Lasten omituinen kaveri ärsyttää

Tiedän että kuulostan ilkeältä ja ikävältä ihmiseltä... Mutta en vaan jaksa enää ymmärtää lasten kaveria. Sisarukset ovat molemmat melko persoonallisia, mutta isompi sentään uskaltaa vastata puhutteluun ja välillä itsekin tulee aikuisille jotain sanomaan. Nuorempi sen sijaan on toivoton tuppisuu. Ja äärettömän herkkä itkemään. Jos häneen katsookaan väärällä lailla, niin alkaa RÄÄKYÄ aivan karmean kovalla äänellä ja ryntää tilanteesta pois. Samoin saattaa yht'äkkiä pissata alleen, ja poistua tilanteesta niin että muut lapset tulevat sitten sanomaan että "kallelta tuli pissat sohvalle". Kalle on 5v.

Tänään taas lapset leikkivät lattialla, minä selasin nettiä sohvalla. Yht'äkkiö kesken leikin Kalle nousee, kävelee eteiseen ja alkaa pukea kenkiä. Kysyn että mikä tuli, mihin hän on menossa? Ei sano sanaakaan minulle eikä kenellekään, lähtee vaan ovesta ulos. Ikkunasta katson että menee kotiinsa jossa siis äiti paikalla.

Lapset on erilaisia joo, mutta tämmöisen outolinnun katselu ja leikkiin ja kivaan touhuun maanittelu päivittäin on rasittavaa. Tekisi jo melkein kieltää sitä tulemasta meille, kun lapset on sitten aina ihan ihmeissäön että tekivätkö he jotain väärää, vai mikä sille Kallelle taas tuli. Voiko tällainen olla esim autismia tms? Jotenkin helpottaisi suhtautumista lapseen, jos tietäisi hänellä olevan joku syy olla niin umpimielinen ja tuppisuu. 

Mutta joo. Sainpas purkauduttua.