Onko suomalaisista miehistä suurin osa ateisteja?

Uskonnossa ja ateismissa ei ole muuta kiinnostavaa ilmiöinä yleensä kuin se itsevarmuus, millä moni ihminen ilmoittaa oman näkökantansa perustuvan tietoon.

Vierailija kirjoitti:

En mainitse uskontoa, ettei ketju heti lähde poistoon, mutta kyse ei ole kristinuskosta. Minut on kastettu kristinuskoon, mutta erosin kirkosta 16-vuotiaana kun löysin tämän ko. uskonnon. Silloin harjoitin sitä enemmän, nykyään näin lähemmäs kolmekymppisenä uskonto jäänyt lähinnä sydämenasiaksi ja rukoilen. En kuitenkaan säännöllisesti ja olen muutenkin tämän ko. uskonnon edustajien mielestä varmasti epäuskovainen. Jumala vain on tärkeä minulle jotta jaksan henkisesti. Haluan uskoa, että kuoleman jälkeen odottaisi jotakin hyvää.

Ap

Oman kokemukseni mukaan aika kahtiajakautunutta tuo tuntuu omassa lähipiirissä olevan, osa on tapakristittyjä ja osa ei usko mihinkään uskontoon, ja jotkut pitävät uskonsa omana tietonaan, kunnes joku kyseenalaistaa uskontonsa. Itse en ole minkään uskontokunnan kannattaja, mutta pidän silti mahdollisena, että on tässä maailmassa on jotain yliluonnollisempaa, jota ihmismielen ei ole ikinä tarkoitus ymmärtää eikä ratkaista. Itseä ei häiritsisi deittailla kaltaistasi uskovaista, mutta oikein harrasta uskovaista en välttämättä kykenisi tapailemaan. Joten ei ihan mahdoton ajatus löytää hakemaasi miestä, itse voisin tapailla sinua, jos maailmamme kohtaavat. M30

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mainitse uskontoa, ettei ketju heti lähde poistoon, mutta kyse ei ole kristinuskosta. Minut on kastettu kristinuskoon, mutta erosin kirkosta 16-vuotiaana kun löysin tämän ko. uskonnon. Silloin harjoitin sitä enemmän, nykyään näin lähemmäs kolmekymppisenä uskonto jäänyt lähinnä sydämenasiaksi ja rukoilen. En kuitenkaan säännöllisesti ja olen muutenkin tämän ko. uskonnon edustajien mielestä varmasti epäuskovainen. Jumala vain on tärkeä minulle jotta jaksan henkisesti. Haluan uskoa, että kuoleman jälkeen odottaisi jotakin hyvää.

Ap

Oman kokemukseni mukaan aika kahtiajakautunutta tuo tuntuu omassa lähipiirissä olevan, osa on tapakristittyjä ja osa ei usko mihinkään uskontoon, ja jotkut pitävät uskonsa omana tietonaan, kunnes joku kyseenalaistaa uskontonsa. Itse en ole minkään uskontokunnan kannattaja, mutta pidän silti mahdollisena, että on tässä maailmassa on jotain yliluonnollisempaa, jota ihmismielen ei ole ikinä tarkoitus ymmärtää eikä ratkaista. Itseä ei häiritsisi deittailla kaltaistasi uskovaista, mutta oikein harrasta uskovaista en välttämättä kykenisi tapailemaan. Joten ei ihan mahdoton ajatus löytää hakemaasi miestä, itse voisin tapailla sinua, jos maailmamme kohtaavat. M30

Onpa mukava tietää :) Ehken olekaan tuomittu olemaan yksin. Haluan nimenomaan suomalaisen miehen, en kestä kulttuurieroja, enkä olisi sopiva vaimo oman uskonnon edustajille.

Uskonto ei näy elämässäni oikein muuten kuin rukousrituaaleina, joita en niitäkään aina jaksa harjoittaa. Eli tämä usko on vaan jäänyt ja tuntuu sellaiselta asialta, mikä antaa lohtua, kun on suurempi voima johon turvautua. En haluaisi salata omia uskomuksia tulevalta kumppanilta ja toivoisin vastaavanlaista avoimuutta myös mieheltä. En ole tuomitseva, joten mies saa uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta ollenkaan.

Elän normaalia suomalaisen elämää, käyn töissä, haluan pukeutua normaalisti ja minulla on paljon mielenkiinnon kohteita, joilla ei ole mitään tekemistä uskontoni kanssa. Filosofia ja maailman uskonnot ovat mielenkiintoisia asioita, mutta en halua uskonnon olevan ainoa yhdistävä tekijä parisuhteessa.

Ap