mielin määrin?
Vanhukset on ällöjä. Byyääh itse en ainakaan pelkää heidän mielen pahoittamista, vaan sanon heille jopa suoremmin kun muille 🤮
Nämä on näitä. Ensin pyydetään apua tilanteeseen ja kun ehdotuksia tulee, niin mikään ei ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Hmm, et viitsi selvittää serkkujen yhteystietoja?
Miksi tämä täti ei pidä yhteyttä serkkuihin, jotka on myös hänen sisarusten lapsia?Joku tuossa haiskahtaa. Mutta useita hyviä lahjoituskohteitahan on olemassa esim. järjestöissä, jos et halua pitää rahoja itse tai antaa tarvitseville..
Täti pitää yhteyttä serkkuihini, minä en juurikaan pidä. Antaa esim. käteistä heidän lapsille. Minulla ei oikeasti ole energiaa alkaa jakaa tädin rahoja nyt eteenpäin muille sukulaisille. Minulla on omat kuukausilahjoituksia saavat hyväntekeväisyyskohteeni, jotka ovat erilaiset kuin uskovaisella sukulaisellani. Hän saa antaa rahansa kirkon kohteisiin, mutta minä en laittaisi niihin. Jokainen saa itse päättää mitä tukee. Voisin toki kokeilla sanoa, että jos antaa minulle rahaa, niin se menee eläinsuojelutyöhön ja luonnonsuojeluun. Ehkä hän ei sitten niin paljon laittaisi.
Ota rahat ja osta jotain extraa itsellesi. Ihme vinkumista jos kerran mummeli vapaaehtoisesti tyrkyttää.