Päiväkotiin meneminen vai pahenee...
Pakko purkaa pahaaoloa tänne=(. Palaan työelämään lokakuussa ja päiväkotiin tutustuminen aloitettiin jo elokuussa. 1v3kk vanha poikani on luonteeltaan arka ja vierastava, niin ajattelin, että pehmeä lasku hoidon aloitukseen auttaa niin poikaa kuin äitiä.
Kävimme noin kahden viikon ajan yhdessä ulkoilemassa päiväkodissa ja muutaman kerran sisäleikeissä. Syyskuun alussa jätin pojan muutamaksi tunniksi, viime viikolla jo ruokailemaan ja tällä viikolla nukkumaan päiväunetkin. " Poika on kolmena päivänä harjoittelemassa."
Poika jää aamuisin huutamaan (niinkuin monet), mutta hakiessani häntä, katson usein etukäteen ikkunasta. Arvatkaa, kun tulee paha olo nähdä toisen itkevän lohduttomasti. Selvästi poika on turvaton. Ymmärrän, ettei hoitajat pysty yhtä lasta koko aikaa paapomaan. Sanovatkin, että itkee säännöllisesti ja viihtyisi vain sylissä ja hoitajien lähellä.
Joku täällä kirjoitti, että arat sopeutuvat nopeasti päiväkotiin. Sitä odotellessa...
Kommentit (9)
Olisiko perhepäivähoito paikka ollut mahdollista? Siellä ei ole kuin muutama lapsi niin hoitajallakin on aikaa halia ja antaa syliä tarvittaessa. Myös kotiympäristöä muistuttava.
Meillä tyttö aloitti pph:ssa ja on tykännyt tosi paljon siitä. Hirveän arka on ollut myöskin aina. Muutamana aamuna on jäänyt itkemään, mutta heti kun olen oven sulkenut, niin itkut ovat loppuneet.
Kipe
Esnimmäinen viikko meni uutuuden viehätyksessä, sitten tuli itku ja ikävä keskellä päivää ulkoa sisään, syömään ja nukkumaan siirtymävaiheessa reilun viikon ajan. Siihen kokeiltiin nallea, valokuvia ja sitä, että sisko saattoi hänet ulkoa sisälle (kun itse meni vähän myöhemmin). Yhtenä aamuna minä sitten vein lapset tarhaan isän sijaan ja olin puolisen tuntia siellä sisällä. Oman hoitajan mukaan ratkaisevaa kuitenkin näytti olevan yhteyden ja luottamuksen syntyminen hänen ja lapsen välille. Nyt lapsi esim. hakeutuu itse hoitajan syliin. Syliä pitäisi olla pienille paljon tarjolla.
mutta jos vain mahdollista laita heti hakuun ensimmäinen vapautuva perhepäivähoito /ryhmäperhepäivähoito paikka tai siirto toiseen päiväkotiin. Minun mielestäni päiväkodin henkilökunnan tehtävä on auttaa lasta sopeutumaan uuteen paikkaan - vaikka se sitten vaatisi pari kuukautta tauotonta sylittelyä! Kyllähän siinä pienen ihmisen mieli ja luottamus ko. paikan aikuisiin murenee jos ei saa turvaa silloin kun haluaa.
Tietysti ok, jos lapsi itkee " tavasta" eli koittaa sillä saada huomiota, mutta jos itku on lohdutonta, silloin pitää kyllä huomioida ja osata rauhoittaa lapsi.
Tietysti nyt kommentoin lyhyen kuvauksesi perusteella - mutta ainakin omien lasteni päiväkodissa kyllä syliin pääsee niin paljon kuin tarvitsee ja poikani joka aloitti 11 kk ikäisenä viihtyy siellä kuin kotonaan. Siellä heti aikuiset loi luotettavan ja turvallisen suhteen poikaani ja itkut loppuu lyhyeen. Koen, että se on päiväkodin ihmisten tehtävä luoda tälläinen luottamussuhde - myös äitiin päin.
Toivon sydämestäni, että tilanne muuttuu parempaan päin. Tavalla tai toisella. Etenkin arkojen lasten kohdalla pitää olla tosi tarkkana. Ensimmäiset 2 vuotta elämästä muodostaa lapselle minäkuvaa ja luottamusta maailmaa kohtaan. Mutta kyllä äiti tietää parhaiten minne lapsensa luottavaisin mielin jättää. Varmasti sydämessäsi tiedät mitä pitää tehdä. Äitien on taisteltava lastensa hyvinvoinnin puolesta. Voimia!
