Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhempien mielenterveysongelmat - Aikuisen vinkkelistä
27.04.2015 |
Kuinka monilla aikuisilla täällä on vanhempia joiden mielenterveys reistailee ja miten pystytte elämään sen kanssa. Minulla on ollut lämmin suhde isääni joka on hermoromahduksen jälkeen muuttunut totaalisesti. Käytännössä kaikki aisat käydään negatiivisen kautta ja jatkuvaa arvostelua sekä sättimistä. Tilanne on vaikea koska tuon perkeleen sisällä asuu kuitenkin minun rakas isäni josta olen huolissani. Minkäänlaisia keinoja hänen auttamiseen minulla ei ole koska vika on kaikissa muissa. Nyt viimeisimpänä hän on alkanut uhkailemaan itsemurhalla ja minun kykyni keskittyä omaan perheeseen sekä töihini on koetuksella. Pelkään, että sairastun pian itse. En pysty myöskään hylkäämään ihmistä jota pohjimmiltani kuitenkin rakasta ja jonka tiedän olevan henkisesti epätasapainossa.
Kommentit (5)
Lisätään vielä, että hermoromahduksesta on jo kymmenen vuotta. Hänelle todettiin mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkkeet sai, mutta joko niiden teho on lakannut tai hän on lakannut syömästä niitä. Lisäksi olen luultavasti ainoa ihmissuhde joka hänellä on enää jäljellä sillä myös hänen vaimonsa pakkasi kamansa kun ei enää kestänyt häntä. En voi syyttää.
Tämä tosiaan vaikuttaa suuresti jo omaan tehokkuuteni ja olen huomannut, että teen töissä huolimattomuusvirheitä jotka ovat toistaiseksi painettu villaisella. En tiedä pitäisikö hakea sairaslomaa, mutta kun se ei varsinaisesti tilannetta muuttaisi. Jos hoitohaluton ihminen on se mikä oman tuskan aiheuttaa niin kuukausi pois töistä ei muuttaisi mitään. Ehkä jopa saisi minut syvemmin märehtimään asiasta.
APUA :´(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen. Minulla myös vuosien tausta äitini mielenterveysongelmista. Kun otin esille, että pelkään itsekin sairastuvani niin perusmarttyyrivaihdetta silmään. Että "tämäkin kuten tietysti kaikki" on hänen syytään ja minkäänlaista kiitollisuutta ei ole. Myöskin sanonut; "Sinun ei sitten tarvitse minun hautajaisiini tulla krokotiilin kyyneliä vierittämään". Siis vittu, oikeasti. Nyt mennään masennuslääkkeillä itsekin ja yhteydenpito on lähinnä varmistamista siitä ettei hän ole tehnyt itselleen mitään.
Mikähän tuossakin on, että monet saavat jotain tyydytystä siitä kun toiset ahdistuvat heidän touhuistaan. Tai no mielenterveysjuttujahan ne.
"Suomalainen mies on onnellisimmillaan, kun hän omassa saunassa pienessä humalassa miettii, miten muut surevat hänen hautajaisissaan." Pätee näemmä myös naisiin yhtälailla.
No niin. Nyt on kuukausi "hermolomaa" töistä, mutta pyrin palaamaan mahdollisimman pian takaisin. Loppuen lopuksi työ on ainoa joka pitää ajatukset muualla, mutta tietenkään se ei saa vaikuttaa työn laatuun. Ei sentäs työntänyt masennuslääkkeitä ensimmäisenä kouraan vaikka kyselikin taustoista. Sanoi, että minä olen stressaantunut enkä masentunut, vielä. Olisi kiva jos täältä löytyisi jotain keinoja miten tällaisen tilanteen kanssa edetään ja eletään.
Alue: Aihe vapaa
Työkaverillani oli samaa muutaman vuoden ajan, vanhemmalle toki haettiin apuja, mutta lopulta sähköhoito tehosi.