naapuri soitti sitten poliisille, että "ryyppään hiekkalaatikolla"
alkoi äkkiä huuudella parvekkeelta, että on on soittanut poliisiin & lastensuojeluun :O olin siis talonyhtiömme pihalla vauvan & 2v:n kanssa, minulla oli mukana 3 Euroshopperin energiajuoma-tölkkiä.. miten joku voi pitää niitä kaukaakaan kaljatölkkeinä?! ( en juo kahvia mutta tee ei piristä tarpeeksi, siksi energiajuomat..)
ehkä asiaan vaikuttaa se, että olen 19v yh-äiti jolla on rastat & lävistyksiä. pakkohan tälläisen kummajaisen on olla huono äiti !
Kommentit (40)
Meillekin tuli poliisi kesken esikoisen ristiäisten. Naapuri oli kertonut että asunnossa juhlitaan keskellä päivää ja pikkuvauva on siellä kännisten keskellä. Poliisitkin sitä vähän naureskeli tullessaan sisälle. Olivat tosi mukavia ja onnittelivat vauvasta ja hienosta nimestä vielä lähtiessään. Muutettiin onneksi pois lapsen ollessa 6kk
Voi että miten inhottava juttu. Toivottavasti tuo saadaan selvitettyä, niin ettei ainakaan jää jotain perusteetonta jonnekin tietoihin roikkumaan.
Me asutaan omakotitalossa taajaman ulkopuolella enkä viihdy, mutta eipähän ainakaan ole ketään ulkopuolista kyttäämässä ja kuuntelemassa mitä meillä mukamas tapahtuu. Ahdistavaa tuollainen.
Aika nuori olet 2 lapsen yh:ksi. Haasteellista on lastesi saada hyvä kasvatus.
Ei tainnu olla totta, kun ei poliiseja sit saapunutkaan..?
Poliisit kävivät ovella, olimme jo tulleet sisälle. . Näytin tölkit ja tarjoutui puhaltamaan, ei kuulemma ollut tarvetta!
Aloittaja
Omituinen ap olet kun tuohon ikään mennessä olet 2 lasta tehnyt. Miksi? Ovatko vielä eri isille?
[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 18:00"]
Omituinen ap olet kun tuohon ikään mennessä olet 2 lasta tehnyt. Miksi? Ovatko vielä eri isille?
[/quote]
Tämä oli jutun pointti vai? Onhan se tietenkin kiva toista lytätä.
ohis
Ei millään pahalla, mutta läväri-rasta-19v-teiniäiti-kaksi-lasta ei vaikuta kovin hyvältä. Tn. sinulla on ongelmia. Ei tuolla setillä kukaan ole ihan ok.
[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 18:01"]Ei millään pahalla, mutta läväri-rasta-19v-teiniäiti-kaksi-lasta ei vaikuta kovin hyvältä. Tn. sinulla on ongelmia. Ei tuolla setillä kukaan ole ihan ok.
[/quote]
No eihän tuo kerro muusta kuin huonosta mausta ja tyylitajusta.
[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 18:01"]
Ei millään pahalla, mutta läväri-rasta-19v-teiniäiti-kaksi-lasta ei vaikuta kovin hyvältä. Tn. sinulla on ongelmia. Ei tuolla setillä kukaan ole ihan ok.
[/quote]
Voi jestas. Ainoa tapa elää on se punainen tupa, perunamaa, kultainen noutaja, volvo ja ikää 30+ ennen lapsia.
Olisit naapurin kiusaksi vaan odottanut niitä poliiseja
Älkää viitsikö moralisoida siellä mammat.Ap,no hyvä kun poliisi kävi.Varmaan hiton nolo tilanne sulle,mutta ei mitenkään sun vika.Ei se sun energiajuoman litkiminen kellekään kuulu (2 lasta ja yh,kyllä siinä varmaan kofeiinia kaipaa).
No hohhoijaa..ap voi olla tyylikäs läväreineen ja rastoineen. Makuja on monia niinkuin tyylejä,vähän enemmän sivistyneitä avoimia ajatuksia kehiin jos kapasiteetti riittää:) ja hyvä äiti se nuorikin voi olla:)
Eikö muka kaljaa saa juoda hiekkalaatikolla?
[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 18:00"]
Omituinen ap olet kun tuohon ikään mennessä olet 2 lasta tehnyt. Miksi? Ovatko vielä eri isille?
[/quote]
Lisäksi vielä rottingit päässä ja rapalaat naamassa. Ei taida ihan tasapainoisia lapsia olla tuolta lupa odottaa.
[quote author="Vierailija" time="25.04.2015 klo 19:13"]
No hohhoijaa..ap voi olla tyylikäs läväreineen ja rastoineen. [/quote]
Ei voi. Homeinen rottinki ja rautanaama ei nyt vaan ole tyylikästä miltään kantilta katsottuna. Rastat valkoisella on kuin lyhyt kulli neekerillä. Ei vaan sovi.
Mietin kanssa, että mitä helvettiä, jos ne olis ollutkin 3 sidukkaa tai kaljaa? Oikeastiko poliisi ja lastenuojelu kiinnostuisi kyseisestä? Missä on kielletty ottamasta siideriä tai kaljaa jos on lapsia??? Toki pikkuvauvan kanssa, jos imettää jne. ei ole oikein, mutta silti, ei sitä mikään laki kiellä. Jos vetää 13 tai 30 kaljaa, niin asia lienee eri.
Parin siiderin ottaminen ei tee kenestäkään huonoa äitiä. Oli sillä rastat tai ei :)
No tuliko poliisi?