Koronan takia jo 2 vuotta paljolti kotioloissa. Nyt tekisi mieli vähitellen mennä jonnekin, mutta ei voi, koska omikron. Muilla samaa?

En ole pelännyt koronaa koko aikana, pää kestää hyvin aivopesua eikä mennyt läpi.

No mikä juttu tää on? Kyllä on voinut hyvinkin turvallisesti mennä esim vuokramökille ja harrastamaan kaikkea ulkoiluun liittyvää ja hotelleissakin on ollut ihan turvallista, ruuat ja aamiaiset on saanut huoneeseen. Myös laivalla on ollut tosi väljää ja ruokailuissa tehty erikoisjärjestelyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tekisi mieli vähitellen mennä jonnekin, mutta ei voi, koska omikron.

Tällaisia väitteitähän jsokus näkee. Olisi mukava tietää että mitä se sellainen  "jonnekin meneminen" oikeastaan on, jonka korona estää?

Ylipäätään "meneminen" -termiä saisi joku vähän selventää, jos osaa. Mikä tarve joillakin on koko ajan "mennä" jonnekin?

Mielestäni tämä nyt on aika yksinkertaista. "Meneminen" on vaikka sitä, että voi spontaanisti mennä lounaalle haluamaansa paikkaan, ilman että täytyy miettiä tartuntariskejä, koronapasseja tai muita. Tai että voi jäädä töiden jälkeen kuppilaan juomaan yhden oluen. Tai että voi mennä kavereiden illanistujaisiin tai ylipäänsä tavata ketään ilman huolta tartunnasta.

Sosiaalinen kanssakäyminen nyt on useimmille ihmisille jossain määrin sisäsyntyinen tarve, ei tässä sen kummemmasta ole kysymys. Samoin uudet virikkeet ja spontaani tekeminen ja meneminen on monille tärkeää. Itse olen hyvin introvertti ja vuoteen-puoleentoista pandemia-aika ei oikeastaan vaivannut. Nyt on kuitenkin tullut raja vastaan, lukeminen ja urheilu on alkanut kyllästyttää, ystävyyssuhteet kuivuneet kasaan ja yksinäisyys painaa.

Jos korona ei ole vaikuttanut mitenkään "menemiseesi" tai elämääsi, onneksi olkoon. Tämä keskusteluketju ei siinä tapauksessa taida koskea sinua.

"Meneminen" on siis sitä että voi juoda kaljaa missä hyvänsä. Ehkä joillakin on tosiaan sellaiseen "sisäsyntyinen tarve" mutta ei se kylllä kovin tervettä liene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa surulliselta tuollainen pelko. En haluamalla halua koronaa, siksi minulla on kolme rokotusta ja käytän maskeja. Mutta olen elänyt varsin normaalisti aina kun pystyy. Esim. kesät on olleet lähes normaaleeja (isoilla festareilla en enää käykään) ja syksykin pitkään. Olen tavannut ystäviä, ollut häissä ja useammissa yo-juhlissa kahtena eri vuonna, käynyt konserteissa, ravintoloissa, baletissa ja ulkomailla, ja säilynyt terveenä.

Miksi pelätä? Elä ihmeessä! Omikrohn tulee kuitenkin jokaiselle jossain vaiheessa, ja se näyttää olevan lievä muunnos. Miksi siis pelätä? Elä <3

Kun elää riskiryhmään kuuluvan puolison kanssa ei halua edes sitä lievää omikronia. En antaisi itselleni ikinä anteeksi, jos tappaisin jonkun. 

Kai tiedät ettei korona mihinkään katoa vaan kiertää täällä maailman tappiin asti? Meinaatteko loppuelämänne kykkiä sisällä.

Ei kai sitä sisällä tarvitse kykkiä. Maalle muuttaminen oli mielessä jo ennen koronaa. Jospa suuntamme sinne. 

