Lue keskustelun säännöt.
Ero - näkökulmia tilanteeseeni kaipaan..
21.04.2015 |
Avioeron harkinta-aika meneillään, mies psykiatrisessa hoidossa vakavan masennuksen vuoksi. Miehellä ollut vakava masennus myös 11 v. sitten jolloin päätyi itsemurha yritykseen. Silloin masennuksen lähtökohdaksi arveltiin uupumusta.
Mies alkoi nyt siis oireilla viime syksystä. Monesti ehdotin menoa puhumaan tai hakeutumaan hoitoon. Ei halunnut kuullakaan moisesta. Oli äreä, äkeä, sulkeutui koko perheeltä ja seksiaddiktio. Töissä vaikea tilanne ja terveys hänellä reistasi, 50 -vuotispäivät lähestyivät.
Oli omituisia juttuja, joista epäilin että pettää minua. Olin niin naiivi että suljin silmäni. Selitteli aina asia parhain päin. Kulki jatkuvasti kännykän kanssa, viestitteli ja hymyili viesteille. Kunnes meni vieläkin omituisemmaksi, synkäksi ja vieläkin etäisemmäksi. Kerran otti ranteestani kiinni ja yritti kädelläni lyödä kasvojaan ja sanoi että löisin edes häntä... Sitten eräänä iltana lätkäisi avioeropaperi eteen. Olin ihan että, mitä helvettiä.... ei antanut mitään järjellistä vastausta, hoki vain että erotaanhan me kumminkin, hänellä en kuulemma enää mitään tee ja olen hänelle liian hyvä ihminen.
Itkin ja olin sekaisin. Käskin miehen sohvalle yöksi. Kun kuorsauksesta kuulin olevan syvässä unessa menin ja otin kännykkänsä ja luin kaiken. Kaikki sadat viestit hänen ja sen naisen välillä. Alastonkuvat. Salaisten tapaamisten suunnittelua ja paljon paljon mieheltä minua ivaavaa teksiä. Herätin miehen ja tajusi että tiedän nyt kaiken. Seuraavana aamuna muutti pois kotoa.
Olin niin rikki, rikki, rikki. En voinut tajuta että rakas puoliso oli voinut tehdä minulle jotaina tuommoista. Ja lapsille. Menin terapiaan, sen ja läheisten avulla aloin selvitä. Viestittelin miehelle, että toivon tämän hakeutuvan hoitoon ja olisin kaikesta huolimatta parisuhdeterapian avulla valmis yrittämään vielä kerran.
Mieheltä katosi elämänhallinta. Ei saanut heti asuntoa, majaili milloin missäkin, söi jos söi jne. Kävi mielenterveystoimistossa ja oli työstä sairaslomalla. Naista tapaili silloin kun naiselle sopi. Selvisi että nainen oli alkoholisti, epäluotettava jne. Mies muuttui itsetuhoiseksi, laittoi viestejä joissa mietti itsemurhaa. Viestittelimme. Yritin tukea ja kannustaa hakeutumaan hoitoon. Mies vakuutti syyllisyydentuntoaan ja katumustaan. Halusi kuulemma kovasti yrittää ja pyyteli anteeksi.
Meni sitten psyk.osastolle. Ollut siellä nyt neljättä viikkoa. Saa sähköhoitoa. Vielä puolitoista viikkoa sitten aloimme lähentyä, halailimme, puhuimme ja kävi kotilomilla. Kunnes eräällä kotilomalla katsoin nukkuessaan kännykkänsä. Siellä oli edelleen sen naisen valokuvat ja viestit. Vaikka väitti ne poistaneensa. Olivat muka itsestään ilmestyneet takaisin. Olin tyhmä ja uskoin tämänkin. Halusin niin yrittää pelastaa meidän liiton.
Pari päivää sitten kävin osastolla katsomassa miestä. Sähköhoidon myötä ei muka muista asioita. Hoitajat epäilevät että filmaa, sillä muisti olisi niin laajalti kateissa ettei yleensä kuulu sähköhoitoon. On siellä tavallaan nyt suljetulla.
Vierailulla kysyin mieheltä oletko vielä viestitellyt sen naisen kanssa. Sanoi ettei ainakaan whatsupissa ole mitään ,ei oikein muka muista. Pyöritteli kännykkää kädessään, sanoin että entä messengerissä. Avasi sen ja kuinka ollakaan siellä niitä viestejä taas oli, lähinnä kuulumisten kyselyä puolin ja toisin sekä mieheltä miuta alentavaa tekstiä... Aloin itkeä ja lähdin kävelmään. En ole enää vastannut sen viesteihin.
