Johtuuko naisen ja äidin huonosta isäsuhteesta ettei luota mieheensä isänä?

Vierailija kirjoitti:

Suhde isään kehittyy eri tavalla, kuin suhde äitiin. Äidin kaltaisen suhteen matkiminen väkinäisesti on epävarmuutta, josta vauvat ei tykkää.

No äidin ei kannata väkinäisesti olla Äiti vaan lasta voi ihmetellä ja rakastaa yhdessä, et ole äitinä yhtään huonompi vaikka miehesi on isä.

Oli munkinnisäni mielisairas ja hyvinkin sekava, mutta ei mulle ole siitä mitään epävarmuuksia jäänyt ja elämässäni on ollut muitakinnmiehiä hyvää mieskuvaa tukemassa. Varmaan epäluottamus kaikkia miehiä kohtaan kumpuaa kokemuksesta, ettei elämänsä aikana ole yhteenkään mieheen voinut luottaa. Aika harvassa varmaan ne. Lisäksi tietysti seminarsistiset luonteet, jotka eivät ole kehenkään muuhun tyytyväisiä. Eivät lastensa isiin, eivät muihin naisiin, eivät omiin vanhempiine jne. jne.

Isä ja äiti ovat alussa ihan yhtä epävarmoja. Huonoista oloista oleva nainen yrittää ottaa kontrollin kuten on joutunut lapsesta asti tekemään. Tässä kohtaa isän pitää tehdä selväksi että epävarmuus ei poistu kontrolloinnilla ja isän pois työntämisellä vaan yhteistyöllä. Tällä äidin sisäinen hätä ja sisäinen lapsi helpottuu ja äiti saa turvaa miehestään.

Harmi kaikille naisille jotka eivät tiedä miten luottaa mieheen

nosto

Johtuu

Jos  isä usein  unohtaa lappset  auton  takapenkille, kun pitäis viedä ne hoitoon.ei se mtenkään   luottamusta lisää.  Se isä on  kauppat. maisteri ja  meklari. Kaikkea muutakin vaaralista sattui  . Ei siinä vaimo  paljon työmatkalle pääse. Oma mieheni  oli täysin  epäluotettava, eikä  hakenut  lasta  hoidosta vaikka  lupasi.   Lisää  voisin   kertoa  elämän  hallinnan   puutteesta  ja  valehtelusta. Katoamisiakin sattui,   eikä vain  meillä.

Ei vaan siitä, että tuntee miehensä viat.

Vierailija kirjoitti:

Antakaa jokaisen ihmisen luoda lapseensa suhde omalla tavallaan, ilman että VAADITTE häntä suorittamaan suhdetta.

Pakko se on vaatia, jos toinen ei tee asian eteen yhtään mitään.

Vanhemmat erosivat, kun olin yksivuotias. Näin ja pidin harvakseltaan yhteyttä isääni lapsena itsestä riippumattomista syistä. Kunnollista isä tytär suhdetta ei päässyt muodostumaan. Kun olin 13 en enää ollut isäni kanssa tekemisissä, yhteydenpito hänen puolelta hiipui koko ajan.

Olen viimeksi tavannut isäni, kun olin 18 vuotias pienissä sukujuhlissa. Tilanne oli hyvin kiusallinen ja ahdistava molemmille. Nyt olen kohta 39 vuotias. Elämässäni on tapahtunut paljon asioita mitkä olisivat saaneet jäädä tapahtumatta. Minulla on heikko luotto miehiin ja olen jopa tietyllä tavalla kova ihmisenä.

En usko, että isäni kärsii siitä, että emme ole tekemisissä, koska se oli hänen valinta aikoinaan olla pitämättä yhteyttä tyttäreensä.

Vierailija kirjoitti:

Suhteen laatu ei tule suoraan verrannollisesti yhdessä vietetystä ajasta. Ei kannata muodon vuoksi kiirehtiä ja häslätä.

Vauva ilahtuu myös isän seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat erosivat, kun olin yksivuotias. Näin ja pidin harvakseltaan yhteyttä isääni lapsena itsestä riippumattomista syistä. Kunnollista isä tytär suhdetta ei päässyt muodostumaan. Kun olin 13 en enää ollut isäni kanssa tekemisissä, yhteydenpito hänen puolelta hiipui koko ajan.

Olen viimeksi tavannut isäni, kun olin 18 vuotias pienissä sukujuhlissa. Tilanne oli hyvin kiusallinen ja ahdistava molemmille. Nyt olen kohta 39 vuotias. Elämässäni on tapahtunut paljon asioita mitkä olisivat saaneet jäädä tapahtumatta. Minulla on heikko luotto miehiin ja olen jopa tietyllä tavalla kova ihmisenä.

En usko, että isäni kärsii siitä, että emme ole tekemisissä, koska se oli hänen valinta aikoinaan olla pitämättä yhteyttä tyttäreensä.

Kehotan kaikkia ihmisiä miettimään ainakin sen kolme kertaa ennen ryntäämistä suhteeseen ja lapsenteko puuhiin, että haluatteko oikeasti sitä? Olla isänä tai äitinä?

Jos myöhemmässä vaiheessa alatte katumaan sitä, että hylkäsitte lapsenne ette ehkä ikinä tule saamaan sitä anteeksi. Mikään määrä kyyneleitä ei välttämättä tule sitä asiaa muuttamaan.

Lapsilleni valitsin isäksi lempeän ja sellaisen perässä vedettävän tohvelin. Sen jälkeen mieheni on olleet vaimonhakkaaja ja lapsen hylkääjä materiaalia. On se ihmeellistä kun tuohon väliin ei näköjään mahdu normaalia ihmistä. Onneksi lapsillani on se tohveli isä. Ajan myötä on hänkin kasvanut ihan kelpo isäksi ja oppinut itsenäisemmäksi. Minä vaan en ollut sopivan tomera vaimo hänelle enkä ollut hyvä äitikään. Onneksi hän oli parempi isä.