Heterous ja cissukupuolisuus. Millaista se on?

Olen syntynyt tyttövauvana. Mitään epäilystä ei oo ollut koskaan. Nainen olen ja siksi minut on myös luotu. Minulle heterous on päivänselvä asia. Koskaan ei ole pitänyt itseäni tutkiskella tai etsiä. Onneksi näin, tiedän olevani onnekas siinä mielessä, että ei ole tarvinnut olla kaapissa tai hukassa oman identiteetin kanssa.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 22:11"]

Olen syntynyt tyttövauvana. Mitään epäilystä ei oo ollut koskaan. Nainen olen ja siksi minut on myös luotu. Minulle heterous on päivänselvä asia. Koskaan ei ole pitänyt itseäni tutkiskella tai etsiä. Onneksi näin, tiedän olevani onnekas siinä mielessä, että ei ole tarvinnut olla kaapissa tai hukassa oman identiteetin kanssa.

[/quote]

Jännä. Mahtaa tuntua helpolta monella tavalla. Eihän kenenkään elämästä nyt heterous sentään pelkästään helppoa tee, mutta säästäähän tuollainen varmuus paljolta ahditukselta.

ap

Mielenkiintoinen aloitus!

Olen heteronainen. Heteroutta ei ole oikeastaan koskaan tarvinnut "tajuta", se on vain ollut. Ensimmäisen kerran taisin ihastua joskus 4-vuotiaana, siitä lähtien se kai on ollut selvää, että kiinnostus suuntautuu vastakkaiseen sukupuoleen. Heteroutta ei siis tarvinnut mitenkään erikseen tajuta, koska en silloin edes tiennyt muista vaihtoehdoista. Ympärillä oli vain nainen-mies-pariskuntia, oli äitejä ja isiä ja heidän lapsiaan. Ei pienenä lapsena varmaankaan maailmankuvaani mahtunut pohdiskelu mistään muista vaihtoehdoista. Taisin olla 14-vuotias kun ystäväpiirissäni jokunen tuli ulos kaapista homoseksuaalina. Ehkä joskus niinä aikoina pohdin myös omaa seksuaalisuuttani ja ihmettelin, miksi se oli minulle ollut niin itsestäänselvää aina. Tuntui olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että sitä joutui pohtimaan. Ja kävi minulle sellainen vuorokauden mittainen salamaihastus tyttöönkin. En tiedä johtuiko se siitä, että halusin jotenkin väkisin kokea senkin. Se oli erilaista ihastumista kuin poikiin, ehkä ennemminkin mielenkiintoa ja ihailua. Sen jälkeen en ole koskaan tuntenut minkäänlaista vetoa naisiin.

Palaan myöhemmin kirjoittelemaan sukupuolesta, nyt en ehdi!

En ole missään vaiheessa tajunnut olevani hetero. Ympäröivä maailma oli niin vahvasti hetero, että koin suuntautumiseni luonnollisena, tai siis sen, että ihastun poikiin. Koin siis olevani tyttö, mutta täytyy sanoa, että käsitykseni siitä, millainen voin tyttönä olla, oli lapsena ja teini-iässä aika vahvasti ristiriidassa ympäristön ja sen odotusten kanssa. Olin kyllä kiinnostunut monista ihan tyttömäisistä asioista (barbit, mylittleponyt), mutta toisaalta taas inhosin nukkeja ja leikkejä, joissa piti pitää huolta vauvoista ja leikkiä kotia. En myöskään voinut sietää mekkoja ja hameita, kun joskus piti sellaisiin pukeutua, oli sellainen olo, niin kuin olisi pakotettu väärän sukupuolen vaatteisiin.

En lapsena muista miettineeni sitä, olenko hetero vai en, varmasti ainakin osittain syistä, jotka mainitsin heti aluksi, mutta en mä kyllä teini-iän ole tuntenut itseäni mitenkään sataprosenttisesti heteroksi, mutten varsinaisesti biseksuaaliksikaan. 

