Opettajat - paljonko tienaatte? Työllisyystilanne juuri nyt?
Olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja ajattelin, että voisin kokeilla siipiäni yliopiston pääsykokeissa ensi vuonna. Kysymyksen suuntaan lähinnä luokanopettajille, mutta miksei myös yläasteen tai lukion aineenopettajille.
Palkka on sinänsä vain sivuseikka työllistymisen rinnalla, joten ensimmäisenä kysymyksenä heitänkin, että millainen työllisyystilanne mahtaa olla tällä hetkellä? Tietääkseni kouluja lakkautetaan ja yhdistetään entistä enemmän nykypäivänä, minkä seurauksena opettajia jää paljon työttömäksi.
Opettajan ammatti on kuitenkin kiinnostanut pienestä pitäen, mutta mielelläni haluaisin saada myös töitä aikanaan opintojen päätyttyä. Kiitos jo etukäteen.
Kommentit (40)
No, mä olen ihan vasta työt aloittanut aineenope. Bruttopalkkani on huimasti vähemmän kuin tuolla ensimmäiseksi vastanneella. En ole kuitenkaan kunnalla töissä, joten palkkani on HUOMATTAVASTI parempi kuin tavallisella kunnallisella sektorilla työskentelevällä peruskoulun lehtorilla, jolla ei ole ylitunteja eikä ikälisiä kertynyt.
Nyt, kun katsoin KVTES:in tai OVTES:in alaisena tomivien opettajien palkkoja näytti tavanomainen peruspalkka olevan peruskoulussa sekä lehtorilla että tuntiopettajalla jotakuinkin 2760 euroa/kk ja lukiossa/aikuispuolella noin 2930 euroa/kk. Pieni yleiskorotus tulee 1.7.2015 alkaen viranhaltijoiden ja työntekijöiden palkkoihin. Yksityisellä puolella palkat ovat noin satasen pienempiä.
Ihan hyvin siis on alkavallakin aineenopettajalla mahdollisuus päästä kiinni noin 3000 euron kuukausipalkkaan, jos on pari ylituntia (siis kaksi vuosiviikkotuntia eli 2 * 38 * 45 min lukuvuodessa). Neljän tonnin hujakoille pitää sitten kai odotella niitä lisien kertymisiä ja tarkkaan myös vahtia, että asialliset lisät maksetaan. Viiden vuoden palveluksen täytyttyä on peruskoulun opettaja oikeutettu 4 prosentin vuosisidonnaiseen lisään ja lukion opettaja 6 prosenttin vuosisidonnaiseen lisään. Jotta näin.
Ja tässä vielä osoite OVTES:iin, josta kohtaa "Palkkaliite" klikkaamalla pääsee tarkastelemaan eri tehtävien palkkoja. Ei tarvitse sitten täällä av:lla ihmetellä, mikä on minkäkin open laillinen ja realistinen palkka... http://flash.kuntatyonantajat.fi/ovtes-2014-2016/html/
Erityisluokanopettaja 3600e/kk. 2. työvuosi, ylityötunteja 8.
Erityisopettajista on huutava pula. Vastavalmistunut saa helposti vakiviran. Suosittelen.
Lukion aineenopettaja (virka), 70 000 euroa vuodessa. Kun koulussamme on paikka auki, hakijoita on useita kymmeniä. Tämä koskee kaikkia aineita.
Ja numero 19 lisää: Nuorelle opelle tyypillisesti olen määräaikaisessa työsuhteessa, joka päättyy toukokuun loppuun. Minulle, kuten niin monelle muulle, on siis ihan ajankohtainen ja mielenkiintoinen kysymys opettajien työtilanteesta. Oma työnhakuni kohdentuu tällä hetkellä ihan perheteknisistä ja logistisista syistä pääkaupunkiseudulle. Eteläisessä Suomessa onkin opettajan paikkoja ihan kohtuullisesti auki, jopa joitakin toistaiseksi voimassa olevia. Kääntöpuoli on sitten hakijoiden suuri määrä verrattuna muualle Suomeen. Omassa aineessani hakijoita/paikka on Uudellamaalla 30 - 70, ja tämä tietoni tulee hakemistani paikoista, joista on ilmoitettu, montako hakemusta niihin on lähetetty määräaikaan mennessä. Lukiopestit tuntuvat olevan halutumpia kuin peruskoulun.
Aineenopettajan työtilanne riippuu paljon aineesta. Historian opettajilla on kovat ajat. Samoin äikän opettajista on joillain alueilla selvästi enemmän tarjontaa kuin kysyntää. Matemaattisten aineiden opettajia ja harvinaisempien kielten opettajia sen sijaan ilmeisesti tarvitaan jonkin verran. Todelliset apajat ovat erityisopettajilla ja erityisluokanopettajilla. Tällä hetkellä haku "erityisopettaja" palauttaa mol.fi:ssä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueelta 43 avointa paikkaa ja haku "erityisluokanopettaja" 91 avointa paikkaa. Tämä on todella paljon, kun haku on tehty vielä vain parista maakunnasta.
Työtilanne on huono kielten- ja aineenopettajilla. Työtilanne on hyvä luokan- ja erityisopettajilla. Kaikki pätevyydet on hyvä olla, jos ei vielä ole virkaa.
Ilmeisesti ei tosiaan ole järkevää enää hakeutua nk. tuottaville aloille.