Haimme ensisijaisesti pph:lle, mutta päiväkotipaikan saimme. Mietimme kyllä uutta ratkaisua, vaikka lyhyen aikaahan poika vasta hoitoa on harjoitellut. Oma äitini työskentelee toisessa päiväkodissa ja lastenlapsensa luonteen tuntien, hän kyllä kovasti vakuuttaa ja uskoo, että aikansa se vie, mutta kyllä lapsi sopeutuu ja luottamus syntyy.
Kyllä poika syliä ja lohtua saa, mutta ymmärrän ettei kokoaikaa voi yhtä sylissä kantaa. Meilläkin kuulemma kaikki siirtymävaiheet ovat pojalle raskaita.
Toivon myös sydämestäni, että tilanne muuttuu parempaan päin. Voimia meille äideille!
" Oman hoitajan mukaan ratkaisevaa kuitenkin näytti olevan yhteyden ja luottamuksen syntyminen hänen ja lapsen välille. Nyt lapsi esim. hakeutuu itse hoitajan syliin. Syliä pitäisi olla pienille paljon tarjolla."
Meillä kolmevuotias aloitti tarhan noin kuukausi sitten.
Alussa oli vaikeuksia mutta nyt sujuu tosi hyvin. Ryhmän vetäjän mukaan ongelma aluksi on juuri siinä että lapsi ei luota hoitajaan. Meillä poika ei antanut alussa kenekään lohduttaa häntä ja sitten itku ei loppunut millään. Nyt on kuulema pojassa tapahtunut niin valtava muutos sen myötä kun luottamus on tullut, nyt poika itse hakee syliä ja halia tutuista hoitajista kun niitä tarvitsee!
Meillä oli juuri eka " kehityskeskustelu" ja lto sanoi että jos on sattunut sellanen päivä että on vaikka tädeillä joku kokous ja sitten vieras täti on joutunut auttamaan vessassa tai syömisessä niin sillon meidän pojan koko päivä on pilalla, hän on itkunen ja surullinen. Kotonakin näinä päivinä sanoo että koko päivä oli tosi tyhmä. Hoitaja sanoi että tämä on aivan luonnollista ja että ajan kanssa kun lapsi oppii paremmin tuntemaan kaikki hoitajat niin tällaisia ongelmia ei tule.
Meillä tarhassa joka tädillä on omat " vastuulapset" eli yksin täti hoitaa ns. totuttelun ja tämä täti myös ekojen kuukausien ajan yrittää aina hoitaa juuri tiettyjen lapsien vessat, pukemiset, syömiset jne. Muihin täteihin lapsi tottuu sitten pikkuhiljaa ajan kanssa.
... kirjoitan kuitenkin meidän päiväkotielämästä. Lapset ovat olleet nyt osa-aikaisena vajaat pari viikkoa. Tutusteltiin kyllä ennen varsinaisen hoidon aloitusta parin viikon ajan. Kolmevuotias tyttömme on aivan super-reipas, tykkää ihan selvästi tarhasta ja tädeistä.Tämä on äitistä tietenkin aivan lottovoiton arvoinen asia! Mutta 1,5 vuoden ikäinen poikamme joka elää muutenkin takertumisvaihetta (äitiin siis) on ollut hyvinkin itkuinen ensimmäiset kolme päivää. MUTTA yksi tarhantädeistä on pitänyt poikaamme sylissä kaikki ne ensimmäiset päivät! Ryhmä on sisarusryhmä ja hoitajia on kaikkiaan viisi, joten tästä hoitajamäärästä on ehkä ollut helpompaa " irrottaa" yksi vartavasten meidän itkuista taaperoamme lohduttamaan. Mutta arvatkaapa miten ihanalta on tuntunut huomata, että tässä päiväkodissa lastenhoidolle ihan oikeasti omistaudutaan niin, että tarvittaessa lasta tosiaan kannetaan sitten vaikka koko päivä, jos tarve vaatii. Ja nyt poikamme leikkii jo päivät eikä enää itke kuin ehkä päiväunille mentäessä. Olenkin kiitellyt kovasti tätejä siitä että he näin antaumuksella ovat keskittyneet siihen että lapsemme sopeutuvat tarhaelämään.