Olen tytöksi syntynyt, ja tunnen olevani nainen ja hetero, mutta teininä etsin itseäni... En tiedä, voinko kutsua itseäni täysin heteroksi, kun mulla on kokemuksia seksistä saman sukupuolen kanssa, mutta luulen niin, koska en tunne vetoa naisiin, vaan miehiin. Kyllä se tuntui hyvältä, mutta siinä se, itse tyttö ei kiinnostanut.

Naiseuteni kanssa oli myös ongelmaa. En ole perinteinen naisellinen nainen, vaan ehkä osittain maskuliininen ja osittain feminiininen. Silti tunnen olevani nimenomaan nainen, enkä mies. Jossain vaiheessa luulin olevani jotenkin viallinen, koska en ole kuin muut tytöt/naiset, mutta ei se enää niin ahdista. Nyt ajattelen, että olen oma itseni, eli nainen, vaikka muut väittäisivät mitä.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 22:14"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 22:11"]

Olen syntynyt tyttövauvana. Mitään epäilystä ei oo ollut koskaan. Nainen olen ja siksi minut on myös luotu. Minulle heterous on päivänselvä asia. Koskaan ei ole pitänyt itseäni tutkiskella tai etsiä. Onneksi näin, tiedän olevani onnekas siinä mielessä, että ei ole tarvinnut olla kaapissa tai hukassa oman identiteetin kanssa.

[/quote]

Jännä. Mahtaa tuntua helpolta monella tavalla. Eihän kenenkään elämästä nyt heterous sentään pelkästään helppoa tee, mutta säästäähän tuollainen varmuus paljolta ahditukselta.

ap

[/quote]

Mahtaa tuntua helpolta kun et ole syntynyt kuurona. Mietit varmaan joka päivä miten paljolta ahdistukselta olet säästynyt kun kuulet. 

Millaistas on olla kuuleva? Milloin huomasit asian? Miten se ilmenee? 

Ja kyllä, heterona ja cissukupuolisena olo on jonkinlainen normitila. Sori vaan, mutta ei sille vaan voi mitään sen enempää kuin sille että olen kyllä hiukan epätavallinen yksilö kun en kykene havaitsemaan ääniaaltojen liikettä ilmassa. Ihan utopistinen ajatus minulle vaikka teille se onkin yhtä itsestäänselvää kuin hengittäminen. 

Tosi mielenkiintoista lukea näitä pohdintoja. :) Maskuliinisuus ja feminiinisyyshän on aina jotenkin kulttuurin luomaa. Ne jutut saattaa vaihdella todella paljon kulttuurista riippuen. Onneksi meillä on aika vapaata, mutta nuorena niiden juttujen kanssa voi kipuilla, vaikka olisi hetero. Ympäristö myös tietty olettaa tiettyjä asioita biosukupuolen perusteella. Ja onhan tosiaan heteroitakin kaikenlaisia. Tunsin yhden superfeminiinisen heteromiehen, joka yleensä tykkäsi todella maskuliiniista naisista. Varmaan on hänelläkin ollut työstämistä.

Oma siskoni on ollut naisten kanssa, mutta lopulta totesi olevansa ihan hetero. Onneksi nuo kokeilut oli ihan harmittomia, eikä sydämiä särkynyt käsittääkseni. :)

ap

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 22:28"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 22:14"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 22:11"]

Olen syntynyt tyttövauvana. Mitään epäilystä ei oo ollut koskaan. Nainen olen ja siksi minut on myös luotu. Minulle heterous on päivänselvä asia. Koskaan ei ole pitänyt itseäni tutkiskella tai etsiä. Onneksi näin, tiedän olevani onnekas siinä mielessä, että ei ole tarvinnut olla kaapissa tai hukassa oman identiteetin kanssa.

[/quote]

Jännä. Mahtaa tuntua helpolta monella tavalla. Eihän kenenkään elämästä nyt heterous sentään pelkästään helppoa tee, mutta säästäähän tuollainen varmuus paljolta ahditukselta.

ap

[/quote]

Mahtaa tuntua helpolta kun et ole syntynyt kuurona. Mietit varmaan joka päivä miten paljolta ahdistukselta olet säästynyt kun kuulet. 