Elämäni oli jo melko yksinkertaista ennen koronaa, mutta nyt se on vielä yksinkertaisempaa. Turha shoppailu on jäänyt. Tukka kasvaa, mutta antaa kasvaa. Iloa tuo aurinkoinen päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Elämäni oli jo melko yksinkertaista ennen koronaa, mutta nyt se on vielä yksinkertaisempaa. Turha shoppailu on jäänyt. Tukka kasvaa, mutta antaa kasvaa. Iloa tuo aurinkoinen päivä. 

Näinpä juuri!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tekisi mieli vähitellen mennä jonnekin, mutta ei voi, koska omikron.

Tällaisia väitteitähän jsokus näkee. Olisi mukava tietää että mitä se sellainen  "jonnekin meneminen" oikeastaan on, jonka korona estää?

Ylipäätään "meneminen" -termiä saisi joku vähän selventää, jos osaa. Mikä tarve joillakin on koko ajan "mennä" jonnekin?

Mielestäni tämä nyt on aika yksinkertaista. "Meneminen" on vaikka sitä, että voi spontaanisti mennä lounaalle haluamaansa paikkaan, ilman että täytyy miettiä tartuntariskejä, koronapasseja tai muita. Tai että voi jäädä töiden jälkeen kuppilaan juomaan yhden oluen. Tai että voi mennä kavereiden illanistujaisiin tai ylipäänsä tavata ketään ilman huolta tartunnasta.

Sosiaalinen kanssakäyminen nyt on useimmille ihmisille jossain määrin sisäsyntyinen tarve, ei tässä sen kummemmasta ole kysymys. Samoin uudet virikkeet ja spontaani tekeminen ja meneminen on monille tärkeää. Itse olen hyvin introvertti ja vuoteen-puoleentoista pandemia-aika ei oikeastaan vaivannut. Nyt on kuitenkin tullut raja vastaan, lukeminen ja urheilu on alkanut kyllästyttää, ystävyyssuhteet kuivuneet kasaan ja yksinäisyys painaa.

Jos korona ei ole vaikuttanut mitenkään "menemiseesi" tai elämääsi, onneksi olkoon. Tämä keskusteluketju ei siinä tapauksessa taida koskea sinua.

"Meneminen" on siis sitä että voi juoda kaljaa missä hyvänsä. Ehkä joillakin on tosiaan sellaiseen "sisäsyntyinen tarve" mutta ei se kylllä kovin tervettä liene.

Kyllä tuossa selkeästi tarkoitettiin sitä normaalia elämää jota ennen elettiin mutta sinä nyt tartuit pelkkään kaljaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tekisi mieli vähitellen mennä jonnekin, mutta ei voi, koska omikron.

Tällaisia väitteitähän jsokus näkee. Olisi mukava tietää että mitä se sellainen  "jonnekin meneminen" oikeastaan on, jonka korona estää?

Ylipäätään "meneminen" -termiä saisi joku vähän selventää, jos osaa. Mikä tarve joillakin on koko ajan "mennä" jonnekin?

Mielestäni tämä nyt on aika yksinkertaista. "Meneminen" on vaikka sitä, että voi spontaanisti mennä lounaalle haluamaansa paikkaan, ilman että täytyy miettiä tartuntariskejä, koronapasseja tai muita. Tai että voi jäädä töiden jälkeen kuppilaan juomaan yhden oluen. Tai että voi mennä kavereiden illanistujaisiin tai ylipäänsä tavata ketään ilman huolta tartunnasta.

Sosiaalinen kanssakäyminen nyt on useimmille ihmisille jossain määrin sisäsyntyinen tarve, ei tässä sen kummemmasta ole kysymys. Samoin uudet virikkeet ja spontaani tekeminen ja meneminen on monille tärkeää. Itse olen hyvin introvertti ja vuoteen-puoleentoista pandemia-aika ei oikeastaan vaivannut. Nyt on kuitenkin tullut raja vastaan, lukeminen ja urheilu on alkanut kyllästyttää, ystävyyssuhteet kuivuneet kasaan ja yksinäisyys painaa.

