Vasemmisto aloittaa YT-neuvottelut - BUAHAHAHA
Kauhea mäkätys jokaisesta YT:stä jonka kapitalistit tekee ja nyt tekee itse samaa BUAHAHAHAH
Kommentit (18)
Olisivat lyhentäneet työaikaa palkkoihin koskematta. Miksi eivät käytä konstia, jota muille suosittelevat?
Kai te ymmärrätte että kotitalous tai yhdistys on eri asia kuin valtio? Jos valtio elvyttää se maksaa laman aikana itsensä takaisin kasvavien verotulojen ja pienenevien työttömyysmenojen takia. Julkinen työ synnyttää myös yksityistä työtä suurtyöttömyyden oloissa. Yksityinen ei peri veroja eikä maksa työttömyyskuluja, kuten julkinen.
Vasemmistoliiton kansanedustajat maksavat useita satoja kuukausittain nettopalkastaan jo nyt toimintaan, toisin kuin muut puolueet. Puheenjohtajat tekevät hommaa ilman korvausta, toisin kuin muissa puolueissa. Jäsenmaksu on jo progressiivinen. Toisin kuin muissa puolueissa.
Arhinmäki ei "saa asua puoli-ilmaiseksi tuotussa asunnossa", kyseessä oli iltapäivälehtien härski mustamaalausoperaatio. Paavo asuu osaomistusasunnossa, joka ei tule normaaliasuntoa halvemmaksi, mutta on sen ensiostajalle mahdollisuus päästä kiinni omistusasuntoon ilman alkupääomaa (sopii pätkätyöläisille ja niille joilla ei ole perintöjä). Paavon asunto oli kuitenkin jo iäkkäämpi ja hän oli itsekin maksanut siitä lehden mukaan 183 000 euroa (+suurta pääomavuokraa, jolla asuntoa maksetaan pois). En tiedä millaisella köyhällä on noin paljon tilillään, pankki nimittäin ei hyväksy osaomistusasuntoa vakuudeksi.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 18:16"]

[/quote]
Kepu pettää aina ja vasuri valehtelee aina.
Mussa taitaa olla jotain vikaa, kun en iloitse YT-uutisista koskaan. En edes Vasemmistoliiton, vaikka olen oikeistolainen.
Velkaelvytys! :D nauratti nuo kommentit!
Senkin takinkääntäjät! YT:t ovat kapitalistisikojen menetelmiä, eihän työmiehen puolueen tuollaiseen pitäisi alkaa koskaan!
(hpmrfhmpfrhmmmmmhruahhahahaaahahaaa :D )
Lainaa lisää, sillähän ne elvyttää! Pitää tehdä niinkuin opettaa. Paitsi että vasemmiston ei tarvitse. Ne on niin älymystöä.
Seuraavaksi Arhinmäki ja kumppanit voisi miettiä muutosliikettä. Että menikö nyt ihan hyvin käytöksen ja kampanjoinnin kanssa.
Paavo vois olla sanojensa mittainen mies ja ottaa velkaelvytystä.
Postikin pistää pellolle 380 ja myös Turun Sanomat vähentää 26 henkeä. Onneksi meillä on kuitenkin Tilastokeskuksen viralliset työttömyysluvut, joiden mukaan työttömyys ei koskaan nouse.
ys-nuuska-jokeritatuointi-sammunut-Arhinmäki voisi todella elää niin kuin puhuukin eli vaikka omasta pussista hieman velkaa, sellainen 500 000 euroa ja sitten aloittaa elvytystoimenpiteet. Eiköhän kaikki luota suuren yliopiilaan osaamiseen tälläkin saralla.
Jäsenmaksuun reipas korotus. Ja progressiivinen maksu.
Sen verran pitää hyvän aatteen vuoksi sitoutua. Arhinmäki voisi hyvin maksaa viissataa kuussa, kun saa asua puoli-ilmaiseksi tuotussa asunnossa.
Kuukausitulot Vuositulot Jäsenmaksu
alle 600 euroa/kk alle 7188 euroa/vuosi 8,00 euroa/vuosi
600–1100 euroa/kk 7200–13200 euroa/vuosi 16,00 euroa/vuosi
1101–1600 euroa/kk 13212–19200 euroa/vuosi 27,00 euroa/vuosi
1601–2200 euroa/kk 19212–26400 euroa/vuosi 38,00 euroa/vuosi
2201–2800 euroa/kk 26412–33600 euroa/vuosi 52,00 euroa/vuosi
2801–3300 euroa/kk 33612–39600 euroa/vuosi 72,00 euroa/vuosi
3301–3800 euroa/kk 39612–45600 euroa/vuosi 95,00 euroa/vuosi
3801–4300 euroa/kk 45612–51600 euroa/vuosi 115,00 euroa/vuosi
4301–4900 euroa/kk 51612–58800 euroa/vuosi 135,00 euroa/vuosi
4901–5500 euroa/kk 58812–66000 euroa/vuosi 155,00 euroa/vuosi
5501–6000 euroa/kk 66012–72000 euroa/vuosi 175,00 euroa/vuosi
yli 6000 euroa/kk yli 72000 euroa/vuosi 195,00 euroa/vuosi
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:23"]Postikin pistää pellolle 380 ja myös Turun Sanomat vähentää 26 henkeä. Onneksi meillä on kuitenkin Tilastokeskuksen viralliset työttömyysluvut, joiden mukaan työttömyys ei koskaan nouse.