Millaistas on olla kuuleva? Milloin huomasit asian? Miten se ilmenee? 

Ja kyllä, heterona ja cissukupuolisena olo on jonkinlainen normitila. Sori vaan, mutta ei sille vaan voi mitään sen enempää kuin sille että olen kyllä hiukan epätavallinen yksilö kun en kykene havaitsemaan ääniaaltojen liikettä ilmassa. Ihan utopistinen ajatus minulle vaikka teille se onkin yhtä itsestäänselvää kuin hengittäminen. 

[/quote]

Seksuaalisuutta ei kuitenkaan kovin usein luokitella vammaksi. Tästä ei edes usein puhuta. Mä olen jotenkin ajatellut, että se on kaikille aika hakemista ja etsimistä. Mietin, millaista on, jos se ei ole sitä. En osaa kuvitella. :D En ole ikinä kuitenkaan ajatellut, että heterot miettisivät heterouttaan joka päivä, enhän mäkään mieti omaa seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiäni joka päivä.

Mä olen muuten usein helpottunut, koska aistini toimivat. Olen siis kuuleva. Olen siitä usein oikeasti helpottunut. On kaikenlaista muuta, mutta en nyt halua johtaa keskustelua itseeni.

Tajuaako heterouden muuten jo lapsena? Voiko silloin tajuta sitä? Itse en ainakaan lapsena tajunnut niistä asioista mitään, en oikein edes teininä. Ehkä tämä menee sitten jo siihen kategoriaan, että millaista on olla seksuaalinen ja ihastua ihmisiin.

ap

Kyllä mä tiesin jo hyvin nuorena olevani kiinnostunut pojista, myös seksuaalisesti (vaikka olikin niitä kokeiluja myöhemmin).

Mä tykkään enemmän vähän feminiinisemmistä miehistä, ne kaikkein maskuliinisimmat ei oikein viehätä. :) Liittyyköhän se sitten siihen, että itse olen maskuliinisen ja feminiinisen välimaastossa? :) Jännä juttu.

Kyllä minäkin mietin monesti, miten onnekas olen, kun saan mm. nähdä ja kuulla normaalisti. Ja mietin, millaista olisi, jos en enää näkisikään/kuulisikaan. Olen miettinyt kuuroa esi-isääni ja sokeita ex-työkavereita ja naapuria, sekä pyörätuolissa olevaa tuttua lasta ja neurologisista ongelmista kärsiviä tuttuja, ja mielenterveysongelmaisia sukulaisiani, ja kaikenlaisia muita ihmisiä... Mietin, millaista olisi elämäni, jos olisin kuten he.

6

Olen synnyttyäni määritelty tytöksi. Elin isossa perheessä ja sain leikkiä haluamani leikkejä, toteuttaa itseäni haluamallani tavalla. Minun ei siis odotettu käyttäytyvän "kuin tytöt". Ensimmäisen kerran minua "pojiteltiin"/luultiin pojaksi, kun olin alakoulussa. Pojittelija oli opettaja, joka torui, kun siskoni kanssa nujakoimme leikillämme. Koulussa opettajilta alkoi tulla eri tilanteissa viestiä "minkälainen tytön kuuluisi olla". Aloin ajatella, että olisi kivempää olla poika, koska en halua olla "tyttö, jollainen tytön pitää olla". Nyt aikuisena ajattelen, että sekä miehen että naisen rooli on itselleni liian kapea. Sukupuoleltani määrittelen itseni cis-naiseksi. Ihannemaailmassani eläisin sukupuolelta määrittelemättömänä, queer'na.

Tajusin vasta viime vuonna 29-vuotiaana, että olen todellakin ihan vaan tylsä hetero. Koko ikäni olen "ihastunut" naisiin paljon useammin kuin miehiin, mutta en tunne mitään seksuaalista vetoa naisia kohtaan, ja se oli pitkään tosi hämmentävää koska miksi naiset pyörii mun päässä jatkuvasti, jos en kerran ole lesbo tai bi :D

Mutta joo, naiset on ihkuja, mutta haluan panna vain miehiä, kesti tosi kauan tajuta tällanen asia.