Jos korona ei ole vaikuttanut mitenkään "menemiseesi" tai elämääsi, onneksi olkoon. Tämä keskusteluketju ei siinä tapauksessa taida koskea sinua.

"Meneminen" on siis sitä että voi juoda kaljaa missä hyvänsä. Ehkä joillakin on tosiaan sellaiseen "sisäsyntyinen tarve" mutta ei se kylllä kovin tervettä liene.

Hienosti kyllä poimit sieltä sen yhden agendaasi sopivan asian. Kaljan tilalla voi ihan yhtä hyvin olla kahvi. Oleellista on se, että voi huolettomasti tehdä asioita, mitä ennenkin, tämän fiksumpi varmaan olisi onnistunut poimimaan tuosta viestistä, se kun ilmaistiin aika selkeästi. Jollekin se "entinen" on kalja kuppilassa, jollekin kansanopiston keramiikkaryhmä. Useimmille tähän liittyy sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen jollain tapaa. Yksinäisellekin ihmiselle voi olla tärkeää päästä muiden ihmisten pariin, vaikkei olisikaan ketään kenen kanssa istua siellä kuppilassa. Sitä kaljaahan saa ihan kaupastakin, joten tästä voinee päätellä, että itse alkoholi ei ole se pääsyy, miksi jotkut kaipaavat myös baareja.

Jos pärjäät itse vuodesta toiseen ilman mitään uusia virikkeitä (tai vaihtoehtoisesti et välitä rajoituksista/koronasta), niin kivat sinulle, olet harvinainen poikkeus. Turha kuitenkaan moralisoida muita siitä, että se ei onnistu. Pandemia-aika on kuitenkin vaikuttanut todella monien sosiaalisiin suhteisiin ja sitä kautta elämänlaatuun. En ymmärrä mikä tarve joillakin on väheksyä tätä vaikutusta sillä perusteella että kyse olisi vain jostain kaljan kaipuusta tai luonteen heikkoudesta.

Vierailija kirjoitti:

Voi voi, missähän maailmassa minä elän, kun ei koronasta tietoakaan.

Elät sellaisessa vaiheessa että odotat koronan sattumista kohdalle. Kyllä se tulee, turha muuta kuvitellakaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt tekisi mieli vähitellen mennä jonnekin, mutta ei voi, koska omikron.

Tällaisia väitteitähän jsokus näkee. Olisi mukava tietää että mitä se sellainen  "jonnekin meneminen" oikeastaan on, jonka korona estää?

Ylipäätään "meneminen" -termiä saisi joku vähän selventää, jos osaa. Mikä tarve joillakin on koko ajan "mennä" jonnekin?

Mielestäni tämä nyt on aika yksinkertaista. "Meneminen" on vaikka sitä, että voi spontaanisti mennä lounaalle haluamaansa paikkaan, ilman että täytyy miettiä tartuntariskejä, koronapasseja tai muita. Tai että voi jäädä töiden jälkeen kuppilaan juomaan yhden oluen. Tai että voi mennä kavereiden illanistujaisiin tai ylipäänsä tavata ketään ilman huolta tartunnasta.

Sosiaalinen kanssakäyminen nyt on useimmille ihmisille jossain määrin sisäsyntyinen tarve, ei tässä sen kummemmasta ole kysymys. Samoin uudet virikkeet ja spontaani tekeminen ja meneminen on monille tärkeää. Itse olen hyvin introvertti ja vuoteen-puoleentoista pandemia-aika ei oikeastaan vaivannut. Nyt on kuitenkin tullut raja vastaan, lukeminen ja urheilu on alkanut kyllästyttää, ystävyyssuhteet kuivuneet kasaan ja yksinäisyys painaa.

Jos korona ei ole vaikuttanut mitenkään "menemiseesi" tai elämääsi, onneksi olkoon. Tämä keskusteluketju ei siinä tapauksessa taida koskea sinua.

