Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Voiko väkivaltaisuudesta parantua?

Vierailija
03.01.2022 |

Tilanne on siis se, että minun tuttavapiirissä on perheväkivaltatapaus. Tämä perhe ei ole itselleni mitenkään erityisen läheinen, mutta perheen isä on miehelleni tutumpi. Eivät kuitenkaan keskenään ole juuri tekemisissä, muuta kuin yhteisten kaverien kautta. Perheen toinen lapsi on ollut meidän lapsen kanssa samassa päiväkodissa, ja ovat kaverustuneet siellä. Tätä kautta olen ollut tekemisissä äidinkin kanssa jonkiverran.
Nyt tilanne on se, että perheen isä on ollut kesän aikana väkivaltainen sekä äitiä että perheen kahta lasta(6v ja 3v) kohtaan. Perheen pienempi lapsi, jopa pelkäsi isäänsä. Syksyllä äiti pakkas lapset ja lähti pois kotoa, sukulaiselle turvaan. Perheestä on tehty useampi lasu ja isästä rikosilmoitus. Isä ei saa tavata tällä hetkellä lapsia ollenkaan.

Tämä tieto oli itselleni järkytys, kun tosiaan tästä perheestä ei arvaisi yhtään ulospäin tuosta järkyttävästä tilanteesta. Tiedän että lasten Isä on nyt saanut apua, on traumaperäisen stressihäiriön vuoksi terapiassa jne. Häntäkin on siis kohdeltu väkivaltaisesti lapsena, ja oletettavasti Tämä miehen taipumus väkivaltaisuuteen on peräisin sieltä. Isä tuntuu oikeasti katuvan tekojaan, ja ymmärtää miten väärin se on. Haluaa siis muuttua ja toivoo että voisivat palata yhteen perheenä. Myös äiti toivoo että voisivat palata vielä yhteen perheenä.

Mutta voiko ylipäänsä tuollaisesta väkivaltaisuudesta parantua, vaikka saisikin apua siihen? Tätä ilmeisesti jatkunut kuitenkin jo pitemmän aikaa, välillä enemmän, välillä parempia kausia. Eli kyse ei ole mistään yhdestä vahinkokerrasta.
Säälittää lapset, jotka ovat tottakai järkyttyneitä ja ihmeissään tapahtumista. Pelottaa myös, että kuinka helposti asiat palaisivat takaisin "ennalleen", jos nyt jossain vaiheessa mies palaisikin perheen luo takaisin...

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up!

Vierailija
2/7 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnistan aloittajan taas näistä sadunomaisista pitkistä aloituksista. Mene pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ratkaisu:

Ottakaa kumppaniksi kilttimies.

Vierailija
4/7 |
03.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielipiteitä? Kokemuksia??

Vierailija
5/7 |
04.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ero. Jos mies lähtee terapiaan, se on hänen asiansa mutta sitä, mitä vaimolleen ja lapsilleen teki, se ei muuta! Ero!

Vierailija
6/7 |
04.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eroa! Ei mitään muuta ratkaisua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
04.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko aloituksen mies s o m a l i?

Tunnen tälläisen perheen jossa väkivaltaa ja mies on somali. Kuulosti niin tutulta olosuhteet että ehkä sama. Jos on sama niin tuo mies on saanut k a r k o i t u k s e n Ra IS kaukselta ja asia siis ratkeamassa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kuusi