Miksi pitäisi "tajuta" mitään? Sitä on mitä on ja pitää mistä pitää. 

Lokerointi johtaa vain syrjintään. Cis on keinotekoinen mielensäpahoittajien keksintö joka on olemassa siksi ettei tarvitse käyttää normaali/epänormaali -dikotomiaa (cis on normaali ja poikkeavuudet epänormaaleja).

Maailma ei tunnu olevan vielä valmis sille, että oltaisiin täysin neutraaleja. Ja asioilla on hyvä olla nimet. Tietyssä yhteydessä on hyvä erottaa sitruuna omenasta. Itselleni "tajuaminen" ainakin oli tärkeää. Koska ilman sanoja en tajunnut kaikkea. Mulla ei edes ympäristön puolesta ollut lupaa olla, mikä olen. En voinut vaan olla, mikä olen mitenkää rennon luonnollisesti, mikä olisi varmaan paremmin kyllä onnistunut paremmassa ympäristössä ja ihannemaailmassa. No, ei mulla vieläkään ole määritelmää kaikelle, mitä olen, mutta tietyn pisteen jälkeen sillä ei enää ole ollut väliä. Hyväksyntää tarvittaisiin enemmän, ei latitamista ja hyssyttelyä tai suoranaista aggressiivisuutta.

Seksuaalisen suuntautumisen lisäksi on muuten olemassa romanttinen suuntaus. Romanttisesti voi siis ihastua vaikkapa naisiin tuntematta seksuaalista vetoa heihin, mutta sitten taas seksuaalisesti (ja/tai romanttisesti) ihastua miehiin. Seksuaalisesti ihminen voi siis olla täysi hetero, mutta samalla voi olla biromanttinen tai jopa homoromanttinen.

ap

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 22:07"]

Haluaisin näin illan ratoksi kysellä teiltä. Milloin tajusit olevasi hetero? Oliko se jotenkun luonnollista sillä tavalla, että oletit vahvasti alunperinkin olevasi? Vai onko siinä ollut etsimistä? Millä tavalla etsit sitä? Milloin tiesit? Tosi harvoin puhutaan siitä, millaista heteroiden seksuaali-identiteetin etsiminen on ollut. Ja heterouttakin on erilaista.

Ja miten koet sukupuoli-identiteettisi, jos siis et ole transihminen tai muunsukupuolinen? Cissukupuolinen on siis ei-transsukupuolinen. Ihminen, jonka identiteetti on sama kuin se, miksi hänet on syntymässä määritelty. Koetko sitä mitenkään? Miten se ilmenee ja mistä tiedät, mitä olet? Mitä ajattelet maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä? Oletko maskuliininen vai feminiininen ja millä tavalla? Onko se kiinteä osa identiteettiäsi? Kuinka luonnollisesti se sulle tulee? Vai onko se niin, että kun siihen ei satu, mikään ei ole vialla, eikä tarvitse ajatella? :D [/quote]

Olen kai "aina" tiennyt olevani hetero, ei sitä ole tarvinnut miettiä. Naisia voin pitää kauniina ja ihanina, mutta en tunne mitään seksuaalista vetoa. 

En ole ikinä kuullutkaan termiä cissukupuolinen, mutta ilmeisesti se tarkoittaa normaalia tässä kohtaa? Mulla on joitain feminiinisiä piirteitä ja joitain maskuliinisia, en ajattele että pitäisi olla vaan jompi kumpi. Jos pitää stereotyypeistä valita niin olen kai enemmän maskuliininen.

En ylipäätään pidä tästä ajatusmallista, että naiset ovat tällaisia ja miehet tuollaisia ja jos et sovi muottiin niin syödään hormoneja ja hypätään leikkauspöydälle vaihtamaan sukupuolta. Ihmisen sukupuoli on se, mikä se nyt sattuu biologisesti olemaan. On ihan ok olla maskuliininen nainen tai feminiininen mies tai mitä tahansa tuolta väliltä. 