Mä ymmärrän sua hyvin. Mullekin ihmissuhteet ovat tärkeitä ja jos olisi 2 vuotta ihan vain itsensä kanssa, niin mullakin hajoaisi jo pää. Pandemian alussa olin muutaman kuukauden tapaamatta ketään muita kuin iäkkäitä vanhempiani, mutta sen jälkeen olen pitänyt huolen, että voin tavata läheisiäni sekä muutamaa ystävääni. Vaatii vähän järjestelyjä eli ei onnistu extempore eikä tavata kahviloissa tai ravintoloissa, mutta tapaamiset on kuitenkin onnistuneet. 

Nro 49

Voi kuule, ON! Perheenjäsenellä syöpä, joten melkoisessa kotivankilassa ollaan oltu eikä vapautusta ole näköpiirissä.

Ulkomailla monessa paikkaa on tällä hetkellä turvallisempaa kuin Suomessa. Siellä lakeja ja sääntöjä on noudatettava koronan suhteen. 

Eli jos täällä pelottaa, niin kannattaa matkustaa sellaiseen paikkaan. 

Sama täällä. Olisin halunnut kulkea ja mennä edes sen vähän mitä pystyn mutta en uskalla. Olen niin heikko. pienikin auti on aina kova. En usko mihinkään rokotteisiin vaikka olen ne ottanutkin ja kolmatta hakemassa. Esim. vaikka otin infupiikin sain silti sellaisen sitten. Ja kovan! Ei kaikilla vain ole mitään ihmeellistä vastustuskykyä. Nyt yli 2 kk jälkeen tauti hellittämässä ja henki pihisemättä kulkee. Kauhulla katson päivittäisiä tartuntatilastoja. En halua koronasta edes sitä lievää mallia.. En edes lievää lievempääkään! Siksi istun ja mätänen täällä 4 seinän sisällä. Ei ole enää mitään elämää... Vain kipuja kipujen perään... Ainua henkireikä maailmaan enää tämä tietokoneen paska. Joulunakaan ei kukaan käynyt. Kukaan ei uskaltanut. Lahjana yksittäinen fazer suklaarasia, jonka joku oli tuonut oveni taakse... Kiitokset hänelle. En tiedä kuka kun ei ollut nimiä antajasta.

Korona ei ole omaan elämään vaikuttanut paljon mitenkään, ihan normaalisti ollut työt, harrastukset, sosialisointi jne. Tartuntaa ei vaan ole tullut vaikka ei piikkejä, nyt lievempi Omikron tarttis saada että sais passin ees 6kk.

Puolisoni ja minä asumme ulkomailla. Emme ole nähneet vanhempiamme, isovanhempiamme, sisaruksiamme tai ystäviämme vuoden 2019 jälkeen, suurinta osaa vieläkin pidempään aikaan. Suomeen matkustaminen ei olisi ollut tai ole vieläkään helppoa ja mm. vanhemmissamme on riskiryhmään kuuluvia, joita emme missään nimessä halua tartuttaa. Lisäksi täällä on suurimman osan ajasta ollut erittäin huono koronatilanne ja paljon rajoituksia. Mielellämme olisimme matkustelleet täälläkin mutta emme halua myöskään itsellemme koronaa. Todellakin aiheuttaa harmia tämä tilanne.

Vaikea kuvitella että on oikeasti ihmisiä, jotka ovat koronan takia edelleen lähes erakkoja. Enkä tarkoita nyt mitään kovin sairaita ja immuunipuutteisiä. Jopa koronaa hirveästi pelkäävä äitini on matkustellut Suomessa ja tavannut ystäviään ja viettänyt jopa kaksi sukujoulua. Muistakaa että liikaa ei kannata erakoitua, se vaikuttaa negatiivisesti aivokemiaan.

Ei minuakaan ensin haitannut hengailla kotioloissa ja vältellä menoja mutta nyt alan kaivata jo muuta. Retkeilty, vuokramökkeilty ja ulkoiltu ihan riittämiin. 