Voisiko ajatella että keskustelisit lastesi hoitajan/hoitajien kanssa, että he nyt ottaisivat asiaksi helpottaa hänen elämäänsä siellä hoidossa ja lisäisivät sylittelyä mahdollisimman paljon. Sinä voit vaatia sitä pojan äitinä. Jos kerrot että tämä pojan itkuisuus ahdistaa sinua paljon ja että siitä on muodostunut ongelma, niin uskon että he ottavat asiakseen helpottaa sekä sinun että poikasi elämää. Ainakin meidän tapauksessa sylihoito on auttanut ihan selvästi. Meidänkin poika on arka silloin kun ympärillä on hälinää ja paljon lapsia. Useimmat lapset varmaan ovat. Mutta meidänkin tilanteessa auttoi varmaan sekin seikka että me aloitimme hoidon niin ettei ryhmässä ollut muita uusia lapsia, eli ei siis ollut muita jotka olisivat olleet uudessa tilanteessa ja siten myös tarvinneet enemmän huomiota.
Ota asia rohkeasti puheeksi! Pohtikaa hoitajan kanssa yhdessä mikä voisi helpottaa pojan sopeutumista tarhaan.
Tsemppiä!
Oman poikani (2 v 8 kk) pk-uralla on ollut useita vaiheita tämän viime vuoden aikana. Poika meni tarhaan 1,8 vuotiaana. On itketty enemmän ja vähemmän.
Nyt on tilanne se, että hän on pienten ryhmän vanhin. Pärjääväinen, mutta vaatisi erikoishuomiota mm. viivästyneen puheenkehityksen takia (2 pk-paikan lapsi). Huomiota ei kuitenkaan tipu, kun ryhmässä on neljä vuosikasta (osa ei edes pysy pystyssä), joiden hoidossa meneekin kolmen aikuisen aika.
Yhtenä aamuna minäkin jätin pojan itkemään äidin perään lohduttomasti: kaikilla aikuisilla oli jo kaksi vaavia sylissä. Poika pyrki sinnikkäästi omahoitajansa syliin kolmanneksi. Ei mahtunut. Kyllä koski äidin sydämeen!
Kun vaadimme omallemme syliä ja suurinta huomiota ryhmässä, on paras hyväksyä tilanne, että huomio on aina joltain toiselta pois. Paras ratkaisu tähän aikuisten riittämättömyyteen on kai se, että kaikkien tarhalaisten vanhemmat pyrkivät lyhentämään omaa työaikaansa niin, että hoitopäivät jäävät mahdollisimman lyhyiksi. Itse teen 6 tunnin päivää, vaikka vaikeaa se onkin. Menen töihin seiskaksi ja lähden kahden jälkeen. Seurauksena on helvetinmoinen työstressi ja aikaiset aamut, mutta onpahan lapsen päivä " vain" 7 tuntia.
Kotona lapsi saakin sitten kaiken huomion - mikä jää talouden pyörittämiselta sun muulta.
Jaksamista työn ja perheen arkirumbassa!
Poikani ryhmässä on 12 lasta, ikähaitari 11kk-3v. Suurin osa on n. 1,5v. Neljä ei osaa vielä kävellä. Hoitajia on 4; lastentarhanopettaja, 2 lastenhoitajaa ja avustaja. Nyt syksyllä aloitti kuusi uutta lasta. Siinä pohtimista riittääkö syli kokoajaksi yhdelle sitä tarvitsevalle.
Mielestäni hoitajat tekevät kuitenkin parhaansa. Aamullakin ottavat lämmöllä lapsen vastaan. Katselin oven ikkunan takaa, kuinka hoitaja halasi poikaani sanoen " hyvää huomenta kulta, ei tarvitse itkeä, meillä on mukava päivä edessä ja äiti tulee myöhemmin hakemaan. Mennääs yhdessä katsomaan kuinka hienoja palapelejä täältä löytyy...." Hetken päästä ei itkua kuulunut. Eiköhän se tästä.
Meillä myös päiväkotiura alkamassa. Tänä aamuna jätin kaksi vuotiaan poikani hoitoon itkemään ja tulin itse kotiin itkemään. Ihan kamalaa! Eilen poika oli päiväkodissa 1,5 h ja itkenyt koko ajan. Onneksi olen vielä tämän viikon kotona ettei tarvitse olla koko päivää erossa äidistä. Poika on muuten hyvin sosiaalinen eikä ollenkaan arka. Alussa viihtyi ihan hyvin hoidossa, mutta viime päivät ovat olleet tosi hankalia.
Ensi viikolla alkaa työt enkä tiedä miten kestää ellei tilanne pian parane. Monet sanoo, että sopeutumiseen voi mennä puolikin vuotta, mutta en tiedä pystynkö odottamaan niin kauan.