Oletko rakastunut mieheesi?

mutta tykkään kyllä kovasti ja rakastan.

2

6 vuotta yhdessä.

Ja aina yhä uudestaan. Yhdessä ollaan oltu 12 vuotta.

Rakastan miestäni ihan samalla tavalla, joskin vielä enemmän ja syvemmin, kuin silloin kun alunperin häneen rakastuin. Yhdessä pian 7 vuotta.

ja kyllä välillä vyöryy yli sellainen rakastumisen huumakin joka oli alussa joten ei se mihinkään ole kadonnut. 10v yhdessä, 8v naimisissa.

Onko rakkaus ja rakastuminen sama asia? Alun kiinnotstu ja intohimo ei ehkä olekaan oikeaa rakkautta, joka kypsyy niillä joilla suhde on alun alkaenkin ollut otollisella pohjalla.



Villi huuma ei ehkä jaksa rakkauteen asti... etenkään, jos kuvittele sen alkuhuuman olevan rakkautta ja pettyy kun se väistämättä pikkuhiljaa laantuu.



Jos on onnea, niin se alkuhuuma muuttuu rakkaudeksi, jos käy huono tuuri ja itsellä tai kumppanilla on tarve elää jatkuvassa huumassa, voi sen laantuminen sitten aiheuttaa pettymyksen ja halun etsiä sitä muualta.

" Olla rakastunut" tarkoittaa sitä alkuvaiheen huumaa, ihastumista syvempää tunnetta, kun toinen täyttää kaikki ajatukset, pistää leijumaan maanpinnan yläpuolella ja kun mielessä on vain yhteinen ruusuinen tulevaisuus, jossa tämä ainutlaatuinen rakkaus voittaa kaikki ongelmat.



" Rakastaa" taas on huomattavasti pitkäkestoisempi elämänasenne ja valinta. Rakkaus valitsee tehdä toiselle hyvää, ilahduttaa häntä, ratkoa ristiriitoja ja nähdä vaivaakin, että suhde voisi hyvin.

Se huuma on jäljellä vieläkin, vaikka yli 10 vuotta ollaan oltu yhdessä ja lapsia kolme. Miehen puolelta on huomattavasti tasaisempaa, mutta itse olen vielä ihan hullaantunut.

yhdessä 2 vuotta

Yhdessä 3kk

Tarkotatko, että tykkäät samaan malliin kun vaikkapa kaverista, lemmikkieläimestä jne ja jos kohdalle tulisi joku johon ihastut edes hieman, voisit vaihtaa tykkäämisen kunnon suhteeseen? Vai millä asteikolla toi tykkääminen sijottuu rakastumiseen ja välinpitämättömyyteen nähden?

Yhteisiä vuosia takana jo yli 20 ja lapsiakin jo 10, mutta yhä vain rakastun aina uudelleen ja uudellen mieheeni, jota myöskin RAKASTAN erittäin paljon:) Ja tällä hetkelläkin olen siis ERITTÄIN rakastunut!:)



t. hunajakuu

Sanotaanko, että haluaisin olla (alku)rakastuneen hullaantunut, mutten ole. Tilanne on vähän sellainen, että vaikka kaipaan hullua rakastumista, yritän myös tietoisesti olla rakastumatta tähän mieheen... Vaikka tapailemme ja meillä on ihanaa yhdessä, hän ei voi luvata minulle mitään yhteistä tulevaisuutta, koska on vielä kovasti kiinni entisessä elämässään, ja siksi kai en anna itseni rakastua. (Mies on asumuserossa, ja ex käyttää aseena lapsia).



Välillä kyllä mietityttää, pitäiskö lopettaa koko juttu, koska yleensähän ei voi kontrolloida tunteitaan, joten mitä tämä sitten on, jos voin " olla rakastumatta" ? Ehkä meidän pitäisi olla vain ystäviä? Fyysinen kemia välillämme ei ole koskaan ollut samaa luokkaa, kuin joittenkin aiempien miesteni kanssa, mutta eihän kaikkien kanssa vaan ole?



Välittämisellä tarkoitan, että en todellakaan ole välinpitämätön; kiinnostaa mitä miehelle kuuluu ja toivon, että kaikkea hyvää.



16

Olen rakastunut mieheeni ja rakastan häntä myös. Tunteet ovat onneksi molemminpuolisia :)

Joopa, ei millään pahalla, mutta vaikuttaa vähän siltä ettei toi oikeen ole lupaava alku... tai sanotaan ainakin et ei helppo. Voi olla hankalaa saada tunteita sit joskus rimmaamaan yhteen, jos alussa pitkään on joutunut pidättelemään ja sopeutumaan ja ymmärtämään saamatta itse tuntea ja olla niinkun pitäisi ja haluaisi.