Tietenkään mikään ei estä matkustamista mutta työläämpää se nykyisin on. Siinä missä ennen riitti passi ja mahdollinen viisumi niin nyt noiden lisäksi koronapassi, negatiiviset testit, karanteenit, maskit, kohdemaan omat rajoitukset. Sitten oma jännitys saako tartunnan reissussa. 

Kotimaassa taas rajoitukset lähes koko maassa. Joo, voi silti tehdä vaikka mitä mutta en väitä etteikö tekisi mieli vaan lähteä spontaanisti illalla ulos syömään ja mitä nyt ikinä tekemäänkään miettimättä rajoituksia, aukioloaikoja ja mahdollisia altistuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikea kuvitella että on oikeasti ihmisiä, jotka ovat koronan takia edelleen lähes erakkoja. Enkä tarkoita nyt mitään kovin sairaita ja immuunipuutteisiä. Jopa koronaa hirveästi pelkäävä äitini on matkustellut Suomessa ja tavannut ystäviään ja viettänyt jopa kaksi sukujoulua. Muistakaa että liikaa ei kannata erakoitua, se vaikuttaa negatiivisesti aivokemiaan.

Mun ei ole vaikea kuvitella. Kolmesta syystä. Ensinnäkin media on antanut lähes jatkuvasti sellaista kuvaa, että nyt ollaan jossain tosi pahassa ja kammottavassa kriisissä. Ja toiseksi ohjeistukset ja tiedottaminen on ollut välillä hyvinkin ristiriitaista. Siis yksi asiantuntija sanoo yhtä ja toinen ihan päinvastaista. Ota siinä sitten selvää, kumpaa pitäisi uskoa. Kolmas syy on se, että osa ihmisistä jämähti kevääseen 2020. Poikkeustila, valmiuslaki, Uudenmaan rajan sulkeminen, yli 70-vuotiaiden määrääminen pysymään kotona, lasten ja nuorten passittaminen etäopiskeluun sekä ravintoloiden yms paikkojen sulkeminen toi turvallisuuden tunnetta. "Joku pitää minusta huolta ja kertoo, mitä saan tehdä ja mitä en". Ja nyt, kun ihmisten pitäisi itse tehdä valintoja ja päätöksiä, se tuntuukin pelottavalta. Oma tietämys infektiotaudeista, viruksista, niiden leviämisestä ja niiltä suojautumisesta on ollut niin vähäistä, ettei sen vuoksi ole uskaltanut ottaa minkäänlaisia riskejä. Ja jos ei ole ollut ketään, keneltä voisi kysyä, ei ole mielestäni ihme, jos erakoituu. 

Olen samaa mieltä kanssasi, että täydellinen erakoituminen alkaa lopulta vaikuttaa haitallisesti. Varsinkin, jos siihen liittyy pelko. Yksin peloissaan on huonompi vaihtoehto kuin kaverin kanssa peloissaan. Mulla on aiemman työni vuoksi ollut riittävästi tietoa, joten en ole pelännyt, mutta en ole myöskään ottanut tarpeettomia riskejä. Koska ihmissuhteet ovat mulle tärkeitä, läheisteni ja ystävieni tapaaminen ei ole mulle tarpeetonta. Mekin olemme viettäneet sukujoulut ja muita juhlia, vaikka ravintolat ja kahvilat olenkin jättänyt väliin. Mulla on niin iäkkäät vanhemmat, että vaikka eivät koronaa saisikaan, eivät silti todennäköisesti tule näkemään päivää, jolloin pandemia on ohi.

Nro 49

Koska omikron mitä? Kirjoita lause kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Nautin salaa tilanteesta.

Ei tarvitse tavata kuin niitä ihmisiä, joita haluaa nähdä.

Epämieluisat tutut ja sukulaiset voi nyt skipata koronaan vedoten.

Onneksi uskallat edes anonyymisi tunnustaa olevasi tyhmä.