Mitä teksisit tilanteessani..?
ap (anteeksi pitkä teksti)
Kommentit (22)
Ero voimaan vaan, jollei yhtään yritä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota. :( Olisi kyllä hyvä jatkaa eteenpäin ja yksin. Roikut tuossa suhteessa ehkä siksi,että pelkäät miehen tekevän itselleen jotain ja syyttäisit siitä itseäsi??? Minun exäni petti minua ja lukuisten lupausten jälkeenkin salarakas-viestittely jatkui tämän naisen kanssa ja paneminen työpaikalla siis myös...jätin hänet.Rankkaa oli,mutta nyt menee hyvin.Mahtavaa,kun itseä ei ahdista enää tulla esim. kotiin.
Aluksi olin niin varma, että voin auttaa miestä ja saamme vielä liittomme toimimaan. Olin myös sokissa tapahtuneesta. Nyt kun kaksi kuukautta on mennyt, olen ensinnäkin huomannut että pärjään kolmen (jo ison) lapsen kanssa mainiosti. Miehen kotilomilla tunnelma on mennyt oudoksi, viihdyn melkein paremmin ilman miestä. Ja mitä enenmmin aikaa kuluu, tuntuu että alan irrota hänestä henkisesti. Mietin vain, että jos nyt annan harkinta-ajan kulua loppuun ja kirjoitan eropaperit, niin kadunko joskus? Oleko loppuelämäni yksin? Olenko luovuttanut liian helposti?
No ei tuo nyt kovin hyvältä kuulosta. Musta tuntuu että sulla saattaisi olla parempi elämä ilman tuota miestä.
Mies osaa tosiaan syyllistää :( Tiedän että heti seuraavan kerran kun näemme ja otan eron esille alkaa itsemurhalla uhkailu. Ja oikesti uskon että sen jopa toteuttaa. Aiempi yritys oli sen verran raaka, että pokkaa sillä siihen on. Elänkö sitten loppelämän sen tiedon kanssa että välillisesti olen tappanut jonkun :( Entä lapset, syyttävätkö isompina minua :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 21:15"]
Aluksi olin niin varma, että voin auttaa miestä ja saamme vielä liittomme toimimaan. Olin myös sokissa tapahtuneesta. Nyt kun kaksi kuukautta on mennyt, olen ensinnäkin huomannut että pärjään kolmen (jo ison) lapsen kanssa mainiosti. Miehen kotilomilla tunnelma on mennyt oudoksi, viihdyn melkein paremmin ilman miestä. Ja mitä enenmmin aikaa kuluu, tuntuu että alan irrota hänestä henkisesti. Mietin vain, että jos nyt annan harkinta-ajan kulua loppuun ja kirjoitan eropaperit, niin kadunko joskus? Oleko loppuelämäni yksin? Olenko luovuttanut liian helposti?
[/quote]
No oothan sä yrittänyt, kun tunnut olevan jo aivan loppu! Et kai nyt sentään ittees ja elämääs uhraa? Ei se isä lapsilta mihinkään katoa, jos eroat. Haluatko olla katkeroitunut ovimatto, joka pitää hukkuvaa pettäjää pinnalla? Meillä on vaan tämä yksi elämä, miksi ihmeessä annat jonkun muun elää omasi?
Vaikka mies tekisikin itsemurhan ,et silti olisi välillisesti tappanut häntä. Itsemurha on oma valinta. En sano, että tilanteesi olisi helppo ja että syyllisyydentunteen voisi kääntää vain napista pois, mutta tosiasia on se, että se _ei_ ole sinun vastuullasi.
Muista elää itseäsi varten, omaa elämääsi. Voit paremmin ilman häntä. Älä jää tuohon.
Lämmin halaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita eropaperit. Mies on sinulle ventovieras ihminen. Lapsille hän on kuitenkin isä aina, joten huolehdi, että mies on siitä asiasta ylpeä ja pidä hänet lasten arjessa mukana. Sinun arkeesi en miestä ottaisi enää. Unohda miettiessäsi miehen mt-tausta, siihen et pysty vaikuttamaan. Et myöskään ole hänen päätöksistään mitenkään vastuussa, et mitenkään! Sinä et ole hänelle velvollinen järjestämään kotielämää ja elämää yleensäkään, vaan sinun pitää huolehtia omasta ja lasten elämästä - mies ei niistä enää ikinä pysty huolehtimaan ja sinä olet siinä asiassa ainoa joka tietää asioista.
