Miten selvitätte parisuhdeongelmat, ne ikuisuusongelmat, joiden syytä ei voi muuttaa?

Ja omaishoitajana ei tarvitse olla, laitospaikkojakin on. Pitkät työpäivät,, onko niitä pakko tehdä? Lapsia ed. suhteista voi sietää mutta niilläkin pitää olla käytöstavat

"Puolisolla on lapsia" - en olisi mennyt yhteen ihmisen kanssa, jolla on lapsia.

Nuo muut asiat ovat sellaisia vaiheita, joita elämässä tulee ja voi tulla itsellekin. Omaishoitajuus voi kestää vuosikausia. Silloi rakkautta on tukea sitä omaistaan hoitavaa puolisoa. Kuten silloinkin, jos hänen on pakko tehdä pitkää työpäivää.

Vierailija kirjoitti:

Ja omaishoitajana ei tarvitse olla, laitospaikkojakin on. Pitkät työpäivät,, onko niitä pakko tehdä? Lapsia ed. suhteista voi sietää mutta niilläkin pitää olla käytöstavat

Et taida tietää kovin paljon vanhustenhuollosta, jos kuvittelet, että palveluasumiseen pääsee noin vain. Tai sitten kuulut siihen vähemmistöön, jolla on varaa ostaa paikka yksityiseltä palveluntarjoajalta omalla rahalla (alkaen 5000 e/kk).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän niitä voi selvittää, niiden kanssa on vaan opittava elämään. Ei toiselle voi sanella ehtoja eikä rajoittaa ja olisi silkkaa julmuutta rajoittaa toisen kanssakäymistä esimerkiksi vanhempiensa kanssa. Sellaista vaan ei tehdä. Elämä on oikeasti sarja kompromisseja, hyvinkin monessa asiassa

Tarkentava kysymys: miten niiden kanssa oppii elämään?

Ensinnäkin: asioita, joita ei voi muuttaa, ei pitäisi pitää ongelmina. Ne ovat ominaisuuksia, ei vikoja.

Toisenakin, puolison ominaisuuksille on tehtävä tilaa, ja puoliso tekee sitten sinun ominaisuuksillesi tilaa, kun se on tarpeen, sama tavoitteiden ja unelmien kanssa. Et voi ajatella, että puolisollasi ei saisi olla sellaisia, koska itselläsikin kuitenkin on. Molemmat sopeutuvat ja vuoroin vieraissa, jne. Tai sitten myönnät, että sinä olet se, joka ei sopeudu ja eroat. Mutta et ala vaatia, että toinen muuttuu muuksi, hylkää perheensä tai unelmansa tai velvollisuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä sanon, että jos puolison lapset nähdään ikuisuusongelmana, jota ei voi selvittää, niin silloin erotaan vaikka rakkautta olisi kuinka. Kenenkään lapsen ei tarvitse kokea olevansa ikuisuusongelma.

Ja sanon tämän ihan lapsellisen henkilön kumppanina.

En tiedä ymmärtääkö kumppanini lapsi olevansa ongelma. Ei kauheasti ymmärrä asioita. On kuitenkin aikuinen joten miksi eroaisimme vain sen vuoksi kun meillä on keskenämme ainutlaatuinen rakkaussuhde?

Miksi kumppanin aikuinen lapsi on sinulle ongelma?

Osaa asioista voi sietää, jos tietää niiden olevan väliaikaisia.

Aika hoitaa monet ongelmat: puolison lapset aikuistuvat ja muuttavat pois, vanhempien omaishoitajuus ei kestä loputtomiin, työtilanteet vaihtuvat. Resilienssiä ja sinnikkyyttä vaaditaan, mutta mikään ei kestä ikuisesti.

Minä kyllä ihmettelen näitä, joiden puolison aikuinen lapsi koetaan ongelmaksi ? Mikä tekee heistä ongelman ? Se, että karvaasti tiedätte, että kyseiset lapset perivät  sen teidän puolisonne, vai mikä on syy ? 

Ja aikuisiksi nämä vässykät väittävät itseään ? Toivottavasti ne puolisonne eivät saa koskaan selville, miten ajattelette heidän lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia sopimuksia olette tehneet mahdottomissa tilanteissa?

Eronnut jos tilanne on käynyt ekstämättömäksi. - Onneksi tuolloin ei ollut pakko tehdä minkäänlaisia sopimuksia, kun ei ollut lapsia tai omaisuutta, jonka jakamisesta olisi tullut niin kestämätön riita, että sen ratkaisu olisi tullut hakea pakkotoimin, oikeuslaitoksen kautta. Kun nyt olen ja olen ollut jo vuosia sinkku, niin tällaisen kysymyksen luettuani huokaan syvään ja aattelen kaikkea sitä, miltä kaikelta olen säästynyt kun ei ole kumppania rinnalla tai kun ei ole lapsia. Mitä lie kuvittelen mielessäni kun kaikesta huolimatta tiedän taas euraavassa hetkessä unelmoivani siitä, että löytäsin itselleni kumppanin ja ehkä vielä saattaisimme saada lapsia tai sitten emme.  