Opettaja tienaa saman kuin miljoonia Suomen kansantalouteen tuova paperimies :O
Lukion aineenope, vakivirassa. Työllisyystilanne ei ole häävi jos pelkästään lukioon mielii ja virkoja on huonosti tarjolla. Tällä hetkellä palkkani on 4900e/kk (3 "ikälisää" ja paljon ylitunteja/muita hommia, joista maksetaan korvaus). Takki aika tyhjä tällä hetkellä. Ensi vuonna nuo lisätehtävät onneksi vähenevät vähän vaikka opetusta on suunnilleen saman verran, joten kk-palkka lienee 100-200e vähemmän.
Eka vastaaja jatkaa vielä, että esim. meillä ei ole täytetty kahta eläkkeelle jääneen virkaa vaan kurssit on kasattu jo talossa olleille tai sitten otettu yhteinen ope peruskoulun kanssa tai siirretty kurssit jollekin peruskoulussa jo olevalle opelle, joka haluaa lukiokokemusta peruskoulun hommien lisäksi.
^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:48"]
^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[/quote]
Ai? Mä olen aikuiskoulutuksessa ja palkka on 4500-5000. Ei se nyt niin kummonen ole. Koulutus FM.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:48"]
^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[/quote]
Kyseessä on siis akateemisesti koulutettu ihminen, jolla on takanaan jo kunnon työura, ja joka tekee huomattavasti yli minimityöpäivän verran töitä. Eli arvostettu asiantuntija.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:48"]
^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[/quote]
Kyseessä on siis akateemisesti koulutettu ihminen, jolla on takanaan jo kunnon työura, ja joka tekee huomattavasti yli minimityöpäivän verran töitä. Eli arvostettu asiantuntija.
[/quote]
Näinpä. Lukiossa ja aikuiskoulutuksessa (ja miksei peruskoulunkin puolella) kyseessä ovat alansa erityisasiantuntijat. Palkkaus kohdallaan.

No kyllä tuohon liksaan saa töitä tehdä ihan tosissaan. Tuohon tulee päälle vielä esim. yo-koekorjauskorvaukset ja mahdolliset sijaistukset, mutta tietenkään ne ei ole säännöllisiä, joka kuukausi tulevia. T. se eka vastaaja
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:54"][quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:48"]
^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[/quote]
Kyseessä on siis akateemisesti koulutettu ihminen, jolla on takanaan jo kunnon työura, ja joka tekee huomattavasti yli minimityöpäivän verran töitä. Eli arvostettu asiantuntija.
[/quote]
Näinpä. Lukiossa ja aikuiskoulutuksessa (ja miksei peruskoulunkin puolella) kyseessä ovat alansa erityisasiantuntijat. Palkkaus kohdallaan.
[/quote]
Aika hulluja liksoja silti, kun yksityispuolelle vertaa. Yksityisellä tollasia liksoja ei ilman esimiesvastuuta vedellä.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:48"]^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[/quote]
Ihan normaali palkka esim. 10+ vuotta työskenneelle DI:lle. Ei ison pomon palkka todellakaan (kts. TEK:n palkkatutkimukset, jos et usko.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:57"][quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:54"][quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:48"]
^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[/quote]
Kyseessä on siis akateemisesti koulutettu ihminen, jolla on takanaan jo kunnon työura, ja joka tekee huomattavasti yli minimityöpäivän verran töitä. Eli arvostettu asiantuntija.
[/quote]
Näinpä. Lukiossa ja aikuiskoulutuksessa (ja miksei peruskoulunkin puolella) kyseessä ovat alansa erityisasiantuntijat. Palkkaus kohdallaan.
[/quote]
Aika hulluja liksoja silti, kun yksityispuolelle vertaa. Yksityisellä tollasia liksoja ei ilman esimiesvastuuta vedellä.
[/quote]
Mistäköhän alasta nyt puhut??
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:59"][quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:57"][quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:54"][quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:52"]
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:48"]
^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[/quote]
Kyseessä on siis akateemisesti koulutettu ihminen, jolla on takanaan jo kunnon työura, ja joka tekee huomattavasti yli minimityöpäivän verran töitä. Eli arvostettu asiantuntija.
[/quote]
Näinpä. Lukiossa ja aikuiskoulutuksessa (ja miksei peruskoulunkin puolella) kyseessä ovat alansa erityisasiantuntijat. Palkkaus kohdallaan.
[/quote]
Aika hulluja liksoja silti, kun yksityispuolelle vertaa. Yksityisellä tollasia liksoja ei ilman esimiesvastuuta vedellä.
[/quote]
Mistäköhän alasta nyt puhut??
[/quote]
Humanistisilta aloista, joiden koulutus aika isolla osalla opettajia on. Ei ole järkeä verrata humanistia dippainssiin, vaikka koulutus samanpituinen onkin.
Luokanopettaja, 10 vuotta uraa takana, ylitunteja teen ja saan korvausta sekä vararehtorin tehtävästä että toisesta vastuutehtävästä. Brutto 3200e/kk.
Työ on mukavaa ja monipuolista, mutta myös haastavaa ja kuluttavaa. Ainakin jos on motivoitunut ja haluaa tehdä työnsä hyvin. Valitettavasti joukostamne löytyy pieni kourallinen täysin vasemmalla kädellä työnsä tekeviä, jotka pilaavat muiden maineen.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 19:08"][quote author="Vierailija" time="26.04.2015 klo 18:48"]^jumalauta mikä liksa. Yksityisellä sektorilla saa olla jo vähän isompo pomo tai todella arvostettu asiantuntija, että pääsee viiden tonnin kuukausipalkoille.
[/quote]No, ei tarvii. Mä olen isohkossa mediatalossa tuottajana ja mun kk-palkka on rapiat 4600 €. Enkä ole mikään iso pomo, en edes keskitason pomo.
[/quote]
No eipä ihme että mediataloissa on yt-kierroksia.