Vaikket sä tietenkäänulkopuolisten neuvoja kaipaa, niin kokemuksesta sanon silti, et ehkä kandeis pitää välit siihen mieheen ihan vaan kaveripohjalla siihen asti, että se on sinut itsensä ja tilanteen kanssa ja että kuviot exän kanssa on selvät.



Mutta siis jos homma toimii noin, niin mikäpä ettei. Itse ainakin vaan kyllä halaun tuntea ja antaa rakkautta ja kokea sellasta rakastumista ja musta olis kurjaa joutua jo muutaman kuukauden jälkeen pidättelemään sitä. Eipä silti, meitä on moneen junaan ja ehkä toi toimii. Onnea =)

yhdessä 20 vuotta !

Olen aika vanha, ja pelkään ihan vakavasti jääväni vanhaksi piiaksi. Perheestä olen unelmoinut 20v, mutta eipä ole sellaista miestä kohdalle tullut, joka olisi perheen halunnut perustaa. ' Sitten joskus' -suhteita on takana 3 pitkää (3-6v.) ja sitten mies on lähtenyt ja perustanut perheen seuraavan tapaamansa naisen kanssa... :-(



Tämä nykyinen mies on kauhean kiva ja kunnollinen, luotettava ja miehekäs. Olen ajatellut, että täytyy laskea vaatimuksia, ja ehkä ei-niin-eroottisella-kemialla varustetustakin suhteesta voi tulla suhde. Perhe-unelman saan kyllä varmaan jättää, tämä mies tuskin haluaa enempää lapsia, kun nyt on tilanne tuon exän kanssa mikä on. Ehkä mies on kanssani vain tämän vaikean ajan eron jälkeen, ja minusta on tullutkin laastari... ?



Kiitos sulle, kun mietit elämääni. Mukavaa kun joku muukin välillä, enkä aina vain minä.



Hyvät jatkot.

16.

=)



Joo. En mä pahalla tarkottanu tunkeilla, toivottavasti et ottanut sitä niin. Pisti vaan silmään toi tilanne, kun olen itsekin samankaltaisia asioita omassa elämässä joutunut miettimään. Nyt toimiva hyvä suhde aluillaan (pari kk), ja vihdoinkin sit noi tunteetkin tuntuu kohtaavan ja alkaa olemaan sellanen olo itsellä, että tähän juttuun voi luottaa täysillä ja että molempien (myös omat) tunteet on oikeat.



Hyvät jatkot sullekin =)

Olen alusta lähtien suhtautunut tähän mieheen aika silleen viileästi, se on saanut odottaa aika kauan. No, tietysti mieshän vaan innostuu kun ei itse osoita kiinnostusta... En kuitenkaan tehnyt näin tahallani sitä varten. Seksiäkin mies sai odottaa viikkotolkulla, kun en halunnut ennen kesälomia, jotka vietimme eri maissa.



Nyt olen huomannut, että hitto soikoon, mulla ON tunteita, moniakin. Yksi niistä on, että pelkään hirveästi sydänsärkyä, enkä ole varma miten kestäisin ne itsesyytökset (" pitikö sun taas vaan antaa mennä ja luottaa??" ).



Siitä lähtien, kun tajusin miehen eron olevan vielä todella pahasti vaiheessa, olen miettinyt omaa " asemaani" tässä. Samoihin aikoihin tajusin, kuinka kiinni jo olen, vaikkei niin pitänyt olla. Mies kyllä kohtelee mua todella hyvin, mitä ei voi sanoa kaikista kokemuksistani, ja jota pidän vähimmäisvaatimuksena nykyään itse. Toisaalta ihan vakavasti mietityttää se perhejuttukin. Teoriassa mulla olis aikaa, ja haluja, se on elämäni unelma!! Miehellä ymmärrettävästi ei tällä hetkellä ole haluja enempiin lapsiin, kun exä repii miehen sydäntä kieltämällä lasten tapaamisen ja tekemällä niistä harvoista yhtä helvettiä (exä haluaisi miehen takaisin, ja epäilen, että mies ei ole täysin suoraan sanonut kuinka hän EI ole tulossa takaisin - tämän siksi että saisi nähdä lapsia...)



Joo, kyllä tässä on pähkäiltävää. Mutta tosiaan, ap:n kysymykseen vastaukseni on: en ole rakastunut, mutta haluaisin olla. Toisaalta en tunne toista niin hyvin, että voisin sanoa että rakastan. Rakastaminen on jotain niin suurta, että hyväksyy toisen sellaisena kuin mitä hän, kannustaa ja haluaa tälle kaikkea mahdollista hyvää, jopa omalla kustannuksellaan. Eikä näin suurta voi kokea vierasta tai puolituttua kohtaan.



Kiitos sulle 17 , toivon että teidän juttu menee onnellisesti!

16