Alkuperäisen esimerkeistä kompromissi ehdotuksia

Jos omaishoitoon kuluva aika haittaa niin onko mahdollista ostaa esim viikonlopulle tai parille illalle joku muu hoitamaan vanhusta ja viettää silloin rauhallista parisuhdeaikaa. Jos omaishoitajan luona hirveästi tekemistä niin voiko olla mahdollista että vanhus siirtyisi asumaan esim rivitaloon/kerrostaloon ja autettaisiin sinne ja ruohonleikkuuseen/lumitöihin/remppoihin menevä aika säästyisi. Onko hoidettavalla taloudellisesti mahdollista palkata siivoojaa ym arkea helpottavia palveluja.

Toisen lapset. No ne nyt tiedetään yleensä ennen yhteenmuuttoa. Jos lapset pieniä ja meteli ym häiritsee niin voisiko sopia että puoliso käy lasten kanssa usein pitkiä ulkoiluretkiä, uimassa ym jolloin lapseton saa hetken huokaista rauhassa kotona. Jos taas lapseton joutuu tekemään toisen lapsille jatkuvasti ruokaa, siivoamaan jälkiä ja hoitamaan heitä ja tuntee sen kurjaksi niin pitää saada suu auki ja kertoa se vanhemmalle. Jos vanhempi edelleen hoidattaa lapset/lapsista aiheutuvat työt lapsettomalle niin vika ei ole lapsissa vaan luiskassa puolisossa.

Pitkät työpäivät pitää jutella yhdessä. Johtuuko siitä että perheen elintason takia pakko tehdä pitkää päivää. Tällöin voisi olla kompromissi laskea kuluja ja sitten lyhentää työpäiviä (esim muutto halvempaan asuntoon). Kannattaa miettiä mikä ärsyttää pitkissä työpäivissä. Jos kaikki kotityöt jäävät toiselle niin voisikopitkää päivää tekevä ostaa vaikka siivouspalvelua kerran viikkoon kotiin ja osallistua näin kotitöihin. Jos puute yhteisestä ajasta niin silloin kannattaa luopua kaikesta turhasta ja keskittyä viettämään aikaa yhdessä työpäivien jälkeen/viikonloppuisin. Ja jos ei ole pakko tehdä pitkää päivää niin toinen voisi vähentää työhön käyttämäänsä aikaa myös.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä ihmettelen näitä, joiden puolison aikuinen lapsi koetaan ongelmaksi ? Mikä tekee heistä ongelman ? Se, että karvaasti tiedätte, että kyseiset lapset perivät  sen teidän puolisonne, vai mikä on syy ? 

Ja aikuisiksi nämä vässykät väittävät itseään ? Toivottavasti ne puolisonne eivät saa koskaan selville, miten ajattelette heidän lapsistaan.

Itse ainakin nimen omaan odotan sitä että puolisonkin lapset ovat täysi-ikäisiä. Harmi vain että siinä sivussa vanhenen itsekin ihan vuosittain, ja kun vihdoin on ns lapsivapaata, niin sitä onkin jo "vanha". 

Olisi ollut kiva viettää nuorehkone vielä ne lapsivapaat vuodet, mutta tämäpä ei käynyt mielessä silloin kun otin miehen jonka lapset ovat 5-8 vuotta omaani nuoremmat :p

Sinänsä lapsista ei mitään ongelmaa ole, he ovat ihania, mutta tottakai se trajoittaa spontaania aikuista elämää, ja kun lisäksi vielä lasten äiti yritää kaikin mahdollisin tavoin laittaa kapuloita rattaisiin, niin kyllä se välillä vaan vetuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä kyllä ihmettelen näitä, joiden puolison aikuinen lapsi koetaan ongelmaksi ? Mikä tekee heistä ongelman ? Se, että karvaasti tiedätte, että kyseiset lapset perivät  sen teidän puolisonne, vai mikä on syy ? 

Ja aikuisiksi nämä vässykät väittävät itseään ? Toivottavasti ne puolisonne eivät saa koskaan selville, miten ajattelette heidän lapsistaan.

No ei meillä ainakaan ole tätä ongelmaa, koska talo on molmepien nimissä, ja lesken asumisoikeudella siihen jää se asumaan joka myöhemmin menehtyy. Noin muuten meillä on perintöhommat ihan hanskassa, molemmat tietävät mikä jää omille lapsille, ja mikä jää puolisolle.

Jos siihen ei kuole, ihminen kestää melko pitkään.

Älä jatka suhdetta jos koet kumppanin lapset ongelmaksi. Pitkällä aikavälillä ei kukaan ole onnellinen siinä kuviossa. Uusperhejutut on tarpeeksi haastavia muutenkin.