Tää ei varmaan ollut sellainen vastaus mitä halusit?

Minä olen ulospäin heteronainen. Oikeasti olen bi, enkä tunne itseäni täysin naiseksi sukupuoleltani. Oikeastaan olen tiennyt sen aina. Lapsena olin enemmän poikatyttö ja olen tullut toimeen aina paremmin poikien/miesten kanssa kuin tyttöjen/naisten. Naiset on vaikeita. ;) Ihastuin myös sekä tyttöihin että poikiin lapsena ja teininä. Luulin sen olevan normaalia. Myöhemmin teininä tajusin, että kaverit ovat heteroita ja itse olen poikkeava. Kriiseilin sen kanssa jonkin aikaa, mutta aika pitkälti olin ja olen seksuaalisuuteni kanssa sinut. Elämänkumppaniksi valikoitui kuitenkin mies, tosin jokseenkin feminiininen sellainen. Sukupuoliroolit ahdistaa. Minua esimerkiksi häiritsee vieraissa kielissä, kun minuun viitataan feminiinisellä pronominilla esim. she. Lasten saannin myötäkään en ole identifioitunut enempää naiseksi. En kyllä koe tarvetta muuttaa itseäni. Onneksi voin olla onnellinen tällaisena vähän miesmäisenä naisena. Tiedän että ap kysyi heteroilta ja cis-sukupuolisilta, mutta kerroin toisenkin näkökulman. :) Ulospäin olemme siis täysin tavallinen heteropari ja ydinperhe.

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:25"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 22:07"]

Haluaisin näin illan ratoksi kysellä teiltä. Milloin tajusit olevasi hetero? Oliko se jotenkun luonnollista sillä tavalla, että oletit vahvasti alunperinkin olevasi? Vai onko siinä ollut etsimistä? Millä tavalla etsit sitä? Milloin tiesit? Tosi harvoin puhutaan siitä, millaista heteroiden seksuaali-identiteetin etsiminen on ollut. Ja heterouttakin on erilaista.

Ja miten koet sukupuoli-identiteettisi, jos siis et ole transihminen tai muunsukupuolinen? Cissukupuolinen on siis ei-transsukupuolinen. Ihminen, jonka identiteetti on sama kuin se, miksi hänet on syntymässä määritelty. Koetko sitä mitenkään? Miten se ilmenee ja mistä tiedät, mitä olet? Mitä ajattelet maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä? Oletko maskuliininen vai feminiininen ja millä tavalla? Onko se kiinteä osa identiteettiäsi? Kuinka luonnollisesti se sulle tulee? Vai onko se niin, että kun siihen ei satu, mikään ei ole vialla, eikä tarvitse ajatella? :D [/quote]

Olen kai "aina" tiennyt olevani hetero, ei sitä ole tarvinnut miettiä. Naisia voin pitää kauniina ja ihanina, mutta en tunne mitään seksuaalista vetoa. 

En ole ikinä kuullutkaan termiä cissukupuolinen, mutta ilmeisesti se tarkoittaa normaalia tässä kohtaa? Mulla on joitain feminiinisiä piirteitä ja joitain maskuliinisia, en ajattele että pitäisi olla vaan jompi kumpi. Jos pitää stereotyypeistä valita niin olen kai enemmän maskuliininen.

En ylipäätään pidä tästä ajatusmallista, että naiset ovat tällaisia ja miehet tuollaisia ja jos et sovi muottiin niin syödään hormoneja ja hypätään leikkauspöydälle vaihtamaan sukupuolta. Ihmisen sukupuoli on se, mikä se nyt sattuu biologisesti olemaan. On ihan ok olla maskuliininen nainen tai feminiininen mies tai mitä tahansa tuolta väliltä. 

Tää ei varmaan ollut sellainen vastaus mitä halusit?