Pidä ystävät ja perhe lähellä, pidä ammattihenkilökunta lähellä, infoa lasten opettajia ja jopa kavereita ja heidän perheitään asiastanne jotenkin niin teistä ei lähde turhia vääriä juoruja eteenpäin. Sano, että asiat ovat kuitenkin yksityisiä ja et halua, että niistä kylillä jutellaan. Aloita vähitellen oma elämä ilman miestä, hän kuuluu nyt sinun historiaan. Kerro lapsille asiat ikätason mukaisesti ja tarvittaessa pyydät miehen hoitohenkilökuntaa auttamaan. Pärjäät varmasti.
Älä mene enää. Eroa ei tarvi ottaa esille, harkinta-aika kuluu ja sitten vaan laitat toisen vaiheen hakemuksen. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain yksi lause, parisuhde ei ole terapiasuhde.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 21:22"]Mies osaa tosiaan syyllistää :( Tiedän että heti seuraavan kerran kun näemme ja otan eron esille alkaa itsemurhalla uhkailu. Ja oikesti uskon että sen jopa toteuttaa. Aiempi yritys oli sen verran raaka, että pokkaa sillä siihen on. Elänkö sitten loppelämän sen tiedon kanssa että välillisesti olen tappanut jonkun :( Entä lapset, syyttävätkö isompina minua :(
ap
[/quote]
Mitä hän tekee elämällään on hänen päätöksensä, yksin hänen. Sinulla ei ole mitään osaa siihen, voit vaikuttaa ainoastaan omaan elämääsi. Et voi välillisesti olla kenenkään itsemurhaan osallisena.
Anna itsellesi lupa mennä eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulosta siltä että pystyisitte tukemaan toisianne parina.
Onneksi lapset ovat jo pian yläasteikäisiä kaikki. Harmittaa myös heidän puolestaan, että ei miehellä eli heidän isällään ole heillekään juuri mitään annettavaa. Ei osaa olla lasten kanssa, ainosastaan vanhimman pojan kanssa on yhteisiä moottoripyöräjuttuja. Muille ole oikein mitään. Kotilomilla ja sitä ennenkin väkinäiseti tervehtii kun tulee, jos edes sitä. Ei juuri katso silmiin, ei osaa kysyä lasten kuulumisia, vittu ei yhtään mitään....:// Kun lapset oli pieniä oli kuin kuka tahanasa perheenisä, ulkoili lasten kanssa yms. mutta vuosien myötä ja lasten kasvettua on mennyt tuommoiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.04.2015 klo 21:22"]
Mies osaa tosiaan syyllistää :( Tiedän että heti seuraavan kerran kun näemme ja otan eron esille alkaa itsemurhalla uhkailu. Ja oikesti uskon että sen jopa toteuttaa. Aiempi yritys oli sen verran raaka, että pokkaa sillä siihen on. Elänkö sitten loppelämän sen tiedon kanssa että välillisesti olen tappanut jonkun :( Entä lapset, syyttävätkö isompina minua :(
ap
[/quote]
Ei todellakaan ole sinun syysi jos mies itsensä tappaa! Mieti nyt mihin kaikkeen tuota voisi soveltaa - tapan itseni ellet tee minulle lasta, olet silloin välillisesti tappanut minut... Tapan itseni ellet lahjoita minulle rahaa... Tapan itseni ellet mene kanssani naimisiin...
Et ole välillisesti tappanut yhtään ketään jos mies päättää lähteä.
20 vuoden avioliitto on tehnyt vahvan siteen, yritän nyt repiä itseni irti, mutta helppoa tämä ei ole.. Toisaalta kun ajattelen sitä reppanan ja rähjääntyneen näköistä miestä istumassa sairaalavuoteen reunalla jalkoja heiluttellen ja maahan katsoen, niin tuntuu ettei se ole enää oikeasti edes mies...
ap
Referoin..
Mies petti, annoin anteeksi. Mies petti, annoin anteeksi. Mies petti, annoin anteeksi. Olen väsynyt tähän, mikä neuvoksi?
Olisikin porvoo. Ei ole. Kun on ollut saman ihmisen kanssa aviossa 20 v. ja yhdessä 25 v. ei irtipääseminen ole niin helppoa kuin jos olisi oltu yhdessä 5 v.
ap
up