[/quote]
Ei niin kun maassa on työvoimapula! Koittakaa nyt ymmärtää. Lisää tarvitaan työvoimaa varsinkin maahanmuuttajista joille ei tarvitse maksaa liikaa palkkaa.
Ja työvoimapula senkun helpottaa: Fazer Food Servicesin ravintolaorganisaatiota koskevat yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Toteutettavien muutosten seurauksena 18 ravintolaorganisaation esimiestehtävää päättyy.
Kuulostaa varsin porvarilliselta menolta, jossa ei avutonta duunaria kuunnella.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:23"]
Postikin pistää pellolle 380 ja myös Turun Sanomat vähentää 26 henkeä. Onneksi meillä on kuitenkin Tilastokeskuksen viralliset työttömyysluvut, joiden mukaan työttömyys ei koskaan nouse.
[/quote]
Paitsi että TK:n virallisten työttömyyslukujen mukaan työttömyys nousee. Eli nyt meni löysä heittosi ohi maalin.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 15:40"]
Kuulostaa varsin porvarilliselta menolta, jossa ei avutonta duunaria kuunnella.
[/quote]
Joo, duunari on aina uhri. :)
Viimeisen parin viikon aikana on muutenkin irtisanottu ja yt-neuvoteltu oikein olan takaa:
8.4 Martela leikkaa enintään 20 ja lomauttaa määräajaksi
8.4 Ixonos lomauttaa ja irtisanoo
8.4 Santasalo Gears aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve 30 työntekijää
8.4 BRP:n kelkkatehtaalta irtisanotaan yhdeksän
9.4 Aalto EE vähentää lähes 30 työpaikkaa
9.4 Vaconin yt-neuvottelut päättyivät – vaikutuksia noin 50:lle
9.4 Microsoftin yt-neuvottelujen kohteena Suomessa 300 it-työntekijää
9.4 Satakunnan Liikenne vähentämässä 30 kuljettajaa
10.4 Lahden seudun kuntatekniikka aikoo vähentää lähes puolet henkilöstöstään
10.4 Amerplast aloitti yt:t Ikaalisissa – yhtenä syynä on Venäjän viennin vaikeudet
10.4 Lohjan paperitehdas suljetaan - 150:n työt uhattuna
10.4 Tamperelainen ATA Gears aloittaa yt-neuvottelut – koskee 220 työntekijää
10.4 Jukolan Osuuskaupan yt-neuvottelut loppuivat
10.4 VR-yhtymän lomautukset jäivät murto-osaan suunnitellusta
13.4 Yli 300 työntekijää vähentänyt VTT lopettaa tutkimuksiaan – "Tarpeelliset hoidetaan"
13.4 Ericsson karsii Suomessa – 95:n työt vaakalaudalla
13.4 Samlinkin yt-neuvottelut päättyivät - Vähentää 48 työntekijää Espoossa ja Jyväskylässä
14.4 Rovaniemen Kehitys irtisanoo neljä
14.4 Aviator Finland irtisanoo enintään 75 Helsinki-Vantaalta
14.4 Pukkila lopettaa tuotannon Suomessa ja saneeraa
14.4 Stockmannin yt-paukku: Suomessa 1100 työntekijää - vähennystarve 260
15.4 Stora Enso aikoo vähentää työntekijöitä Honkalahden sahalta
15.4 SEK & Greyn yt-neuvottelut päättyivät - kolme irtisanotaan
15.4 Kuoma-kenkien myynti on vähentynyt – kenkätehdas irtisanoo 26
16.4 Autotalo Hartikainen irtisanoo 36 työntekijää
16.4 Saimaan ammattiopistossa alkavat yt-neuvottelut
17.4 Valio aloittaa yt-neuvottelut - irtisanoo jopa 320 henkilöä
17.4 STT-Lehtikuva aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 28 henkilötyövuotta
20.4 Patria Land irtisanoo 74 henkilöä Hämeenlinnasta ja Tampereelta
20.4 Otso irtisanoo 24 henkilöä
20.4 Total Kiinteistöpalvelussa yt-neuvottelut
20.4 Metsähallitus aloittaa Palvelukeskusta koskevat yt-neuvottelut
21.4 Hollola aloittaa yt-neuvottelut – säästötavoite kolme miljoonaa euroa
21.4 Pohjolan Mylly irtisanoo neljä työntekijää Kainuusta
21.4 Kotka säästää kaikesta – enintään 40 työntekijää irtisanotaan
21.4 MTV ulkoistaa uutiset: Aloittaa isot yt:t - jopa 125 ulos
21.4 Luonnonvarakeskus aloittaa yt-neuvottelut - vähennystavoite 210
22.4 Fazer voi vähentää 45 Vantaan leipomostaan
22.4 Sanomapaino aloittaa yt-neuvottelut Forssassa - 55 työpaikkaa uhattuna
22.4 Lääkäriliitto aloittaa yt-neuvottelut
23.4 Taas yt-pommi Postilta - 380 ulos
23.4 Vasemmistoliitto aloittaa yt-neuvottelut
23.4 Turun Sanomat aloittaa jälleen yt-neuvottelut
23.4 Tänään on potku-uutisten päivä: Nyt Fazer Food Services
23.4 Rovalan yt:t ohi - määräaikaisia työsuhteita ei jatketa
23.4 Ikamerilla alkoivat yt-neuvottelut