[/quote]

Cissukupuolinen ei tarkoita "normaalia", vaan sitä, ettei vaan ole transsukupuolinen tai muunsukupuolinen, eli jos on syntymässä määritelty tytöksi, tuntee olevansa nainen, ja jos pojaksi, tuntee olevansa mies edelleen. En odottanut mitään tietynlaisia vastauksia, ja totta kai halusin kuulla myös sun näkemyksesi asiaan. :)

Se täytyy korjata, että monet transsukupuoliset eivät ole perinteisen maskuliinisia tai feminiinisiä, monet mieheksi itsenä kokevat ovat esimerkiksi hyvinkin feminiinisiä ja päinvastoin, mutta eivät voi elää normaalisti, koska eivät ole feminiinisiä naisia tai maskuliinisia miehiä. Eikä ole olemassa ns. sukupuolenvaihdosleikkausta. He käyvät läpi pitkän tutkimujakson ja sen jälkeen ovat hormoneilla kauan ennen kuin transmiehiltä edes poistetaan rinnat. Osaa ei leikata lainkaan ikinä. Transsukupuolisuus on todella tuskainen tila. Väärässä sukupuolessa eläminen on hankalaa, ja harva kai jaksaisi tuota prosessia käydä läpi, ellei ole aivan tosissaan. Se on psyykkisesti todella rankka, mutta transsukupuolisille on rankempaa elää ilman hoitoja. Ympäristö suhtautuu harvoin hyvin. Sosiaalisestihan sukupuolilla ei pitäisi olla väliä, mutta sillä on. Vaikea sitä on ymmärtää, jos ei itse ole transsukupuolinen.

ap

[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 23:31"]

Minä olen ulospäin heteronainen. Oikeasti olen bi, enkä tunne itseäni täysin naiseksi sukupuoleltani. Oikeastaan olen tiennyt sen aina. Lapsena olin enemmän poikatyttö ja olen tullut toimeen aina paremmin poikien/miesten kanssa kuin tyttöjen/naisten. Naiset on vaikeita. ;) Ihastuin myös sekä tyttöihin että poikiin lapsena ja teininä. Luulin sen olevan normaalia. Myöhemmin teininä tajusin, että kaverit ovat heteroita ja itse olen poikkeava. Kriiseilin sen kanssa jonkin aikaa, mutta aika pitkälti olin ja olen seksuaalisuuteni kanssa sinut. Elämänkumppaniksi valikoitui kuitenkin mies, tosin jokseenkin feminiininen sellainen. Sukupuoliroolit ahdistaa. Minua esimerkiksi häiritsee vieraissa kielissä, kun minuun viitataan feminiinisellä pronominilla esim. she. Lasten saannin myötäkään en ole identifioitunut enempää naiseksi. En kyllä koe tarvetta muuttaa itseäni. Onneksi voin olla onnellinen tällaisena vähän miesmäisenä naisena. Tiedän että ap kysyi heteroilta ja cis-sukupuolisilta, mutta kerroin toisenkin näkökulman. :) Ulospäin olemme siis täysin tavallinen heteropari ja ydinperhe.

[/quote]

Onhan niitä monia ns. heteropareja, jotka ovat oikeasti ihan muuta. :) Oletko tutustunut muunsukupuolisuuteen? Englanniksi noita termejä on paljon. Genderqueer, genderfluid, agender, bigender. Onpa jopa transmiehiä, jotka eivät koe mitään ristiriitaa kehon ja mielen välillä, mutta kokevat itsensä miehiksi. Onneksi muuten suomen kielessä pronominit on sukupuolineutraaleja. :) Ja naiset on vaikeampia, mutta samalla myös ihania.

Hitsi kun on helpompi vastailla taas näille ei-niin-cishenkilöille. Pyydän muilta anteeksi. XD Musta vain purskahtelee niin helposti tämä tieto ulos. Olen tutulla alueella.

ap

Suomen kielessä ei ole hyvää käännöstä sex- ja gender-sanoille. Varmaan jokainen englantia puhuva on tietoinen, että hänellä on sekä sex että gender, mutta pohtiiko suomenkielinen sosiaalista sukupuoltaan (kun koko termi kuulostaa lievästi kököltä)? Ilman sanoja on vaikea luoda todellisuutta tjsp.